|
18.06.2009 - 11:50
Mukavaa Juhannusta kaikille blogissa kävijöille!
Pullahiiren blogi jää nyt pienelle Kesätauolle! Toivotaan paljon lämpimiä kesäpäiviä! Terkuin Pullahiiri 17.06.2009 - 00:31
Meillä vietettiin tänään tyttäremme 3v. syntymäpäiviä. Tarjolla oli
Lisäksi vielä kinkkupiirakkaa, kasvispiirakkaa, patonkia+levitteitä ja vihersalaattia
Kakun paikka on vielä tässä kuvassa tyhjä. Ja nuo ihanat prinsessalautaset...
Onnea vielä meidän omalle prinsessalle!
17.06.2009 - 00:20
Tyttäremme pyysi 3v. kakukseen prinsessa linnakakkua. Tai oikeastaan aiheet vaihtelivat hello kitystä prinsessoihin ja vaikka mihin. Lopulta hän sattui näkemään tämän kakun ja se jäi sitten lopulliseksi toiveeksi. Ihan samaan en pystynyt...
Paistoin pohjan neliskanttisessa irtoreunavuokassa 15 munasta. Täytin mansikkamoussella vuokaan. Yön jälkeen leikkasin kakun haluamani kokoisiin osiin ja kuorrutin ensin sokericremellä. Päällystin kakut jokaisen erikseen marsipaanilla ja nostin päällekäin.
Pylväät on tehty sokerimassasta jo muutamia päiviä aikaisemmin. Kattoina jäätelötötteröt, jotka kuorrutin valkosuklaalla ja nonparelleilla. Hieman kiire tuli tuon kakun koristelun kanssa ja aikaa kasaamiseen ja koristeluun meni reilut puoli tuntia... Huh, huh! Kyllä tuli stressi ja olin ihan varma, että kakku näyttää aivan kamalalta, mutta ajankäyttöön nähden ulkonäkö on ihan ok. Ei nyt vetele tuolle "mallikuvalle" vertoja, mutta ehkä ensi kerralla ja paremmalla ajalla... 17.06.2009 - 00:14
Tein Hellapoliisin ohjetta muunnellen broileri-pastasalaattia tyttären syntymäpäiville.
Ohje:
1 kg broilerin filettä 3 prk mangoa 4 prk ananaspaloja 1 punainen paprika 1 keltainen paprika 1 ruukku ruohosipulia 1 pkt pisaratomaatteja kastike 4 prk kermaviiliä 9 rkl curry-maustetta 5 rkl paprikajauhetta suolaa pippuria
Keitä pasta ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä. Paista broileri ja leikkaa pieniksi paloiksi. Pilko muut salaattiin tulevat ainekset ja sekoita. Tee kastike kermaviilistä ja mausteista. Sekoita kastike salaatin joukkoon. Kastiketta olisi saanut olla enemmänkin... Vinkkinä ensi kerraksi itselleni :o) 17.06.2009 - 00:06
Kokeilin näitä ihania suklaapalloja, joita Mansikkamäki-blogissa oli aikaisemmin jo kokeiltu. Laitoin sisään kesämakuja eli mansikka ja banaani Dominoita sekä molempiin sekaan vielä vanilja Dominoita. Ihania oli!
Mansikka-suklaapallot Laitoin siis yhden pötkön mansikan makuisia Dominoita sekä puolikkaan pötkön vaniljan makuisia Dominoita sekä kaksi rkl maustamatonta tuorejuustoa. Keksit murustetaan pieneksi ja lisätään tuorejuusto sekaan. Pyörittele massa palloiksi ja laita hetkeksi jääkaappiin. Sulata suklaa ja dippaa pallot suklaaseen ja koristele. Säilytä jääkaapissa, jos nämä vaan säilyvät. Ovat nimittäin sen verran hyviä, että meinasivat kesken loppua meidän juhlissa :o) Näitähän voi tehdä vaikka minkä makuisilla kekseillä... 14.06.2009 - 22:02
Olimme viikonloppuna mökillä. Laitoin ruuaksi kirjolohta grillissä. Kalasta jäi ylimääräistä, joten se "puhdistettiin" (ruodot pois). Äitini pyynnöstä tein loppukalasta "mitä kaapista löytyy"-piirakka.
Pohja: 100g oivariinia 2 dl vehnäjauhoja 2 rkl vettä suolaa täyte: kypsää, ruodotonta kirjolohta tilliä 3 munaa 2,5 dl ruokakermaa 100g yrtti-pippurituorejuustoa suolaa Nypi huoneen lämpöinen rasva ja jauhot sekä suola. Lisää joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuokaan tai leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan (24cm) pohjalle ja reunoille n. 2cm verran. (Itse teen tuon pohjan sähkövatkaimella. Hyvin onnistuu niinkin) Levitä kala ja tilli pohjan päälle. Sekoita keskenään kerma, tuorejuusto, munat ja suola. Kaada kalan päälle. Paista n. 175 asteessa 45 min. tai kunnes täyte on hyytynyt ja pohja kypsä. Täytteestä voisi hyvin jättää yhden munan pois ja laittaa juustoraastetta tilalle. Nyt ei ollut juustoraastetta, joten näillä mentiin :o) 14.06.2009 - 19:56
Tuttavani oli järjestämässä kaverilleen polttareita ja keksi sitten blogistani tissikakun. Tällä kertaa tämän näköinen... samaa kuppikokoa kuin aikaisemmatkin :o)
Täytteenä mansikkamousse, kostutus omenamehulla, päällä marsipaani, jonka alla sokericreme. Pursotukset myös sokericremellä. Hieman pronssia suihkittu liiveihin... Toivottavasti miehille tissit maistuivat! 10.06.2009 - 21:45
Nyt alkoi meidän perheessä tyttären 3v. synttäreiden viettäminen... Tänään oli ensimmäinen kattaus ja ensi viikolla sitten jatkamme :o) Kakkutoiveitahan tytöllä on vaikka muille jakaa, joten tässä ensimmäisenä Hello Kitty!
Kasasin kakun kaakaokääretorttupohjasta. Värityskuvasta piirsin ääriviivat leivinpaperille, jonka mukaan leikkasin kolme samanlaista kakkupohjaa.Täytteenä laktoositon suklaamousse (2dl kermaa, 150g suklaata, 100g maustamatonta tuorejuustoa) sekä aprikoosimarmeladia. Kostutus pommacilla. Päällä marsipaani, jonka alla laktoositon sokericreme. Koristeissa käytetty sokerihemiä sekä spagettia. Tämä oli kyllä nopsaan kasattu, mutta erittäinen hyvän makuinen (vaikka itse sanonkin)!
Kuvien laatu on taas mitä on, mutta eiköhän näistä hieman kuitenkin selviä minkälainen kakku oli... 07.06.2009 - 21:37
Veljeni perheessä vietettiin tänään kuopuksen kastepäivää. Sain kunnian tehdä juhliin täytekakun. Juhlissa oli tarjolla runsain mitoin makeaa ja suolaista herkkua.
Kakku on kasattu 10 munan sokerikakkupohjasta, josta otin yhden ohuen kerroksen ja kasasin siitä pieneen vuokaan tuon toisen kerroksen. Täytteenä kakussa on appelsiini-valkosuklaatäyte (tein ihan ohjeen mukaan ja riitti juuri ja juuri tähän kakkuun). Päällä marsipaani, jonka alla sokericreme. Koristeet sokerimassasta ja marsipaanista.
Koristeista lisää täältä.
Tässä kuva kakusta vielä kahvipöydässä.
Onnea pienokaiselle ja perheelle! Kiitokset mukavasta kastejuhlasta! 07.06.2009 - 20:58
Kummisetäni vietti tänään syntymäpäiviään. Viime vuonna tein tämän kakun, mutta tänä vuonna ei enää rohkeuteni riittänyt tuollaiseen aikuistenkakkuun, vaikkakin se olisi mitä ilmeisemmin ollut sankarin mieleen... Tänä vuonna mentiin hieman asiallisemmalla linjalla.
Kakkupohjana on 10 munan sokerikakkupohja ja täytteenä hedelmämousse. Hieman ohjetta enemmän laitoin kakkuun hedelmiä (mangoa koko 1 prk ja mandariinia koko 1 prk) sekä liivatetta (7 kpl). Päällä marsipaani levy, jonka alla sokericreme. Sivuilla ja päällä vispikermapursotukset. Tässä vielä lähikuvaa koristeista...
Kummitädiltäni kyselin koristeeseen ideoita ja eilen sain häneltä koristeen aiheeksi musiikin. Siitä sitten lähdin koristetta tekemään. Kyseessä siis vanhan ajan LP-soitin, jos ei sitä tunnista. Koriste on kasattu sokerimassasta ja spageteista :o) 07.06.2009 - 20:46
Tein ihanan veljen tyttären ristiäisiin pyynnöstä kaksi n. 10-15 hlön Kreikkalaista voileipäkakkua.
Ohje kahteen 10-15 hlön kakkuun 2 pkt isoa ruispaahtoleipää kostutukseen laihaa kasvislientä
2 prk maitorahkaa 3 pkt kreikalainenvalkosipuli-tuorejuustoa 1 prk kermaviiliä 2 pkt fetajuustoa / Viola salaattijuusto 1/2 prk pienittyjä oliiveja (osa koristeluun) 1 kurkkua 1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja pienittynä 2 dl kermaa 2 pkt 200g maustamatonta tuorejuustoa
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |