|
30.12.2006 - 23:53
Tänään teimme iltamme iloksi pullia pojan kanssa.
![]() Teimme yhden pullakranssin sekä pieniä kierrepullia. Kierrepullien täytteeksi tein vaniljakreemin netistä (en enää löydä mistä) löytämälläni ohjeella: 2 dl maitoa 2 keltuaista 2rkl sokeria 2rkl perunajauhoja vaniljasokeria (maun mukaan) Kaikki aineet vaniljasokeria lukuunottamatta kattilaan. Kiehauta koko ajan sekoittaen kunnes sakenee. Jäähdytä kreemi/kiisseli ennen kuin laitat täytteen kaulitulle pullataikinalevylle. Rullaa tavalliseen tapaan ja leikkaa paloiksi. Itse paistoin pullat paperisissa muffinssivuokissa. Osaan pullista laitoin lisäksi vielä hasselpähkinärouhetta. Tuo kreemi on erittäin yksinkertainen tehdä!! 29.12.2006 - 21:31
Yhdessä oman lapsen ja kylässä olleen nuoren ystävämme kanssa näitä teimme.
![]() Ohje on otettu Kaurislapselta. Käytimme taikinaan alkuperäisen ohjeen lisäksi kaakaojauhoa sekä puoleen taikinasta tummaasuklaata rouhittuna ja toiseen puoleen lemon-limevalkosuklaata rouhittuna. Hyviä oli! 28.12.2006 - 21:55
Tänään piti jo päästä leipomaan muutaman kyläilypäivän jälkeen. Päätin tehdä rahkapiirakkaa ja epäonnistumisen myötä piirakka muotoutui tällaiseksi. Siitä tuli kyllä mielestäni erittäin hyvää.
![]() pohja: 100g margariinia 1dl sokeria 2 munaa 1dl vehnäjauhoja 1dl perunajauhoja 1tl leivinjauhetta Vatkaa margariini ja sokeri keskenään. Lisää kanamunat yksitellen, koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi jauhot. Kaada pohjataikina piirakkavuokaan. Täyte: vadelmia ja mansikoita n.1rkl perunajauhoja 1prk Valion maustettua vanilja-rahkaa 1prk kermaviiliä 2 munaa n. 3/4dl sokeria Lisää jäisten mansikoiden ja vadelmien joukkoon perunajauhoja reilu ruokalusikallinen. Sekoita ja kaada pohja taikinan päälle. Paista 175 astetta noin 10-15 minuuttia. Tee sillä aikaa täyte muuten valmiiksi. Sekoita rahka, kermaviili ja kanamunat. Sekoita munat hyvin muuhun täytteeseen. Lisää lopuksi sokeri. Kaada/lusikoi täyte pohjan ja marjojen päälle varovasti ja laita piirakka takaisin uuniin n. 30 minuutiksi. Paistaessa pohja ja täyte sekoittuvat mukavasti eli osa täytteestä painuu pohjaan ja pohjataikinaa nousee pinnalle. Koristele halutessasi marjoilla ja tomusokerilla. 28.12.2006 - 20:48
Tässä vielä ohje tuohon alla olevaan hyydykekakkuun.
![]() Laitoin irtopohjavuokan pohjalle vuokaa pienemmän tavallisen kakkupohjan (näin kakkupohja peittyy täytteeseen ja reuna jää kauniiksi). Pohjan kostutin appelsiinimehulla. ![]() Tässä kuvassa kakkun teko on kesken... Vadelmien lisäys menossa. Täyte: 1,5dl (täys)maitoa 3 liivatelehteä 100g lemon-lime valkoista block suklaata 1,5tl vaniljasokeria 2dl kermaa Kuumenna maito ja sulata siihen kylmässä lionneet liivatelehdet. Kaada kuuma maito palotellun suklaan päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vaniljasokeri. Kun suklaa seos on tarpeeksi jäähtynyt sekoita kermavaahto ja suklaaseos keskenään. Pohjan päälle kaadoin täytteestä noin 1/3 osan ja ripottelin jäiset, tomusokeroidut vadelmat. Lopuksi vielä täyte päälle ja sitten jähmettymään jääkaappiin. Koristele haluamallasi tavalla. Sitruunan maku on aika voimakas tuossa suklaassa. Mietin, että olisi voinut lisätä vaikka tavallista valkosuklaata lisäämään valkosuklaan makua kakkuun. Tietysti tuon limesuklaan voisi vaihtaa tavalliseen valkosuklaaseen kokonaankin. 25.12.2006 - 12:47
Pullahiiri toivottaa kaikille kävijöille oikein hyvää joulua ja onnea vuodelle 2007!!
![]() Kuvassa meidän joulupöydän Sitruunainen vadelma-valkosuklaakakku! 22.12.2006 - 10:39
Nyt tulee muutakin kuin leivontaa!
![]() Tein tämän sinapin netistä löytämälläni keihäsen herkkusinappiohjeella. Tein ihan perussinapin ja puolitin tuon ohjeen. Siitäkin tuli ihan riittämiin sinappia! 22.12.2006 - 10:26
Tein tälläisen nimipäiväkakun pojalleni. Hän totesi edellisenä iltana, että haluaisi mansikkaisen merirosvokakun. No, minä sitten kiireessä tämän tein. Onneksi tuo "tilaaja" ei ole niin kriittinen...
![]() Tuo kaakaopursotus kuvaa sitten merirosvon partaa ja hiuksia... ihan vaan selvennykseksi. Ne oli pakko saada "tilaajan pyynnöstä":o) Päällä marsipaani, sivuilla kerma-rahkapursotus. Samasta kerma-rahkaseoksesta on täyte ja sen lisänä mansikkamarmelaadia. Kostutus laimennetulla appelsiinimehulla. Laitoin tuota kerma-rahkaseosta myös marsipaanin alle tekemään kakun hieman kuperaksi. 22.12.2006 - 10:18
Leivoin eilen aamusta pullaa ja kokeilin tuota pullakranssin tekoa. Pitäisi aina vaan muistaa, että tekee löysän letityksen eikä "kiristä" pullanaruja letityksen aikana. Keskeltä pullapitko muuten repeytyy rumasti, niin kuin nyt (taas) kävi. Varmasti yritän vielä uudestaan...
![]() 19.12.2006 - 15:51
No, nyt pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa tuota Lidlin Puuha Pete-silikonimuottia. Tein siihen tavallisen sokerikakkupohjan. Taikina 5 munasta, mutta varmasti 3-4 munan pohja olisi riittänyt. Kaikki taikina ei siis mahtunut vuokaan. Voitelin vuokan öljyllä ja hienosti kakku lähti irti pienen jäähdyttelyn jälkeen.
![]() Kakussa on sisällä masikka-banaanisurvosta sekä kerma-rahkaseosta. Päällä sokericreme ja sivuilla kaakaakermavaahtopursotukset. 18.12.2006 - 20:14
Pojan kanssa vielä kaiken kakunleivonnan jälkeen innostuimme piparitalkoisiin kaupan valmistaikinasta kylläkin.
![]() Yhdessä teimme muoteilla piparit ja sen jälkeen vielä koristelimme. Yllättävän vaikeaa tuo koristeleminen on... Tuossa ikkunalla roikkuu nyt meidän perhe ja keskellä joulupossu. Mieheni kyllä kysäisi minulta, että esittääkö tuo joulupossu häntä... Pipareita on kyllä syötäväksi tarkoitettuna vielä paljon lisää. Ostin eilen meille lisää noita piparimuotteja. Paras ostos taisi olla nuo isot tyttö- ja poikamuotit. Ne ovat noin 17cm korkeat. Possu on myös samaa koko luokkaa. 18.12.2006 - 19:41
Olen katsellut muiden blogeja ja niissä on ylistetty näitä glögitorttuja. No, pitihän minunkin sellaista kokeilla, kun tuota täytettä jäi täytekakusta yli.
![]() Pohja: Vajaa yksi pötkö pipari-dominoita (olisi voinut laittaa hieman rasvaa sekaan) Täyte (noin määrät): 1prk flora vaniljaa vispattuna 1/2prk maitorahkaa 1/3osa prk luumuhilloa 3liivatetta 0,5dl glögiä sokeria vaniljasokeria päälle: 2dl glögiä 1dl hyytelösokeria Lioita liivatteet kylmässä vedessä. Murskaa keksit pieneksi muruksi (ja lisää sulatettu rasva murujen joukkoon) ja painele irtopohjavuokan pohjalle. Sekoita maitorahka, vispattu kerma(flora vispi), luumuhillo ja tarpeen mukaan sokeria ja vaniljasokeria. Kuumenna glögi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada jäätynyt glögiliivate edellisen seoksen joukkoon. Kaada koko seos keksimurujen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. Valmista kiille paketin ohjeen mukaan. Jäähdytä hetki ja kaada/lusikoi tortun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin pieniä koristeltuja pipareita sekä kanelia. Äsken kakkua maistoin ja se maistui erittäin jouluiselle. Itse en luumurahkasta pidä (kotona sitä oli aina jouluna), mutta se ei oikeastaan niin kovasti siinä maistu, koska tuo glögi on sen verran voimakasta. Varmasti maku vaihtelee kakussa käytetyn glögin mukaan, kun ne ovat niin erimakuisia... 18.12.2006 - 19:13
Tein tänään yhden lasten kakun päällystettä vaille valmiiksi. Ensin tein liian suuren pohjataikinan, joten laitoin ylijääneet pienen pieneen irtopohjavuokaan. Täytettä tein kakkuun nähden todella reilusti, niin siitä sain tämän "jämäkakun" sekä vielä jouluhyydyketortun.
![]() Tässä kakussa siis tavallinen sokerikakkupohja. Täytteenä mansikkaa ja banaania sekä kerma-rahkaseosta. Päällä kermaa sekä edellisestä kakusta ylimääräiseksi jääneitä marsipaanikuvioita. 16.12.2006 - 21:54
Ullanunelmaa-blogissa olen nähnyt ihania "avattuja" marsipaanikakkuja. Nyt minä tein sitten omanlaiseni meidän pikku neidille. Laitoin vielä kakun alareunaan kermapursotuksen sekä pieniä valkoisia ja v.punaisia marsipaanikukkia harvakseltaan. Kuva on otettu keskeneräisestä kakusta (Kuvassa näkyy vielä tomusokerit marsipaanin pinnassa).
![]() Keskellä kakkua oli kolmesta eri kokoisesta marsipaanikukasta tehty koriste. ![]() Kakku on 28cm vuokaan tehty perus sokerikakkupohja ja täytteenä oli vadelma-marjamoussea. Kostutus sitruslimulla. 16.12.2006 - 12:34
Tässä naapurin pojalle tekemäni synttärikakku.
![]() Pursotus sokericremellä ja reunat kermavaahdolla. Sisällä vadelma-marjamousse. Pohja tavallinen 5 munan sokerikakku. Korvina on pyöreät keksit, jotka päällystin sokericremellä. 15.12.2006 - 22:48
Laitoin tuossa muutama päivä sitten tuon kävijälaskurin sivuilleni, jotta näkisin kuinka moni sivuilla käy (vai käykö kukaan). Laskurin numerot pyörivät ihan mukavasti, mutta nyt laskurista ei ole enää kuin linkki jäljellä. Mitä liene tapahtunut... No, katsotaan, jos saan jostain uuden laskurin.
14.12.2006 - 13:59
Lupasin jo jokin aika sitten pojallemme, että teemme itse nameja. No, eilen sitten päätimme, että nyt on se hetki!!
![]() Tässä on lopputulos! Tässä ohje: 100g margariinia 2 dl kermaa 2dl fariinisokeria 2 1/2dl sokeria 2tl vaniljasokeria Sulata rasva kattilassa ja lisää loput aineet vaniljasokeria lukuunottamatta. Anna seoksen kiehua kunnes sakenee (n40min.), koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaniljasokeri ja kaada namivuokiin tai levyksi öljytylle leivinpaperille. Koristele haluamallasi tavalla. Meillä oli koristeina hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisia hasselpähkinöitä. Toffeesta tuli tällä ohjeella hieman sellaista murenevaa, ei sellaista venyvää tai kovaa. Hyvän makuisia olivat! Alkuperäinen ohje täältä. Itse lisäsin tuon vaniljasokerin ja nuo hasselpähkinät. 12.12.2006 - 20:43
Tein tällaisen suklaisen tuorejuustokakun. Täytteenä on kaikkea mitä kaapista löytyi...
![]() Täytteestä löytyy: tummaa suklaata maustamatonta tuorejuustoa kermaa/flora vispiä liivatetta sokeria vaniljasokeria Pohjana tavallinen suklaakääretorttupohja, josta irtopohjavuokalla otin sopivan palan. Aineiden määriä en osaa sanoa, koska tein täytteen välillä maistellen ja lisäillen sen mukaan. Hyvää kyllä oli! 09.12.2006 - 21:34
Tein mieheni siskon pyynnöstä prinsessakakun. Toiveena oli, että kakun täytteenä olisi mansikkaa ja banaania. Näiden lisäksi täytteenä oli vaniljakreemiä.
![]() Pohjana on ihan perus 7 munan sokerikakkupohja (26cm vuoka). Täyte: 3/4 prk mansikkamarmeladia 1,5 banaania kostukkeena sitruunalimua Vaniljakreemi: 3-4 liivatelehteä 5dl maitoa (hyla) 3rkl Maizenaa 3 rkl sokeria 4 keltuaista 3rkl vaniljasokeria 4dl kermaa (flora vispi) vaahdotettuna Kuumenna kattilassa maito, maizena, sokeri ja keltuaiset. Keitä kunnes seos sakenee. Lisää kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet kuumaan seokseen yksi kerrallaan. Anna seoksen jäähtyä ja jähmettyä. Vatkaa kerma ja lisää se kiisseliseokseen yhdessä vaniljasokerin kanssa. Anna koko seoksen hetken hyytyä jääkaapissa ennen kakun täyttämistä. Kakun koristelu: 2 pötköä vihreää marsipaania (sekä v.punaista ruusuihin) sokericreme Valmiin, edellisenä päivänä täytetyn, kakun sivelin kauttaaltaan sokericremellä ja yritin saada hieman prinsessakakun muotoa kakkuun. yhdistin kaksi marsipaanipötköä ja tein niistä yhden ison pallon. Kaulin pallon hieman reilu 40 cm halkaisijaltaan leivin paperin välissä (huom! käytin tomusokeria). Leivinpaperin avulla kumosin marsipaanin kakun päälle ja painelin päältä kiinni kakkuun. Otin leivinpaperin pois ja painelin paljain käsin marsipaanin kiinni kakkuun myös reunoilta. Lopuksi leikkasin pizzaleikkurilla ylimääräisen marsipaanin pois. Lopusta marsipaanista askartelin kakun päälle yhden ruusun ja lehtiä. Tein myös lisäksi vaaleanpunaisesta marsipaanista jo muutamaa päivää aikaisemmin kaksi ruusua. Toivottavasti kakku maistui!! 09.12.2006 - 12:31
Innostuin illalla vielä tekemään Dajm suklaita, kun löysin WSOY:n Karkkikirjasta ohjeen. Laitoin ohjeesta poiketen päälle puoleen levystä valkosuklaata ja puoleen kaapissa ollutta Fazerin cappuccino-suklaata.
![]() Ohje: 1/2dl rouhittua hasselpähkinää 2rkl vehnäjauhoja 2rkl voita 2rkl siirappia 1dl sokeria 1rkl kaakaojauhetta 200g maitosuklaata (minulla 100g valkoista ja 100g cappuccinoa) Mittaa kaikki aineet, paitsi suklaa, kattilaan. Keitä massaa kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 min. Kaada seos öljytylle leivinpaperille, niin, että saat käännettyä puolet leivinpaperista massan päälle. Kauli massa levyksi leivinpaperin päältä. Anna jähmettyä noin 5-10 min. Sulata suklaa ja kaada se kaulitun levyn päälle. Anna jähmettyä. Itse laitoin levyn hetkeksi jääkaappiin ja siellä ne jähmettyivät nopeasti. Voit toki paloitella/leikata levyn jo ennen suklaan levitämistä, jolloin myös palojen reunat tulevat siististi kauttaaltaan suklaisiksi. Itse leikkasin leikkuulaudan päällä terävällä veitsellä suklaan levittämisen jälkeen. Alkuperäinen ohje: Saari, Varelius: Karkkikirja, WSOY 08.12.2006 - 20:06
Tein huomiseksi yhden täytekakun, josta tarkemmat tiedot ja kuvat myöhemmin. Tein samantien täytettä hieman enemmän, niin sain kokeilla edellisestä kinuskikakusta tullut ta ideaani. Tässä tulos:
![]() Tämän kakun täytteenä on ohut kerros (tai oikeastaan nauhana sinne tänne roiskittu) kinuski sekä aikaisemmassakin kakussa ollut vaniljakiisselipohjainen kreemi. Päällä on samaa kinuskia keskellä ja reunoilla sokeroitua (laktoositonta)kermavaahtoa, kun muuta ei enää koristeluvaiheessa kotona ollut. Reunoilla hieman hasselpähkinärouhetta. Kokeilin reunoille jo aikaisemmin ostamaani raappaa(?), jolla kuvioin reunat. 06.12.2006 - 13:08
Tein näin itsenäisyyspäivää varten täytekakun. Vielä en ole päässyt kakkua maistamaan, kun odottelen vieraita, mutta kohta...
![]() ...Maistettu on ja kakku oli hyvää. Pohjana tavallinen 4 munan sokerikakkupohja. täyte: (vaniljakiisseli) 2 liivatelehteä 2,5 dl maitoa 1,5 rkl maizenaa 1,5 rkl sokeria 2 keltuaista 2 tl vaniljasokeria 2dl kermaa vaahdotettuna 1 banaani 1/2 prk mansikkamarmeladia kotutus: sitruunalimua Liota liivatelehtiä kuylmässä vedessä. Mittaa kattilaan maito, maizena, keltuaiset ja sokeri. Kiehauta ainekset niin, että seos sakenee. Laita sekaan liivatelehdet ja anna kiisselin jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se ja vaniljasokeri jäähtyneen kiisselin sekaan. Anna jäähmettyä jääkaapissa hetki ennen kakun täyttämistä. Muussaa banaani ja sekoita se mansikkamarmelaadin kanssa. Kostuta kakkupohja ja laita ensin banaani-mansikkamarmelaadi ja sen päälle vaniljakiisseli. Täytettä riittää kahteen väliin 24cm kakkuun. Itse täytin kakun irtopohjavuokaan, jolloin kiisselin ei tarvitse jähmettyä kauan. Koristelu: Kinuski 2dl Kermaa (käytin flora vispiä) 1dl sokeria 1dl fariinisokeria 1,5 tl vaniljasokeria 1rkl voita (käytin oivariinia) Pursotukset: 3dl kermaa sokeria/vaniljasokeria maun mukaan Sekoita kattilassa 2dl kermaa ja sokerit (ei vaniljasokeri). Keitä seosta hiljalleen, kunnes se sakenee (ehkä noin 10-15min.). Lisää vaniljasokeri ja rasva. Kaada kuuma kinuski kakun päälle. Itse rajasin niin, että sain hieman paksumman kerroksen kinuskia kakun keskelle. Vatkaa 3 dl kermaa ja lisää sokerit. Anna olla hetken jääkaapissa, niin on helpommin pursotettavaa eikä lämpene niin nopeasti. Pursota pursotimella tai levitä lastalla kakun reunoille. Kinuskia varmasti riittäisi koko kakun päällystämiseenkin. Itse en niin tällä kertaa halunnut vaan halusin nimen omaan paksun kerroksen kakun keskelle. 06.12.2006 - 12:49
Sain tämän idean kääretorttumaisesta voileipäkakusta Valion reseptikirjasesta. Hieman täytettä muotoilin omaan makuuni sopivammaksi.
![]() Tuo koristelu ei niin ihmeellinen ole, kun ei kaarista oikein muuta löytynnyt ja tämän piti olla kasvisversio. Ohje: 16 palaa Reilu grahampaahtoleipää (yhden palan yli yksi paketti :o( ) Kostutukseen kasvislientä Täyte: 1/2 kurkku 1/4 osa paprikaa 1 prk ranskankermaa 1/2 prk kreikkalainen valkosipuli - tuorejuustoa 1/2 prk maitorahkaa mustapippuria Raasta kurkku ja valuta liian nesteet pois. Pilko paprika ihan ihan pieneksi kuutioksi. Lisää kurkun ja paprikan joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Jätä halutessasi täytettä 1/4 osa kuorrutukseksi. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Laita leivinpaperin päälle 4x4 siivua paahtoleipää vieri viereen. Eli tee niistä levy. Kostuta leivät kasvisliemellä ja levitä tayte päälle. Rullaa niin kuin kääretorttu napakasti. Kiristä vielä leivinpaperilla rulla tiukaksi ja nosta "maustumaan" ja kostumaan jääkaappiin mielellään yön yli. ![]() Levitä lopputäyte kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. ![]() 06.12.2006 - 12:45
Halusin yllättää äitini, kun hän on minulle aina kertonut kuinka vaikeaa on tehdä piparkakkutalo. No, olen tässä asiassa hänen kanssaan täysin eri mieltä, joten tein eilen (kylläkin valmiista piparitaikinasta) mökin.
![]() Tuon koristelun kanssa tuli taas kiire, kun vauvalla ilmeni nälkä juuri sillä hetkellä, enkä viitsinyt kesken jättää... 05.12.2006 - 11:50
Tein tuossa viikonloppuna piparitalon koko muun perheen nukkuessa. Löysin jostain ulkomaalaiselta sivulta vinkin, että muumitalon seinät voisi tehdä yhdestä palasesta kiertämällä sen pullon ympärille ja sitten katto lieriöstä. Alla on kuva harjoitustuotoksesta...
![]() Itse asiassa siinä ohjeessa, jonka minä löysin oli katto paistettu lieriönä muotin päällä, mutta minä muotoilin sen vasta paistettuna. Katto menikin muotoillessa kahteen osaan, mutta sain hyvin kastattua sen kuumalla sokerilla. Samalla kuumalla sokerilla myös pystytin talon ja valkiuais-tomusokerilla koristelin. Tuo Nuuskamuikkunen näyttää jonkin verran pelottavalta noine silmineen :o) Hän seisoo sillalla, joen yläpuolella. Muumimamman edessä on pieni koristeltu jouluporsas. Kattoa en ole talon runkoon kiinnittänyt sokerilla ja näin ollen olenkin laittanut illalla sinne sisään sellaisen pattereilla toimivan kynttilän. Hohtaa kivasti noista ikkunoista. ![]() Tämä kuva on viimeisin versio eli lunta on satanut ja muumit ovat tehneet yhdessä lumipalloista lumilyhdyn!! Lumipallot ovat Marianne-rakeita ja hieman pienen pienellä pensselillä laitoin keltaista väliä luomaan kynttilän hohdetta. 02.12.2006 - 22:33
Tänä aamuna näin, että Hei me leivotaan!-ohjelmassa tekivät jonkinlaisia kinkkunyyttejä tai pasteijoita. Olimme viikko sitten poikani kanssa aikuisopiston järjestämällä lasten leivontakurssilla ja siellä teimme leipomuksia perunavoitaikinasta. Löysin sieltä saamani ohjeen ja tein taikinan sillä ohjeella ja täytteen hieman telkkarin ohjetta soveltaen.
![]() Taikina: 3 keitettyä perunaa 150g voita/margariinia 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta suolaa Kinkku-fetatäyte: Kinkku-aurajuustotäyte: Kinkkua kinkkua fetaa aurajuustoa ranskankermaa ranskankermaa juustoraastetta (emmental) juustoraastetta sipulia sipulia valkosipulia valkosipulia mustapippuria mustapippuria suolaa suolaa Muna (voiteluun) Keitä perunat ja raasta ne. (Itse puristin ne sellaisella perunapuristimella) sekoita jauhot ja suola sekä pehmeä voi tasaiseksi ja lisää joukkoon peruna. Kun taikina on tasaista levitä se kelmun sisään ja anna tasaantua kylmässä 1-3 tuntia. Pilko kinkkusiivut ihan pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita hetki pannulla ja lisää ne kinnkukuutioiden joukkoon. Lisää myös ranskankerma, juustot ja mausteet. Sekoita täyte aineet tasaiseksi massaksi. Kauli taikinasta iso levy ja leikkaa neliöiksi. Laita täytettä noin ruokalusikallinen neliön keskelle ja nosta kulmat keskelle. Painele sivut toisiinsa kiinni niin, että saat niistä ikään kuin nyytin. Voit toki tehdä pasteijoista ihan minkä muotoisia haluat. Voitele pasteijat munalla ja paista 225 astetta noin 15 minuuttia. Voit halutessasi ottaa piparkakkumuoteilla taikinasta kuvioita ja koristella pasteijat niillä. 02.12.2006 - 22:12
Kokeilinpa taas kerra prinsessakakkua tai oikeastaan täytettä, kun hain kirjastosta vinon pinon leipomis- ja kakkukirjoja. Päällinen on MMF-taikinaa ja ruusu on jo aikaisemmin tekemäni marsipaaniruusu.
![]() Tein 5 munan kakkutaikinan ja paistoin sen isossa uunin kestävässä salaattikulhossa. Täyte on myöskin näiden kirjojen eri ohjeiden sekä oman mielikuvituksen tuote. Täyte: 2 prk mustikka-vadelma-omena Pilttiä sokeria maun mukaan Vaniljakiisseli: 2 3/4 dl maitoa 3 keltuaista 60g sokeria 15g vehnäjauhoja 15g maissijauhoja 3 tl vaniljasokeria 2dl flora vispiä vatkaa keltuaisten rakenne rikki kuumuutta kestävässä kulhossa. lisää sokeri joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi jauhot edelliseen. Kiehauta maito ja kaada ohuena nauhana keltuaisseokseen koko ajan sekoittaen. Kun seos on tasaista kaada se takaisin kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua koko ajan sekoittaen muutaman minuutin ajan, kunnes seos on tasaista ja paksua. Lisää joukkoon vaniljasokeri. Anna seoksen jäähtyä ja vatkaa sillä aikaa flora vispi kovaksi vaahdoksi. Sekoita Vispivaahto ja jäähtynyt vaniljakiisseli. Anna hetken jähmettyä kylmässä. Leikkaa kakkupohja 3-4 osaan. Kostuta jokainen kerros mehulla, limsalla tai vaniljaisella maidolla. Laita joka kerrokseen ensin pilttiä ja sen päälle vaniljakiisseliä. Kostuta myös viimeinen kakkukerros päältä. Jätä hieman vaniljakiisseliä kakun muotoiluun. Sivele kakku yli jääneellä vaniljakiisselillä ja valmista MMF-kuorrute. MMF-kuorrute (Marien sivuilta) 200g vaahtokarkkeja 2/3 rkl vettä 1/2 pkt tomusokeria öljyä työstämiseen Öljyä mikronkestävä astia. Laita siihen vaahtokarkit ja tilkka vettä. Sulata mikrossa n. puoli minuuttia kerralla kunnes kaikki vaahtokarkit ovat kokonaan sulaneet. Huom! sekoita välillä!! Sihtaa toiseen astiaan puolet tomusokerista. Kaada sulanut vaahtokarkkimassa tomusokerin päälle. Sihtaa vielä hieman tomusokeria massan päälle. Öljyä käsi kunnolla ja aloita takinan alustaminen. Alusta vaahtokarkkitaikinaa ja lisää tomusokeria, kunnes taikina on jämäkkää, mutta kuitenkin työstettävää. Anna taikinan levätä kelmussa hetki. Työstä taikinaa kaulimalla taikina kahden leivinpaperin välissä ja käytä myös tarvittaessa tomusokeria leivinpaperin ja "vaahtokarkkitaikinan" välissä. Nosta kaulittu kuorrute kakun päälle ja lainele käsillä niin, että rypyt siliävät. Leikkaa ylimääräinen kuorrute pois. Tähän mielestäni on parasväline pizzaleikkuri. Koristele mieleiseksesi. |
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |