Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.01.2010 - 09:45

Kaverini mies täytti jokin aika sitten pyöreitä vuosia ja eilensyntymäpäivää juhlistettiin yllätysjuhlilla. Sain pyynnön tissikakusta, johon turkoosi-musta väritystä sekä jotain suklaista täytettä. Hieman jotain aikaisemmista poikkeavaa piti alusvaatteisiin tehdä... Tein tuon tikkauksen sellaisella varrellisella koristelupyörällä, johon voi vaihtaa terää.



 

Paistoin kakkua varten 8 munan kaakao-sokerikakkupohjan. Tein kakusta hieman edeltäjiään pienemmän. Täytteeksi tein Daimsuklaa-täytteen (kaksinkertaisena), mutta maitorahkan sijaan laitoin maustamatonta tuorejuustoa (laitan linkin, kunhan se onnistuu). Kostutin kakun appelsiinimehulla. Kuorrutuksena marsipaani, jonka alla sokericreme. Mustat osat sokerimassaa, koristeena muutamat sokerihelmet.




Onnea Kolmikymppiselle!


21.01.2010 - 10:25

Järjestimme anopilleni yllätyssyntymäpäiväjuhlat muiden sukulaisten kanssa. Hänellä on koiria ja kissoja, joten jotain niihin liittyvää yritin keksiä. Lopulta pädyin tekemään tällaisen koira-aiheisen kakun. Täysin tyytyväinen koiran ulkonäköön en ollut, mutta taas nähdessäni koirista vanhimman tulin siihen lopputulokseen, että kyllä niissä jonkinlaista yhdennäköisyyttä sentään oli.



Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin vadelmamoussen, jonka olen tehnyt Valion vadelma pyrestä. Se on aika kirpeää ja maukasta, joten sitä kovin suuria määriä mousseen tarvita (n.2dl vadelma pyretä olen laittanut 6 dl kermaa -> tarkempi ohje löytyy tuosta linkistä. Vaihda vaan mansikat vadelmiin tai muihin marjoihin. Sokeria pitää lisätä maun mukaan.) Itse olen pakastanut loput soseet annospusseissa, joten niitä on helppo käyttää pakastimesta. Kostutin kakun appelsiinimehulla. Pursotukset vispikermaa, kuten myös marsipaanin alla. Koristeet marsipaania pienellä pronssisuihkauksella.


Kakkujen lisäksi tarjolla oli kinkkupiirakkaa, sulhaspiirakoita munavoilla, pullaa, keksejä, jäätelöä...

Ja taisimme tosiaan yllättää sankarin

19.01.2010 - 17:34

Lähipiirissä vietetään tänään syntymäpäiviä. Sain eilen illalla pyynnön kakusta, joten aika kiire tuli koristeiden kanssa. Onneksi sain kaiken valmiiksi hakuaikaan mennessä :o) Hevoset on lähellä sankarin sydäntä, joten tein sitten kakun päälle hevosen pään sekä laatan, jossa hevosenkenkä ja ruusu.



Paistoin kakkua varten 5 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin jotain marjaa, vaikka vadelmaa. Tein täytteeksi vadelmamoussen (vaihdan ohjeen marjat vaan vadelmiksi ja sokeria lisäilen maun mukaan) ja kostutin appelsiinimehulla.  Päällä kermavaatoa (n. 5 dl). Koristeet tein marsipaanista sekä sokerimassasta.

 


 

 

18.01.2010 - 18:34


Olen tällä hetkellä aivan rakastunut Caesar salaattiin.

Olen kokeillut itse tehdä salaatinkastiketta, mutta en ole saanut oikean makuista...

Salaatin olen kasannut:

Rooman salaatista

(ja välillä jääsalaatista)

krutongeista

parmesanjuustosta

broilerista

sekä valmiista Caesar-kastikkeesta

Kyllä tuo eräs valmiskastikekin on ihan minun makuuni sopivaa, mutta haluaisin tehdä itse hyvän kastikkeen... Nyt kaikki ehdotukset tuonne kommentteihin, niin pääsen kokeilemaan itsetehtyä Caesar-kastiketta :o)

 

17.01.2010 - 11:00

Sain pyynnön 3v. synttäreille Peppi-kakusta. Kakun piti olla riittävä n. 20 hlölle ja siinä tuli näkyä sekä pepin hiukset että kengät. Toiveena oli Pepinmallinen kakku tähän teletappikakun tyyliin. Peppi on kuitenkin niin hoikka neito, että kakussa ei olisi ollut riittävästi syötävää tai sitten kakku ei olisi mahtunut jääkaappiin :o) Niinpä päädyttiin siihen, että Pepin pää on kakkua ja vartalo sitten pienenä lisänä marsipaanista, jotta ne kengätkin kakkuun saatiin ujutettua... Lisähaastetta kakkuun teki vielä se, että Pepistäkin on paljon eri versioita. Päädyin sitten tähän DVD:lläkin olevaan piirrettyyn peppiin, jota olen myös aikaisemmin käyttänyt edellisissä Peppi-kakuissa.


