|
02.05.2007 - 17:45
Ostimme eräänä päivänä kaupasta Valion Hedelmämaitojuomaa. Maistoin sitä ja totesin heti, että tästä pitää kokeilla juustokakkua... Tässä on tulos! Eipä ohjeessa juustoa ole, mutta kyseessä siis hyydykekakku!
![]() Ihan oman mielen mukaan noita aineksia lisäilin. Ohje: n. 10 digestive-keksiä 80g margariinia 5 liivatelehteä 2,5 dl kermaa/flora vispiä 1/2prk maitorahkaa 100g valkosuklaata (ei juurikaan maistunut) 2,5 dl hedelmämaitojuomaa Koristeina: Valkosuklaa mangoviipaleet Murskaa keksit ja lisää sulatettu margariini keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan pohjalle. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon maitorahka sekä 2 dl maitojuomaa. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetki. Kuumenna loput maitojuomasta ja sekoita joukkoon puristetut liivatteet. Lisää hetken jäähtyneenä ohuena nauhana edelliseen seokseen koko ajan sekoittaen. Kaada keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia. Koristele oman makusi mukaan. Valkosuklaata voisi ehkäpä hieman lisätä tuonne joukkoon, koska sen maku oli todella olematon. Myös pieneksi pilkottua mangoa voisi lisätä sattumiksi. |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Linkitin sinut blogiini. Kai se sopii?