|
01.02.2012 - 10:08
Milläköhän nimellä tätä leipää saisi oikeasti kutsua? Ehkä tämä on enemmänkin leivänkorvike :o)
Hieman mietin tämän reseptin postaamista, koska karppaus, hyväkarppi, skarppaus yms. hiilihydraatteihin liittyvät ruokavalioasiat ovat aika tunteita nostattavia tällä hetkellä. Tämän reseptin tein sellaisen vähähiilihydraattisen ruokavalion pohjalta, jossa "saa" syödä aamulla kaurapuuroa sekä vehnälesettä (Fitfarmin GFG-ruokavalio). Tässä on siis proteiinia hieman enemmän kuin normileivässä ja hiilihydraatteja vähemmän. Lasten mieleen tämä ei meillä ollut, mutta me aikuiset kyllä pidimme.
VHH-"leipä" eli Vähähiilihydraattinen "leipä" (2 kpl noin 10-11 cm halkaisijaltaan)
2 valkuaista 2 rkl rypsiöljyä 3 rkl maitorahkaa 45 g kaurahiutaleita 10g vehnäleseitä 1 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 1 tl paahdettua sipulia (valmismauste)
1 keskikokoinen porkkana
Mittaa kulhoon valkuaiset ja öljy. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään. Raasta porkkana raasteeksi. Sekoita kaikki ainekset valkuaisten joukkoon. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Voit paistaa leivät lusikoimalla taikinan leivinpaperille tai käyttämällä esim. muffinssipeltiä (tulee pieniä leipäsiä). Itse käytin kahta noin 10-11 cm piirakkavuokaa. Leikkaa leivät kahteen osaa ja täytä salaatilla, kurkulla, tomaatilla, paprikalla tai muilla omilla suosikeilla. Jos sipulista ei pidä, niin sen voi jättää hyvin pois. Antaa kyllä mukavasti makua leivälle.
07.01.2012 - 09:53
Kuopus keksi muutama päivä sitten, että äidin pitäisi tehdä näkkäriä... No, ei muuta kuin reseptiä suunnittelemaan ja tutustumaan näkkärireseptiikkaan :o) Lapset toimivat ihanina apulaisina kuvioidessaan ja painellessaan kuoppia näkkäreihin. Nämä ovat siis todella helppoja suolaisia herkkuja, joita voi leipoa hyvin vaikka lasten kanssa.
Näkkärit 3 dl vettä 1/2 pss kuivahiivaa 1 tl suolaa 3 rkl öljyä 5 dl vehnäjauhoja 3 dl ruisjauhoja
Lämmitä vesi kuivahiivan ohjeiden mukaan (42 asteiseksi). Sekoita veden joukkoon kuivahiiva, suola ja öljy. Sekoita vehnäjauhot ja ruisjauhot keskenään. Lisää ne edellisiin sekoitellen. Alusta taikina kimmoisaksi. Nosta taikina kulhossa leivinliinalla peiteltynä lämpimään, vedottomaan paikkaan kohoamaan noin puolen tunnin ajaksi. Kauli taikinasta todella ohut levy ja jaa se pellille sopivaksi levyiksi (käytin kahta peltiä). Nosta levyt leivinpaperin päälle uunipelleille. Leikkaa levyt vielä sopivan kokoisiksi näkkileivän palasiksi esimerkiksi taikinapyörällä. Älä kuitenkaan irroita näkkileipiä toisistaan ennen paistoa vaan jätä kiinni toisiinsa. Painele kuoppia tai kuvioita näkkileipiin. Paista 250 asteessa noin viiden minuutin ajan. Laita paiston jälkeen uuni pois päältä ja jätä leivät uuniin kuivumaan noin 45 minuutin ajaksi. Jäähdytä ritilän päällä. VINKKI! Paistoaika riippuu näkkileipien paksuudesta. VINKKI! Voit maustaa näkkileipiä omaan makuun sopivilla mausteilla.
Tässä vielä kuva tekemistäni näkkärinaksuista. Toimisivat hyvin esim. sipsien yms. asemesta. Ihanan rapeita suupaloja! Nämä hupenivat meillä tosi nopeasti. Ylimääräisestä taikinasta otin pikkuleipämuotilla sopivan kokoisia "piparkakkuja". Näihin ei tullut reikiä eikä mitään, vaan paistettiin sellaisenaan.
12.12.2011 - 00:01
Joulun odotus Pullahiiren joulukalenterin kanssa on päässyt jo puoleen väliin. Nyt vihdoinkin tarjolla suolaista purtavaa... Itse en ole mikään joululeipien ylin ystävä, koska joululeivät yleensä makeutetaan sokerilla, siirapilla tai hunajalla. Itse en ole makean leivän ystävä. Tällainen Ranskalainen Fougasse-leipä sopisi mielestäni oikein hyvin joulupöytään - hieman perinteitä rikkoen - koska leivän ulkonäkö on niin kaunis. Lehteä muistuttava muoto ja ulkonäkö sopisi kauniina koristeena joulupöytää!
Fougasse
3 1/2 dl vettä 10 g tuorehiivaa tai 5 g kuivahiivaa 1-2 tl suolaa 500g hiivaleipä/vehnäjauhoja
Kuumenna vesi hiivan vaatimaan lämpötilaan. Kädenlämpöinen vesi riittää tuorehiivaan ja 42 asteista vettä kuivahiivaan. Sekoita hiiva, jauhot sekä suola keskenään ja kaada joukkoon vesi. Alusta taikinaa jauhotetulla pöydällä tai kulhossa niin kauan että taikina irtoaa alustasta. Itse alustin käsin noin 15 minuuttia. Taikina muuttuu venyväksi ja tosiaan irtoaa alustasta tai kulhosta. Laita taikina kevyesti jauhotettuun kulhoon ja laita leivinliina kulhon päälle. Anna taikinan kohota 1-2 tunnin ajan. Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita uuninkestävään kulhoon vettä uunin pohjalle. Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle tai leivinpaperille. Muotoile käsin venyttämällä ja painelemalla taikinasta iso neliskulmainen levy. Leikkaa veitsellä levy neljään osaan. Taputtele jokainen leipä vielä hieman suuremmaksi leivinpaperin päällä ja tee keskelle pitkä viilto kulmasta kulmaan ja sen viereen vinoon muutamia viiltoja. Levitä aukkoja hieman. Laita kaksi leipää pellille ja uuniin. Pienennä hieman uunin lämpötilaa noin 225 asteeseen. Paista leipiä noin 15 minuutin ajan, kunnes ne ovat kauniin kullan ruskeita. Nosta leivät jäähtymään ritilän päälle.
Vinkkejä: * Voit paistaa kiertoilma uunissa kahdella pellillä leivät samalla kertaa. Käytä hieman matalampia lämpötiloja. * Voit myös kostuttaa uunia suihkauttamalla juuri ennen paistoa uuniin hieman vettä sumutinpullolla. * Jos sinulta löytyy paistokivi, niin paista ihmeessä leivät sen päällä.
Jos sinulta on jäänyt aikaisemmat luukut kurkkaamatta, niin löydät kaikki luukut linkin takaa a tai oikealta kategoriat-kohdasta "joulukalenteri 2011".
03.11.2011 - 07:12
Meillä lapset syövät lähes joka ilta ja aamu puuroa. Esikoinen haluaa puuronsa, vaikka muuta olisikin tarjolla. Pienemmät hauaisivat useammin jotain muuta, kuten leipää. Eräänä iltana mieheni ollessa työreissussa pohdimme lasten kanssa mitä tekisimme iltapalaksi. Rieskaleivät ovat lasten suosikkeja leivistä meillä. Lopulta löysin Kotilieden nettisivuilta kaurarieskan reseptin, joka oli mielestäni hyvä kompromissi. Siinä reseptin pohjana toimi kaurapuuro :o) Tein tuolla alla olevalla reseptillä eli puolikkaan satsin alkuperäisestä ohjeesta. Nämä ovat myös hyviä leivottavia ylijäämäpuurosta, jos joskus tulee puuroa keiteltyä liikaa. Esimerkiksi aamupuuron käyttö välipalarieskoissa.
Röply- eli kaurarieskat (9 kpl pieniä rieskoja)
1/2 l lähes kiehuvaa vettä 250g kaurahiutaleita 1 1/2 tl suolaa 1 -1 1/2 dl vehnäjauhoja
Sekoita kuuma vesi, suola ja kaurahiutaleet keskenään ja anna jäähtyä. Mittaa vehnäjauhot ja vaivaa vähitellen joukkoon. Itse pyörittelin taikinan 9 palloksi ja painelin pelleille ohuiksi rieskoiksi jauhojen avulla. Pistele rieskat haarukalla. Paista 250 asteessa noin 10-12minuuttia. Anna jäähtyä liinan alla päällekäin. Meillä nämä menivät niin kuumina syöntiin, että ei paljon jäähdytelty... Voinkin suli heti leipien päälle...
Nopea ja helppo iltapala!
13.03.2011 - 08:20
Olen jo pitkään miettinyt "jääkaappisämpylöiden" tekemistä. Nyt tuli sopiva tilaisuus, kun tänä aamuna oli paljon hommaa kakkurintamalla ja olin mennyt lapsille lupaamaan tuoreita sämpylöitä lauantaiaamuksi. Tein perjantai-iltana taikinan ja pyörittelin sämpylöiksi jääkaappiin odottelemaan aamua ja ihanaa tuoreiden sämpylöiden tuoksua :o) Luin monta eri neuvoa ja reseptiä, joista kehitin tuon alla olevan ohjeen. Tätä tulen käyttämään toistekin!!
5 dl kylmää vettä 1 pss kuivahiivaa 2 dl kaurahiutaleita 2 tl suolaa n. 10 dl vehnäjauhoja 1 dl öljyä
Mittaa kulhoon kylmä vesi. Sekoita kaurahiutaleiden sekaan kuivahiiva sekä suola ja kaada veden sekaan. Sekoita ja lisää joukkoon öljy sekä jauhot vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi. Pyörittele valmis taikina sämpylöiksi (minulla tuli 11 sämpylää) leivinpaperin päälle uunnipellille. Laita päälle kostea keittiöliina ja nosta jääkaappiin odottelemaan aamua. Lämmitä uuni noin 40 asteiseksi ja laita sämpylät pellillä uuniin. Vaihda päälle kuiva keittiöliina ja anna sämpylöiden kohota uunissa noin 20-30 minuutin ajan. Ota pelti pois uunista ja lämmitä uuni 225 asteiseksi. Voitele sämpylät vedellä ja paista uunissa noin 15 min ajan. Herkuttele ihanilla tuoreilla sämpylöillä sekä mahtavalla tuoksulla!!
06.11.2010 - 10:28
Resepti:
Tällä leivonnaisella osallistuin lokakuun haasteeseen Leivontafoorumilla, kun aiheena oli "leipomus syksyn hämäriin iltoihin".
05.03.2010 - 13:46
Lapsemme ovat ihastuneet rieskoihin - noihin kaupan. Tänään päätin tehdä neljän viljan puurosta itse rieskoja. Nämä olivat kyllä hyviä eikä lainkaan verrattavissa kaupan rieskoihin... Näin kauniina talvipäivänä oli näillä ihana herkutella!
