|
27.07.2007 - 21:54
Löysin mielenkiintoisen reseptin koskien Enkelinkakku nimistä kakkua jo aikaisemminkin mainitusta Keittotaidon akatemia Jälkiruoat-kirjasta. No, eihän minulla ollut viinikiveä eikä maissijauhoja sillä hetkellä, niin muuntelin hieman.
![]() Kakkupohja: (suluissa alkuperäinen ohje) 3,5 dl/n.12kpl valkuaisia 280g sokeria 85g venhäjauhoja 25g perunajauhoja (maissijauhoja) 2 tl vaniljasokeria (1tl vaniljauutetta) 1 tl leivinjauhetta (1 1/2tl viinikiveä) Vatkaa munat vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Kun vaahto on kovaa lisää kahteen kertaan siivilöidyt kuivataineet valkuaisvaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina enkelinkakkuvuokaan tai tavalliseen irtopohjavuokaan (21cm) ja paista 175 astetta noin 45 minuuttia, kunnes kakku on noussut, kullanvärinen ja kimmoisa. Kumoa vuoka paistamisen jälkeen ritilän päälle. Anna jäähtyä täysin. Täyte: 2prk flora vispiä 1prk maitorahkaa sokeria vaniljasokeria tuoreita mansikoita Kostutukseen: mehua laimennettuna tai limua Vatkaa vispi vaahdoksi ja lisää joukkoon maitorahka. Pilko osa mansikoista noin puoleen annokseen vispi-rahkavaahdosta. Kostuta kakkupohja ja levitä puolet mansikkarahkasta kakkupohjan päälle. Paloittele vielä tuoreita marjoja täytteen päälle ja nosta seuraava kerros päälle. Kuorruta kakku lopulla vispi-rahkaseoksella ja tuoreilla mansikoilla. ![]() Itse en tiedä tuleeko tuo enkelinkakku nimitys tuosta kakkupohjasta, kun siihen ei tule yhtään keltuaista vai pitäisikö kakussa olla jokin tietty täyte. No, nyt mansikka-aikaan halusin laittaa tuoreita mansikoita, joten tällainen versio minulta. Jos joku sattuu tietämään enkelikakun historiaa, niin kirjoitelkaahan kommentteihin! |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Amerikassa asuneena voinen sinulle enkelinkakusta kertoa. Ultrakevyt, sametinpehmeä ja vitivalkoinen, yleensä vaniljalla, sitruunalla tai karvasmantelilla maustettu Angel food cake, kuten alkuperäinen nimi kuuluu, kehitettiin vastapainoksi raskaalle, rasvaa ja tummaa suklaata uhkuvalle yönmustalle Devils food cake'lle. Molemmat yleistyivät 90-luvun puolivälin tietämissä. Enkelinkakku on amerikkalaisille tärkeä, heillä jopa aivan omanlaisensa vuoka, jossa se oikeaoppisesti leivotaan. Se on korkeareunainen, pyöreä ja siinä on reikä keskellä. Tämä siksi, että vuokaa EI kuulu voidella, jotta hauras taikina, jossa ei tulisi olla muita kohotusaineita kuin valkuaisvaahto, ikäänkuin "tarttuu" kiinni vuoan reunoihin. Kun kakku on valmis, se käännetään ylösalaisin ja nostetaan tyhjän lasipullon päälle jäähtymään. (Siksi vuoan reikä). Näin kakku ei laske jäähtyessään. Kakku "leikataan" reunoja pikin irti vasta täysin jäähtyneenä. Amerikkalaiset tarjoavat enkelinkakkunsa useimmiten sellaisenaan, eli kuorruttamattomana, jonkin kastikkeen (marja-, hedelmä- tai suklaa- jne...) kanssa. Kakku nautitaan pienellä leivoshaarukalla. Mutta toki sitä käytetään myös kakkupohjana, leikattuna 4-8 kerrokseen (Huom - Amerikassa kakut ovat korkeita ja kerrokset ohkaisia), täytettynä ja kuorrutettuna. Useimmiten voipohjaisella kreemillä tai ns. 7 minuutin kuorrutuksella.
Toivottavasti selkisi. Kerro jos unohdin jotain tai haluat enempi tietää... vastailen mielelläni s-postiin.
Tuo pohja oli kyllä todella hyvän makuinen, joten tulen varmasti käyttämään samaa ohjetta jatkossakin täytekakkupohjana. Tuo täytekin sopi pohjaan mainiosti näin suomalaisittain. Tuossa kirjassa olikin puhetta juuri tuosta mainitsemastasi enkelinkakun vuokasta, mutta niissä oli pienet jalat ja se reikä siinä keskellä. Irtopohja vuoka sopi kyllä tähän hommaan mainiosti. Tosiaan vuokaa ei voideltu ennen paistamista.
Tuossa kirjassakin neuvottiin täyttämään kakku frosting täytteellä muistaakseni. Niin ja tuo kirjahan on Ranskalainen jos oikein muistan, joten ei edes amerikkalaista tuotantoa. Pitää etsiä löytyykö enkelinkakkuresepti jostain amerikkalaisilta nettisivuilta. Ja täytyyhän tuohon vastakohtakakkuunkin löytää resepti:o)
Niin ja nyt vaan kirjoittelemaan vinkkejä kaikkien noiden ylijäämäkeltuaisten käyttöön...
Herkullisen näköinen kakku ja kauniit pursotukset =)
Tässä muuten linkki, jossa jopa selvällä englannilla video kakunteosta. Ilmeisestikin sama ohje, mutta videolla tekee eri järjestyksessä kuin mitä kirjassani kerrottiin. Toivottavasti tuosta saatte kopioimalla videon näkyviin. Se video alkaa pyörimään sivun alalaidassa.
http://allrecipes.com/HowTo/Making-an-Angel-Food-Cake-Video/Detail.aspx
Kiitos Pululle valaisevasta selvityksestä, opin taas jotain uutta. Mäkään en ole kokeillut tuota enkelten kakkua vaikka olen ohjeita selaillut ja tarinaakaan en tuntenut...Kiitos pullahiiri hyvästä postauksesta. :)