|
28.02.2010 - 15:13
Tuttavaperheen poika viettää tänään 4v. syntymäpäiviään. Toiveena oli tämän päivän juhliin lumiukko-kakku ja kuulin kuinka poika perusteli aihevalintaa "kun nyt on talvi" - No niinhän se on! Tänään on meillä lapset tehneet pihalla lumiukkoja ja äiti sitten keittiössä
Kakun tein maidottomana, joten täytteissä tuli taas hieman varioitua. Paistoin kakkua varten kaksi 18 cm sokerikakkupohjaa (molemmissa 3 munan pohjat). Toisen pohjista maustoin kaakaolla. Kaakaopohjaan tein suklaisen täytteen Nalle suklaakaurajuomasta ja Sunnutain kuohkea vispi-valmisteesta. Toiseen kakkuun laitoin kuningatartäytteen samaisesta Sunnuntain maidottomasta vispistä ja kuningatar Piltistä. Kostutin vaalean pohjan omenamehulla ja suklaapohjan tuolla samaisella Nalle suklaakaurajuomalla. Töytin kakut pyöreäpohjaisiin kulhoihin ja kumosin ne seuravana päivänä. Kuorutin kakut maidottomalla sokericremellä (Sunnuntain maidoton hopean värinen leivontamargariini ja nesteenä omenamehu) ja marsipaanilla. Mustat osat sokerimassaa.
Suklainen täyte: 2,5 dl Nalle Suklaakaurajuomaa 2 keltuaista 1,5 rkl perunajauhoa 1,5 rkl sokeria 2 liivatelehteä 1 prk Sunnutai kuohkea vispi 2 rkl vaniljasokeria
Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen. Mittaa kattilaan kaikki loput aineet paitsi vispi ja vaniljasokeri. Sekoita ja kuumennna niin, että seos sakenee hieman. Nosta pois liedeltä. Lisää joukkoon liivatteet. Anna jäähtyä. Vatkaa Vispi vaahdoksi vaniljasokerin kanssa. Sekoita vispi yhteen suklaakiisselin kanssa. Täytä kakku ja anna hyytyä seuraavaan päivään. ( Ehkä liivatteiden määrää voisi hieman lisätä, niin täytte hyytyisi vielä paremmin)
Maidoton Kuningatartäyte: 1 prk Sunnuntai kuohkea vispi tomusokeria vaniljasokeria 1 prk kuningatar Pilttiä 2 liivatelehteä tilkka vettä
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa sillä aikaa vispi vaahdoksi ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Kaada liivateseos kuningatar Piltin sekaan. Lisää marja-liivateseos vaahtoon. Maista täytettä ja lisää sokeria/vaniljasokeria maun mukaan. Täytä kakku ja anna hyytyä seuraavaan päivään. Suosittelen täyttämään molemmat täytteet vuokaan tai kulhoon, koska täyte on aika notkeaa vielä täyttö vaiheessa. Kunhan saan palautetta kakun mausta, niin laitan tänne tietoa
Ja tuoa tikausta tuli nyt joka kohtaan... Se vaan on niin kivaa!! Pitää vielä varmasti tehdä joku tilkkutäkkikakku, jossa pääsisi oikein urakalla tikkailemaan
Onnea Aleksi!!!
27.02.2010 - 19:30
Sain tuttavalta pyynnön tissikakusta. Hetken aikaa jutellessamme sain toiveita, että myös maha ja alushousut näkyisivät, toiveen pohjana tämä kesällä tekemäni tissi-/bikini-kakku. No, tuollaista "kroppa-kakkua" en ole vielä koskaan tehnyt. Voin sanoa, että oli taas hieman haastetta kakkua tehdessä.
Paistoin kakkua varten 12 munan sokerikakkupohjan säädettävässä neliskanttisessa irtoreunavuokassa. Pohjan muotoilin haluamani muoroiseksi ja käytin muotoilusta ylijääneet osat tisseihin. Tissit täytin jälkiruokakulhoihin, samoihin kuppeihin kuin tissikakkujenkin tissit. Täytteeksi laitoin mansikkamoussea. Kakun kuorrutin ensin sokericremellä ja sen päällä marsipaani. Mustat osat sokerimassaa. Valkoiset pursotukset tomusokeri-vesikuorrutetta. Mallia otin täältä, kuten aikaisemminkin.
Tässä vielä muutama kuva kakusta...
Ja vimeinen kuva...
21.02.2010 - 11:21
Vietimme eilen lähipiirin kanssa poikamme 7v. syntymäpäiviä!! Juhlissa oli mukana aika suuri joukko ihmisiä. Meitä taisi olla yhteensä reilut 30 henkilöä, kun vielä osa puuttui töiden tai sairastelujen vuoksi.
Tässä tekemäni tarjoilut...
(noin kolminkertainen resepti)
Hedelmäinen broileripastasalaatti
(tein kaksikertaisen määrän)
Juustokakkupallerot
Nuo epämääräisemmän muotoiset ovat juustokakkupalleroita, joita varten paistoin uunissa appelsiinituorejuustosta tekemäni juustokakkun täytteen. Jäähdytetystä täytteestä pyörittelin palloja, jotka kiepautin keksimurussa ja sen jälkeen kuorrutin suklaalla. Ohje on Bakerella-blogista.
Onnea vielä kerran Tuomas! 21.02.2010 - 10:51
Löysin jo jokin aika sitten Valion nettisivuilta mukavan tuntuisen mangojuustokakun ohjeen. Siitä oli itse asiassa oikein netti-videokin, mutta sitä en enää löytänyt. Niin usein pyörii tarjoiltavana ne samat ohjeet, joten on aina mukavaa kokeilla uutta. Hieman tietysti taas muokkailin reseptiä itselleni sopivammaksi. Toki olisin ihan tuota alkuperäistäkin voinut käyttää sellaisenaan... Itse kyllä tästä pidin. On kyllä kokonaisuudessaan aika mangoinen!
Hyydytettävä Mango-tuorejuustokakku 2 munaa 60g sokeria 30g vehnäjauhoja 30g perunajauhoja 1/2 tl leivinjauhetta
Alkuperäisessä ohjeessa tuorejuustoa oli hieman enemmän ja kiille oli tehty hyytelösokerilla. Siinä oikeastaan suurimmat muutokset, jotka Valion alkuperäiseen Mango-tuorejuustokakkureseptiin tein.
21.02.2010 - 09:07
Poikamme toisena kakkutoiveena oli Mario ja Sonic-kakku, mansikkatäytteellä. Saamansa piti. Ei nyt ihan sellaista tullut kun suunnittelin, mutta sinne päin. Lopuksi huomasin, että laitoin nuo vielä väärin päin tuohon kakun päälle
Paistoin kakkua varten 10 munan sokerikakkupohjan. Kostutin sen appelsiinimehulla ja täytin masikkamoussella. Annoin vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään ja koristelin. Levitin päälle ohuen kerroksen sokericremeä, jonka päälle kaulititsin nuo marispaanilevyt. Sivuille ja päälle laitoin vispikermapursotukset. Tämän kakun koristeluun sain vielä katsomoa seuraksi, kun ensimmäiset vieraat saapuivat juhliin tuntia ennen juhlien alkua yllätyksenä ja emäntä ei ollut kyllä yhtään asiaan varautunut 21.02.2010 - 08:50
Tämän piirakan täyte tuli iha piirakkaa tekiessä omasta päästäni. Äitini ihastui tämä piirakan makuun ja kyllä piirakka muutenkin hupeni niin, että ei tainnut ihan kaikille riittääkään. Onneksi muutakin oli tarjolla.
