|
16.12.2007 - 22:22
Ostin tänään kaupasta torttuja varten valmista taikinaa pakasteena. No unohdin kuitenkin marmelaadin sinne kauppaan. Jotainhan taikinasta piti tehdä, joten päädyin kokeilemaan kakkujen leivonnan vastapainoksi ihan perus kinkkujuustopasteijoita. Tein ne vaan hieman samanlaisiksi kuin ne kaupasta valmiina ostettavatkin. Näistä tein aika pieniä. Vinkkiä näiden tekoon löysin Ullalta.
![]() Nämä ovat siis tehty torttutaikinalevyistä. Kaulin niitä hieman leveys- ja pituussuunnassa. Keskelle levyä tein poikittain veitsellä viiltoja noin 1 cm välein. levitin täytteen näiden viiltojen kohdalle. Voitelin toisen reunan kananmunalla. Käänsin ensin toisen reunan täytteen päälle ja sitten sen kananmunalla voidellun. Sen jälkeen käänsin pötköt oikein päin ja leikkasin haluamani kokoisiksi paloiksi. Ennen uuniin laittoa voitelin kaikki vielä kananmunalla. Täytteenä kinkkua, juustoraastetta ja ruohosipulia. Paistoin pasteijoita n. 225 asteessa 15 min.
HerkkuKirppu kirjoitti 16.12.2007 - 22:41
Nam...noi on mun lemppareita! : P
Pullahiiri kirjoitti 16.12.2007 - 23:31
Herkkukirppu: Hyviä nämä kyllä olivat! Siis menneessä muodossa, koska jäiköhän niitä kolme pienen pientä odottamaan huomista päivää jääkaappiin:o)
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |