Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.07.2007 - 11:59
Pakkopullan ohjeella tein tällaisen superhelpon leivän tänä aamuna.



Ohje:

1 dl leseitä (minä laitoin ihan kaura-ruishiutaleita)
4,5-5 dl sämpyläjauhoja
1tl suolaa
1tl soodaa
3 dl maustamatonta jugurttia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon jugurtti. Sekoita taikina tasaiseksi ja muotoile siitä yksi leipä uunipellin päälle. Tee veitsellä ristikuvio leivän päälle. Paista 175 astetta noin 30 minuuttia.

Vielä en ole leipää maistanut, mutta tuoksutovat hyvät.



30.07.2007 - 20:41
Olen saanut nyt kesän aikana ystävänikin innostumaan kakujen leipomisesta. Tässä tämän päiväinen aikaan saannoksemme, kun harjoittelimme marsipaanin käyttöä. Taidetaan jatkossakin pitää samanlaisia tapaamisia!!




Tähän täytyy lisätä, että meillä oli vain ne ainekset käytettävissä, jotka kaapista löytyivät. Marsipaaniakin vain vajaa pötkö, joten se piti kaulia aika ohueksi... Selityksiä:o)

Kiitokset Jennille!

Kakku on rakennettu kääretorttulevystä ja täytteenä flora vanille, maitorahka ja vadelmamarmeladi sopivassa suhteessa sekä kostutukseen pommac-limua.

29.07.2007 - 19:00
Teki taas mieleni leipoa vaikka en saisikaan. No, yritän olla itse syömättä... Keittotaidon akatemia-kirjasta löysin perusreseptin pikkuleipiin. Pikkuleipäpalloja pyöritellessäni tuli mieleeni, että laitan osaan taikinasta kaakaojauhetta ja otan muratti-muotilla koristeet keksien päälle.
Onnistuihan se!




Ohje:
(hieman taas muuteltuna)

 
125g rasvaa (voita/margariinia)
150g sokeria
2 keltuaista
225g vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
(1 rkl kaakaojauhoa)

Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuaiset ja vaahdota vielä lisää. Sekoita joukkoon vielä jauhot ja vaniljasokeri. Ota pieni nokare taikinaa ja lisää siihen vielä kaakaojauhoa. Anna jäähtyä kylmässä noin 15 minuuttia. Kauli vaalea taikina ja ota muotilla pikkuleipiä tai pyörittele palloiksi ja painele käsin leivinpaperin päällä littanoiksi. Kauli tummataikina ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla koristeet keksien päälle. Paista 180 asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä ritilän päällä.

27.07.2007 - 21:54
Löysin mielenkiintoisen reseptin koskien Enkelinkakku nimistä kakkua jo aikaisemminkin mainitusta Keittotaidon akatemia Jälkiruoat-kirjasta. No, eihän minulla ollut viinikiveä eikä maissijauhoja sillä hetkellä, niin muuntelin hieman.



Kakkupohja:
(suluissa alkuperäinen ohje)

3,5 dl/n.12kpl valkuaisia
280g sokeria
85g venhäjauhoja
25g perunajauhoja (maissijauhoja)
2 tl vaniljasokeria (1tl vaniljauutetta)
1 tl leivinjauhetta (1 1/2tl viinikiveä)

Vatkaa munat vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Kun vaahto on kovaa lisää kahteen kertaan siivilöidyt kuivataineet valkuaisvaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina  enkelinkakkuvuokaan tai tavalliseen irtopohjavuokaan (21cm) ja paista 175 astetta noin 45 minuuttia, kunnes kakku on noussut, kullanvärinen ja kimmoisa. Kumoa vuoka paistamisen jälkeen ritilän päälle. Anna jäähtyä täysin.

Täyte:

2prk flora vispiä
1prk maitorahkaa
sokeria
vaniljasokeria
tuoreita mansikoita

Kostutukseen:

mehua laimennettuna tai limua

Vatkaa vispi vaahdoksi ja lisää joukkoon maitorahka. Pilko osa mansikoista noin puoleen annokseen vispi-rahkavaahdosta. Kostuta kakkupohja ja levitä puolet mansikkarahkasta kakkupohjan päälle. Paloittele vielä tuoreita marjoja täytteen päälle ja nosta seuraava kerros päälle. Kuorruta kakku lopulla vispi-rahkaseoksella ja tuoreilla mansikoilla.



Itse en tiedä tuleeko tuo enkelinkakku nimitys tuosta kakkupohjasta, kun siihen ei tule yhtään keltuaista vai pitäisikö kakussa olla jokin tietty täyte. No, nyt mansikka-aikaan halusin laittaa tuoreita mansikoita, joten tällainen versio minulta. Jos joku sattuu tietämään enkelikakun historiaa, niin kirjoitelkaahan kommentteihin!
23.07.2007 - 20:45




Löysin kaupasta ihanan kirja Keittotaidon akatemia jälkiruoat. Sieltä ensimmäisenä lähdin kokeilemaan tuulihattujoutsenia.

Tässä ohje:

150g vehnäjauhoja
100g suolatonta voita (käytin oivariinia)
1 tl suolaa (en lisännyt)
15g sokeria
2,5 dlvettä
4 munaa
(tomusokeria ja suklaata koristeluun)

Täytteeksi:

hilloa tai tuoreita marjaja
kermavaahtoa


Kuumenna kattilassa vettä ja voita niin, että rasva sulaa. Kuumenna vielä kieehuvaksi ja lisää jauhot joukkoon. Ota pois liedeltä ja sekoita hyvin. Taikinasta muosostuu pallo. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia. Lisää munat yksitellen ja koko ajan vatkaten. Lisää myös suola ja sokeri. Vatkaa niin kauan, että taikina on kuohkeaa ja kiiltävää.

Pursota isolla tähtityllalla n. 6 cm pitkiä kyyneleen muotoisia joutsenen vartaloita sekä pienellä reikätyllalla joutsenille numero 2 malliset kaulat.  Voit pursottaa kaulat ihan vaan leikkaamalla pakastepussista yhden kulman auki (huom! pieni reikä).

Paista vartaloita 200 astetta 15-20min. sekä kauloja 200 astetta n. 10 min.



Anna tuulihattujen jäähtyä ja leikkaa vartalot poikittain halki.



Leikkaa vielä yläpuoli halki. Näistä tulee siivet.
Kuvassa näkyy myös joutsenen kaula ja pää.


Täytä tuulihatut hillolla ja kermavaahdolla tai muulla haluamallasi täytteellä ja aseta siivet kauniisti kermavaahdon päälle.


Paina kaulan poikittainen alaosa täytteeseen. Voit vielä halutessasi tehdä sulalla suklaalla joutsenelle nokan ja silmät.






18.07.2007 - 16:29
Olen lähdössä lasten kanssa mökille. Äitini odottaa siellä meitä ja minä käyn vielä hakemassa tätinikin mukaan. Pitihän nyt jotain kahvileipää tehdä muulle porukalle. (minulla on syöntikielto)



Tein tällaisella perusohjeella:

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
2 rkl appelsiinimehua

Vaahdota rasva ja sokeri. Jatka vatkaamista ja lisää munat yksitellen vaahtoon. Sekoita kuivataineet (ei kaakaojauhetta) keskenään ja siivilöi ne taikinaan ja kääntele taikina tasaiseksi. Ota noin 1/3 osa taikinasta ja lisää siihen appelsiinimehu sekä kaakaojauhe. Laita taikina vuokaan vuorotellen vaaleaa ja tummaa taikinaa. Itse tein nuo koristeet tummalla taikinalla sekä sisään laitoin myös sitä. Muutoin levitin vaalean taikinan vuokan pohjalle ja reunoille.


Koristekukkaset näkyvät kuvassa heikosti!

17.07.2007 - 20:10
Kävimme tänään läheisellä mansikkapellolla keräämässä 5,8 kiloa mansikoita ja saman verran herneitä... Eihän nyt kaikkia mansikoita voinut pakastaa (kun tuoreet marjat on niin ihania), joten tein tällaisen pienen (n.18cm) juustokakun.



Pohjalle paistoin noin 1,5 munan kakkupohjan säädettävässä kakkureunuksessa.

Kostutus:
laimennetulla appelsiinimehulla

Täytteenä:

2,5 dl flora vispiä
1/2pkt appelsiini tuorejuustoa (Viola)
100g valkosuklaata
3 liivatelehteä
mansikoita

Ota flora vispistä pieni osa (n.0,5dl) eroon kattilaan ja vaahdota loppu. Lisää vaahtoon appelsiinituorejuusto. Kuumenna kattilassa erotettu vispi ja sulata liotetut liivatteet siihen. Laita sekaan myös paloiteltu valkosuklaa ja anna sen sulaa. Anna valkosuklaaliivateseoksen jäähtyä. Lisää se vispi-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Paloittele mansikat ja lisää edellisiin.

Kaada täyte kostutetun pohjan päälle. Itse erottelin osan täytteestä ennen mansikoiden lisäämistä, jotta päällikerros jäi tasaisen väriseksi. Anna hyytyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristele mansikoilla.

Laitoin vielä tuohon alareunaan sokericreme-tuorejuusto pursotuksen, kun sitä sattui olemaan ja pursotusta on niin kiva harjoitella:o)

16.07.2007 - 12:18
Tänään kokeilin edelleenkin tällä merenneito teemalla suklaakuviota. Tällaisen sain Hansun höperrykset-blogin ohjeella aikaiseksi.



Kuvassa merenneito on käännetty nurinpäin, kun silmät menivät piloille...
No, nyt ne puuttuvat kokonaan :o)

Tässä siis maitosuklaalla (käytin Pandan suklaata) reunat ja
värjätyllä valkosuklaalla (block) sisukset. Värjäämiseen
 käytin Wiltonin geelivärejä.

09.07.2007 - 15:01
Kummitytön syntymäpäivät lähenevät ja juttelin ystäväni kanssa kakkuideoista. No, pitihän sitä ryhtyä sitten kokeilemaan. Vielä ei ole tietoa kuka tämän kakun syö :o)



Pohjana on 6 munan kääretorttupohja eli halusin pohjasta normaalia paksumman.
Täytteenä maitorahkaa, flora vispiä, paseerattuja pakastemustikoita, sokeria ja vaniljasokeria. Päällä maitorahka-vispisekoitusta sekä digestive-keksimurua. Barbi on upotettu keskelle kakkua tehtyyn reikään ja pyrstö on tehty marsipaani paloista. Otin tyllan pyöreällä päällä marsipaanista ympyröitä. Päällä on hieman hopeatomua.

08.07.2007 - 16:56




Näiden marjojen keräämisen aikana minut oli haastettu
kertomaan seitsemän asiaa itsestäni...


1. Leivonta on intohimoni
2. Rakastan jäätelöä ja kaikkia herkkuja...
3. Olen ikuinen laihduttaja ihan varmasti jo noista
kahdesta ensimmäisestä kohdasta johtuen:o)

4. Nautin olostani kotona yhdessä lasten kanssa (olen siis kotiäiti)
5. Olen arkielämän "hygieenikko"
6. Inhoan yli kaiken hämähäkkejä sekä käärmeitä
7. Olen koukussa erilaisiin kakkublogeihin:o) Myönnän!!




Kyllä tuo mökkielämä on ihanaa, kun on mahdollisuus
keräillä ihania luonnon antimia!


08.07.2007 - 16:43
Äitini syntymäpäivät ovat heinäkuun alussa ja olimme mökillä yhdessä. Päätin tehdä hänelle täytekakun, kun tiesin veljeni perheineen tulevan kyläilemään. Oma poikani yhdessä kummipoikani kanssa keräsivät mökin pihalta kesän ensimmäiset isot mustikat ja mansikat ovat ihan ostotuotetta:o)



Tässä on perustäytekakkupohja (24cm) ja täytteenä on:

5 dl kermaa
1 prk maitorahkaa
3 liivatelehteä
tilkka vettä
sokeria
vaniljasokeria
mansikkahilloa
mansikoita

Vispaa kerma vaahdoksi lisää maitorahka sekaan. Lisää sekaan mansikkahillo. Kuumenna vesi tilkka kiehuvaksi ja sulata kylmässä vedessä lionneet liivatteet siihen. Anna jäähtä hiukan ja lisää edellisiin ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Täytin kakun niin, että kostutin laimealla mehulla pohjan. Laitoin kerma-rahkataytteestä osan pohjan päälle ja siivutin päälle tuoreita mansikoita. sen jälkeen seuraava pohja päälle ja sama juttu. Annoin hyytyä seuraavaan päivään.

Kakun päällä koristeena tuoreita marjoja ja kermavaahtoa.

Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)