01.06.2007 - 13:31
Tänään oli poikamme metsäkerhon kevätjuhlat. Teimme talkooporukalla tarjoiltavat ja minä lupasin tehdä muffinsseja. Mikäs nyt sen paremmin metsään eväiksi kahvin ja mehun kanssa sopisi kuin mustikkamuffinssit.



Tein yhteensä 58 muffinssia, jolloin tein tämän taikinan viisinkertaisena ja kolmessa eri erässä, koska minulla oli vain kaksi muffinssivuokaa (yhteen meni 12 kpl), joissa nämä paistoin. Tällä perusreseptillä olen aikaisemminkin tehnyt mitä erilaisimpia muffinsseja ja aina on onnistunut. Tämä resepti löytyy netistä aika monestakin paikasta.

Ohje:

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl appelsiinimehua
2 munaa
100g margariinia sulatettuna
2 dl (pakaste)mustikoita

Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää joukkoon munat, mehu ja sula margariini. Lisää lopuksi jäiset mustikat. Jaa vuokiin ja paista noin 200 astetta (kiertoilmauunissa hieman vähemmän) 15-20 minuuttia.


tikkunekku kirjoitti 02.06.2007 - 00:24
Oletpa sinä ollut ahkera! Ihanan näköisiä muffinseja :P
Pullahiiri kirjoitti 03.06.2007 - 21:04
Tikkunekku: Onneksi tuo muffinssien leipominen käy nopeasti, kun ei tarvitse kuin sekoittaa ja laittaa vuokiin.
Essuliini kirjoitti 08.10.2007 - 19:18
Nämä oli todella hyviä! Tehtiin näitä poikani kanssa tänään, ja tästä tuli kyllä meidän perheen vakio-muffiniresepti! Helppo ja herkullinen. Laitoin noiden mustikoiden sijaan vain omenaraastetta, kun ei ole niitä mustikoita (surku) :)
Pullahiiri kirjoitti 09.10.2007 - 12:52
Essuliini: Kiva, että kokeilit! Tämä on hyvä perusresepti. Meilläkin oli poikani kaveri viime viikolla leikkimässä ja sitten jostain ihmeestä keksin heille ehdottaa leipomista. Innostuivat ja teimme juuri tällä reseptillä vadelma-mustikkamuffinsseja. Kiva kun lapset saavat ihan itse tehtyä hyvää aikaiseksi!
leipoja kirjoitti 23.01.2009 - 15:14
Hei! Tein näitä muffeja vadelmilla. Ne on vielä uunissa, mutta toivottavasti onnistuu. :) Mukava leipoa, kun on pakasteessa tilaa.
Lettis kirjoitti 18.08.2010 - 12:56
Meinaan tehä äitille yllätykseks :D Toivottavasti onnistuu :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012.


Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();