11.07.2011 - 17:31

Jokunen viikko on vierähtänyt blogissa ilman päivityksiä ja tuo hieman lupaamani neidin synttäripäivityskin jäi tekemättä ennen ulkomaan matkaa. Tämä johtuu siitä, että kävimme mieheni ja lastemme kanssa USA:ssa reilun kahden viikon road tripillä. Kilometrejä kertyi auton mittariin lähes 2800 eli aika monta paikkaa tuli nähtyä. Tietysti kaiken muun ohella hieman kakkuja ja leivontatarvikkeita piti matkaan mahduttaa. Jonkin verran tuli välineitäkin hankittua sekä joitakin piirakkavuokia sekä tarjoiluastioita. Kiitos ihanalle miehelleni, että taas kovahermoisesti kesti vaimon innostuksen ja suostui raahaamaan painavia matkalaukkuja yhdessä kanssani sekä kiertelemään leivontatarvikeliikkeitä.

Aloitimme lomamme lentämällä Bostoniin ja päätimme lomamme Chicagoon. Olisi ihana saada kerrottua teille enemmänkin matkakertomusta, mutta ehkäpä postauksesta tulisi liian pitkä... Pidetään siis pääpaino leipomiseen liittyvissä jutuissa.


Edellisiltä reissuilta olen oppinut, että helpoin ja varmaan parhain paikka etsiä leivontatarvikkeita USA:ssa on Michaels niminen askartelutarvikeketju. Sattumalta heillä olikin nettitarjous menossa eli netistä printtaamalla sain kaikista heidän tuotteistaan -20% alennusta. Kuulosti ihan hyvältä, varsinkin kuin nuo tuotteet ovat muutenkin jo huomattavasti kotimaan hintatasoa edullisempia ja valikoima on eri. Aika maltillisesti pyrin hankintoja tekemään ensimmäisessä paikassa jättäen hieman pelivaraa, josko vielä toinenkin Michaels osuisi matkan varrelle. Niinpä sitten sattui, että Chicagossa meidän hotellimme pihalla oli juuri kyseinen liike. Menin sinne innolla etsimään tuotteita ja ajattelin sitten kysäistä hieman apua ja neuvoa myyjältä. Sattumalta eteeni osui Wiltonin kouluttaja kyseisestä liikkeestä ja siitähän se sitten lähti :o) Keskustelimme jonkin aikaa leivonnasta sekä sen eroista maiden välillä myymälän kakkukurssitilassa ja lopulta kouluttaja kertoi Wiltonin päämyymälän (taitaa jopa olla Wiltonin ainoa oma myymälä) olevan vain 20 minuutin ajomatkan päässä ja keskustelun lopuksi sain häneltä kupongin, jolla sain koko ostoksesta kyseisessä liikkeessä alennusta. Tuolla Michaelsissa on kyllä muitakin leivontatarvikemerkkejä myynnissä kuin vain Wiltonia.


Olin jo varma, että tuo kauppa jää näkemättä, koska sen verran mukavuuksia tuo Chicago tarjosi ja kauppa ei ollut minkään ajomatkamme varrella vaan juuri eri suuntaan. Viimeisenä päivänä kuitenkin saimme suunnattua nokkamme kohti Wiltonin myymälää Darienissa ja siellä nopeasti kävin pyörähtämässä. Liike oli mukava ja tarjontaa paljon, mutta olin kyllä aina ajatellut, että kyseinen myymälä olisi paljon suurempi - Amerikan malliin :o) Kyseisen kaupan tiloissa toimivat myös nuo kalliit
Wiltonin kurssit. Matkalaukut olivat jo lähes pakattuina, joten mitään kovin suuria ja painavia en voinut ottaa, koska painorajat huitelivat juuri sallitun ylärajoilla. Tosiaankin Wiltonin liike oli täynnä Wiltonin tuotteita. Kuvittelin, että kyseiseltä merkiltä löytyisi kaikki tarvittava kakkujen koristeluun, mutta ainakin yhden puutteen löysin. Ei siis juuri minkäänlaisia kirjainmuotteja... Niitä kun olisi mukava olla paljon eri fonteilla. Muistaakseni laskuni loppusumma oli noin 30-40 dollarin hujakoilla ja suureksi osaksi sisälsi kerroskakkujen tukijuttuja.


Tässä hieman makupaloja liikeestä:









Tässä vielä kuva minusta kyseisen kaupan pihalla. Taitaakin olla ensimmäinen kuva minusta tässä blogissa :o)




Lisäksi vielä muutama kuva Cheesecakefactory-ravintolasta/kahvilasta, jossa kävimme syömässä.




Ruoka-annokset olivat niin suuria, että niiden jälkeen ei enää kyllä yhtään kakkupalaa jaksanut. Otimme kakkupalat sitten mukaan hotelliimme ja herkuttelimme niillä hieman myöhemmin ennen White Soxin peliin lähtöä. Kakkupaloista ei kuvia tullut otettua, koska ne hieman kärsivät kylmälaukkukuljetuksessa ulkoisesti. Suosikiksi nousi taas kerran suklaakakku sekä suklaamoussejuustokakku. Nam!




Tässä kuvassa hieman paikan juustokakkuvalikoimaa. Huomioikaa, että kuvassa näkyy vain noin puolet kakuista eli tuolla lähempänä myyjää on vielä toinen rivi eri makuisia kakkuja. Arvatkaa vaan oliko vaikea valita vain neljää makua. Olisin halunnut kaikkia lusikallisen. Omat valintani/valintamme olivat suklaamoussejuustokakku, key lime-juustokakku, Dulce de leche-juustokakku sekä Linda´s fudge cake. Jos koko valikoima kiinnostaa, niin täältä voit käydä valikoimaa katsastamassa.


 

Tähän postaukseen sisältyi muutama ei maksettu mainos. Ihan vaan selventämään, jos joku innokas kakkuilija on suuntaamassa kyseiseen maahan tai jopa ihan Chicagoon :o) Lämpimiä kesäpäiviä vielä kaikille lukijoille!

09.08.2010 - 10:34

Nyt kun vihdoinkin olemme asettuneet ainakin hetkeksi kotiin, niin sain kuvattua Amerikan matkalta ostamiani leivontatarvikkeita. Rajoitteena oli nuo lentomatkat eli mitään ihan kamalan suurta en saanut mukanani tuotua, kun laukut jo muutenkin pursuili vaatteista yms. ostoksista. Sain kuitenkin ostettua kakkutelineen, muffinssitelineen yms. joista kuvia tässä alempana. Paikan päällä meillä oli koko loman ajan auto vuokralla, joten tavaroiden kuljettamisessa ei ollut hankaluuksia. Ajoimme matkan aikana yli 2500 km, joten paljon näimme erilaisia paikkoja. Kauniita rantoja, suuria kaupunkeja sekä niitä aivan ihastuttavia pieniä kaupunkeja, joissa koki juuri sitä normaalia Amerikkalaista arkea. 



Tässä ensimäiseksi kuva ostamistani elintarvikkeista eli Toffee/Caramel bitsejä sekä erilaisia nonparelleja. Ihastuin eniten noihin Mikki Hiiren pään muotoisiin nonparelleihin ja paketteja lähtikin mukaan kaksin kappalein.

 



Tässä Herra Duffin uuden leivontasarjan välineitä eli kuviolaattoja, sitten tuollaisia metallikoukkuja, joihin voi laittaa koristeita ilmavasti roikkumaan sekä vielä pinkki elintarvikespray.



Tässä hieman telinearsenaalia eli tuo jo käyttämäni kahden kakun teline, minimuffinssiteline, sekä noita kakkualustoja ja pilareita. Kuvasta puuttuu korkeammat pilarit, pienin alusta sekä tukiputkia, joita myös ostin, mutta ne olivat jo kuvaushetkellä käytössä. Nuo hieman oranssin värisessä paketissa olevat pylväät ovat täytettäviä läpinäkyviä pylväitä.



Tässä vielä muffinsseihin liittyvät tuomiset eli paljon erilaisia muffinssivuokia normaalikokoisia ja mini, minimuffinssiteline sekä cup-mitat. Aina välillä tulee käytettyä noita amerikkalaisia reseptejä, niin helpottaa huomattavasti leipomista, kun ei tarvitse kaikkia mittoja kirjata ylös leipomistilannetta varten deseiksi.




Tässä vielä yksi hauska juttu jonka löysin eli Legoukko jääpälamuotin. Ajattelin, että tuota voisi kokeilla suklaalle ja ehkäpä jopa marsipaanillekin.


Tässä vielä kaikki samassa kuvassa





Osa tavaroista on sellaisia, että niitä ei Suomesta edes saa ja sitten osa oli vaan niin paljon edullisempaa kuin täällä.

Nyt vaan pitäisi löytää aikaa kokeilla kaikkia näitä ihanuuksia

 

 



14.04.2010 - 08:45

Nyt sain vihdoin ostettua pitkään haaveilemani Pyrexin 28cm piirakkavuokan irtopohjalla. Ja voin suositella ensikokeilun jälkeen! Olen usein käyttänyt noita irtoreunavuokia piirakoiden tekemiseen, mutta tällä uudella vuokalla saa kauniin piirakkareunan...




Vuokalla oli hintaa reilut 10 euroa ja materiaali vaikuttaa todella hyvälle. Piirakka irtosi vuokasta hienosti. Kokeilin nyt tällaista "mitä kaapista löytyy"-kinkkupiirakkaa. Edes reseptiä piirakkaan en osaa antaa, kun ihan sitä mukaa piirakan täytettä muokkailin mitä jääkaapista sattui löytymään (raejuustoa, juustoraastetta, kermaa, kinkkua, persiljaa, kermaviiliä, munia, suolaa, pippuria...)




Itse piirakka ei nyt niin kovin kauniilta näytä, mutta hyvää oli ja tuo reuna on mielestäni ihanan näköinen! Tähän vuokaan pitää kyllä kokeilla sitä ihanaa creme fraishe-fariinisokeri marjapiirakkaa... Siitä tulee varmasti kaunis!

 

21.04.2009 - 15:52

Löysin jo unohtamani marenkikääretorttureseptin Sokeripilvi-blogista. En kuitenkaan tällä kertaa halunnut kääretorttua tehdä, joten tästä tulikin tällainen kakku... Täytteen tein omasta päästäni.



Pohja:

4 valkuaista

1tl sitruunamehua

2dl sokeria

1dl vehnäjauhoja

2rkl maissijauhoja


Täyte:

3dl vispikermaa

1dl maitorahkaa

n.3 rkl lemon curdia

1 rkl vaniljasokeria

tomusokeria (maun mukaan)

vadelmia


Päällä:

vispikermaa

marsipaanikukkia ja -lehtiä


Vatkaa munat ja sitruunamehu hyväksi vaahdoksi. Lisää kokoajan vatkaten sokeri joukkoon. Vatkaa massa kovaksi vaahdoksi. Lisää siivilöiden jauhot edelliseen. Nostele massa tasaiseksi. Levitä uunipellille kaksi samankokoista ympyrää taikinasta. Voit halutessasi pursottaa massan pellille, jos haluat hieman kuvioitua.Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Vatkaa kermavaahdoksi (voit samalla vatkata myös päälle tulevan kerman ja erottaa sen ennen muiden täyteaineiden lisäämistä). Lisää joukoon kaikki muut paitsi vadelmat. Sekoita tasaiseksi. Laita vadelmat joukkoon ja sekoita varovasti. (huom! jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia tulee ne kiehauttaa ja jäähdyttää ennen kakkuun laittamista) Levitä täyte ensimmäiselle marsipaanilevylle. Nosta toinen levy päälle ja levitä päälle kermavaahtoa ja pursota reunat, jos haluat. Koristele haluamallasi tavalla.



Tässä kuva, jossa näkyy kakkualusta ja -kupu sekä tuo muovinen "kakkupaperi". Kävin eilen Ikeassa ja sieltä löysin nuo. Ikeassa oli muuten muutakin leivontajuttua myynnissä. Erilaisia piparimuotteja, koristelujuttuja ja jopa pursotinpussi-raappa-kakkuleikkurisetti. Itse sain käveltyä noiden listan viimeisten juttujen ohi ostamatta, joten käyttökokemusta ei ole niistä. Tuota kakkukupu-lautanen settiä en pystynyt vastustamaan. Se oli juuri se juttu, joka minulta puuttui... :o)


12.06.2008 - 22:31
Sain tuossa jokin aika sitten sellaisen pyynnön kakkujekoristelutreffeistä, että eihän siitä voinut kieltäytyä!! Tästä meidän lähialueelta tuli 4 naista kokeilemaan erilaisia koristeluvälineitä. Itse asiassa treffeillä paljastui sellainenkin asia, että eräs naisista pitää täällä blogimaailmassa omaa blogia...

Täytin eilen illalla kaksi kakkua, jotka sitten tänään koristeltiin.

Daim-suklaakakku


Kakkupohja on kaakaojauholla maustettu tavallinen sokerikakkupohja. Täytteenä Daim-suklaavaahto. Päällä marsipaania.
 
Täyte:
n. 3 dl kermaa
200g Maraboun Daim-suklaata
 1/2 prk maitorahkaa
Kostutuksena appelsiinimehua

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa. Lisää maitorahka ja hieman jäähdytetty sulasuklaa kermavaahdon joukkoon. Täytä kakku.


Appelsiini-valkosuklakakku

Pohjana tavallinen sokerikakkupohja. Täytteenä appelsiini-valkosuklaatäyte. Kostuksena appelsiinimehu. Kakun päälle teimme MMF:n eli vaahtokarkkitaikinan.

Täyte

3 dl vispikermaa
100g valkosuklaata
100g appelsiinituorejuustoa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa ja anna hieman jäähtyä. Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Täytä kakku.

Idea tosiaan oli siinä, että kaikkea saa kokeilla. Kakut rakennettiin niin, että alussa ei ollut todellakaan tietoa lopputuloksesta. Kakkuihin onkin laitettu melkeinpä kaikki illan aikana tehdyt koristeet:o)
 
Mukavaa oli!


22.05.2008 - 21:11
Pitkän pähkäilyn ja selvittelyn jälkeen päädyin kuitenkin tähän:
 



Electrolux Assistent AKM5125

Päädyin lopulta tähän, koska sain Electroluxin asiakaspalvelusta lisäinfoa koneesta ja se täyttikin yllättäen kriteerini.

Tällä koneella voi tässä isossa kulhossa (7l) rullalla valmistaa:

*sokerikakkutaikinat (6-18munaa)
*kermavaahto (5-10dl)
* hiivataikinat 0,2-n.1,5l
*muro-ja voitaikinat
*vispipuurot yms.

Ensimmäinen kakkupohja on juuri paistumassa uunissa ja ihme kyllä kone vatkasi rullalla napakan vaahdon ihan samoissa ajoissa kuin aikaisempikin Braun-yleiskoneeni vispilällä. Saa nähdä jatkuuko tyytyväisyyteni vielä kermavaahdon vatkaamisessa...

Hintaa koneelle jäi 290 euroa, mukava yllätys:o)

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte koneen valintaan vaikuttaneeseen keskusteluun tuolla aiemmin!! Kerron jatkossakin miten koneen kanssa ystävystymme!


15.05.2008 - 12:39
Olen siis ostamassa uutta monitoimikonetta vanhan Braunin tilalle. Muistan, että UllanUnelmaa-blogissa oli aikoinaan keskustelu aiheesta, mutta se on poistettu blogin sulkemisen myötä.

Nyt siis kehukaa ja haukkukaa omianne sekä kertokaa kokemuksianne muutenkin monitoimikoneistanne.


Itse olen päätymässä monien kuukausien pähkäilyjen jälkeen tähän

Kenwood Titanium Major KM020



Tässä minun vaatimat ominaisuudet:

* Iso kulho (yli 6 litraa - pystyy tekemään suuriakin sokerikakkutaikinoita)
* ei kulhon pohjasta tulevia vispilä kiinnityksiä
* Paljon tehoa, jotta jaksaa vaivata ja vatkata
* Ei saisi olla kovinkaan paljoa erillisiä lisäosia...

22.01.2008 - 21:17
VIHDOINKIN.....



Tätä pakettia olen siis odottanut marraskuusta lähtien. Tilasin silloin nämä tuotteet eräästä nettikaupasta. Matkalla paketti katosi ja minun piti odotella, kun postitoimisto siellä päässä etsi pakettia. Ei siihen mitään selitystä vieläkään tullut, mutta onneksi nyt vihdoin suostuivat laittamaan minulle uuden paketin tulemaan.  Kuulemma nyt ovat muuttaneet käytäntöjä niin, ettei asiakkaan tarvitse tällaisessa tapauksessa odotella.

Olin kyllä hieman pettynyt, että mitään hyvitystä tästä odotuksesta eivät olleet laittaneet... Täytyy ensi kerralla kokeilla jotain toista kauppaa paremmalla onnella:o)


Minä otin silloin heti (kun paketti ei saapunutkaan) yhteyttä Luottokuntaan ja sain lykkäystä tuohon joulukuun Visa-laskuun. Sovimme silloin, että jos pakettia ei ole kuulunut tammikuun loppuun mennessä, niin otan Luottokuntaan uudelleen yhteyttä ja he selvittävät tilanteen. Onneksi nyt tilanne selvisi kuitenkin näin - minä saan tuotteet ja Luottokunta saa minulta rahat:o)

Ai niin... vielä paketin sisältö:
* suihkevärejä kulta ja pronssi
* silikonimuotteja x 3 erilaista
* kimallepulveria (onkohan nyt oikea nimitys)x 2
* 5-lehtinen kukkamuotti
* kaksi pientä kuviokaulinta
(ainakin luulen noiden olevan kuviokaulimia)



15.09.2007 - 14:27
Tällaisia tuliaisia sain mieheni työmatkalta!!!!
Rahaa paloi, mutta kyllä oli vaimo iloinen!!!



Pyörivä ja kallistuva koristelualusta, Master tyllasetti, Kaulin, Kuviokaulin, Painokirjainsetti, Painokoristesetti, Muunneltava raappa (Icing sculptor), Koristelupainike, Nauhaleikkuri. Nämä olivat Wiltonia ja sitten oli tuo yksi kovamuotti, jolla voi tehdä koristeita esim. mansikoita, lehtiä ja kukkia sekä tuollainen Salama-kakkukynttilä.



Tässä tuliaiskirjat!

Nyt pitäisi vaan löytää aikaa kaikkien näiden tutkimiseen ja kirjojen lukemiseen...

Kiitos tuliaisista!!


19.04.2007 - 21:31
Käväisimme koko perheen voimin muutaman yön minilomalla Tallinnassa. Eipä sieltä mukaan tuliaisina tarttunut oikeastaan, kuin nämä kuvassa näkyvät tuotteet. Tuliaisiksi itselleni:o)



Eli erilaisia piparimuotteja sekä suklaita. Tuo uusi mansikkavalkosuklaa on mielestäni todella hyvää ja itse asiassa huomasin tänään niitä myynnissä myös Citymarketissa. Nuo piparimuotit olivat todella halpoja ja paketissa oli 12 muottia ja lasten kaulin. Ilmeisesti on tarkoitettu muovailuvahan kanssa käytettäväksi, mutta meillä ne
pääsevät leipomisvälineiksi. Nuo suklaatkin ajattelin käyttää leipomiseen, jos vain säästyvät ensi viikkoon!!

Kerkesin tänään lisäksi ostamaan Confetista muutaman kivan leivontajutun. On viikonlopuksi muutaman kakun teko edessä... Jos vaan onnistuvat, niin kuvat kakuista
tulossa tännekin esille viikonlopun aikana :o)

19.01.2007 - 20:54
Posti toi siis lomamme aikana minulle paketin nettikaupasta. Sen sisältä paljastui nämä kuvassa olevat koristeluvälineet sekä tuollainen irtopohja piirakkavuoka. Saa nähdä miten tuo vuoka toimii. En ole ennen moisiin tutustunut.



Kuvassa siis 8 erilaista esim. marsipaanin reunan koristelumuottia (vaalean beiget), setti tuollaisia erilaisia kuviointijuttuja(pinkit), kukkaketju-muotti (valkoinen) sekä tuo irtopohjavuoka. Yksi tilaamani artikkeli oli nettikaupasta loppu, joten sitä en sitten saanut. Nyt pitäisi vaan päästä rauhassa marsipaanin tai MMF:n ääreen kokeilemaan näitä ihanuuksia. Näitä olen kyllä jo pitkään haaveillut.

13.11.2006 - 19:06
Löysin nämä omasta mielestäni ihanat silikoniset vuuat Lidlistä tuossa pari viikkoa sitten Noita keskikokoisia mikki/aku/pluto-vuokia olenkin jo käyttänyt sekä myös pieniä Puuha pete muffinssivuokia. isot kakkuvuokat on jääneet käyttämättä vielä, mutta eiköhän niille vielä käyttöä löydy!


Tässä siis koko lajitelma!



Ja tässä iso Puuha Pete vuoka. Kokoa on noin 30 cm.
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();