n.27-30cm vuokaan Pohja: 200g voita/margariinia 4 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa n. 4 rkl kylmää vettä
Täyte: 200g minitomaatteja (itse käytin oransseja sekä punaisia) 1 prk (Pirkka) Öljymarinoitua fetajuustoa 2-3 rkl marinadi öljyä 1 tl timjamia ripaus mustapippuria kuorittuja auringinkukansiemeniä 3 dl kermaa 3 kanamunaa 1 dl juustoraastetta
Sekoita rasva, suola ja jauhot keskenään. Lisää lopuksi vielä vesi. Sekoita massa tasaiseksi. Painele rengasvuokan tai piirakkavuokan pohjalle ja reunoille. Pilko tomaatit ja levitä ne sekä fetajuusto pohjan päälle. (jätä muutamia tomaatteja vielä päälle laitettavaksi) Levitä öljyä muutama lusikallinen vielä tomaattien päälle. Kaada kulhoon kermat, munat, timjami ja mustapippuri. Sekoita, niin että munien rakenne rikkoutuu. Sekoita sekaan vielä juustoraaste. Kaada seos tomaattien ja feta-juuston päälle. Laita päälle vielä loput tomaatit ja ripottele auringinkukansiemeniä. Paista 175 asteessa n. 60 min. Itse teen nykyään niin, että paistan piirakan aina juhlia edeltävänä päivänä ja jäähdytän. Lämmitän piirakan sitten juhlia varten uudelleen. Olen huomannut, että näin piirakka on paljon makoisampi.
17.02.2010 - 09:30
Kuten tuosta aikaisemmassa Bakugan-kakku päivityksessä kirjoitin vietettiin meillä eilen poikamme 7v. syntymäpäiviä. Tässä nyt sitten tarjoilut kokonaisuudessaan. Koska en löytänyt mistän teemaan sopivia astioita tai muuta juhlapöytärekvisiittaa, yritin teeman saada näkyviin sopivalla värityksellä. Pojan omakin toive oli keltaista, mustaa ja punaista...
Tarjolla oli:
coctailpaloja sekä kinkku-juustohyrriä
Mokkapalamuffinsseja minikoossa
Minilaskiaispullat Laskiaistiistain kunniaksi poika halusi vielä tarjolle laskiaispullia. Tein nämä tällä reseptillä pyöreitä pullia voidellen ne ennen paistoa kananmunalla ja päälle ripottelin lumihiutalenonparelleja. Täytin hillolla ja kermavaahdolla.
Bakugan-kakku mansikkamoussetäytteellä Näiden lisäksi oli vielä sipsejä ja karkkeja.
Kiitos kaikille vieraille!
17.02.2010 - 09:14
Pojan synttäreitä varten ostin minimuffinssivuokan. Koska tykkään leipoa mahtavan kokoisia, kuorrutettuja muffinsseja voin sen nyt tehdä sitten minikoossa. Tämä oli kyllä todella hyvä ostos!
Tein nämä aikaisemminkin käyttämälläni hyväksi havaitsemallani reseptillä.
Mokkapalamuffinssit: (34 kpl minimuffinseja tai 12kpl suuria)
2 munaa 1,5 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 2 rkl kaakaojauhoa 1 tl leivinjauhetta 1 rkl vaniljasokeria 1 dl kiehuvaa vettä 100g margariinia / voita
kuorrute
150g margariinia / voita 3 rkl kaakaojauhetta 1,5 dl tomusokeria 3 rkl vahvaa kahvia 1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan tai 24 kpl minimuffinssivuokaan (joudut paistamaan kaksi erää). Paista n. 15-20 min. isoja tai 10 min. pieniä 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä. Tee kuorrute. Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursottele tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.
16.02.2010 - 22:10
Niinhän se aina menee, ettei suutarin lapsella ole kenkiä! Poikamme täytti tänään mahtavat 7-vuotta. Kaverisynttäreille kakkutoiveena oli bakugan-kakku, Dragolla ja Danilla... Pitkään pyörittelin aihetta mielessni ja etsiskelin kuvia, ehkpä jopa liian pitkään, koska maalauksen sain tehtyä kiireellä vasta eilen... Itse en ollut lopputulokseen tyytyväinen, koska täysin erilainen visio oli mielessäni, mutta onneksi sankari oli tyytyväinen sekä myös vieraina olleet koulukaverit! Kaikki tunnistivat hahmot - Jihuu
Paistoin kakkua varten 5 munan sokerikakkupohjan. Kostutin sen appelsiinimehulla ja täytin sankarin toiveesta mansikkamoussella. Päällä ja sivuilla keltaiseksi/oranssiksi värjättyä vispikermaa sekä marsipaanista päällinen.
(Laitan muista tarjoiluista juttua paremmalla ajalla! ) 14.02.2010 - 09:30
Vietimme jo eilen pienimuotoisesti ystävänpäivää! Käytin hyödykseni Belle prinsessan kuvan, joka maalasin yhtenä vaihtoehtona tätä viime viikonlopun kakkua varten. Nyt se sitten odotteli tuolla kaapissa tyhjänpanttina, joten ajattelin hyödyntää sen nyt ystävänpäivänä...
Paistoin kakkua varten suorakaiteen muotoisessa vuokassa 6 munan sokerikakkupohjan. Kostutin pohjan vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteeksi keitin kondensoidusta maidosta kinuskin mikrossa. Kinuskin levitin pohjan päälle levitetyn banaanisoseen päälle ja lisäksi levitin vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa kinuskin ja banaanin päälle. Oli kyllä hyvän makuista - voisi sanoa banoffee-täytekakkua, nam!
Kuorrutin kakun päälliosan ihan ohuelti sokericremellä (tein pienemmän määrän mitä ohjeessa on), jonka päälle sitten nostin ohuen marsipaanilevyn. Purostukset vispikermaa. Kuvan maalasin marsipaanille. Nuo pienet punaiset sydämet ovat syötäviä.
ja pala kakkua kaikille blogini lukijoille
07.02.2010 - 16:20
Poikani kaverin pikku sisko viettää tänään 3v. syntymäpäiviään. Sain pyynnön Prinsessa-kakusta. Prinsessan sain valita itse. Tein muutamia versioita. Kysyin vielä varmuudeksi sankarittaren äitiä valitsemaan kahdesta eri prinsessasta, kun tein koristetta kahdesta eri prinsessasta - Tuhkimosta.
Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin vadelmatäytettä... No, kaupastapa ei enää löytynytkään käyttämääni vadelmapyrettä, joten jouduin kehittelemään uudenlaisen täytteen. Tuossa pyreessä on makua niin hyvin, että sitä on pelkillä pakastemarjoilla vaikea saada. Tähän kakkuun laitoin 7 dl kermaa, 4 liivatelehteä, tilkka vettä, 2 dl vadelmia (paseerattuna), 200g Sunnuntai kuningatar- "tuorejuustoa", tomusokeria, vaniljasokeria. Lisäksi laitoin kakkuun vielä sipauksen vadelmahilloa. Päällä marsipaanille maalattu Tuhkimo, jonka alla marsipaanilevy. Marsipaanin alla sipaus sokericremeä. Reunoilla ja päällä pursotukset vispikermaa. Sydämistä pitävälle neitokaiselle tein vielä sydänmuotilla sydämen kuvia taustaan.
Onnittelut Kiiralle! 05.02.2010 - 13:50
Pitihän sitä Runebergin päivän kunniaksi tehdä perinteisiä Runebergin torttuja. En kyllä tiedä mikä on ollut Fredrika Runebergin alkuperäinen ohje, mutta minä käytin alla olevaa reseptiä.
Ohje: (n.24kpl) 2 munaa 3 dl sokeria 2 tl leivinjauhoa 4 dl vehnäjauhoja 4 dl korppujauhoja 1dl mantelirouhetta 2 dl kermaa 200g sulatettua voita / margariinia punssia, rommia, rommiaromia tai karvasmantelia
Päälle: tomusokeria vettä hilloa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuitat aineet keskenään. Lisää vuorotellen kermaa ja hieman jäähtynyttä rasvaa sekä kuivia aineita. Sekoita massa tasaiseksi. Nostele taikinaa voideltuihin vuokiin tai paperisiin vuokiin n. 2/3 vuokan korkeudesta. Paista 200 asteessa n. 15-20 min. Anna jäähtyä. Sekoita pieni tilkka vettä ja tomusokeria pienessä astiassa. Lisää tomusokeria kunnes seos on tarpeeksi paksua pursotettavaksi. Täytä pieni pakastepussi seoksella ja pursota rinkuloita torttujen päälle. Nostele lopuksi pieni määrä hilloa rinkulan keskelle. Olen löytänyt myös ohjeita, joissa tortut kostutetaan paistamisen jälkeen, mutta itse en niin tehnyt. (alkuoeräinen ohje Stockmann)
Teimme näitä yhdessä 3v. tyttäreni kanssa ja hän halusi koristella tortut. Paljon hienompia ja taiteellisempia tuli hänen tekemistään. Pieni kondiittorin alku...
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |