15.12.2011 - 00:01

Kaksi vuotta sitten tein kehon tädille ja sedälle keksimixit Bakerellan vinkistä. Tällaiset purkkilahjat ovat ihan selvässä kasvussa itse tehtyjen lahjojen joukossa. Tänä vuonna päätin purkittaa joulukalenteriin piparminttumuffinssiainekset.

 

 


Purkinhan voi sitten koristella vaikka millä etiketeillä, mutta minulla sattui kaapissa olemaan jo valmiiksi "liitutauluetiketillä" varustettu purkki, joten en etikettejä erikseen tähän tehnyt. Toki ohjeet tulee kirjoittaa korttiin tai etikettiin, joka laitetaan purkin yhteyteen. 





 Piparminttumuffinssit -

 

sekoitus

 

2 dl ruokokidesokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

3/4 dl kaakaojauhetta

6-7 piparminttutikkua rouhittuna

 

Ota noin 5 dl purkki. Tarkista, että purkki on puhdas ja kuiva. Laita purkin pohjalle ruokokidesokeri (voit käyttää myös tavallista kidesokeria). Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Kaada jauhoseos sokerin päälle. Mittaa vehnäjauhojen päälle kaakaojauhe ja sen päälle rouhitut piparminttutikut. Laita purkin kansi kiinni ja koristele haluamallasi tavalla.

Ohje purkin mukaan:

 Sekoita keskenään 2 kananmunaa, 1 dl maitoa sekä 1/2 dl öljyä. Kaada purkin sisältö kulhoon ja kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jaa noin 12 muffinssivuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

 

Itse paistoin oman erän muffinsseja kolmessa erikokoisessa vuoassa. Paistoin 6 miniä, 6 keskikokoista sekä 4 isoa muffinssia. Alla olevissa kuvissa ei nuo koko erot juuri näy, kun kuva on otettu keskikokoisista muffinsseista.

 

 

Itse tein vielä muffinsseille kuorrutteen maustamalla kermavaahtoa tomusokerilla ja muutamalla tipalla piparminttuöljyä. Pursotin kermavaahdon muffinssien päälle. Koristeeksi sulatin tummaasuklaata 4 palaa ja lisäsin siihen noin 1/4 dl kermaa. Sekoitin kerman ja sulan suklaan keskenään ja kaadoin pieneen pakastepussiin. Leikkasin pussista kulman auki ja pursottelin kermavaahtopursotusten päälle. Lopuksi ripottelin vielä piparminttutikkurouhetta suklaan päälle.

 

 

Kuorrutteeksi sopisi hyvin myös suklaaganache, vaikka piparmintulla maustettuna. Niin, ja sopiihan nämä syötäväksi kokonaan ilman kuorrutustakin :o)

 



Vinkiksi vielä, että nuo piparminttukepit voi vaihtaa vaikka suklaa/minttutryffelirouheeseen tai pähkinöihin. Ihan mitä mieleen tulee. Kokeiltuna ei ole kuin tuo yllä oleva resepti, joten jos reseptiä lähtee paljon soveltamaan, niin suosittelen kokeilemaan yhden erän ensin ennen purkitusta. Myös purkkia täyttäessä tulee olla tarkka mitoissa, jotta ainesmäärät menevät oikein.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Lisäys 22.12.2011: Ostin tässä monia erilaisia purkkeja tällaisia reseptisekoituksia varten. Kaikki olivat myyjän ilmoittaman tilavuuden mukaisesti 0.5 litrasia. Kuitenkin kansi oli joissain sisäänpäin painuva, jolloin tilavuus ei riitä. Kannattaa ennen täyttöä mitata purkin tilavuus, jotta ei käy niin kuin minulle... Purkin tilavuus saa olla hieman puolta litraa suurempi, jotta murskatut karkkikepit, pähkinät tai vaikka suklaat vielä mahtuvat. Yksi lahjaksi tarkoitettu  purkin sisältö on nyt kotiuunissa paistumassa, kun ei kansi mahtunutkaan kiinni - suosittelen siis purkin tilavuuden mittaamista ennakkoon.

 

08.12.2011 - 00:01

Itsetehtyjä ja herkullisia lahjoja on kyselty minulta paljon ja tässä taas yksi. Pakkaa kauniiseen pakettiin itsetehty kaakaomix. Kaakoa on ainoita kuumia juomia, josta minä pidän. En ole oppinut teetä enkä kahvia juomaan...

Jos et halua lahjaksi tätä antaa, niin tämä kaakaomix on helppo ottaa pussina vaikka metsäretkelle mukaan ja lisäillä vaan kuuma vesi sekaan. Kuuman maidon kantamista termospullossahan ei yleensä suositella.



Pullahiiren vaniljakaakao


100 g maitosuklaata

1 dl kaakaojauhoa

3 dl maitojauhetta

1 rkl vaniljasokeria

1 1/2 dl tomusokeria


Laita maitosuklaan palat monitoimikoneeseen ja murskaa leikkuuterällä. Lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita hyvin kaikki sekaisin. Pakkaa noin 2 1/2 -3 dl läpinäkyviin 5 dl (elintarvike)pusseihin ja tee nätti etiketti pusseihin. Voit myös pakata kaakaon kauniisiin purkkeihin etiketin kanssa. Etikettiin kannattaa kirjata myös ainesluettelo taustapuolelle. Mixin säilyvyys on noin 3 kuukautta.

Sekoita noin 2-3 rkl kaakaomixiä 1 1/2 dl kiehuvaa vettä. Tarjoile halutessasi kermavaahdon tai vaahtokarkkien kanssa.



 

8.12.2011 klo 0.12: 7. luukun arvonta on nyt suoritettu kaikkien osallistujien kesken. Arvonnan voittonumeron sain random.org-sivustolta ja numeroksi tuli 119. Onnittelut! Paketti lähtee postiin, kun saan yhteystietosi:

Charlotta kirjoitti 07.12.2011 - 21:59
Oikein ihanaa joulunodotusta teidän perheelle!

Ihanasti olitte kommentoineet blogia ja sen sisältöä. Mukava oli myös lukea kommenttejanne joulukalenterista. Kommenttinne antavat taas uutta pontta jatkaa eteenpäin! Kiitos jokaiselle kommentin jättäneille. Voin rehellisesti sanoa, että jokainen kommenttinne on ajatuksella luettu! Toivottavasti nautitte joulukalenterista jatkossakin!

 

04.12.2011 - 00:01

Joulunaikaan kuuluu suklaa - ainakin minun mielestäni. Nämä tryffelit ovat mukavia viemisiä vaikka kyläilykäynnille tai pikkujoulutervehdyksenä!



Minttutryffelit

1 dl kermaa

150g maitosuklaata

150g tummaasuklaata

1 rkl minttulikööriä / 3-4 tippaa piparminttuöljyä

1 dl kaakaojauhetta

Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on kokonaisuudessaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon minttulikööri tai piparminttuöljy. Nosta jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi, kunnes massa on viilentynyt. Pyörittele suklaamassa palloiksi. Pyörittele lopuksi tryffelipallot kaakaojauheessa.

Vinkki! Tarkista mintun maku ennen viilentämistä, jotta voit vielä lisätä tarvittaessa piparminttuölyä maun vahvistamiseksi.



01.12.2011 - 00:01

Tällä päivityksellä avautuu Pullahiiren leivontanurkan ensimmäisen joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tästä luukusta löytyy herkulliset pähkinätryffelit! Tämän jälkeen joka päivälle jouluaattoon asti aukeaa uusi luukku, josta löytyy joululeivontaan liittyviä juttuja... Nämä tryffelit voit pakata kauniiseen rasiaan ja antaa joulumuistamisina läheisille!

 

 

Pähkinätryffelit

1 dl kermaa

150g maitosuklaata

150g tummaasuklaata

(1 rkl pähkinälikööriä)

noin 24 kokonaisia hasselpähkinöitä

1 dl pähkinärouhetta

 

Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on kokonaisuudessaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon pähkinälikööri. Nosta jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi, kunnes massa on viilentynyt. Pyörittele suklaamassa palloiksi, mutta lisää ennen pyörittelyä jokaiseen tryffeliin yksi pähkinä sisälle. Pyörittele lopuksi tryffelipallot pähkinärouheessa.

Tryffeleiden määrä riippuu siitä minkä kokoisia tryffeleitä teet. Reilut 20 tryffeliä tulee tällä ohjeella.


 

Makoisaa joulunodotusta teille kaikille

22.12.2009 - 22:31

Tällaisia "muunneltuja" Arabialaisia maustekakkuja tein muutamalle ystäväperheelle ja kummeilleni joulutervehdykseksi. Jokainen kakuista oli koristelultaan erilainen.




Tein kakut aikalailla tällä ohjeella, jota kokeilin muutamia päiviä sitten. Tuon kuorrutuksen saaminen tasaisesti on melkeinpä mahdotonta, joten jätin sen suosiolla taiteellisen epätasaiseksi. Koristeeksi käytin sokerimassasta tekemiäni lumihiutaleita sekä nonparelleja. Pakkasin kakut sellofaaniin ja kiinnitin lahjanarulla sekä kauniilla joulukuusenkoristeella.


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogissani kävijöille oikein maukasta ja rauhallista joulua!


22.12.2009 - 22:17

Veimme tyttäremme kerhon ohjaajille tällaiset lahjaurnukat. Idean poimin Amerikkalaisesta Bakerella-blogista.



Hieman ohjetta muuttelin ja muunsin ohjeen 1cup=2,4dl.

Suklaa cookies

3.2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2.4 dl kaurahiutaleita

1.8 dl M&M´s karkkeja

1.8 dl cup suklaata rouhittuna
1.2 dl ruokosokeria
1.2dl  sokeria

Sekoita sooda, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja kaada purkkiin. Mittaa muuta aineet ja kaada purkkiin yksi ainesosa kerrallaan niin, että saat kerrostettua kaikki omiin tasoihinsa. Tein kahta eri versiota tuon järjestyksen kanssa, koska nuo sokerit lähtivät valumaan m&m´s karkkikerroksen läpi.


Leivottaessa lisää edellisiin:

1 kananmuna

120g margariinia sulana


Sekoita taikina tasaiseksi. Pyörittele massa palloksi leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa n. 12 min ajan.

Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();