|
20.01.2012 - 09:21
Synttäreiden aikaa kauppareissulla törmäsimme hattarakoneeseen. Mieheni totesi minulle, että ostetaan jos haluat. Hetken mietin asiaa ja halusinhan minä :o) Lapset olivat viikonloppuna innoissaan hattaroista. Nyt niitä voi tehdä juhlaan ja arkeen. Aika pieni tuo karamellisoija kyllä on, mutta kyllä tällä aina muutaman hattaran saa tehtyä. Ja tokihan tuota sokeria saa sitten tarpeen mukaan lisäiltyä seuraavia hattaroita varten.
Nyt meillä siis asustelee myös hattarakone (jos joku tuttu vaikka tarvitsee, niin saa tulla lainaamaan :o) ) kaikkien muiden laitteiden kaverina. Voi olla kiva juttu esimerkiksi lastenkutsuilla! Ja voihan sitä hattaraa koristeissakin käyttää. Muotoillen hattarasta haluttu muoto ja pursottamalla pikeeri siihen päälle. Pikeerin kuivuessa myös hattara kuivuu, jolloin hattaran voi poistaa koristeen sisältä. Tässä kakussa olen käyttä kyseisellä tavalla tehtyä kenkäkoristetta. Jos muitakin vinkkejä hattaran käyttöstä tulee mieleen, niin kertokaahan ideoistanne :o)
Tässä muutama pillien ympärille tehty hattara. Vielä en ole uskaltautunut tuota hattaraa värjäämään, kun en ole löytänyt värjäysinfoa. Jostain luin, että tomuväreillä voisi hattaraa värjäillä, mutta kokemusta ei ole. Jos jollain lukijalla on kokemusta hattaran värjäämisestä, niin ei muuta kun kirjailkaahan myös kokemuksistanne vinkkiä kommenttilaatikkoon :o)
23.12.2011 - 00:01
Näyttävätkö kuvan suklaat tutuilta??
En yhtään ihmettele, jos näyttävät. Suklaakalenterit on olleet lähes tulkoon niin kauan kuin muistan tuollaisia saman tapaisia. Onhan nykyään vaihtoehtojakin, mutta nämä peruskalenterit ovat pysyneet jokseenkin samoina. Meillä kuopus tyhjensi oman kalenterinsa jo ensimmäisen viikon jälkeen, joten äidille jäi heti materiaalia tämän luukun tekemiseen... Otin kyllä jo viime vuonna nuo kalenterien sisälmykset talteen, mutta en kerinnyt niitä käyttämään...
Kalenterisuklaat
Adventtikalenterin muovinen sisäosa pursotinpussi noin 180g suklaata oman valinnan mukaan
Pese kalenterin sisäosa ja kuivaa hyvin. Paloittele suklaa pieneksi ja sulata vähän kerrassaan mikrossa tai vesihauteessa sekoitellen. Kun suklaa on lähes sulanut, niin ota se pois lämmöstä ja sekoittele niin kauan, että kaikki suklaa on sulaa. Nostele suklaa pursotinpussiin tai papastepussiin ja leikkaa kulma auki.
Pursottele suklaa adventtikalenterin sisämuoviin, jossa on suklaapaikat kuvioineen. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Jähmettynyt suklaa lähtee kauniisti pois muotista hieman takaa painamalla. Jos suklaa ei lähde kauniisti vaan pinta on mattainen ja söhryinen, niin laita suklaat takaisin kylmään ja kokeile hetken päästä uudestaan.
Itse meinasin viritellä tästä vielä uuden kalenterin ja pääsinkin aika pitkälle askartelussa, mutta niin valmis se ei ole, että sitä täällä vielä näyttelisin... Ehkäpä jonain päivänä näettekin sen valmiina, jos se joskus valmistuu... Nämä ovat kyllä huomattavasti paremman makuisia kuin ne alkuperäiset kalenterin suklaat! Niin ja kierrätys kunniaan myöskin!
21.12.2011 - 00:01
Nyt siis olemme päässet virallisesti jouluun. Perinteiden mukaanhan joulu alkaa Tuomaan päivästä. "Hyvä Tuomas joulun tuopi... " Meiltäkin yksi nimipäiväsankari löytyy
Jouluun kuuluu ehdottamasti karkkikepit eli piparmintun makuiset punavalkoiset kepin malliin valmistetut karamellit. Tämän päivän kalenterista löytyy teko-ohjeet karkkikeppeihin.
Ohjeessa mukana vaihekuvia viimevuotisesta karkkisavotasta. Tänä vuonna valmistuksen aikaan oli hieman teknisiä ongelmia kameran kanssa, joten turvaudutaan viime vuoden vaihekuviin, joita en koskaan tänne blogiin tainnut päivittääkään. Sama resepti sekä ohje, mutta vaan tuo kepiksi muotoilu puuttuu. Haasteellisin osa tässä on pitää massa lämpimänä ja olla polttamatta sormiaan... Mutta kivaa homaa tuo on, kun vaan uskaltautuu kokeilemaan!
Piparminttukaramellit
Tarvitset: * kuumuutta kestävän alustan (marmorikivi, teflonkangas, itse käytin paksua silikonista leivonta-alustaa) * kumihanskat
ohje: 1 dl vettä 450g sokeria 125g glukoosia (panimosokeria) 15-20 tippaa piparminttuöljyä elintarvikeväriä
Öljyä tai suihkuta vuokasprayllä käytettävä alusta, lastat, sakset sekä kumihanskat. Mittaa vesi, sokeri ja glukoosi paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Laita lämpömittari kattilaan ja anna seoksen kuumentua 162 asteeseen (noin 10 minuuttia - vahdi lämpötilaa koko ajan). Kaada kuuma massa öljytylle (kuumuutta kestävälle) alustalle ja lisää joukkoon piparminttuöljy.
Nostele massaa lastoilla reunoilta keskelle, kunnes massa on jäähtynyt hanskat kädessä kosketus lämpöön.
Ota massasta pieni määrä eroon ja värjää se tässä vaiheessa punaiseksi elintarvikevärillä. Älä kuitenkaan jätä loppumassaa pitkäksi aikaa käsittelemättömäksi. Voit laittaa punaisen massan uunin matalaan lämpöön (50-100 astetta) öljytylle leivinpaperille. Halutessasi voit hieman lisätä valkoista väriä loppumassaan valkoisen lopputuloksen aikaan saamiseksi. Jatka massan työstöä venyttämällä ja taittamalla takaisin yhteen. Jatka kunnes olet tyytyväinen massan väriin. Väri muuttuu satiinisemmaksi mitä enemmän massaa venyttää. Massan muuttuu myös jäykemmäksi jäähdyttyään, joten jos on tarvetta, käytä massaa välillä uunissa. Rullaa valkoisesta massasta paksu pötkö ja jaa punainen väri kahdeksi tai kolmeksi pötköksi valkoisen massan eripuolille.
Jos haluat paljon raitoja, niin voit vielä taittaa massan muutamaan kertaan. Liian monta kertaa massan taitto tässä vaiheessa sekoittaa värit helposti ja lopputuloksena on lähes pinkit kepit eli taita massaa ennen värien yhteen liittämistä tarpeeksi ja värien liittämisen jälkeen vain sen verran, että saat värit sopivasti sekoitettua. Venytä massaa sopivan paksuiseksi ja samalla voit hieman kierittää pötköä, jotta väri kiertyy keppiä pitkin. Käännä massan pää kepin muotoon ja leikkaa keppi sopivan pituiseksi saksilla. Jos massa taas tuntuu hieman kovettuvan/jäykistyvän, niin laita se taas hetkeksi uuniin. Anna valmiiden keppien jäähtyä tasaisella pinnalla ja herkuttele sen jälkeen ihanilla karkkikepeillä. Toki voit leikata massasta saksilla venytysvaiheessa sopivankokoisia karamellejakin. Älä silloin leikkaa karamelleja yhteen pinoon, koska ne tarttuvat tuoreeltaan helposti toisiinsa.
18.12.2011 - 00:01
Nämä ovat nopeita ja herkullisia naposteltavia. Monessa kaupan suklaarasiassa on suklaalla päällystettyjä pähkinöitä ja nuo ovat kyllä minun makuuni sopivia herkkuja.On rasioissa yleensä muutama muukin herkku - nimenomaan täytekonvehdit :o) Suklaapähkinät saa valmiiksi nopeasti ja helposti. Näitäkin voi pakata lahjaksi kauniiseen purkkiin tai pussiin.
Suklaapähkinät
100 g maitosuklaata 100 g tummaasuklaata 150 g hasselpähkinöitä
Sulata suklaat miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa, kunnes suklaa on lähes sulaa. Ota pois lämmöstä ja sekoittele massaa niin, että kaikki palat ovat sulaneet. Halutessasi paahda pähkinöitä 225 asteessa muutamien minuuttien ajan. Tarkkaile, ettet polta pähkinöitä! Voit käännellä pähkinät kertaalleen paahtamisen aikana. Nosta pähkinät tämän jälkeen keittiöpyyhkeen päälle ja hankaa niitä pyyhkeen sisällä. Toinen vaihtoehto on hieroa pähkinöitä "perunakintaillla", jolloin pähkinöistä lähtee irtonainen kuori pois. Tällöin ei suklaa sotkeennu kuorimurusta. Upota hasselpähkinät kolme kerrallaan sulaan suklaaseen ja nostele haarukan avulla leivinpaperille kovettumaan. Voit nostaa suklaapähkinät hetkeksi jääkaappiin nopeuttaaksesi jähmettymistä. Laita loppu sula suklaa pursotuspussiin tai pieneen pakastepussiin. Leikkaa kulmaan pieni reikä ja pritsaa suklaata suklaapähkinöiden päälle koristeeksi.
Itse olen tänä vuonna "hurahtanut" näihin omatekemiin herkkuihin ja lahjoihin - kuten tästä kalenterista näkyy :o) Jos teillä on vielä viimeisiin luukkuihin toiveita, niin nyt tähän päivitykseen voitte niitä kirjoitella - tuonne kommentteihin. Katsotaan löytyisikö sieltä hyvää ja hauskaa ehdotusta jouluisiin resepteihin ja ideoihin. Itse asiassa aika pitkälti luukut on jo suunniteltu, mutta hyville ideoille voi tilaa löytyä! Tai sitten ensi vuoden kalenteriin... :o)
14.12.2011 - 00:01
Tämä 14.12. päivämäärä on meidän perheessämme oikein juhlapäivä! Kolme vuotta sitten aamuvarhaisella suuntasimme mieheni kanssa Naistenklinikalle. Tänään saamme juhlistaa kuopuksemme 3. syntymäpäivää! Tuossa aikaisemmin jo kinuskin keittelystä puhuttiin, mutta nyt 14. luukusta paljastuu vuorostaan sitten hieman paksummaksi keitetty kinuski. Karamellin pureskeltavuus riippuu siitä kuinka kuumaksi seoksen keittää. Itse pidän karamelleista, jotka ovat ihanan pehmoisia. Nämä olivat juuri sellaisia.
Kermatoffee 5 dl kermaa 250g sokeria 120 g glukoosia (panimosokeri) 2 tl vaniljasokeria
Mittaa kaikki ainekset vaniljasokeria lukuunottamatta paksupohjaiseen kattilaan. Laita lämpömittari myös kattilaan, niin pystyt seurailemaan tarkasti seoksen lämpötilaa. Keittele seosta kunnes se saavuttaa 125 asteen lämpötilan. Lisää vaniljasokeri sekaan ja kaada seos kevyesti öljytylle leivinpaperille, joka on asetettu vuokaan. Vuoan koko riippuu siitä kuinka paksuja kinuskeja haluaa. Itse käytin noin 20x25 cm kokoista astiaa. Anna kermatoffeiden jäähtyä jääkaapissa ja leikkaa jähmettyneet karkit terävällä veitsellä sopiviksi paloiksi. Kääri kermatoffeet leivinpaperiin tai kirkkaaseen paperiin. Itse käytin paistopussia, jonka leikkasin sopivan kokoisiin paloihin.
Pakkasin paistopussipapereihin käärityt namit pieneen pussiin ja tein pussin päälle pahvista pienen "etiketin". Etikentin takapuolelle kirjoitin raaka-ainetiedot sekä tekopäivän ja säilytysohjeen (säilytys:viileässä). Etupuolelle sitten tuon kermatoffee-tekstin sekä pienen pinkin piparkakun joulu-toivotuksineen.
Voit myös maustaa kermatoffeita esimerkiksi piparminttuöljyllä, pähkinärouheella, appelsiininkuorella tmv. oman maun mukaan.
11.12.2011 - 00:01
Tämän päivän luukusta paljastuu resepti vadelmamarmeladeihin! Ensimmäistä kertaa tein itse marmeladeja! Se on aina jäänyt, kun tarveaineita pitää hakea apteekista, eikä siellä tule usein asioitua. Nyt kuitenkin muistelin, että jossain ulkomaalaisessa blogissa nähneeni vilaukselta marmeladeja, jotka oli tehty ihan vaan hillosokerilla. En tiennyt onko meidän hillosokeri aivan vastaavaa kuin ulkomailla, joten muistin kaapissani olevan hillo-marmeladisokeria. Päätin kehitellä siitä reseptin ja kokeilla onnistuuko. Ja onnistui! Näiden marmeladien ainekset löytyvät kaikki siis ihan tavallisista ruokakaupoista ja taas kerran tämä on niin helppo resepti :o)
Vadelmamarmeladit (noin 20-25 palaa)
5 dl metsävadelmia (pakasteena) 1 1/2 dl vettä 3 1/2 dl hillo-marmeladisokeria erikoishienoa sokeria/tomusokeria
Mittaa kattilaan vesi ja (pakaste)vadelmat. Annan kiehahtaa ha kaada siivilään. Siivilöi mehu ja painele vadelmat siivilän läpi, niin etteivät siemenet päädy marmeladeihin. Kaada mehu sekä paseerattu vadelma takaisin kattilaan ja lisää hillo-marmeladisokeri sekaan. Anna kiehua, kunnes seos sakenee hieman (noin 15-20 minuuttia). Kaada seos kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle noin 10x15 cm rasiaan. Anna jähmettyä. Nosta hyytynyt marmeladi pois rasiasta ja leikkaa paloiksi. Kierittele marmeladit joko erikoishienossa sokerissa tai tomusokerissa.
Tässä vielä leikkauskuvaa marmeladeista
Minun mielestäni marmeladien vadelmainen maku voimistui seuraavaan päivää odotellessa. Näissä maistuu ihanasti kotimaiset kesäisen metsän vadelmat!
09.12.2011 - 00:01
Nämä pehmeät ja suussa sulavat namit ovat ainakin yksiä minun namisuosikkeja. Vaahtokarkit ovat hyviä ihan sellaisenaan, mutta voihan niistä leipoakin vaikka mitä tai laittaa ne vaikka kaakaon sekaan, kuten tässä 8. luukusta paljastuneessa kaakaokuvassa. Tuossa kuvassa näkyy siis juuri tämän erän vaahtokarkit :o) Vaahtokarkkeihin liittyy minun muistoissani eräs tarinakin. Olin vuonna 1996 koko kesän Amerikassa. Siellähän vaahtokarkit ovat suuressa huudossa. Kukaan ystävistäni ei kuitenkaan käsittänyt, kun kävin suoraan pussista syömässä vaahtokarkkeja, koska heidän mielestään ne piti aina ensin paahtaa joko nuotiossa tai sitten syödä S´moresin muodossa tai muussa vastaavassa jälkiruokaherkussa. Tuo S´mores onkin kyllä herkkua... Ehkäpä niitäkin näkyy vielä blogissani!
Vaahtokarkit 1 1/2 dl sokeria 1/2 dl jauhemaista glukoosia (käytin panimosokeria) 1 dl vettä 7 liivatelehteä 1 rkl vaniljasokeria n. 80 g valkuaisia (2 L-kokoista) 6 rkl maissitärkkelystä 6 rkl tomusokeria öljyä
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Mittaa kattilaan sokeri, glukoosi (panimosokeri) sekä vesi. Anna kiehua 128 asteiseksi. Seosta ei tarvitse sekoitella. Kun seos alkaa kiehumaan, Laita valkuaiset monitoimikoneeseen ja laita ne vatkautumaan. Kun sokeriliemi on saavuttanut 128 asteen, lisää puristetut liivatteet sekaan ja kaada leimi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa vielä noin 10-15 minuuttia, jotta vaahto jäähtyy. Vatkauksen loppuvaiheessa lisää joukkoon vaniljasokeri. Laita leivinpaperi 20 x 20 cm vuokaan. Sekoita maissitärkkelys sekä tomusokeri keskenään ja siivilöi noi 1/3 osa seoskesta leivinpaperin päälle ja öljyä hieman leivinpaperin reunoja. Kaada vaahtokarkkimassa leivinpaperin päälle ja tee pinnasta mahdollisimman tasainen. Siivilöi vaahtokarkkilevyn päälle vielä noin 1/3 osa maissitärkkelys-tomusokeriseoksesta. Nosta vaahtokarkit hetkeksi aikaa jääkaappiin (noin 1-2 tuntia) ja sen jälkeen takaisin huoneenlämpöön. Kun vaahtokakki tuntuu kimmoisalta ja kiinteältä, irroita vaahtokarkki levy irti leivinpaperista. Jos massa on jäänyt hieman kiinni leivinpaperiin, niin auta kevyesti öljytyllä veitsellä. Leikkaa vaahtokarkkilevy sopivan kokoisiksi paloiksi. Itse tein neljää eri kokoa. Pyörittele lopuksi vaahtokarkit tarttumisen ehkäisemiseksi maissitärkkelys-tomusokeriseoksessa. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa, niin vaatokarkkien pinta ei kovetu.
Kotiraadin kommentti oli, että maistuvat ihan vaahtokarkilta. Tämä resepti on oma sekoitus monesta lukemastani reseptistä ja heti onnistuin :o) Toki näin jouluna halutessaan näitä voisi vaikka maustaa piparkakkumausteella.
06.12.2011 - 00:01
Tänään saamme viettää Suomessa maamme Itsenäisyyspäivää. Päivä on minulle erittäin tärkeä. Aikoinaan Vaarini oli sodassa mukana puolustamassa tätä maata. On mahtavaa saada juhlistaa Suomen itsenäisyyttä tänäkin vuonna! Meillä tähän päivään kuuluu perinteisesti aamulla Tähtitorninmäen lipunnosto, johon menemme koko perheen voimin. Tämä on ollut vuotuinen perinne meillä ja olen muistaakseni yhtä kertaa lukuunottamatta ollut seuraamassa lipunnoston joka vuosi. Äitini on myös aina mukana ja samoin usein on ollut myös veljeni perhe kokonaisuudessaan. Tämä perinne on lähtöisin isältäni ja jatkamme tätä perinnettä myös lapsillemme. Lipunnoston jälkeen suuntaamme vielä hautausmaalle sytyttämään kynttilät vaarini ja isäni haudoille! Illalla vielä laitamme kynttilät ikkunaan. Monena vuotena tuo on ollut ongelmallista perheen pienimpien vuoksi, mutta toivon että tänä vuonna saisin kynttilät laittaa rauhassa ikkunoihin palamaan. Vuonna 1999 Itsenäisyyspäivälle tuli vielä toinenkin merkitys, koska menimme mieheni kanssa silloin kihloihin!
Mustikka-valkosuklaapallot (noin 10 kpl)
noin 1 dl kotimaisia pakastettuja mustikoita 150g valkosuklaata
kuorrutukseen 150 g valkosuklaata nonparelleja tikkaritikkuja koristenauhoja
Sulata mustikat ja paseeraa ne siivilän läpi. Kaada paseerattu mustikkasose kattilaan ja lisää joukkoon valkosuklaa. Sulata suklaa miedolla lämmöllä lieden päällä, niin että suklaa on kokonaan sulanut ja seos on muuttunut mustikan väriseksi massaksi. Kaada massa pieneen kulhoon ja nosta jääkaappin jäähtymään mielellään yön yli. Ota lusikalla tasakokoisia määriä massaa ja pyörittele ne palloiksi. Nosta pallot jääkaappiin. Sulata kuorrutusta varten valkosuklaa miedolla lämmöllä esimerkiksi mikrossa. Jos käytät tikkuja, niin kasta tikkuja noin 1 1/2 cm verran tikun päästä valkosuklaaseen ja paina mustikkapallon sisään. Nosta nämä vielä jääkaappiin hetkeksi. Ota mustikkapallot jääkaapista ja dippaa ne valkosuklaaseen. Pyyhi ylimääräinen valkosuklaa astian reunaan pallon pohjasta ja nosta pallot leivinpaperin päälle jähmettymään. Jos haluat käyttää koristeita suklaan päällä, niin ripottele ne suklaan päälle ennen jähmettymistä. Sido vielä nauhat tikkuihin ja nautiskele mustikka-valkosuklaapalloilla kahvipöydässä tai pienenä jälkiruokana.
Tiedän, että monessa perheessä Itsenäisyyspäivää vietetään perinteikkäästi! Onko sinulla tai perheelläsi Itsenäisyyspäivään liittyviä perinteitä? Voitte kommenttiosioon jättää tarinoita omista perinteistä. Lukisin niitä mielelläni!
04.12.2011 - 00:01
Joulunaikaan kuuluu suklaa - ainakin minun mielestäni. Nämä tryffelit ovat mukavia viemisiä vaikka kyläilykäynnille tai pikkujoulutervehdyksenä!
Minttutryffelit 1 dl kermaa 150g maitosuklaata 150g tummaasuklaata 1 rkl minttulikööriä / 3-4 tippaa piparminttuöljyä 1 dl kaakaojauhetta Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on kokonaisuudessaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon minttulikööri tai piparminttuöljy. Nosta jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi, kunnes massa on viilentynyt. Pyörittele suklaamassa palloiksi. Pyörittele lopuksi tryffelipallot kaakaojauheessa. Vinkki! Tarkista mintun maku ennen viilentämistä, jotta voit vielä lisätä tarvittaessa piparminttuölyä maun vahvistamiseksi.
01.12.2011 - 00:01
Tällä päivityksellä avautuu Pullahiiren leivontanurkan ensimmäisen joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tästä luukusta löytyy herkulliset pähkinätryffelit! Tämän jälkeen joka päivälle jouluaattoon asti aukeaa uusi luukku, josta löytyy joululeivontaan liittyviä juttuja... Nämä tryffelit voit pakata kauniiseen rasiaan ja antaa joulumuistamisina läheisille!
Pähkinätryffelit 1 dl kermaa 150g maitosuklaata 150g tummaasuklaata (1 rkl pähkinälikööriä) noin 24 kokonaisia hasselpähkinöitä 1 dl pähkinärouhetta
Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on kokonaisuudessaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon pähkinälikööri. Nosta jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi, kunnes massa on viilentynyt. Pyörittele suklaamassa palloiksi, mutta lisää ennen pyörittelyä jokaiseen tryffeliin yksi pähkinä sisälle. Pyörittele lopuksi tryffelipallot pähkinärouheessa. Tryffeleiden määrä riippuu siitä minkä kokoisia tryffeleitä teet. Reilut 20 tryffeliä tulee tällä ohjeella.
13.10.2011 - 07:37
Taas vähän suklaata väliin eli Rocky Road-fudge ja mahdottoman herkullinen lahjaidea :o) Fudge on pehmeä kermakaramelli ja niitä on saatavana vaikka minkä makuisina. Varsinkin Amerikassa ne ovat erittäin suosittuja ja onhan niitä Suomessakin myynnissä. Amerikassa olenkin käynyt useassa ihanassa karkkikaupassa ihastelemassa laajaa fudge valikoimaa. Omasta mielestäni fudge ei saa olla kiteinen vaan nimenomaan pehmeä ja suussa sulava. Nämä olivat juuri sellaisia!
Selatessani reseptikirjaa törmäsin ihanan näköisiin fudgeihin. Se resepti oli kuitenkin sellainen, ettei käynyt ihan yksiin oman ajatukseni kanssa, joten piti sitten lähteä tutkailemaan lisää herkullisia fudgereseptejä ja niitäjän löytyi. Perusperiaate monessa reseptissä oli yksinkertainen, suklaa ja kondesoitumaito lämmitetään vesihauteessa tai mikrossa keskenään. Sekaan laitetaan sitten oman mielen mukaan mitä halutaan esimerkikisi erilaisia pähkinöitä, maapähkinävoita, nutellaa, suklaamuruja, piparminttuöljyä, vaahtokarkkeja, likööriä. Minä päätin valita nuo pähkinät ja vaahtokarkit tai jätetään kaikki ylimääräiset sattumat kokonaan pois. Tämä alla oleva resepti ei ole siis aivan itse tehty, vaan ihan omassa päässä kasattu kaikkien löytämieni reseptien pohjalta :o) Täytyy kyllä sanoa, että näitä meillä tehdään jatkossakin!
Rocky Road fudge
200 g maitosuklaata 200 g tummaasuklaata 1 prk kondensoitua maitoa 2 rkl voita 3 dl pähkinöitä (käytin cashew ja hasselpähkinöitä) 100g pieniä tai pienittyjä vaahtokarkkeja (öljyä tai vuokasuihketta voiteluun)
Laita höyrykeittimen alaosaan hieman vettä ja kuumenna lähes kiehuvaksi. Laita höyrykeittimen puuro-osa kattilan päälle ja mittaa sinne paloitellut suklaat sekä kondensoitumaito. Sekoittele välillä kunnes kaikki suklaat ovat sulaneet. Lisää voi. Anna jäähtyä hetken aikaa sekoitellen ja sekoita joukkoon pienet tai paloitellut vaahtokarkit sekä pähkinät. Vuoraa 15x25 kokoinen vuoka leivinpaperilla. (Itse öljysin se varmuuden vuoksi). Kaada massa vuokaan ja tasoittele pintaa. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi, kunnes massa on jähmettynyt. Leikkaa pieniksi annospaloiksi tai jätä vähän suuremmiksi fudgepatukoiksi. Voit halutessasi kääräistä fudget vielä sellofaaniin ja laittaa kauniit narut päihin. Näitä voi antaa vaikka lahjaksi. Säilytys jääkaapissa. Vinkki! Käytin isoja valkoisia vaahtokarkkeja ja leikkelin ne puhtailla keittiösaksilla noin kuuteen osaan. Jos löydät kaupasta pieniä vaahtokarkkeja, niin käytä niitä! Vikki! Voit myös jättää vaahtokarkit kokonaan pois ja lisätä halutessasi pähkinöiden määrää. Tai jättää kaikki ylimääräiset pois ja herkutella vain suklaisella fudgella.
Lahjaksi tehtäessä tämän voisi tehdä vaikka irtopohjaiseen piirakkavuokkaan ja leikata sen jälkeen palasiksi. Käyttäen pahvia tai lautasta alla, kääri sellofaaniin ja kaunis rusetti päälle. Lahja on valmis! Tämä pitää itsekin muistaa, kun joulu lähenee :o) Nämä ovat todella herkullisia!
25.04.2011 - 14:00
Halusin löytää jonkin uuden herkkuidean pääsiäiseksi. Ja löysinkin :o)
Tein meille kotiin tällaisia täytettyjä suklaamunia. Eihän tämä nyt ihan uusi idea ole vaikka niin innostuin, koska onhan noita Fazerin Mignon munia on valmistettu jo vuodesta 1896 :o) Toki nuo Mignon munat on hieman eri periaatteella tehtyjä, kun näissä omatekoisissa munissa on rapea suklaakuori ja sisällä herkullinen pehmeä ganache täyte. Näitä oli mukava tehdä ja täytteeksihän voi laittaa ihan minkä makuisen ganachen kukin haluaa. Tein tummasta suklaasta kuoren ja täytin Appelsiinikrokantti-maitosuklaa ganachella. Vinkin ja ohjeet löysin Marthan Stewartin sivuilta. Näiden teko oli hieman sotkuista puuhaa ja valmistus pitää aloittaa monta päivää ennen tarjoiluajankohtaa. Tein hieman oman versioni tuosta alkuperäisestä ohjeesta.
Itse tein vain nämä neljä suklaamunaa ja tein ne vielä isojen L-kokoisten munien kuoriin. Suosittelen kyllä käytämään pienempien kananmunien kuoria, koska nämä ovat aika tuhteja herkkuja! Jos tekee isomman erän munia, niin tuolta alkuperäisestä reseptistä löytyy suuremmalle erälle ohje.
Appelsiinikrokantti täytteiset suklaamunat
4 isoa kananmunaa
Kuorien puhdistukseen: vettä 1 tl etikkaa (elintarvikeväriä)
Täyte: 300g tummaa suklaata
Appelsiinikrokantti-maitosuklaa ganche (reilu annos, jossa on hieman ylimääräistäkin) 200g appelsiinikrokanttisuklaata 120g maitosuklaata 1,2 dl kermaa
Tee kananmunien pyöreämpään päähän reikä. Itse käytin kukkanaulaa, mutta muu vastaava terävä väline käy tähän. Työnnä reiästä terävä esine ja riko sillä keltuainen. Anna kananmunan tyhjentyä. Tee kaikille munille sama. Voit auttaa terävällä esineellä hieman tyhjentymistä, päästämälä ilmaa kuoren sisään. Kuorien puhdistus: Laita kattilaan vettä ja etikkaa. Laita munan kuoret veteen ja anna kiehua noin 10 minuutin ajan. Itse laitoin jo hieman vihreää elintarvikeväriä veden sekaan tuossa vaiheessa. (Kovasti en tuolla tavoin väriä noihin kuoriin saanut) Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan ensin keittämään 10 min. ja jos haluaa värjätä, niin upotetaan kuoria ensin etikaan ja sen jälkeen vesi-väriseokseen (lue ohjeet ja ainesten suhteet tarkemmin alkuperäisestä ohjeesta). Nosta kiehuneet kuoret talouspaperin päälle kuivumaan. Anna niiden kuivua vähintään kahden päivän ajan. Valmista muniin suklaakuori: Temperoi tummasuklaa. Sulata suklaa noin 48-50 asteiseksi. Ota 2/3 osaa suklaasta marmorilevylle tai muulle vastaavalle (itse käytin ihan posliinista lautasta). Jäähdytä tuo lautasella oleva massa 27-28 asteiseksi koko ajan sekoitellen. Tämän jälkeen lisää seos takaisin kulhoon lopun suklaasulan kanssa ja sekoita. Massan tulisi olla 31-32 asteista tässä vaiheessa. Tämän jälkeen täytä munat suklaalla aivan täyteen. (Jos haluat tämän tehdä kerralla, niin tarvitse suklaata huomattavasti enemmän kuin mitä selosteessa on. Itse täytin kaksi munaa kerrallaan.) Anna suklaan olla munissa noin 5 minuutin ajan ja nosta munat kulhon päälle ja valuta suklaa pois munista. Tähässäkin voit avittaa tyhjentämistä tuolla kukkanaulalla tms. Kun kaikki munat on täytetty ja tyhjennetty, niin nosta munat jääkaappiin. Valmista muniin suklaatäyte: Mittaa kerma kattilaan. Lisää paloiteltu suklaa kuuman kerman joukkoon. Sekoittele kunnes suklaa on kokonaan sulanut ja massa on tasaista. Anna täytteen jäähtyä huoneen lämpöiseksi ja lusikoi sen jälkeen massa pursotuspussiin. Leikkaa pussin suuhun pieni reikä ja täyte kaikki muna täyteen. Koputtele kevyesti munia pöytää vasten, mutta pidä esim. keittiöpyyhe pöydän ja munien välissä, jotta kuori ei rikkoudu. Nosta munat jääkaappiin. Ganache voi hieman vetäytyä, joten voit tehdä joko sulasta suklaasta ja paksusta pikeeristä (valkuais-tomusokeriseos) "korkin" suklaamunan pohjaan, kuten Mignon munissakin on. Itselläi jäi tuota täytettä ylikin, joten sitä riittäisi noin 6 tämän kokoiseen munaan. Halutessasi voit käyttää tumman suklaan tilalla myös esimerkiksi valkosuklaata, kunhan muistat temperoida senkin. Jokaisella suklaalaadulla on omat temperointilämpötilat, jotka kannattaa tarkastaa esimerkiksi suklaata käsittelevistä kirjoista.
19.12.2010 - 23:16
Löysin mielenkiintoisen fudge-reseptin Tummaa suklaata-blogista. Koska reseptiä oli tekstissä kehuttu niin paljon, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Hieman menin mönkään tuossa reseptissä, koska tarkoituksena oli tehdä puolikas ohje, mutta pähkinälevitteen ja suklaan kohdalla laitoin kuitenkin täysimääräiset mitat... No hyviä nämä olivat, vaikkakin todella makeita! Pitää joku kerta kokeilla ihan tuolla alla olevalla reseptillä.
Suklaafudge
Mittaa kattilaan pähkinälevite sekä kondensoitu maito. Anna kiehua muutama minuutti keskilämmöllä, koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ja paloittele suklaa sekaan. Lisää Marshmallow Fluff ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Itse vielä öljysin leivinpaperin. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Leikkaa jäähtynyt fudge sopivan kokoisiksi kuutioiksi.
16.12.2010 - 13:14
Näin joulua odotellessa on kiva tehdä itse erilaisia makeisia. Itse yritin muutaman päivän ajan ystävystyä kovien karamellien kanssa ja lopulta ainakin tutuiksi pääsimme... Tosiaan tein jonkin verran pohjatyötä ennen kuin aloitin karamellikokeilut. Eräänä iltana sitten rohkaistuin, kun löysin karkkikirjasta ohjeen piparminttukaramelleihin. Resepti vaikutti niin helpolta, että lähdin sitä toteuttamaan. Aineksina vesi, sokeri, väkiviinaetikka, piparminttuöljy, elintarvikeväri. Ensimmäinen kokeilu meni hienosti, kunnes yht´äkkiä ihan sekunnissa massa kovettui yhdeksi suureksi karkiksi. Tein vielä kaksi kokeilua, jotka menivät aikalailla samalla tavalla, mutta massa meni samassa vaiheessa rakeiseksi klöntiksi. Pidin pienen tauon ja samana iltana tein vielä neljännen kokeilun - lopputulos sama. Kokeilin jokaisessa hieman erilaista lämpötilaa. Jatkoin asian tutkimista, koska todellakin halusin saada massasta venytettävän, kauniin, sileän niin kuin karamellimassan kuuluisi olla. Päätin vaihtaa reseptiä. Seuraavana päivänä etsiskelin kaupoista (monesta etnisestä kaupasta) maissisiirappia, joka monissa karamelliresepteissä mainittiin - tuloksetta. Lopulta löysin jostain netistä tiedon, että panimosokeri (glukoosi) toimii hyvin maissisiirapin sijasta. Muistin vielä, että Ylellä Strömsössä tehtiin karamellejä joitakin vuosia sitten. Katselin noita reseptejä, mutta siellä ei ollutkaan piparminttukaramellien ohjetta. Päädyin sitten tekemään ihan heidän perusohjeella massan ja lisäsin siihen piparminttuöljyä sekä hieman valkoista ja punaista väriä. Ulkonäössä on vielä parantamisen varaa, kun tasakokoisen karamellin tekeminen on ainakin näin alussa todella hankalaa.
Piparminttukaramellit:
Tarvitset: * kuumuutta kestävän alustan (marmorikivi, teflonkangas, itse käytin paksua silikonista leivonta-alustaa) * kumihanskat * sakset * kuumuutta kestävät lastat * vuokaspray tai öljy * ruuanlaittoon sopiva lämpömittari
ohje: 1 dl vettä 450g sokeria 125g glukoosia (panimosokeria) 15-20 tippaa piparminttuöljyä elintarvikeväriä
Öljyä tai suihkuta vuokasprayllä käytettävä alusta, välineet sekä kumihanskat. Mittaa vesi, sokeri ja glukoosi paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Laita lämpömittari (sokerille tai muuten ruuanlaittoon tarkoitettu) kattilaan ja anna seoksen kuumentua 162 asteeseen. Kaada kuuma massa alustalle ja lisää joukkoon piparminttuöljy. Nostele massaa lastoilla reunoilta keskelle, kunnes massa on jäähtynyt käsinkosketeltavaksi. Laita elintarikeväri massaan tai jaa massa kahteen osaan ja värjää kahdella värillä. Värjää massa ja ala työstää massaa käsin (kumihanskat käsissä) venyttämällä ja taittamalla takaisin yhteen. Jatka kunnes olet tyytyväinen massan väriin. Väri muuttuu satiiniseksi mitä enemmän massaa venyttää. Jos käytät kahta väriä, liitä värit yhteen ja venytä massaa sopivan paksuiseksi ja leikkaa saksilla paloiksi. Älä leikkaa paloja yhteen kasaan, koska tässä vaiheessa karamellit vielä tarttuvat helposti toisiinsa kiinni. Anna karamellien jäähtyä ennen kuin pakkaat ne ilmatiiviiseen purkkiin.
Meidän 7-vuotiaan mielestä näitä pitää tarjoilla kuopuksen 2v. synttäreillä viikonloppuna. Se kai kertoo, että nämä maistuivat!
19.10.2009 - 10:18
Pitkästä aikaa innostuin tekemään Daim-suklaata. Halusin hieman kokeilla näiden suklaiden koristelua. Lasten mielestä nuo Halloween-nonparelleilla koristellut maistuiva paremmilta.
Ohje:
Osaan Daimeista käytin suklaasiirtokuvia (yksi iso arkki on aika riittoisa). Leikkasin siirtokuva-arkista sopivan kokoisen kaistaleen ja levitin päälle tulevan suklaan kalvon päälle. Painoin kalvon+suklaan kaulitun Daim-levyn päälle ja laitoin kylmään kovettumaan. Irroitin kalvon ja leikkasin veitsellä sopiviksi paloiksi.
17.06.2009 - 00:06
Kokeilin näitä ihania suklaapalloja, joita Mansikkamäki-blogissa oli aikaisemmin jo kokeiltu. Laitoin sisään kesämakuja eli mansikka ja banaani Dominoita sekä molempiin sekaan vielä vanilja Dominoita. Ihania oli!
Mansikka-suklaapallot Laitoin siis yhden pötkön mansikan makuisia Dominoita sekä puolikkaan pötkön vaniljan makuisia Dominoita sekä kaksi rkl maustamatonta tuorejuustoa. Keksit murustetaan pieneksi ja lisätään tuorejuusto sekaan. Pyörittele massa palloiksi ja laita hetkeksi jääkaappiin. Sulata suklaa ja dippaa pallot suklaaseen ja koristele. Säilytä jääkaapissa, jos nämä vaan säilyvät. Ovat nimittäin sen verran hyviä, että meinasivat kesken loppua meidän juhlissa :o) Näitähän voi tehdä vaikka minkä makuisilla kekseillä... 06.03.2008 - 13:26
Tuon jo aikaisemmin mainitsemani Amerikan herkkuja-kirjan innoittamana lähdin kokeilemaan Fudge-reseptiä (vaahterasiirappifudge). Taaskaan ei kaapista juuri reseptin aineksia löytynyt, joten hieman muokkailin:o)
![]() Tässä muokkailtu reseptini: 2 1/2 dl vaahtokarkkeja 1 1/2 dl maitoa 1 1/2 dl sokeria 1 1/2 dl fariinisokeria 1 dl vaahterasiirappia 50 g voita/margariinia ripaus suolaa 300 g Fazeriina-suklaata 2 tl vaniljasokeria (hasselpähkinöitä tai appelsiinin raastettua kuorta koristeeksi) Peitä vuoka (ohjeessa oli 21x21, mutta minä laittaisin hieman isomman) öljytyllä leivinpaperilla. Mittaa kattilaan maito, rasva, sokeri, fariinisokeri ja suola. Anna kiehahtaa ja keitä sekoittaen noin 5 minuutin ajan. Sulata mikrossa öljyllä voidellussa kulhossa vaahtokarkit. Kun kattilan ainekset on kiehuneet, nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon sulatetut vaahtokarkit, suklaa ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi ja kaada voidellun leivinpaperin päälle vuokaan ja koristele. Jäähdytä huoneenlämmössä ja nosta jähmettymään jääkaappiin. Nosta jähmettynyt fudge leivinpaperin kanssa pois vuokasta ja leikkaa pieniksi annospaloiksi. Säilytä jääkaapissa. Näistä tulikin aineksien osalta aika amerikkalaisia sillä käytin tähän Mainesta saatua vaahterasiirappia ja aitoja amerikkalaisia Little Beckyn vaahtokarkkeja. Vaahtokarkit löytyivät Citymarketin amerikka-hyllystä. Nämä olivat todella herkullisia makeisia, olisin voinut syödä nuo kaikki... :o) 13.06.2007 - 19:33
Tulipa mieleeni kokeilla tällaisia kuorrutettuja marenkeja silikonivuokalla.
![]() Päällä on suklaakuorrutus Fazerin sinisestä ja sisällä marenkisydän. Tässä ohje: 2 kanamunan valkuaista 100g sokeria hyppysellinen suolaa 30g hasselpähkinärouhetta 200g maitosuklaata (tai mitä haluat) Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri ja suola. Vatkaa noin 5 minuuttia tai niin, että vaahto on todella kovaa ja muodostaa "huippuja". Lisää lopuksi pähkinärouhe. Pursota tai nostele pieniä kekoja leivinpaperille ja paista n. 125 astetta n. 25 min. Tuo paistolämpötila ja aika riipuu paljolti uunista ja marekien koosta. Voitele pienet (karamelli)silikonimuotit. Sulata suklaa ja levitä ohut kerros vuokan pohjalle ja reunoille. Laita paistettu marenki keskelle ja kaada sulaa suklaata päälle. Anna jähmettyä kylmässä ja irroita varovasti vuokasta. Pelkkiä marenkeja tulee tällä ohjeella noin yksi pellillinen. Suklaa ei minun muoteissani riittänyt kuin kymmeneen. Suklaan menekki riippuu muotin koosta. 13.05.2007 - 11:10
Teimme tuolla alla olevalla (edellinen kirjoitus) reseptillä äitienpäivälahjoiksi iso-äideille ja isoiso-äideille nameja 4-vuotiaan poikamme kanssa. Pursotimme valmiisiin karkkivuokiin massan ja hetken jääkaapissa kovettumisen jälkeen paketoimme ne sellofaaniin. Puoleen tryffelimassasta laitoin marianne-rouhetta. Antoi kivan mintunmaun. Kokeilimme myös piparminttuöljyä, mutta marianne-rouheella tuli mielestäni parempi maku.
![]() 07.05.2007 - 14:40
Löysin Dansukkerin sivuilta tällaisen tryffelireseptin. Hyviä olivat!
![]() Ohje: 2 munaa 2 dl tomusokeria 1 dl kaakaojauhoa 250g kookosrasvaa 2 tl vaniljasokeria Sulata kookosrasva kattilassa ja anna sen jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa munat ja tomusokeri vaahdoksi ja lisää sekaan kaakaojauho (sihdaten) ja sulatettu rasva koko ajan vatkaten. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa vielä noin 2-3 minuuttia. Jos teet tryffelit pursottaen, täytä pursotinpussi ja pursota leivinpaperin päälle. Toinen tapa on laittaa tryffelimassa kylmään ja sen jäähmetyttyä pyörittele massa palloiksi. Kierittele tomusokeri-kaakaojauhoseoksessa. Säilytä tryffelit kylmässä. Minulla oli näiden pursotuksessa apuna 4-vuotiaamme, joten tämä sujuu myös lapsilta:o) 14.12.2006 - 13:59
Lupasin jo jokin aika sitten pojallemme, että teemme itse nameja. No, eilen sitten päätimme, että nyt on se hetki!!
![]() Tässä on lopputulos! Tässä ohje: 100g margariinia 2 dl kermaa 2dl fariinisokeria 2 1/2dl sokeria 2tl vaniljasokeria Sulata rasva kattilassa ja lisää loput aineet vaniljasokeria lukuunottamatta. Anna seoksen kiehua kunnes sakenee (n40min.), koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaniljasokeri ja kaada namivuokiin tai levyksi öljytylle leivinpaperille. Koristele haluamallasi tavalla. Meillä oli koristeina hasselpähkinärouhetta sekä kokonaisia hasselpähkinöitä. Toffeesta tuli tällä ohjeella hieman sellaista murenevaa, ei sellaista venyvää tai kovaa. Hyvän makuisia olivat! Alkuperäinen ohje täältä. Itse lisäsin tuon vaniljasokerin ja nuo hasselpähkinät. 09.12.2006 - 12:31
Innostuin illalla vielä tekemään Dajm suklaita, kun löysin WSOY:n Karkkikirjasta ohjeen. Laitoin ohjeesta poiketen päälle puoleen levystä valkosuklaata ja puoleen kaapissa ollutta Fazerin cappuccino-suklaata.
![]() Ohje: 1/2dl rouhittua hasselpähkinää 2rkl vehnäjauhoja 2rkl voita 2rkl siirappia 1dl sokeria 1rkl kaakaojauhetta 200g maitosuklaata (minulla 100g valkoista ja 100g cappuccinoa) Mittaa kaikki aineet, paitsi suklaa, kattilaan. Keitä massaa kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 min. Kaada seos öljytylle leivinpaperille, niin, että saat käännettyä puolet leivinpaperista massan päälle. Kauli massa levyksi leivinpaperin päältä. Anna jähmettyä noin 5-10 min. Sulata suklaa ja kaada se kaulitun levyn päälle. Anna jähmettyä. Itse laitoin levyn hetkeksi jääkaappiin ja siellä ne jähmettyivät nopeasti. Voit toki paloitella/leikata levyn jo ennen suklaan levitämistä, jolloin myös palojen reunat tulevat siististi kauttaaltaan suklaisiksi. Itse leikkasin leikkuulaudan päällä terävällä veitsellä suklaan levittämisen jälkeen. Alkuperäinen ohje: Saari, Varelius: Karkkikirja, WSOY |
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Taru Vihavainen
Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |