|
31.05.2010 - 17:00
Ystäväperheessä vietettiin viikonloppuna pienen tyttären ristiäisiä. Minua pyydettiin tekemään juhliin tarjoilut. Kaikki tarjoilut laktoosittomina.
Kaksi isoa kinkkupiirakkaa, joissa ruohosipuli korvattu persiljalla sekä tomaatti-fetapiirakka
31.05.2010 - 16:52
Ystäväperheen tyttären ristiäisiin sain pyynnön kermakakusta, jossa saisi koristeessa vauva makoilla veneessä.
Kakussa on 9 munan sokerikakkupohja. Täytteenä laktoositon mansikkamousse. Kostutuksena omenamehu. Päällä laktoositon vispikerma. Koristeet sokerimassaa, paitsi vauva marsipaania. Lisäksi kakun päälle tuli vielä sokerimassasta tehty laatta nimen kanssa, mutta annoin sen erillisenä, jotta läpinäkyvästä laatikosta nimi ei paljastuisi kaikille ennen nimen julkistamista
Tässä vielä hieman lähikuvaa koristeesta
29.05.2010 - 15:03
Minun piti tänään erästä tilaisuutta varten tehdä täytekakku. Sain vapaat kädet koristeluun ja kakun aiheeseen. Tällainen kakusta sitten muodostui, kun yritin saada siihen yhdistettyä lapsenmielisyyttä, iloa ja kesää
Paistoin kakkua varten yhden 5 munan kakkupohjan sekä 1 munan kakkupohjan. Täytin kakut mansikkamoussella. Kostukkeena appelsiinimehua. Laitoin marsipaanin alle sokericremen tartuntapinnaksi sekä "eristeeksi", koska jouduin tekemään kakun kokonaan valmiiksi jo eilen illalla. Kuvat ovat hieman huonoja, koska pienen kakun koristeet laitoin kakun päälle vasta määränpäässä ja niiden kanssa en kotona kakkua pystynyt kuvaamaan. Varmistin tällä sen, että koristeet olivat ehjiä kakun mennessä näytille.
29.05.2010 - 14:36
Jamin 3v. synttärikakkutoive oli, että kakun päällä olisi kaksi palikkaa Fröbelin palikoista. Tässä minun näkemykseni palikka-kakusta
Paistoin kakku varten 4 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin mansikkamoussea ja kostutukseen käytin appelsiinimehua. Reunoille toivottiin paljon kermavaahtoa. Päällä marsipaani ja koristeet myös marsipaania. Marsipaanin alla sokericreme.
Onnea vielä Jamille! 20.05.2010 - 21:00
Nämäkin tein tämän päivän vieraille naposteltavaksi. Ideaa ohjeeseen nappasin aikaisemmin tekemästäni Feta-tomaattipiirakasta.
Helpot Feta-tomaattimuffinssit 12 kpl
4 dl jauhoja 2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa 1,5 dl juustoraastetta 8 miniluumutomaattia n. 80g fetaa (salaattijuustoa) yrttimarinaadissa (käytin Pirkkaa) 2 tl timjamia mustapippuria 2 dl kermaa 2 munaa 1/2 dl fetajuuston öljymarinadia 1/2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon neste, munat, öljy, mausteet, juustoraaste sekä pieneksi pilkotut tomaatit ja haarukalla murskatut fetajuustot. Nostele taikina 12 muffinssivuokaan. Lisää vielä muffinssien päälle hieman juustoraastetta ja auringonkukansiemeniä. Paista 200 asteessa n. 20 min. ajan. Nosta muffinssit jäähtymään ritilän päälle. Itse tein nämä ihan normaaleihin muffinssivuokiin, muffinssipeltiä apuna käyttäen. Kuitenkin muffinssin irroitus vuoasta oli hankalaa, joten suosittelen tekemään nämä silikonisiin muffinssivuokiin tai sitten irtoamista voisi auttaa muffinssivuoan öljyäminen.
20.05.2010 - 20:35
Nämä ovat meidän perheen suosikkileipiä. Tänään kuumana kesäpäivänä meille tuli vieraita käymään ja mietin mitä nopeasti saisin tehtyä tarjottavaksi, joka olisi helppoa naposteltavaa. Päädyin näihin ihaniin kolmioleipiin.
1 pkt Ruispaahtoleipää
Täyte: 200g palvikinkkua 200g ruohosipulituorejuustoa 150g creme fraishea 1/2 nippu ruohosipulia 1 pieni maustekurkku mustapippuria
Päälle: miniluumutomaatteja salaattia
Mittaa täytteen ainekset monitoimikoneeseen ja hienonna täyte. Täytteestä ei tarvitse tulla ihan tasaista tahnaa, mutta kuitenkin sellaista, että se on helppo levittää. Leikkaa leivistä sivut pois ja levitä täytettä leipäsiivulle. Tee näin puolelle leivistä. Nosta toinen täyttämätön puoli päälle ja leikkaa leivät kolmion malliin. Juhliin leipien päälle voisi vielä kermasta ja maustamattomasta tuorejuustosta tehdä kuorrutteen, jota voisi sivellä päällimmäisen leivän päälle ja sen jälkeen vasta nostaa koristeet päälle. Koristele esim. salaatinlehdellä ja tomaatilla.
18.05.2010 - 21:42
Saimme tänään mukavia vieraita. Heille tarjosin näitä ihania mokkapalamuffinsseja. Nämä tein oikeastaan koemaistettavaksi ja malliksi eräitä juhlia varten. Nämä ovat juuri sopivan kokoisia herkkupaloja juhlapöytään nyt kevään ja kesän juhlia ajatellen. Koristelua voi muokata tilanteen mukaan lastenjuhliin, yo-juhliin tai vaikka ristiäisiin sopivaksi tai jättää jopa kokonaan koristelematta. Pelkkä pursotuskin on jo juhlava!
Nämä ovat tehty tällä ohjeella, mutta tein nyt vain puolikkaan ohjeen mukaan. Kuorrutetta tein kyllä ihan ohjeen mukaan. Sitä hieman jäi ylikin. Puolikkaalla muffinssiohjeella sain aikaiseksi yhden pellillisen minimuffinsseja eli 24 kpl. Koristeina sokerimassasta tehtyjä kukkia (v.pun, v.vihreä, valkoinen) ja lehtiä (osa lehdistä myös marsipaania) sekä nonparelleja.
Kiitokset ihanat naiset - oli mukava ja hauska ilta! 17.05.2010 - 16:35
Tämä kakku meni pienen tytön kastejuhlaan. Toiveena oli kermakakku kukilla, mielellään vauva gerberan päällä makoilemassa.
Paistoin kakkua varten 5 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin mustikkamoussea, joten sitä tein. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä vispikermaa. Koristeet sokerimassaa sekä marsipaania.
Tässä vielä hieman lähikuvaa koristeesta!
17.05.2010 - 16:05
Tuttava perheessä juhlittiin lauantaina pienen tytön kastejuhlaa. Sain toiveen kakun lisäksi voileipäkakuista. Kaikki tarjoilut tuli olla täysin laktoosittomia.
Molemmat kakut olivat n. 15 hlön kakkuja.
Kalakakun tein tätä kalavoikkariohjetta mukaillen. Maitotuotteina käytin vain maustamatonta tuorejuustoa ja creme fraishea sekä raejuustoa. Koristeena Frizee-salaattia, Mizuno-salaattia, kylmäsavulohta, kananmunaa, sitruunaa, herneenversoja, tilliä
Lihakakun tein aikalailla tällä ohjeella, joka jo alunperinkin oli laktoositon. Päällä, frisee-salaattia, kinkkua, tomaattia, herneenversoja.
Kuorrutuksena molemmissa kakuissa on 2 dl vispikermaa vaahtona sekä 200g maustamatonta tuorejuustoa (ohje kaksinkertaisena kahteen kakkuun) sekaan vatkattuna. Olen tuon todennut parhaimmaksi kuorrutteeksi voileipäkakkuihin. 16.05.2010 - 22:31
Fannyn 2v. synttäreille toivottiin Muumi-aiheista kakkua. Toiveissa oli samaan tyyliin tehty kakku kuin tämä siskon kakku viime syksynä.
Paistoin kakkua varten 10 munan (kaakao)sokerikakkupohjan säädettävässä reunavuokassa. Täytteeksi toivottiin appelsiini-suklaayhdistelmää. Täyyeenä suklaatäyte (tuorejuustolla) brunbergin tummasta sekä sipaisut appelsiinimarmeladia alle. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä marsipaanilevy, jossa koristeet sekä sokerimassaa että marsipaania. Alla sipaisu sokericremeä tartuntapinnaksi. Pursotukset vispikermaa.
Onnittelut Fannylle! 09.05.2010 - 21:11
Tänä vuonna jätimme kylässä juoksemisen äitienpäivänä ja päätimme kutsua kaikki suvun äidit meille lapsineen. Olipa mukava ilta!
Äideille tarjoilimme:
Sydämellinen mansikkakakku lasten tekemänä
Suklaakeksipallerot ananas ja banaani kekseistä (meillä ollaan sitä mieltä kuitenkin, että vaniljaiset ovat parhaimpia...)
puolikkaalla ohjeella
Linkin takana olevaa reseptiä muikaillen
Lapset tekivät isoäideille ja minullekin tällaisia ihania rannekoruja. Harmikseni unohdin kuvata isoäideille tehdyt korut, joten tässä kuva vain minun omasta korustani.
09.05.2010 - 20:40
Lapseni leipoivat isän avustuksella minulle, isoäideille ja isoisoäidille sekä muille sukulaisille tällaisen sydämellisen mansikkakakun. Päätimme tänä vuonna, että kutsumme äitini, mieheni äidin sekä mieheni mummin puolisoineen sekä heidän lapset perheineen meille äitienpäiväkahville. Kyllä meitä olikin ihan mukavasti paikalla!
Tyttäremme (3v) oli mukana pohjanleipomisessa, poikamme (7v) pääsi täyttöhommiin. Koristelussa taisivat molemmat olla yhtä paljon tekemässä. Kuopus (1v4kk) taisi vain seurata vierestä ja tehdä kepposia sillä aikaa, kun muut leipoivat...
Kiitokset ihastuttaville lapsosille sekä ihanalle miehelleni!
07.05.2010 - 19:41
Pitkästä aikaa sain pyynnön pienestä mansikkakakusta mansikoilla.
Laitan tähän nyt koko reseptin ihan vaan äitienpäivää silmällä pitäen, jos vaikka joku on reseptiä vailla Tuolta oikealta (kategorioiden ja historian alta) löytyy ohjeita myös suurempiin kakkupohjiin sekä muita täytevaihtoehtoja.
Kakkupohja:
4 munaa 120g sokeria 60g vehnäjauhoja 60g perunajauhoja
Täyte: 3 dl kermaa n. 200g mansikoita 2 liivatelehteä 3 rkl vettä tomusokeria vaniljasokeria
Päällä: Pakastemansikoita hilloa marjojen tartuntapinnaksi kermavaahtoa (n. 4 dl) hyytelösokerista keitetty kiille helmiäisnonparellit
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot varovasti, mutta hyvin sekoittaen. Kaada massa voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20-22cm). Paista n. 165 asteessa n. 25-30 min ajan, kunnes kakku on kypsä. Kumoa ritilän päälle jäähtymään vuoassa. Irroita jäähtynyt kakku vuokasta ja leikka kolmeen osaan. Täytteen valmistus. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Sulata pakastemansikat ja soseuta. Vatkaa kermavaahdoksi ja mausta sokereilla. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja lisää liotetut liivatteet siihen. Sekoita ja kaada ohuena nauhana mansikkasoseen sekaan. Nostele kermavaahto mansikkasoseen sekaan ja lisää tarvittaessa vielä sokeria. Laita ensimmäinen pohjakerros vuoan pohjalle ja kostuta esim. appelsiinimehulla. Levitä puolet moussetäytteestä pohjan päälle. Nosta päälle keskimmäinen pohjakerros, kostuta ja lisää loput täytteet. Nosta vielä viimeinen pohjakerros ja kostuta se. Laita kakku jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään. Itse koristelin kakun kermavaahtopursotuksin sekä mansikoilla ja kiilteellä. Toki päälle voi laittaa vaikka marsipaanikuorrutuksen. Tällä kertaa en lisännyt yhtään leivinjauhetta jauhojen sekaan ja kakku kohosi silti varsin hyvin.
02.05.2010 - 17:20
Emma ja Elsa juhlii tänään syntymäpäiviään. Kakuksi toivottiin Littlest Petshop-aiheista kakkua. Emma toivoi ruskeaa hevosta ja Elsa turkoosia pupua. Toivomus oli, että kakussa olisi nimet ja ikä näkyvillä vaikka ilmapalloissa. Kaksi vuotta sitten tytöt juhlistivat syntymäpäiväänsä näillä Hello Kitty- ja Peppi-kakuilla.
Tein kakkuun n. 9 munan sokerikakkupohjan. Tuon määrän epätarkkuus johtuu siitä, että olimmekin vahingosa ostaneet M-kokoisia munia, jotka olivat huomattavasti pienempiä kuin yleensä käyttämäni munat. Laitoin niitä sitten hieman enemmän kuin normaalisti
02.05.2010 - 13:41
Kävimme eilen ystäväperheen luona picnicillä. Meillä jäi tuo picnicpuoli hieman vähäiseksi, koska suoraan vappulounaalta sinne suunnistimme. Herkkuja kuitenkin lupasimme viedä mukanamme. Sain toiveen Fazerina-muffinsseista, joita jokunen vuosi sitten eräälle picnicille tein mukaan. Koska tällä kertaa seurueessa oli erilaisia ruokavalioita tein koko muffinssimassan gluteenittomana ja sitten vielä osaan laitoin fazerinan tilalle laktoositonta Brunbergin tummaa (suklaan korviketta), jolloin nämä muutamat muffinssit olivat myös laktoosittomia. En usko, että kukaan olisi arvannut muffinssien olevan gluteenittomia, jos en sitä olisi kertonut...
Fazerina-muffinssit gluteenittomina (24 kpl)
200g laktoositonta margariinia 4,5 dl sokeria 5 munaa (M-koko, neljä L-kokoa riittäisi) 2 dl appelsiinimehua 8 dl Sunnuntain gluteenittomiajauhoja 1,5 dl kaakaojauhetta 4 tl vaniljasokeria 4 tl leivinjauhetta 1/2tl suolaa 6 pötköä fazerinaa (+ 2 riviä Brunbergin tummaa)
Vatkaa keskenään sekaisin rasva, sokeri, munat ja appelsiinimehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen. (tässä vaiheessa erotin laktoosittoman osuuden toiseen kulhoon ja lisäsin siihen tuon suklaan korvikkeen. Pilko Fazerina-suklaa ja sekoita joukkoon. Jaa taikina muffinssivuokiin (käytä halutessasi muffinssipeltiä. Paista 175 asteessa n. 15-20 min. Nosta ritilän päälle jäähtymään. Voit halutessasi kuorruttaa tai koristella muffinssit. Itse en halunnut tällä kertaa helposti sotkevaa kuorrutetta muffinssien päälle.
01.05.2010 - 09:24
Menimme Vappuaattona kyläilemään ja herkuttelemaan ystäväperheen luokse. Minä lupasin hoitaa makeat tarjoilut, joten mukanamme veimme tämän yläkuvan banoffeen ja tietysti alla olevan kuvan sydämen mallisia donitseja ja munkkeja sekä tekemääni simaa.
Pyöreät munkit ovat sotkun munkkiohjeella (kaardemummaa lisäsin hieman) tehtyjä ja donitsit tälä ohjeella, vaikkakin reikä donitseista puuttuu...
Tässä vielä naamiaisasuste, joka me mieheni kanssa teimme pojallemme koulun vappujuhlaa varten. Muutamia kompromisseja (jalkojen puuttuminen, ylävartalossa hieman muutoksia...) piti tehdä, jotta koulussa oli mahdollista puvun kanssa olla. Kyllä mietimme, että jalat pitää vielä lisäksi tehdä seuraavia naamiaisia varten, niin ja ylävartaloitahan voi tehdä mielin määrin, koska erilaisia legoukkojakin on niin paljon olemassa...
01.05.2010 - 08:31
Poikani kaveri vietti eilen kaverisynttäreitään. Sankarin toiveissa oli Bakugan-kakku, Hydranoid hahmolla. Onneksi meiltä löytyy asiantuntija täältä oman katon alta tuohon Bakugan maailmaan...
Paistoin kakkua varten 5 munan sokerikakkupohjan. Täytteenä sankarin toiveesta mansikkamousse, kostutuksena appelsiinimehu. Päällä Kick-karkeista ja pinestä määrästä ruskeaa marsipaania tehty musta levy, jonka alla ohut sipaisu sokericremeä. Pursotukset värjättyä vispikermaa. Hahmon maalasin marsipaanille elintarvikeväreillä.
Onnea Leevi! |
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |