Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.03.2007 - 16:19
Kummitätini tuli tänään serkkuni ja hänen lastensa kanssa meille kyläilemään. Päätin tehdä tarjolle tällaisen juustotortun.


(kuva ei taaskaan ole paras mahdollinen)

Ohje:

250g Digestive keksejä
90 g margariinia

täyte:

1 prk maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuusto
n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl Kermaa
n. 3 dl Vadelmia
4 liivatetta
tilkka sitruunan mehua

Murskaa keksit ja kaada sulatettu margariini keksimurun sekaan. Painele tasainen keksiseos irtopohjavuokan pohjalle.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita maitorahka ja tuorejuusto sekä sokerit keskenään. Kuumenna sitruunamehu ja laita liivatteet puristettuina siihen. Kaada liivatteet maitorahka-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vadelmat ja nostele kermavaahto kevyesti sekaan. Kaada täyte pohjan päälle.

Koristelin piirakan valkosuklaa spritsauksella.

30.03.2007 - 16:16
Tein taas tupla-annoksen samalla ohjeella kuin aikaisemminkin pikkuleipiä.
Osan pursotin tähtityllalla kukaksi ja painoin keskelle sormella kuopan, johon pursotin vadelmamarmeladia.




25.03.2007 - 16:23
Miehelläni oli synttärit ja tein mansikkakakun kun sukulaiset tulivat kyläilemään (tai osa siis vielä tänään tulossa). Täytteenä on mansikkamoussea ja valkosuklaamoussea.



Tämän tekemisessä kävi jokin suuri erehdys tai jotain. Vispasin pursotusta varten 7,5 dl Flora vispiä, mutta se ei vispaantunut juuri mihinkään. Jäi sen verran löysäksi, vaikka kauan monitoimikoneessa annoin vispaantua, että lisäsin joukkoon hieman rahkaa. Vieläkin jäi niin löysäksi, ettei olisi voinut edes kuvitella pursottavansa... No, onneksi kaapissa oli yksi ylimääräinen kerma, jolla sain päälle pursotettua edes vähän. Sivuille sipasin sitä löysää vispi-rahkaseosta ja mantelilastuja. Onneksi sain paikattua tilanteen. Nyt vaan pitäisi keksiä tuolle kauheelle määrälle löysää vispi-rahkaseosta jotain käyttöä. Ehkäpä pari rahkapiirakkaa tai jotain.

Täytteet:

valkosuklaamousse:

130g valkosuklaata
2,5 dl kermaa
1/2 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä

Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa ja lisää koko ajan sekoittaen kermavaahdon joukkoon. Lisää sekaan maitorahka ja sokerit. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liotetut sekä puristetut liivatelehdet siihen. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivateseos muuhun ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Mansikkamousse:

2,5 dl kermaa
1/2prk maitorahkaa
300g mansikkasurvosta
1/2 -1 dl sokeria
4 liivatetta
 tilkka vettä

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon maitorahka ja sokeri. Kuumenna pieni määrä mansikkasurvosta mikrossa ja sulata liotetut ja puristetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkasurvoksen joukkoon ja lisää mansikkasurvos kerma-rahkaseokseen.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaa. Laita ensimmäinen pohja irtopohjavuokaan ja kostuta esim. appelsiinimehulla tai vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kaada valkosuklaamousse pohjan päälle ja laita päälle toinen kakkupohja. Kostuta taas ja  lisää mansikkamousse. Laita päälle vielä kolmaskakkupohja ja kostuta sekin päältä ihan kevyesti. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

Itse koristelin pakastemarjoilla (mansikoilla ja mustikoilla) ja hyytelösokerilla (2 dl marjamehua + 1dl hyytelösokeria kts. ohje paketin kyljestä) sekä pursottamalla kermaa.

 
25.03.2007 - 16:13
Etsin netistä jotain uutta juustokakkureseptiä. Löysinkin yhden kehutun reseptin ja sitä päätin kokeilla. No, taas tein jonkin verran muutoksia... Olinsin voinut tietysti lukea ohjeen tarkemmin eli laittaa keksimurua myös tuonne reunoilla. Tämä tekele ei nyt niin kovin kaunis ole!!



250g digestive-keksejä
90g margariinia

3 liivatetta
tilkka vettä
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 ison sitruunan mehu ja
sitruunan kuori raastettuna
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaa

2 liivatetta
tilkka vettä
250 g vadelmia
2 rkl sokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele keksimuruseos vuokan pohjalle (ja reunoille). Vatkaa tuorejussto ja lisää siihen sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä sokeri. Vatkaa ne tasaiseksi seokseksi. Kuumenna tilkka vettä ja lisää liotetut liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan sekoittaen. Nostele joukkoon kermavaahto.

Sekoita vadelmat ja sokeri keskenään ja paseeraa (painele siivilän läpi) massa, jolloin siemet erotetaan muusta vadelmasta. Kuumenna tilkka vettä ja sekoita liivatteet siihen. Lisää liivate vadelmaseokseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan sekä sitruunamassa ja sen väleihin "vadelmakastike". Sekoita haarukalla tai veitsen kärjellä massoja niin, että saat siitä raidallisen. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kermavaahdolla ja/tai marjoilla.



25.03.2007 - 16:05
Löysin Marien blogista ohjeen näihin kinkku-fetahyrriin.



Tässä vielä ohje:

4 dl vettä
1 1/2 tl suolaa
6 rkl öljyä
10 dl vehnäjauhoja
2 pss hiivaa

Täyte:
Tomattipyreetä
sipulia (kuulotettuna)
kinkkua
fetajuustomurua
emmentall-juustoa

Lämmitä vesi kulhossa 42 asteiseksi ja lisää siihen suola, öljy ja pienenn määrään jauhoja sekoitettu kuivahiiva. Sekoita hyvin ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja nostata lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin kaksikertaiseksi. Kauli puolet taikinasta ohueksi ja levitä täyte taikinalevylle. Rullaa taikina ja leikkaa noin 1 1/2 cm palasiksi. Nostele pellille ja paista noin 200 astetta (kiertoilmauuni) 15 min.

Täytettähän voi varioida omien mieltymysten mukaan.


23.03.2007 - 15:52
Päätin kokeilla ostamiani kertakäyttöpursotinpusseja ja niihin kuuluvia tyllia pikkuleipien pursotuksiin. Ullan unelmaa-blogista löytyi vielä uunituore ohje:o)
Ohjetta kyllä hieman muokkailin.




Tässä ohje jolla minä tein:

125g voita
75g sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
180g venhäjauhoja

Vatkaa hyvin rasva ja sokeri. Lisää vatkaten kanamuna joukkoon. Sekoita vielä kuivataineet ja taikina on valmis pursotettavaksi. Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa noin 8-10 min. Ennen paistamista laitoin osaan pikkuleivistä päälle
kaneli-sokeria ja osaan spritsasin paiston jälkeen sulatettua suklaata.

21.03.2007 - 23:22
Tein eilen tällaisen harjoituskakun. Aikamoista harjoittelua taas olikin, koska tein varmasti kaikki mahdolliset virheet mitä vaan voi tehdä... Ensimmäinen virhe tuli siinä, että tein kakun liian suureen vuokaan taikinan kokoon nähden ja loput virheet tuli sitten tuossa koristelussa ja marsipaanin käsittelyssä.

 

Pohjana tavallinen sokerikakkupohja (saman verran munia, sokeria ja jauhoja (vehnä ja peruna) + 1tl leivinjauhetta). Välissä 1 prk flora vispiä, puoli purkkia maitorahkaa ja vaniljaista mansikkahilloa. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä marsipaania.
Kakussa oli vain yksi täytekerros.

17.03.2007 - 21:47
Tein tänään tällaisia suklaakeksejä. Alkuperäinen ohje on Dansukkerin, mutta itse hieman muuttelin ohjetta kaapista löytyneiden aineiden mukaan.



Ohje: (kaksi pellillistä)

110g margariinia
2,5 dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
30g hasselpähkinärouhetta
80 g suklaata rouhittuna (itse käytin minttusuklaata)

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi ja lisää kanamuna hyvin sekoittaen. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne edelliseen seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee taikinasta tanko ja leikkaa tanko yhtä suuriksi paloiksi. Pyörittele palat palloiksi. Paista n. 150-175 astetta 15-20 min (uunista riippuen, itselläni kiertoilmauuni).
Muista jättää taikinapallojen väliin uunipellille tilaa, koska pallot leviävät kekseiksi.

13.03.2007 - 21:14
Meille tuli tänään yökyläilemään pieni siili (pehmolelu) poikamme kerhosta.
Pitihän sitä siilille tervetuliaiskakku tehdä.





Kakku on tavallinen 3 munan sokerikakkupohja (18cm vuokaan) ja täytteenä varma valinta eli appelsiinivalkosuklaamousse. Tällä kertaa kuitenkin laitoin täytteeseen ja pursotukseen vispikermaa. Kyllä olen sitä mieltä, että tuo Flora vispi on paremman makuista (ja makuasioistahan ei kannata kiistellä...).

11.03.2007 - 19:07
Olen jo pitkään haaveillut ohjeesta, josta saisin sellaista hyytelömäistä kaakaovanukasta. Aikaisemmin olen tehnyt suklaa-/kaakaokiisseleitä
perunajauhoilla saostaen, mutta nyt hyydytin liivatteilla.





2 dl flora vispiä
1/2 dl vettä
3 rkl kaakaojauhetta
n. 1/2 - 1dl tomusokeria
3tl vaniljasokeria
n. 2 - 3 liivatetta


Mittaa kattilaan kaikki aineet paitsi vaniljasokeri ja liivatelehdet. Laita
liivatelehdet kylmään veteen likoon hetkeksi. Kiehauta kattilassa olevat
aineet koko ajan sekoittaen  ja ota pois liedeltä ja lisää puristetut
liivatteet sekä vaniljasokeri. Kaada annosmaljoihin ja anna
jähmettyä kylmässä noin 1-2 tuntia. Päälle rouhin
veitsellä valkosuklaata koristeeksi.

Käytin itse 3 liivatetta, mutta ensi kerralla kyllä kokeilen
kahdella liivatteella,koska nyt oli hieman liian jähmeää.

08.03.2007 - 22:11
Saimme vihdoin vietettyä lastenkutsut, jotka jäivät minun sairastelun
vuoksi väliin. Edelleen pysyteltiin merirosvo-teemassa,
 mutta nyt kakuksi poika halusi Peter Pan-kakun.



(Kuvasta poistettu puhekuplan teksti. Kuva on aika huono, koska mieheni oli poistanut
kamerasta kaikki minun ottamani kuvat vahingossa. Tämä kuva sitten räpsästiin juuri
ennen tarjoilua kovassa kiireessä, jotta olisi edes yksi kuva...)


Kakku on tavallinen 4 munan kakkupohja. Täytteenä flora vispiä, maitorahkaa sekä vaniljaista mansikkahilloa. Pursotuksina päällä floravispiä ja maitorahkaa sekä sokeria ja vaniljasokeria. Täytteeseen en sokeria lisännyt, kun hillo antoi makeutta tarpeeksi. Kostutus hedelmämehulla. Päällä elintarvikeväreillä maalattu marsipaani.

Hieman harmittaa, etten värjännyt marsipaania vaikka valkoiseksi,
mutta tehty mikä tehty!!

05.03.2007 - 15:26
Tässä on taas yksi harjoituskakku. Nyt on ollut taukoa tuossa kakkujen leipomisessa, joten jonkinlaisen kakun halusin räpeltää. Koristelu on mitä on, kun en oikein keksinyt miten olisin kakun pursottanut...



Pohjana on tavallinen 4 munan suklaasokerikakkupohja (samassa suhteessa munia, sokeria ja jauhoja sekä kaakaojauhoa (2rkl) ja leivinjauhetta(0,5tl). Täytteeksi kokeilin mansikkasurvosta ja kaupan valmista pannacotta-ainesta (paketin ohjeen mukaan). Kostutus laimealla mansikkamehulla. Päällä suklaakermavaahtoa.

Suklaakermavaahto
3dl flora vispiä
vajaa 200g fazerin sinistä suklaata
(vajaa sen vuoksi, että söin muutaman rivin...)

Mittaa kattilaan flora vispi sekä suklaa paloiteltuna.
Anna kuumentua niin, että suklaa sulaa. Jäähdytä jääkaappikylmäksi ja vatkaa vaahdoksi. Tuon koristelun tummempiin kohtiin käytettyyn vaahtoon sekoitin
hieman kaakaojauhoa.


Vielä en ole kakkua maistanut, mutta tulen kertomaan rehellisen mielipiteeni heti maistettuani....

Kakku oli oikein maukasta ja mansikkaista. Pannacotta ei juurikaan välissä maistunut, kun tuo mansikka oli sen verran voimakasta. Hyvää oli!


Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)