Rieskat 2 dl vettä 1 dl neljän viljan täysjyvähiutaleita 2 rkl öljyä 1 dl maustamatonta jugurttia 1/2 tl suolaa n. 130g täysjyvävehnäjauhoja 1/2 tl soodaa
Mittaa kattilaan vesi ja puurohiutaleet. Keitä ohjeen mukaan puuroksi. Jos teet puuron mikrossa, niin mittaa aineet mikron kestävään kulhoon ja keitä mikrossa hiutalepaketin ohjeen mukaan puroksi. Anna jäähtyä hetki. Lisää joukkoon öljy, jugurtti ja suola. Sekoita jauhot ja sooda keskenään ja lisää joukkoon sekoitellen. Nostele lusikalla pellille 5 kekoa ja ripottele päälle hieman vielä jauhoja. Painele käsin rieskat ohuiksi. Pistele haarukalla rieskat ja paista n. 250 asteessa n. 10 min. Nauti tuoreina, ovat silloin parhaimmillaan! Täytyy varmaan tänään vielä paistaa toinen erä, oli nämä niin hyviä... 04.01.2010 - 20:05
Tänään sain mukavaksi yllätykseksi kylään hyvän ystäväni. Näemme kyllä nykyään aivan liian harvoin, mutta onneksi edes silloin
Muunneltu Kuubalainen leipä
465g vettä 1 pss (11g) kuivahiivaa 15g suolaa 30g sokeria 200g rouheista sämpyläjauhoa n. 500g venhäjauhoja 1dl öljyä Lämmitä vesi +42 asteiseksi (kädenlämpöiseksi, jos käytät tuorehiivaa). Sekoita joukkoon hiiva, suola sekä sokeri. Sekoita jokkoon myös jauhot. Alusta taikina ja lisää loppuvaiheessa öljy. Alusta taikina kimmoisaksi. Nostata taikinaa liinan alla lämpimässä paikassa 1 tunnin ajan. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita uunin pohjalle vesiastia. Laita myös uunipelti hetkeksi aikaa uuniin. Ota kuumentunut pelti uunista ja laita päälle leivinpaperi. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja tee veitsellä risti leivän päälle. Voitele leipä vedellä. Paista 200 asteessa n. 35 min.
Lisäksi tarjolla oli mini vaahtokarkeilla koristeltu Banoffee.... Ja edellisestä banoffeesta oli jo aikaa...
23.11.2009 - 21:43
Sain reilu viikkos sitten olleessa leivontablogitapaamisessa Sunnuntailta hienon leivontapaketin. Tänään sitten leivoimme tyttären kanssa sämpylöitä näistä tuotteista. Ohje on otettu Sunnuntai Monivilja sämpyläjauhopaketista.
Moniviljasämpylät
5 dl vettä 1, 5-2 tl suolaa 2 rkl sokeria 1 ps kuivahiivaa 12-13 dl monivilja-sämpyläjauhoja 50g margariinia
Voiteluun vesi unikonsiemeniä
Lämmitä vesi n. 42 asteiseksi. Lisää joukkoon suola ja sokeri sekä kuivahiiva sekoitettuna pieneen määrään jauhoja. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Jauhoja kannattaa lisätä vähitellen, sillä pehmeämmästä taikinasta tulee mehevämpiä ja maukkaampia sämpylöitä (taikinaan jauhon menekki oli n. 11 dl ja loput leivottaessa). Lisää loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini ja alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30min. Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivotaikina tangoksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi (n. 25 kpl). Leivo palat pyöreiksi sämpylöiksi. Nostata sämpylöitä uunipellillä leivinpaperin päällä n. 30min. Voitele sämpylät vedellä ja koristele halutessasi unikonsiemenillä tmv. Paista 225 asteessa n. 12 min.
24.01.2009 - 21:04
Kierrellessäni muutamassa blogissa leipäreseptejä metsästämässä löysin tällaisen Kuubalaisen leipä-reseptin. Vaikutti kivalta ja päätin kokeilla. Vielä kun oli jääkaapissa tuorettahiivaa oli mukava leipoa "vanhaan malliin". AInakin täällä Bella Vanilla-blogissa leipää oli kokeiltu.
Kuubalainen leipä 465 g vettä Sekoita kädenlämpöinen vesi, hiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa n. 12 minuuttia. Laita taikina kohoamaan tunniksi lämpimään paikkaan. Kaada kohonnut taikina pellille. Muotoile pyöreäksi ja tee veitsellä ristikuvio leivän päälle . Kostuta leivän pintaa hieman. Paista 200 C n. 35 minuuttia. Laitoin tuohon leipäjauhomäärään vehnäjauhojen lisäksi n. 2 dl ruis-kaurahiutaleita Itse kostutin pullasudilla leivän pinnan ennen paistamista ja laitoin vielä uunin pohjalle astian, jossa oli kiehuvaa vettä. Pidin myös uunipeltiä etukäteen uunissa kuumenemassa, koska viikolla tuli telkkarista ohjelma, jossa käsiteltiin hiivaleipätaikinoita. Ohjelmassa neuvottiin paistamaan leivät kuumalla alustalla. Tästä tuli todella rapeakuorinen leipä. 31.07.2007 - 11:59
Pakkopullan ohjeella tein tällaisen superhelpon leivän tänä aamuna.
![]() Ohje: 1 dl leseitä (minä laitoin ihan kaura-ruishiutaleita) 4,5-5 dl sämpyläjauhoja 1tl suolaa 1tl soodaa 3 dl maustamatonta jugurttia Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon jugurtti. Sekoita taikina tasaiseksi ja muotoile siitä yksi leipä uunipellin päälle. Tee veitsellä ristikuvio leivän päälle. Paista 175 astetta noin 30 minuuttia. Vielä en ole leipää maistanut, mutta tuoksutovat hyvät. 21.05.2007 - 20:55
Olen tässä lähiaikoina muutamia kertoja tehnyt leipää itse. Ensimmäisellä kerralla sämpylöitä piti tekemäni, mutta lopulta aikapula johti siihen että levitin vaan sämpylätaikinan uunipellille. Tänään tein taas kerran samalla tapaa ja hyvää oli!!
![]() Ohje on ihan perus sämpylä/leipätaikinaohje: (yksi pellillinen muhkeaa leipää) 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 1,5-2 tl suolaa 1 rkl sokeria n. 12 dl hiivaleipäjauhoja 0,5 dl öljyä (juustoraastetta, unikonsiemeniä tms.) Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja kaada lämpimään veteen. Lisää joukkoon sokeri sekä suola. Lisää vähitellen jauhoja niin että taikina alkaa irtoamaan kulhon reunoista. Lisää joukkoon öljy ja alusta taikina tasaiseksi. Anna nousta noin kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa, liinalla suojattuna. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois kulhossa ja kaada taikina leivin paperilla suojatun uunipellin päälle. Halutessasi tee taikinapyörällä leipäpalojen kuviointi. Kohota vielä noin 20 minuuttia ja voitele vedellä ennen uuniin laittoa. Itse ripottelin emmental-juustoraastetta ennen paistoa puoleen pellilliseen. Paista noin 200 asteessa 20-25 min. Tarjoa paloiksi leikattuna. 19.11.2006 - 21:24
Päätin aamusella laittaa aamupalaksi riisipuuroa. Laitoinkin samantien sen verran, että teen puurosta myös karjalapiirakoita kun pakastimesta kaikki edelliset piirakat oli jo syöty. Kohta on nämäkin syötynä, kun osan vein anopille kun siellä kyläilimme ja osan äidilleni. Itse söimme juuri piirakoita iltapalaksi ja jäljellä on kai viisi piirakkaa:o) Miksi en koskaan älyä tehdä hieman isompaa annosta kerralla...
![]() 18.11.2006 - 20:49
Unohdin ostaa illalla synttärijuhlien jälkeen kaupasta leipää. Niinpä päätin leipoa viikonlopuksi leivät itse. Ohje löytyi Sunnuntai karkea ruisjauho-paketista.
![]() Ruisleipäset (n.12 kpl) 4dl vettä 1 tl suolaa 1rkl sokeria 1pss kuivahiivaa 3dl karkeita ruisjauhoja 1/2 dl juoksevaa margariinia 5dl vehnäjauhoja Sekoita lämpimään (+42astetta) veteen suola, ruisjauhot ja niihin sekoitettu hiiva sekä sokeri. Lisää myös huoneenlämpöinen rasva sekä vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikina jää löysähköksi. Nosta kahdella lusikalla taikina kekoja leivinpaperin päälle ja painele keot jauhoitetulla kädellä leipäsiksi. Anna nousta huoneenlämmössä vedottomassa paikassa n. 30-40min. Paista 225 astetta n. 12-15 min. Halutessasi voit koristella leipäset veitsellä tehdyillä viilloilla ennen nostatusta. |
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Taru Vihavainen
Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |