|
11.10.2011 - 18:25
Tänään oli se päivä, jolloin syksyn sade sai palaamaan muistoissa viime kesään.
Paistelin lapsille lettuja ja vihdoin raaskin avata erään harvinaisen hillopurkin. Olimme viime kesänä autoreissussa Amerikassa. Tapasimme ystäviämme ja nautimme heidän kanssaan vietetystä ajasta. Tapaamisemme ovat harvinaisia, mutta niin lämpimiä joka kerta! Ystäväperheestä lähdettyämme saimme matkaevästä mukaamme. Ison purkillisen valmiiksi pilkootuja vesimeloneja, itse tehtyjä eräänlaisia pullan ja keksin välimuotoja (en tiedä miksi Shortbread biscuits kääntyy suomeksi) sekä mansikkahilloa niiden kanssa nautittavaksi. Hillopurkkeja oli kaksi, mutta päätin jo edellisenä päivänä hilloa maistaneena, että vain yksi syödään paikan päällä ja toinen yritetään tuoda mukanamme kotiin myöhäisempiä herkutteluhetkiä varten. Kyllä tuota lasipurkkia varjeltiin :o) Tänään oli tosiaan se päivä, jolloin tuon mansikkahillopurkin suostuin avaamaan ja se oli maultaa juuri niin ihanaa kuin muistinkin. En tiedä kuinka paljon nuo kesän muistot vaikuttavat makuun, mutta luulen tämän olevan kyllä parasta maistamaani hilloa - aika paljon sanottu, eikö? Itse tehdyt lahjat kannattaa muistaa myös näin syksyn pimeinä iltoina sekä tulevaa joulua silmällä pitäen. Ystäviä voi ilahduttaa antamalla tavaralahjojen sijaan omatekemiä herkkuja tai käsitöitä! Ihan lähipäivinä laitan tänne blogiini oikein makean lahjaidean juuri esimerkiksi joululahjaksi valmiiden konvehtien sijaan.
Thank you Rachie! I think this is the best jam that I have ever tasted!
11.07.2011 - 17:31
Jokunen viikko on vierähtänyt blogissa ilman päivityksiä ja tuo hieman lupaamani neidin synttäripäivityskin jäi tekemättä ennen ulkomaan matkaa. Tämä johtuu siitä, että kävimme mieheni ja lastemme kanssa USA:ssa reilun kahden viikon road tripillä. Kilometrejä kertyi auton mittariin lähes 2800 eli aika monta paikkaa tuli nähtyä. Tietysti kaiken muun ohella hieman kakkuja ja leivontatarvikkeita piti matkaan mahduttaa. Jonkin verran tuli välineitäkin hankittua sekä joitakin piirakkavuokia sekä tarjoiluastioita. Kiitos ihanalle miehelleni, että taas kovahermoisesti kesti vaimon innostuksen ja suostui raahaamaan painavia matkalaukkuja yhdessä kanssani sekä kiertelemään leivontatarvikeliikkeitä. Aloitimme lomamme lentämällä Bostoniin ja päätimme lomamme Chicagoon. Olisi ihana saada kerrottua teille enemmänkin matkakertomusta, mutta ehkäpä postauksesta tulisi liian pitkä... Pidetään siis pääpaino leipomiseen liittyvissä jutuissa.
Edellisiltä reissuilta olen oppinut, että helpoin ja varmaan parhain paikka etsiä leivontatarvikkeita USA:ssa on Michaels niminen askartelutarvikeketju. Sattumalta heillä olikin nettitarjous menossa eli netistä printtaamalla sain kaikista heidän tuotteistaan -20% alennusta. Kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kuin nuo tuotteet ovat muutenkin jo huomattavasti kotimaan hintatasoa edullisempia ja valikoima on eri. Aika maltillisesti pyrin hankintoja tekemään ensimmäisessä paikassa jättäen hieman pelivaraa, josko vielä toinenkin Michaels osuisi matkan varrelle. Niinpä sitten sattui, että Chicagossa meidän hotellimme pihalla oli juuri kyseinen liike. Menin sinne innolla etsimään tuotteita ja ajattelin sitten kysäistä hieman apua ja neuvoa myyjältä. Sattumalta eteeni osui Wiltonin kouluttaja kyseisestä liikkeestä ja siitähän se sitten lähti :o) Keskustelimme jonkin aikaa leivonnasta sekä sen eroista maiden välillä myymälän kakkukurssitilassa ja lopulta kouluttaja kertoi Wiltonin päämyymälän (taitaa jopa olla Wiltonin ainoa oma myymälä) olevan vain 20 minuutin ajomatkan päässä ja keskustelun lopuksi sain häneltä kupongin, jolla sain koko ostoksesta kyseisessä liikkeessä alennusta. Tuolla Michaelsissa on kyllä muitakin leivontatarvikemerkkejä myynnissä kuin vain Wiltonia.
Tässä hieman makupaloja liikeestä:
Tässä vielä kuva minusta kyseisen kaupan pihalla. Taitaakin olla ensimmäinen kuva minusta tässä blogissa :o)
Lisäksi vielä muutama kuva Cheesecakefactory-ravintolasta/kahvilasta, jossa kävimme syömässä.
Ruoka-annokset olivat niin suuria, että niiden jälkeen ei enää kyllä yhtään kakkupalaa jaksanut. Otimme kakkupalat sitten mukaan hotelliimme ja herkuttelimme niillä hieman myöhemmin ennen White Soxin peliin lähtöä. Kakkupaloista ei kuvia tullut otettua, koska ne hieman kärsivät kylmälaukkukuljetuksessa ulkoisesti. Suosikiksi nousi taas kerran suklaakakku sekä suklaamoussejuustokakku. Nam!
Tässä kuvassa hieman paikan juustokakkuvalikoimaa. Huomioikaa, että kuvassa näkyy vain noin puolet kakuista eli tuolla lähempänä myyjää on vielä toinen rivi eri makuisia kakkuja. Arvatkaa vaan oliko vaikea valita vain neljää makua. Olisin halunnut kaikkia lusikallisen. Omat valintani/valintamme olivat suklaamoussejuustokakku, key lime-juustokakku, Dulce de leche-juustokakku sekä Linda´s fudge cake. Jos koko valikoima kiinnostaa, niin täältä voit käydä valikoimaa katsastamassa. |
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Taru Vihavainen
Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |