Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.09.2007 - 13:18
Viime yönä saavuimme ihanalta, aurinkoiselta ja lämpimältä matkalta tänne syksyiseen Suomeen. Olimme ensimmäistä kertaa Kreetalla käymässä ja tykkäsin kovasti.



Kuvassa Balos bay - lagooni. Aivan ihana paikka, joskin hieman työläs päästä perille, jos autolla menee:o) Hengissä kuitenkin selvittiin!!


 Hieman tuli maisteltua paikallisia leivonnaisia, jotka muuten olivat todella maukkaita ja meheviä!



Kuvassa vas. mocca-kinuskileivos, takana vaniljainenleivos ja oik. suklaamousseleivos.Suklaamousseleivos oli ihan kuin voitaikinasta tehty kuppi, joka oli täytetty suklaamoussella ja kieritetty suklaahipuissa. Kuitenkin meidän raadin suosikiksi päätyi tuo mocca-kinuskileivos!


 

 Kolme ISOA leivosta konditoriossa maksoi 4.80 euroa.



Tässä Panna cotta sekä creme brulè eri variatioina. Creme brulèssa toisessa oli makea punainen kastike päällä ja toisessa ehkä boysenmarjoista tehty hilloke.



Panna cotta ja creme brulé maksoivat tuollaisissa keraamisissa kipoissa 1.70/1.80 euroa. Niin herkullisia että!!!

Tässä vielä muutama kuva meidän huvilasta!



Olimme todella yllättyneitä saapuessamme keskellä yötä upeasti valaistun suuren suuren huvilan pihaan. Lomailimme ihanassa rauhassa sitrusviljelmien keskellä, mutta kuitenkin vain 300m päässä Plataniaksen pääkadusta!



Suosittelen suuremmallekin porukalle. Neliöitä oli meidän arvion mukaan noin 350m2 ja huvilasta löytyi neljä makuuhuonetta kylpyhuoneineen sekä isossa alakerrassa olohuoneen ja ruokailutilan yhteydessä suuri uima-allas. Uima-allastila oli myös mahdollista avata terassiksi ulos. Aivan ihanaa!!


19.09.2007 - 14:46
Tämän juustokakun myötä Pullahiiri lähtee lomailemaan etelän lämpöön!



Ohje on hieman muunneltuna Valion nettisivuilta.

Pohja:
100g margariinia
1dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2prk maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 tl sitruunan raastettua kuorta
n. 1 rkl sitruunan mehua
2 1/2 dl sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
4 munaa
3/4dl perunajauhoja

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kuivataineet ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa vuoka leivinpaperilla tai voitele vuoka. Painele 24 cm irtopohjavuokan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Vatkaa noin 3 min. tai kunnes täyte on tasaista ja kuohkeaa. Kaada täyte pohjan päälle ja paista noin 50 min. 175 astetta. Anna jäähtyä ennen vuokasta irroittamista. Koristele marjoilla ja tomusokerilla ja tarjoile esimerkiksi mansikkasoseen kanssa.

Palailen loman jälkeen taas leivonta puuhiin:o)

16.09.2007 - 21:16
Mieheni isovanhemmat saivat tänään viettää 60-vuotishääpäivää eli Timanttihäitä!!! Tein heille lahjaksi tällaisen kuvakakun.



Kakkupohja on kymmenen munan pohja isoon paistovuokaan tehtynä. Täytteenä mansikkamoussea (laktoositonta) ja kostutus Pommacilla. Päällä pursotus kermavaahtoa, perhoset pikeeriä(tomusokeri-valkuaisseosta) kukat marsipaania. Kakkukuva on tilattu netinkautta ja on siis syötävä:o) Kakku on Timanttimorsiammen lempivärillä koristeltu!




Onnea Upealle hääparille!!

16.09.2007 - 21:02
Tänään vietimme mieheni siskon syntymäpäiviä! Tällaisen pienen kakun tein sankarille, koska tarjolla oli toinenkin kakku.



Tämä oli oikein epäonnenkakku koristelujen suhteen, kun pitkästä aikaa tuota vaahtokarkkimassaa (MMF) tein. Kaulin ensin liian ohuen levyn, joka repesi. Seuraava levy jäi aika naftiksi, joten tuli noita ryppyjä alalaitaan. Onneksi sain pahimmat mokat paikattua, mutta kyllä ainakin minua nuo näkyvissä olevat rypyt häiritsevät...

Kakku on kasattu kaakaojauholla maustetusta kakkulevystä ja täytteenä on suklaakermavaahtoa. Kostutus laimennetulla hedelmämehulla.


Täyte:

4dl Vispikermaa vaahdotettuna
n. 300g fazerin maitosuklaata sulatettuna

Sulata suklaa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahdon sekaan jäähtynyt, mutta juokseva sulatettu suklaa. Täytä kakku ja anna jähmettyä kylmässä.


16.09.2007 - 12:13
Tänään ja eilen olen ahertanut kakkuja tuolla keittiössä. Tässä kakuista ensimmäinen sankarille päätynyt kakku. Vein sen naapuriin syntymäpäivälahjaksi:o)



Kakussa on 6 munan kakkupohja ja täytteenä omatekemäni mansikkamousse. Päällä sininen marsipaani, jota värjäsin mustemmaksi mustalla värillä ja suihkaisu helmiäistä metalliväriksi. Audi-logo vaaleasta marsipaanista, jonka maalasin hopeatomulla. Kakun väritys tuli siis sankarin autonväristä:o)

16.09.2007 - 12:10
"Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


Päällä on lila-ruskea rugby-paita, kotoisat olohousut, paljaat varpaat!

Taitaa tämä jo niin monesta blogista löytyä, joten jos joku haluaa haasteen vielä blogiinsa, niin haastan hänet!


15.09.2007 - 14:27
Tällaisia tuliaisia sain mieheni työmatkalta!!!!
Rahaa paloi, mutta kyllä oli vaimo iloinen!!!



Pyörivä ja kallistuva koristelualusta, Master tyllasetti, Kaulin, Kuviokaulin, Painokirjainsetti, Painokoristesetti, Muunneltava raappa (Icing sculptor), Koristelupainike, Nauhaleikkuri. Nämä olivat Wiltonia ja sitten oli tuo yksi kovamuotti, jolla voi tehdä koristeita esim. mansikoita, lehtiä ja kukkia sekä tuollainen Salama-kakkukynttilä.



Tässä tuliaiskirjat!

Nyt pitäisi vaan löytää aikaa kaikkien näiden tutkimiseen ja kirjojen lukemiseen...

Kiitos tuliaisista!!


14.09.2007 - 17:08
Menemme tänään kylään ystävillemme ja siellä on juuri vietetty 4-v. synttäreitä. Tällaisen kakun tein viemisiksi sankarille.




Kakkupohja on 4 munan tavallinen (4 munaa, 120g sokeria, 120g jauhoja (peruna/vehnä) + "aavistus" leivinjauhetta) kakkupohja. Välissä mansikkamoussea päällä kermavaahtoa, kuva marsipaania ja punaiset pursotukset sokericremeä. Lisäksi päälle laitoin vielä sydännonparelleja.



12.09.2007 - 20:28
Tälläisen kakun tein pienen poikavauvan vanhemmille!




Kakun koriste on tuossa takana, kun ei olisi mahtunut hyvin kakkukupuun. Muutenkin olisi voinut liikkua kuljetuksessa tuossa kakun päällä.



Kakku on 8 munan kakkupohja (n.26cm) ja täytteenä on oma tekemääni mansikka-mustikkamoussea. Kermaa meni kakkuun kokonaisuudessaan n. 10,5 purkkia. Näihin kermakakkuihin menee jo pelkästään päälle todella paljon kermaa...


Tässä vielä marsipaanikoriste, jossa vauva makoilee sinisen kukan sisällä. Kukassa on käytetty helmiäisspraytä.









Onnea vielä kerran koko perheelle!

08.09.2007 - 15:50
Tällainen kakku sitten valmistui jalkapalloa pelaavan pojan synttäreille. Idean bongasin hetken nettisurffailun jälkeen amerikkalaisilta nettisivustoilta!



Pohjana on 10 munan kakkupohja isossa non-stick lasagnevuokassa paistettuna. Pallo on tehty kääretorttupohjasta ja kasattu pieneen pyöreään jälkiruokakulhoon. Täytteenä on mustikkamoussea (kermaa, mustikoita paseerattuna, sokeria ja liivatetta) ja kostutus pommacilla. Päällinen on osittain kermavaahtoa (värjätty vaalean siniseksi). Valkoiset, mustat sekä vihreät osat ja nimi on sokericremeä.


Onnea Jimi!!


08.09.2007 - 15:40
Tällaisen kreikkalaisen voileipäkakun tein tällä kertaa.



Täytteen ohje löytyy täältä.

Leivän tein itse Sekasopan Marien ohjetta mukaillen.

3dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1tl paprikajauhetta
1 tl chiliä
2 rkl sipulijauhetta
0,5 dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja


Lämmitä vesi +42 asteiseksi sekoita hiiva ja mausteet sekä sokeri pieneen määrään jauhoja. Sekoita veteen. Lisää myös öljy. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla noin 30 min. Laita irtopohjavuokan poohjalle leivinpaperi. Vaivaa taikinaa jauhoitetulla alustalla ja painele sitten irtopohjavuokaan tasaiseksi. Anna vielä kohota n. 45 min. Paista 175 astetta 30 min. Anna leivän hetken jäähtyä ja kumoa ritilälle jäähtymään.

Leikkaa leipä kolmeen osaan. Kostuta jokainen kerros kasvisliemellä ja levitä täyte kahteen väliin. Laita jääkaappiin maustumaan noin vuorokaudeksi. Laita päälle vielä esim. puinen leikkuulauta painoksi.


Päällinen:

Päälle laitoin olympia-sulatejuustoa ja maustamatonta tuorejuustoa tasaiseksi massaksi sekoitettuna sekä koristeeksi kurkkua, oliiveja, tomaattia ja herneenversoja.


08.09.2007 - 15:19
Pyynnöstä tein tuttavan pojalle syntymäiväkakun, voileipäkakun sekä kinkkupiirakan syntymäpäiville!



Pohja:

250g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte:

250g kinkku siivuja pienittynä
150g juustoraastetta (motzarella-emmental)
5 munaa
5 dl ruokakermaa
tuoretta persiljaa pienittynä
mustapippuria

Nypi käsin rasva, vehnäjauhot ja suola sekaisin. Lisää kylmä vesi ja tee taikinasta tasainen. Painele taikin noin 26cm irtopohjavuokan tai piirakkavuokan pohjalle ja reunoille. Esipaista noin 10min 200 asteessa. Voi laittaa pohjan päälle leivinpaperia ja kuivia herneitä paiston ajaksi, jotta reunat eivät "sula"/putoa esipaistamisen aikana.
Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Paista vielä noin 35 min 200 asteessa.

 
02.09.2007 - 21:31
Teki mieleni käyttää pätkiksiä leivontaan. Tällainen piirakka tuli, kun muuntelin hieman Tutteli-kirjan mokkapalaohjetta! Kuva on huono, mutta maku oli erittäin hyvä!



Ohje piirakkavuokaan:

Pohja:

2munaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
100g margariinia
1dl maitoa
n.70g pätkiksiä paloteltuna

Kuorrute:

50g margariinia
250g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl vahvaa suklaakahvia
70g pätkiksiä paloiteltuina


Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Lisää muna-sokerivaahtoon kuivataineet ja maito vuorotellen sekä lopuksi sulatettu rasva. Lisää joukkoon vielä pätkis palat ja sekoita tasaiseksi. Kaada piirakka vuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 min.
Anna pohjan hieman jäähtyä ja tee kuorrute. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen, välillä sekoittaen noin 10 min. Laita muutama tippa kuorrutetta pohjan päälle. Jos ei imeydy pohjaan, niin kaada loput kuorrutteet ja anna koko piirakan hetken jäähtyä.
Minä tein vielä tomusokeri-vesiseoksen ja laitoin hieman vihreää elintarvikeväriä. Puristin pussiin laitettu vihreää seosta sinne tänne pohjan päällä ja vedin terävällä tikulla sydämiksi. Nonparellit käyvät varmasti koristeluun paremmin ja
tekevät kauniin!



Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)