Paistoin kakkua varten 8 munan sokerikakkupohjan. Tein hieman reilumman sitä varten, että kakkupohjaa piti muokata oikean malliseksi, jolloin kakusta jouduin leikkaamaan osan pois. Täytin kakun mansikkamoussella ja kostutin omenamehulla. Päälle sivelin ohuen kerroksen sokericremeä ja kuorrutin kakun marsipaanilla. Tuossa kuorruttamisessa olikin sitten omat haasteensa. Kyllä pitää sanoa, että tämä kakku oli kyllä minun mielestäni haastavimmasta päästä kaikkinensa, vaikka vaikuttaakin aika yksinkertaiselta.


Onnea Danalle! Toivottavasti kakku oli sankarin mieleen!


16.01.2010 - 13:26

Eilen vietimme minun syntymäpäiviäni. Kinuskikakku on lempikakkuni, joten sitä sitten leipomaan.




Leivoin 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin kinuskia ja vaniljatäytteen (linkin takaa löytyy sekä kinuskin että täytteen ohjeet, jotka tein kaksinkertaisina). Kostutin kakun omenamehulla. Päälle tein kinuskista pienen ympyrän laittamalla pienen (18cm) irtopohjavuokan reunan kakun päälle ja kaadoin kinuskin siihen. Tämän jälkeen annoin sen jähmettyä jääkaapissa, kunnes nostin veitsen avulla reunuksen pois kakun päältä. Täytin kakun päälliosan muuten kermavaahdolla, jonka päälle tein suklaalla ristikkoa. Vinkkiä koristeluun katsoin Aholaita-blogista. Pursotukset ovat vispikermaa, kukat sokerimassaa ja lehdet marsipaania.




Kakun lisäksi syntymäpäivilläni tarjoiltiin

Tuplasuklaakakkua, Caesar-salaattia, kylmäsavulohipiirakkaa sekä kinkkupiirakkaa.

16.01.2010 - 13:15

Jo pitkän aikaa sitten sain sähköpostilla Hellapoliisi-sivuston Katilta ohjeen Tuplasuklaakakkuun (tai oikeammin Kahden suklaan kakku). Tätä on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä ja nyt sain tehtyä sitä tarjolle omille syntymäpäiville. Kakun nimi tulee siitä, että kakussa on kaksi kerrosta, joista toinen on tehty valkosuklaasta ja toinen tummasta suklaasta.




Hieman tein kakkuun muutoksia sen mukaan mitä kotoa löytyi. Tarjoilin myös kakun kermavaahdon kanssa, joka oli oikein nappijuttu. Maku tasaantui makean kermavaahdon kanssa.


Tuplasuklaakakku


200g Dominokeksejä

50g margariinia


täyte 1.

2 dl kermaa

1 prk vaniljarahkaa

200g valkosuklaata

3 rkl vettä

3 liivatelehteä


täyte 2.

2 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

200g tummaasuklaata

3 rkl toffee-likööriä

3 rkl tomusokeria

3 liivatelehteä


Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Nosta irtopohjavuokan reunaosa tai irtoreunus tarjoiluastialla. Painele kevyesti keksimuru pohjalle.

Vatkaa molempiin täytteisiin tarkoitettu kerma vaahdoksi sekä laita liivatteet likoon kylmään veteen. Tee ensin täyte 1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa pienellä teholla. Lisää se vaniljarahkan joukkoon. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja lisää siihen liotetut liivatteet. Sekoita ja kaada seos valkosuklaa-rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon lermavaahto. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin kylmenemään ja valmista sillä aikaa täyte 2.

Notkista tuorejuusto ja sulata suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikrossa. Lisää suklaa tuorejuuston sekaan sulasuklaa ja tomusokeri. Kuumenna likööri kiehuvaksi ja lisää siihen loput liivatteet. Sekoita ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen suklaa-yuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada varovasti ensimmäisen täytteen päälle. 

Anna hyytyä jääkaapissa miellään seuraavaan päivään. Irroita seuraavana päivänä reunus kakusta pyöräyttämällä esim. veitsellä reunaa pitkin. Koristele haluamallasi tavalla esim. kermapursotuksin.

Itse käytin koristeluun hasselpähkinäkeksirullia kuten olen aikaisemminkin käyttänyt. Lisäksi tein suklaasta koristeen kakun päälle ja täytin sen suklaalla päällystetyillä pähkinöillä ja manteleilla, joihin suihkautin hieman pronssikiillettä.



 

09.01.2010 - 18:59

Samoihin juhliin tuon Kreikkalaisen voileipäkakun kanssa matkasi tämä rumpu-kakku...



Paistoin kakkua varten 9 munan sokerikakkupohjan. Kostutin kakun appelsiinimehulla ja täytteeksi toivottiin mansikkamoussea. Kuorrutin kakun ensin sokericremellä ja sen jälkeen marsipaanilla. Yritin rummun sivuihin saada hopeakimalle-efektiä helmiäissuihkeella, mutta kuvaissa se ei erotu laisinkaan.



09.01.2010 - 18:45

Sain pyynnön Kreikkalaisesta voileipäkakusta ilman oliiveja...




Tässä tämän kakun resepti:

(n.15 hlölle)

1 pkt ruis-paahtoleipää

kasvislientä

Täyte:

1/3 prk aurinkokuivattuja tomaatteja

1 prk feta-juustoa

1/2 kurkku

2 prk Kreikkalainenvalkosipuli-tuorejuustoa

200g maustamatonta tuorejuustoa

200g maitorahkaa

200g kermaviiliä

150g creme fraishea

mustapippuria

hieman suolaa

kuorrutus:

2 dl kermavaahtoa

100g maustamatonta tuorejuustoa

pisaratomaatteja

kurkkua

herneenpersoja


Raasta kurkku ja lisää siihen ripaus suolaa. Kaada kurkkuraasta siivilään ja anna valua. Purista vielä lopuksi ylimääräinen vesi pois. Pilko tomaatit ja murskaa feta tai laita molemmat tehosekoittimeen ja hienonna. Laita joukkoon loput ainekset ja sekoita hyvin.

Lado leipiä pyöreän reunuksen sisälle ja kostuta kasvisliemellä (itse käytän pullasutia tähän). Levitä täytetteestä n. 1/3 osa. Lado seuraava leipäkerros, niin että leipien reunat ovat eri kohdissa kuin edellisessä kerroksessa. Kostuta, täytä ja tee vielä yksi kerros samaan tapaan. Lopuksi leipä kerros ja kostutus. Laita leivinpaperi kakun päälle sekä pieni paino ja näiden päälle folio. Anna tekeytyä seuraavaan päivään. Irroita kakku veitsen avulla reunuksesta ja kuorruta sekä koristele kakku.

 

 

04.01.2010 - 20:05

Tänään sain mukavaksi yllätykseksi kylään hyvän ystäväni. Näemme kyllä nykyään aivan liian harvoin, mutta onneksi edes silloin Kauppaan en päässyt (kun lompakkoni seilaili jossain ihan muualla kuin kotona...), joten piti äkkiä saada tarjoilut kotona olevista aineksista aikaiseksi... Leipäainekset nyt aina kotoa löytyy, joten päätin tarjoilla tuoretta, lämmintä leipää sekä makeaksi banoffeeta. Ystäväni toi mukanaan treffeillemme kuuluvan jäätelön...


Muunneltu Kuubalainen leipä

 

465g vettä

1 pss (11g) kuivahiivaa

15g suolaa

30g sokeria

200g rouheista sämpyläjauhoa

n. 500g venhäjauhoja

1dl öljyä

Lämmitä vesi +42 asteiseksi (kädenlämpöiseksi, jos käytät tuorehiivaa). Sekoita joukkoon hiiva, suola sekä sokeri. Sekoita jokkoon myös jauhot. Alusta taikina ja lisää loppuvaiheessa öljy. Alusta taikina kimmoisaksi. Nostata taikinaa liinan alla lämpimässä paikassa 1 tunnin ajan. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita uunin pohjalle vesiastia. Laita myös uunipelti hetkeksi aikaa uuniin. Ota kuumentunut pelti uunista ja laita päälle leivinpaperi. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja tee veitsellä risti leivän päälle. Voitele leipä vedellä. Paista 200 asteessa n. 35 min.


Lisäksi tarjolla oli mini vaahtokarkeilla koristeltu Banoffee.... Ja edellisestä banoffeesta oli jo aikaa...



01.01.2010 - 12:35

Tällaisella leivonnaisella meillä herkuteltiin eilen

 

 

Löysin rocky road brownies-ohjeen ulkomaalaisesta a year from Oak Cottage-blogista.

Hieman muokkasin reseptiä itselle sopivammaksi...


Rocky Road brownies

 

90g taloussuklaata

120g voita

4,8dl sokeria

4 munaa

2 rkl vaniljasokeria

2,4dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa


päälle 

n. 1 dl maitosuklaata rouhittuna

5 dl pieniä vaahtokarkkeja

1,5 dl pähkinöitä (saksanpähkinöitä ja cashew)

suklaata


Kuumenna kattilassa rasva ja sulata siihen suklaa. Ota pois levyltä ja kaada joukkoon sokerit. Vatkaa ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, vaniljasokeri sekä suola ja sekoita edelliseen. Paista leivinpaperilla vuoratussa vuokassa 35-40 min. 180 asteessa. Vuokan koko n. 22x22 cm. Brownies saa jäädä keskeltä kosteaksi ja pehmeäksi. Nam!

Murskaa suklaa. Levitä browniesin päälle suklaarouhe, hieman pilkotut pähkinät sekä vaahtokarkin. Käytä uunissa vielä n. 5-10min. ajan. Sulata päälle hieman suklaata raitoina. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Itse en antanut jäähtyä, joten palat jäivät leikatessa aika rouheiksi.... Lämmitin kakkua hieman ja tarjoilin vanilja-jäätelöpallon kanssa.

 

 

Makeaa Vuotta 2010!

 

Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)