22.01.2012 - 16:28

Olen vasta nyt muutaman vuoden ajan osannut arvostaan Snickers-patukan makua. Nuorempana ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen suklaapatukka on suunniteltu. Eräänä päivänä päätin kokeilla piirakkaa, joka jäljittelee tuota suklaapatukkaa. Lisäksi tähän postaukseen liitän tunnustuksen jonka jo jonkin aika sitten sain Hannerikan blogista.


 

 

Kinuski-suolapähkinäpiirakka

"snickers-piirakka"


120 g voita

2 1/2 dl sokeria

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

150 g ranskankermaa


Päälle

2 1/2 dl suolapähkinöitä

1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa

200 g maitosuklaata

(1/3 dl kermaa)


Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.

Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä.

Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.

 

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä vielä tunnustuspuoleen :o)

 


                                                 Ideana on vastata samoihin kysymyksiin kuin edeltäjä.

                                                            Tässä siis minun vastaukseni:

                                           1. Lempiväri: Taitaa nykyisin olla keväiset pastellinsävyt.
                                           2. Lempieläin: Sanoisin koira tai apina :o)
                                           3. Lempinumero: Eipä ole mitään tiettyä numeroa.
                                           4. Paras alkoholiton juoma: Cola, joko Cokis tai Pepsi.
                                           5. Facebook tai Twitter: Facebook
                                           6. Intohimosi: Leipominen, joka varmaan täällä blogissakin näkyy.
                                           7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen ehdottomasti!
                                           8. Mieleisin kuvio tai muoto: Pyöreä :o)
                                           9. Paras päivä viikossa: Kaikki päivät käyvät.
                                           10. Lempikukka: Gerberat ja tulppaanit


                     Tunnustus olisi tarkoitus antaa myös eteenpäin, mutta tällä kertaa olen kiitollinen

                         saamastani tunnustuksesta, jatkamatta sitä eteenpäin.

 

06.11.2011 - 11:49

Tarkoituksena oli tehdä Halloween-juliin teemaan sopiva täytekakku. Pohjakin oli jo paistettu, mutta lopulta päädyin käyttämään paistetusta kakkupohjasta vain yhden kerroksen ja tekemään hyydykekakun. Hyydykekakku on niin nopea, kun samalla valmistamisella tulee kakku jo tarjoiluvalmiiksi. Täytekakuissa on aina se oma hommansa koristelujen yms. kanssa. Pyhäinpäivänä meillä oli kuitenkin harrastuksia sekä perinteiset haudalla käynnit. Tällöin ei olisi ollut mahdollista saada kakkua valmiiksi sellaisena kuin olin ajatellut. Kakusta tulee todella iso (korkeus noin 7 cm) ja siitä riittää syötävää noin 25 hlölle. Meillä loppukakulla herkutellaan sunnuntaikyläilyllä :o)




Mango-Mascarponekakku

Sokerikakkupohja

2 munaa

60g sokeria

30g vehnäjauhoja

30g perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
800 g Mascarpone-tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
  noin 5 dl/3 prk säilykemangoa soseutettuna
0,5 dl vettä
  8kpl liivatelehtiä
  5 dl Valio vispikermaa

Kostutus

1/2-1 dl appelsiinimehua

Mangokiille
  1/2 dl vettä
  4 dl soseutettua mangoa (voit laimentaa hieman vedellä)
  4 liivatelehteä


 
Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi vuokaan sopivaksi levyksi (noin 22cm). Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. (Voit paistaa pohjan 22 cm vuoassa, jolloin saat pohjasta juuri oikean kokoisen.)

Voitele 26 cm irtopohjavuoka/irtoreunus ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria. Laita jääntynyt kakkupohja vuoan pohjalle. Kakku pohja on hieman vuokaa pienempi, jotta se ei näkyisi ulkoreunoista. Kostuta pohjaa hieman appelsiinimehulla.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista mascarpone-tuorejuustoa hieman sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri. Soseuta mangot. Kiehauta vesitilkka ja laita siihen puristetut liivatelehdet. Sekoita ja anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen mangososeen joukkoon. Lisää mangosose mascarponemassan joukkoon. Sekoita lopuksi kermavaahto vielä sekaan. Sekoita tasaisesksi.

Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin neljän tunnin ajan, mielellään yön yli.

Valmista kiille hyytyneen kakun päälle. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Soseuta mangot. Kuumenna vesi ja sekoita joukkoon liotetut liivatteet. Kaada liivatevesi mangososeen joukkoon. Kaadaseos mangojuustotäytteen päälle. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa.

Irrota vuoka kakun ympäriltä varovasti ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä laitoin kakun päälle sokerimassasta kuivatetun talon skeä syötäviä tähtiä. En kuitenkaan moista suosittele, koska tuo kakun kiille sulattaa tuon koristeen todella (siis todella) nopeasti.

Vinkki! Voit myös käyttää säilykemangon sijaan valmista mangososetta.

Vinkki! Jos käytät irtopohjavuokaa, niin suosittelen käyttämään pelkkää reunusta ja kasaamaan kakun suoraan tarjoiluastialle. Tällöin kakku ei tarvitse enää siirtää, eikä kakun alle jää rumasti leivinpaperia. Käyttäessäsi irtopohjavuokaa pohjan kanssa, kannattaa pohjalle pingottaa leivinpaperi, jotta vuoka ei mene kakkua leikatessa pilalle.

Vinkki! Voit korvata sokerikakkupohjan myös keksimurskapohjalla.

 



 

04.10.2011 - 12:47

Ystäväpariskunta solmi avioliiton viime viikonloppuna ja minulta pyydettiin syyshäihin sopivaa kakkua. Heti alkuun näin silmissäni ruskealla massalla kuorrutetun kerroskakun, lehdillä koristeltuna. Lopulta keskusteluissa päädyttiinkin hyydykekakkuihin ja koristuksessa oransseihin kalloihin. Oranssit kallat olivat muutenkin keskeisessä roolissa näissä juhlissa. Tein harjoituskakun hääparille maistiaisiksi ja muutamia muutoksia teille morsiusparin toiveiden mukaan. Kakun koristeet sokerimassasta. (Harjoituskakusta kuva postauksen lopussa)




Kakkuja varten paistoin neljä viiden munan suklaista sokerikakkupohjaa uunipellillä. Päälle toivottiin kirpeää vadelmatäytettä paljon ja suklaista täytettä vähän. Nämä asiat yritin toteuttaa. Harjoituskakussa olin laittanut juuri toisin päin eli makeaa suklaata paljon ja vadelmaa sydämeksi vain kakun sisälle.

Häitä oli juhlistamassa noin 78 aikuista ja 15 lasta. Tein tälle juhlaväelle yhteensä kuusi kakkua (30 cm, 28 cm, 26 cm, 2 x 24 cm sekä 20 cm), joista yksi 24 cm oli laktoositon. Nämä riittivät hienosti ja kakkua jäi yksi 24 cm ylimääräiseksi sekä osa hääparinkakkua, koska sitähän ei sitten muut syökään kuin hääpari. Kakuilla oli korkeutta noin 7 cm. Olin siis kakkujen mitoitukseen oikein tyytyväinen. Hyydykekakkujen menekki on niin paljon vaikeampi laskea kuin tavallisten täytekakkujen menekki.


Tässä resepti täytteen osalta hieman pienemmälle kakulle, juhlavieraiden pyynnöstä :o)


Vadelmatäyte:

4 dl vispikermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl vadelmasosetta

2 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

3 liivatelehteä

1/2 dl vettä


Suklaatäyte:

2 dl vispikermaa

100g mustamatonta tuorejuustoa

100g maitosuklaata

50g tummaasuklaata

1/4 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria


Suklaakiille/suklaaganache:

1 dl kermaa

100g maitosuklaata

50g tummaa suklaata


Laita liivatteet likoon. Vatkaa kerma valmiiksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri sekä vaniljasokeri. Kuumeenna vesitilkka kiehuvaksi ja purista ylimääräiset vedet pois liivatteista ennen niiden sulattamista kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita seosta hieman jäähdytellen. Kaada ohuena nauhana vadelmasoseen joukkoon. Lisää vadelmasose lopuksi tuodejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Nostele lopuksi kermavaahto sekaan. Laita pala kakkupohjaa irtopohjavuoan pohjalle. (Jos haluat, että pohja jää piiloon, niin leikkaa pohjasta noin 1 cm vuokaa jokapuolelta pienempi ympyrä) Kaada vadelmatäyte pohjan päälle. Voit myös käyttää reunakalvoja kakun ja vuokan välissä. Koputa vuokaa muutama kerta pöytää vasten, jotta pinnasta tulee tasainen. Laita kakku hyytymään jääkaappiin noin 4 tunnin ajaksi.

Valmista suklaatäyte. Sulata suklaat mikrossa pienellä teholla tai vesihauteessa. Vatkaa kermavaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja sokerit. Lisää hieman jäähtynyt suklaa tuorejuuston sekaan. Noste lopuksi kermavaahto massan joukkoon ja sekoittele tasaiseksi. Levitä suklaatäyte vadelmatäytteen päälle. Tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi. Nosta jääkaappiin hyytymään ainakin muutamaksi tunniksi.

Kiehauta kerma ja kaada se pieniksi paloiksi leikatun suklaan sekaan. Sekoita tasaiseksi, niin että kaikki palat ovat sulaneet. Kaada sileä kuorrute kakun päälle ja pyöräytä vuokaa niin, että saat kiilteen valumaan koko pinnan alueelle. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Irroita varovasti vuoka kakun ympäriltä (ja reunakalvot, jos niitä käytit).

Koristele haluamallasi tavalla esimerkiksi sokerimassakoristein. Hyvin kuivuneet koristeet säilyvät suklaakiilteen päällä ihan hyvin.



Tässä vielä kuva harjoituskakusta


Itse jotenkin pidän näitä kakuista, jotka kätkevät sisäänsä "sydämen".

Kakun sisältö ei siis ole arvattavissa vielä ennen kakun leikkausta :o)


Rakkaudentäyteiset onnittelut vielä hääparille!


24.09.2011 - 21:43

Päätin leipoa viikonloppua varten pienen suklaakakun. Koska kaapista löytyi vielä aikaisempien leivonnaisten jäljitä gluteenittomia jauhoja, päätin kehitellä gluteenittoman suklaakakkureseptin. Aina on hyvä olla takataskussa jo aikaisemmin kokeiltuja reseptejä myös allergialeivontaan, koska koskaan ei tiedä milloin niitä tarvitsee. Meillä ei omassa porukassa ole ruoka-aineallergioita, joten harvemmin tulee kotiin näitä leivottua. Tämä kakku uppoaa kuten muutkin suklaakakut, eikä syöjät huomaa gluteenittomuutta - kokeiltu on :o) Usealla ihmisellä on kokemuksia siitä, että allergia herkut ovat jotenkin mauttomampia tai jätetty pienemmälle huomiolle kuin muut juhlien herkut. Nykyään on kuitenkin tarjolla niin paljon raaka-aineita, joilla pystytään korvaamaan esimerkiksi jauhot, maidot ja kananmunat, joten myös allergialeivonta on maukasta, herkullista sekä helppoa.




Gluteeniton suklaakakku


Pohja:

200g maitosuklaata

200g voita

2 1/2 dl sokeria

5 kananmunaa

2 dl gluteenitonta jauhoseosta

1/2 dl kaakaojauhoa

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

150g ranskankermaa

 

Täyte ja kuorrute:

200g maitosuklaata

300g suolatonta voita

4 kananmunan valkuaista

1,5 dl sokeria

4 rkl vettä

2 rkl kaakaojauhoa

2tl vaniljasokeria


Sulata suklaa ja voi yhdessä. Nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon siivilöiden kuivat aineet muutamassa erässä sekoittaen. Lisää vielä ranskankerma ja voi-suklaaseos ja sekoita massa tasaiseksi. Kaada voideltuun noin 20-22 cm vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman kosteaksi sisältä. Nosta kypsä kakku ritilän päälle jäähtymään.

Sulata maitosuklaa täytettä ja kuorrutusta varten. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Anna niiden kiehua 120 asteeseen. Hieman ennen tuon asteluvun saavuttamista, laita valkuaiset monitoimikoneeseen vatkautumaan. Kaada sokeriliemi kulhon reunaa pitkin valkuaisten joukkoon (tarkista, että kulho kestää kuuman sokeriliemen) koko ajan vatkaten. Vatkaa valkuaisia kunnes vaahto on jäähtynyt. Lisää pehmeä voi kuutioina joukkoon koko ajan sekoittaen. Lopuksi lisää joukkoon sula suklaa sekä kaakaojauho ja vaniljasokeri. Vatkaa vielä hyvin sekaisin. 

Leikkaa kakku kolmeen osaan. Laita alin suklaakakkukerros tarjoiluastialle ja levitä päälle noin 1/4 osa täytettä kakkupohjan päälle. Laita keskimmäinen kakkukerros päälle ja levitä sen päälle sama määrä täytettä. Laita ylin kakkukerros täytteen päälle ja levitä loput täytteestä kakun kuorrutteeksi päälle ja sivuille. Voit myös pursottaa osan kuorrutteesta kakun päälle. Koristele vaaleanpunaisilla karkkipalloilla.  Ennen pursotusta kannattaa kuorrutetta pitää hetki jääkaapissa, jotta se hieman jähmettyy ja pursotusjäljestä tulee tällöin siistimpää.

 




27.08.2011 - 19:41

Minun piti jo aikaisemmin tehdä tämä minttusuklaajuustokakku, joka kuitenkin siinä kakun teon yhteydessä muuttui aikaisemmin postaamakseni suklaajuustokakuksi minttuliköörin puuttuessa. Se oli ihan hyvä juttu, koska tuo suklaajuustokakku oli todella herkullista, mutta niin oli tämäkin. Sain siis tehtyä kaksi hyvää reseptiä tuon erheeni vuoksi. Nyt sitten jo noin viikko sitten sain tuon minttuliköörin ostettua, joten sain tämän reseptin myös kokeiltua. Jos haluat tästä korkeamman kakun, voit tehdä tämän pienempään vuokaan esimerkiksi 24 cm irtopohjavuoka on hyvä tähän.

 

 

Minttusuklaajuustokakku     

 

Pohja:

100g Voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

2,5 dl jauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

3 rkl minttulikööriä

 

Täyte:

400g maustamatonta tuorejuustoa

300g ranskankermaa

2,5 dl sokeria

5 kananmunaa

1 dl minttulikööriä

140g minttutryffeleitä

50g maitosuklaata

(vihreää elintarvikeväriä)

 

kermavaahtoa

rouhittua suklaata

 

Vatkaa voi ja sokeri keskenään ja lisää joukkoon kananmunat sekä minttulikööri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa tai voitele 30cmx20cm irtopohjavuoka ja levitä taikina vuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 15 minuutin ajan.

Pilko minttutryffelit pieneksi. Mittaa monitoimikoneeseen tuorejuusto sekä ranskankerma ja vatkaa ne hyvin keskenään. Lisää sokeri ja kananmunat sekä minttulikööri ja vatkaa tasaiseksi. Lisää joukkoon halutessasi myös vihreää elintarvikeväriä. Ripottele pilkotut minttutryffelit paistetun pohjan päälle ja kaada niiden päälle täyte. Sulata suklaa ja nostele lusikallisia suklaata täytteen päälle. Marmoroi pinta esimerkiksi veitsen kärjen avulla. Vuoraa vuoka ulkopuolelta foliolla ja nosta isomman vuoan sisälle. Kaada isompaan vuokaan kiehuvaa vettä ennen paistamista. Paista 200 asteessa 15 minuutin ajan ja lopuksi 1 tunti 15 minuuttia 175 asteessa. Nosta vuoka pois uunista ja anna jäähtyä yön yli jääkaapissa. Leikkaa viileä kakku annospaloiksi ja koristele kermavaahdolla sekä rouhitulla suklaalla. Voit myös pursottaa kermavaahdon kakun päälle ja tarjoilla kakun leikkaamatta sitä annospaloiksi - ihan oman mielesi mukaan!


 

 

 

15.08.2011 - 09:30

Tuossa jokin aika sitten oli tuorejuustot kaupassa tarjouksessa, joten tietysti hamstrasin niitä sitten yli tarpeen. Nyt alkoi olla aika käyttää ylimääräisiä tuorejuustoja pois, joten päätin sitten jotain niistä tehdä. Juustokakut on oiva tapa tähän, koska niihin saa menemään tuorejuustoa aika paljon. Tarkoituksena oli tehdä alunperin minttusuklaajuustokakku, mutta kun kaapista ei minttulikööriä löytynyt muutin lennossa alunperinsuunittelemaani reseptin oikein suklaiseksi juustokakuksi. Tämä olikin ainakin meidän perheen raadin mukaan oikein herkullista ja mielestäni aika lähellä jopa Cheesecake factoryn suklaamoussekakkua, vaikka ihan samanlainen ei olekaan. Minttusuklainen juustokakku sitten seuraavaksi, kunhan vaan tulee tuolla Alkossa ensin asioitua.




Pohja:

100g suolatonta voita

3 dl sokeria

2 munaa

2,5 dl jauhoja

0,5 dl kaakaojauhoa

1,5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria


Täyte:

800g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl sokeria

1 dl kaakaojauhetta

5 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

150 g suklaarouhetta


Koristeluun:

1 dl vispikermaa

vaniljasokeria

sokeria

hedelmiä/marjoja/suklaata


Valmista ensin pohja vatkaamalla voi ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edelliseen. Voitele 26 cm irtopohjavuoan reunat öljyllä tai vuokasuihkeella ja pingota pohjalle leivinpaperi. Levitä kakkutaikina irtopohjavuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia.

Pohjan ollessa uunissa valmista täyte. Laita tuorejuustot monitoimikoneeseen ja vatkaa ne notkeksi ja kermamaiseksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauho hyvin sekoittaen. Lopuksi lisää kananmunat ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Levitä uunista otetun pohjan päälle suklaarouhetta, mutta jätä osa vielä ripoteltavaksi kakun päälle. Kaada täyte suklaarouheen päälle ja ripottele loput suklaarouheet täytteen päälle. Ota alumiinifoliosta reilusti vuokaa suurempi pala ja nosta vuoka folion päälle. Nosta vuoka folion kanssa isoon uunivuokaan ja kaada  vuokaan kiehuva vettä. Nosta vuoka kokonaisuudessaan uuniin ja paista 175 asteessa 45 minuuttia ja sen jälkeen laita uuni pois päältä. Anna kakun olla vielä jäähtyvässä uunissa 30 minuutin ajan.

Anna kakun jäähtyä ja nosta jääkaappiin yön yli. Vatkaa sokeroitu kerma vaahdoksi. Koristele kakku kermalla ja tuoreilla marjoilla tai hedelmillä. Koristeluun voisi käyttää hyvin myös esimerkiksi suklaanappeja.

Itse kävin illalla riipimässä marjat äitini kirsikkapuusta, joten tämän vuoksi nuo kirsikat päätyivät nyt tämän kakun koristeiksi. Jatkossa myös luvassa jotain kirsikkaista näillä näkumin. Aikaisemmin en olekaan kirsikasta mitään leiponut, joten nyt on aika. Ehkäpä kirsikkapiirakkaa...




Tässä vielä kakku kokonaisuudessaan

 

08.08.2011 - 10:05

Tämä syntymäpäiväyllätys paljastui hieman ennen meidän saapumistamme lasten puheista. No, se ei haitannut yhtään mitään :o) Tämän kakun tein veljelleni, kun menimme häntä lauantaina heidän mökillensä onnittelemaan. Tein tämän mökkiolosuhteissa. Edes tähän sopivaa tyllaa ei mökiltä löytynyt :o) Kaikki lähti siitä, kun kaupan kassalla tuli kakun leipominen mieleeni ja lähdin muutamassa minuutissa keräämään jotain raaka-aineita hyydykekakkua varten. Tästä tuli taas variaatio aikaisemmin tekemästäni kakusta, kun nämä alla olevassa reseptissä olevat raaka-aineet sitten ostin. Tosin vadelmat keräsimme metsästä. Siitä reissusta onkin lisää juttua postauksen lopussa...

 

 

Appelsiini-vadelma hyydykekakku

 

Pohja:

200g kaurakeksejä

75g suolaamatonta voita

 

Täyte:

4 dl vispikermaa

200g maitorahkaa

200g appelsiinituorejuustoa

1 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

1/2 dl vettä


Koristelu:

1 dl kermaa

sokeria

vaniljasokeria

metsävadelmia


Murskaa keksit pakastepussissa tai monitoimikoneessa. Sulata voi ja lisää keksimurskan sekaan. Seoita massa tasaiseksi. Voitele noin 20 cm irtopohjavuoka kevyesti öljyllä ja tomusokeroi se. Kaada keksimurska vuoan pohjalle ja painele kevyesti.

Valmista täyte: Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto sekä maitorahka. Lisää sekaan vielä sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna vesi ja nosta liotetut liivatteet kuuman veden sekaan. Sekoita ja jäähdytä sekoitellen hetki. Kaada liivate koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Nostele joukkoon vielä kermavaahto. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele osa vadelmista jo tässä vaiheessa täytteen päälle ja paina kevyesti pinta tasaiseksi. Nosta jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi. 

Pursota kakun reunalle kermavaahtoa ja levitä vadelmat kakun päälle.

VINKKI! Tein tämän säädettävään irtoreunukseen (20cm) ja suoraan tarjoiluastialle (joka on äitini maalama :o) ). Näin voit toimia myös irtopohjavuoan kanssa eli laitat vain irtopohjavuoan pelkän reunaosan suoraan tasaiselle tarjoiluastialle. Tällöin kakkua ei tarvitse siirrellä eikä alle jää rumasti leivinpeperia, jonka tarvitset kakun siirtoa varten kakun alle.

 


Tähän kakkuun liittyy vielä sellainen ei niin mukava tarina, että vadelmametsästä poistuessamme keskimmäinen lapsistamme (5v.) alkoi metsäisessä ojassa huutamaan karmivaa huutoa "pistää, pistää". Kun kannoin hänet metsästä hiekkatielle ja kurkistin kohtaan mihin jokin oli pistänyt (saappaan yläpuolelle), niin kohdasta löytyi kaksi parillista pistokohtaa. Heti pelästyin, että käärmeenhän sen pitää olla. Ei muuta kuin reippaasti autolla mökiltä hakemaan kyytabletit ja samalla soitto terveysneuvontaan 10023. Sieltä sain ohjeet, että päivystykseen piti lähteä tyttöä näyttämään ja jos yleistila laskee, niin ambulanssin soitto. Lähdimme 30 kilometrin päähän päivystykseen. Mitään ihmeempää pientä pistokohdan lämpöä ja pieniä paukamia pistokohdassa ei lopulta pistokohtiin tullut, joten lääkärikin epäili, että jokin muu oli kyseessä kuin käärme. Pääsimme käynnin jälkeen takaisin mökille tytön tilaa tarkkailemaan. Mitään ei onneksi hänelle tullut, joten käärme ei noita jälkiä ollut tehnyt.

Mikä sitten? En tiedä.

Noin 28 vuotta on tämä mökki ollut ensin minun vanhempieni omistuksessa ja nyt minun sekä mieheni omistuksessa eikä yhtään käärmettä ole tuona aikana missään lähitienoilla näkyny. Varmasti niitä käärmeitäkin täällä on, mutta hyvin ovat pysyneet poissa meidän silmistämme. Tuon vuoksi en alkuun osannut edes kuvitella, että kyseessä olisi käärme, mutta nuo jäljet olivat niin käärmeelle tyypillisessä "muodossa" (mielestäni). Tämän siitä saa, kun pakottaa neljä lasta ja lasten mummon metsään marjoja keräämään kanssani!

17.06.2011 - 08:01

Toimin paikallisen koulumme vanhempainyhdistyksessä puheenjohtajana. Jollakin tavoin halusimme opettajia tänäkin keväänä muistaa ja päädyimme, että tarjoamme opettajille suolasta ja makeaa herkkua ennen koulun loppua. Päädyin leipomaan tällaiset leivonnaiset tarjolle.



 

Makeaksi herkuksi vein Mangotuorejuustokakun, jonka tein tällä ohjeella, mutta tuplana. Tein pohjasta hieman pienemmän kuin itse kakku, jotta pohja ei näy tuossa kakun ulkoreunassa. Tein tuon noin 28 cm vuokaan.




Suolaiseksi herkuksi meni tämä Kreikkalainen voileipäkakku. Ohjeen tähän löydät täältä. Tein tämänkin muistaakseni ainakin puolitoista kertaisena.

 

Huomaan, että heti kun aikaa hieman vierähtää ennen kuin saan leivonnaiset tänne päivitettyä, niin alan unohtaa kuinka nämä leivoinkaan. Kiirettä nyt vaan on riittänyt niin vapaaehtoishommissa kuin ihan oman perheen parissakin. Leivottua on tullut aika paljon, joten niitä tänne laittelen, kunhan vain kerkeän. Tyttären syntymäpäiviä on juhlittu kolmessa eri kattauksessa, joten päivitettävääkin on :o)

 

 

22.05.2011 - 21:01

Leivontafoorumilla oli toukokuun haasteena tuunattu, raikas kahvikakku. Tuunauksessa piti keskittyä lähinnä uuden ulkonäön luomiseen kahvikakulle. Minulle pälkähti mieleeni tällainen koristelu. Minun mielestäni tässä kohtaavat hyvin sitruunainen vanhan ajan kahvikakku sekä modernit hyydykekakut, jotka nykyään usein kiilteillä koristellaan. Makukin on herkullinen - mikä tärkeintä!




Moderniksi tuunattu sitruunainen kahvikakku

Kakku:

100g vähäsuolaista voita
2,5dl sokeria
2 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
200g maitorahkaa
1 sitruunan mehu (n. 0,5dl ) ja kuoriraaste

Kuorrute:

1,5 dl vispikermaa
3 rkl appelsiinituorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

Kiille:

mansikoita
3/4 dl sokeroitua sitruuna/limemehua
(3 rkl sitruunalikööriä)
2 liivatelehteä


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää joukkoon maitorahka ja raastettu sitruunan kuori. Lisää lopuksi joukkoon vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä sitruunamehu. Voitele ja leivitä 1,5 litran vuoka kevyesti ja kaada kakkutaikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 min. Kokeile kypsyyttä coctailtikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Koristelu tehdään samaan paistovuokaan, jossa kakku paistettiinkin. Valmiiksi koristeltu kakku kumotaan vuoasta pois ja on heti valmis tarjolle. Alla ohje koristelulle:

Pese paistovuoka. Öljyä ja tomusokeroi kevyesti vuoan reuna kuorrutteen kohdalta, jotta kakku irtoaa kauniisti. Laita pohjalle reunakalvoa tai muuta sopivaa kalvoa vuoan pohjan kokoinen pala. Leikkaa mansikat viipaleiksi tai ohuiksi siivuiksi ja levitä ne haluamallasi tavalla kalvon päälle. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Kuumenna noin 4 rkl mehua kiehuvaksi ja lisää puristetut, liossa olleet liivatteet kuuman mehutilkan joukkoon ja sekoita. Kaada liivate-mehuseos lopun sitrusmehun sekaan. Lusikoi kiille mansikoiden päälle ja väleihin. Nosta vuoka pakastimeen ainakin 30 min. ajaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon appelsiinituorejuusto sekä vaniljasokeri ja vatkaa hyvin sekaisin. Levitä ohut kerros täytettä kiilteen päälle. Nosta paistettu, jäähtynyt kakku täytteen päälle takaisin vuokaan. Paina kevyesti. Irrottaaksesi kakun vuokasta käy läpi esim. veitsellä kakun reunat ihan vuoan pohjaan asti ennen kakun kumoamista. Nosta tarjoiluastia vuoan päälle ja käännä kakku tarjoiluastialle. Nosta vuoka pois kakun päältä ja ota lopuksi vielä kalvo pois kiilteen päältä. Kakku on valmis tarjolle. Voit halutessasi koristella kakun tarjoilulautasen vielä mansikan paloilla ja raastetulla sitruunan kuorella sekä sitruunamelissan lehdillä.

Vinkki 1 Jos käytät kiilteessä myös likööriä, voit kiehauttaa liköörin alkoholin poistamiseksi ja sulattaa liivatteet kiehuvaan likööriin.

Vinkki 2 Voit halutessasi koristella kakun myös muilla marjoilla tai hedelmillä.




Vielä yksi annoskuva.



13.05.2011 - 23:25

On olemassa muutama herkkuyhdistelmä, jotka vievät minun kieleni mennessään. Yksi niistä on appelsiinin ja suklaan yhdistelmä ja toinen on pähkinän sekä suklaan yhdistelmä. Pähkinäisistä herkuista pidän ihan kaikissa muodoissa. Lempileivonnaisenikin on pähkinä bebe, josta täällä blogissani löytyy ainakin piirakkaversio. Tuo on tainnut tulla ilmi jo aikaisemminkin, jos olette blogiani pidempään seuranneet :o)

Nyt päätin kokeilla hasselpähkinälevitteestä tehtyä hyydykekakkua. Resepti on ihan omasta päästä kehitelty. Voi hyvin olla, että olen aikaisemminkin käyttänyt tuota hasselpähkinälevitettä jossain saman tapaisessa kakussa. Nyt kuitenkin ihan uudessa reseptissä...







Hasselpähkinä hyydykekakku


Pohja:

50g pähkinäsuklaata

25g voita

60g sokeria

1 muna

15g vehnäjauhoja

15g kaakaojauhetta


Täyte:

200g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl kermaa

2 valkuaista

1/2 dl sokeria

2 dl hasselpähkinälevitettä

4 liivatelehteä

1/2 dl vettä


Kuorrute:

1/2 dl kermaa

50g tummaa suklaata

2 rkl hasselpähkinälevitettä

Hasselpähkinöitä kokonaisena sekä rouheena


Valmista pohja: Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Vatkaa kananmuna joukkoon. Sekoita jauhot keskenään ja sekoita edellisiin. Lisää lopuksi sula pähkinäsuklaa joukkoon. Levitä kakkumassa leivinpaperilla vuorattuun 18 cm irtopohjavuokaan tai irtoreunukseen suoraan leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 15 min. Nosta jäähtymään ritilän päälle.

Valmista täyte: Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Laita kattilaan vettä ja kiehauta kuumaksi. Nosta vesihauteen kestävä astia kattilan päälle ja mittaa sinne valkuaiset sekä sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa vesihauteessa. (Itse käytin kahta erikokoista kattilaa, pienemmässä vatkasin valkuaiset) Vatkaa seuraavaksi toisessa kulhossa kermavaahto pehmeäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää sen joukkoon hasselpähkinälevite. Sekoita hyvin. Kuumenna vesi tilkka kiehuvaksi ja nosta siihen liivatteet pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita liivate hyvin sekaisin veteen ja kaada hieman jäähtynyt liivateseos tuorejuuston joukkoon. Nostele ensin valkuaisvaahto joukkoon ja sen jälkeen kermavaahto. Nostele massa hyvin sekaisin. Laita jäähtynyt pohja lautaselle. Mitoita  pohjaa hieman suurempi (n.20cm) irtoreunus tai irtopohjavuoan reunus pohjan ympärille. (Voit öljytä ja tomusokeroida reunuksen, niin saat kakun kauniisti vuoasta irti.) Kaada täyte pohjan päälle. Annan jähmettyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa.

Valmista kuorrute: Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa sekä hasselpähkinälevite. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki. Kaada kuorrute kakun päälle ja levitä lusikalla. Koristele pähkinöillä ja pähkinärouheella.

Itse halusin hieman noita "valumia" kakun reunalle, mutta olisin voinut vielä hieman jäähdyttää päällistä, koska jostain kohti tuo valui hieman liikaakin.












03.05.2011 - 10:00

Eräänä aamuna reseptikirjoja selaillessani löysin ihanan näköisen kuvan pähkinäisestä kahvikakusta tai oikeastaan kirjassa kakun nimi oli Sour cream coffee cake. Tuo oli Amerikan herkut-kirja. Olen sieltä muitakin reseptejä aikaisemmin kokeillut. Tämä oli kyllä todella hyvää. Kakku on pehmeää ja kosteaa sekä ihanan pähkinäistä. Kaneli myös tuo ihanan tuoksun ja maun kakkuun. Minä suurena pähkinän ystävänä kyllä ihastuin tähän kakkuun ja pistän mieleen tämän tulevaisuuden juhlia varten. Eli suosittelen kokeilemaan, kun on vielä niin helppo ja nopea tekoinen. Tämä kakku lähteekin mökkireissulle evääksi äidilleni ja lapsillemme!






Sour Cream Coffee Cake

Pähkinäinen kahvikakku


Täytteeksi ja pinnalle:

1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä (käytin hasselpähkinärouhetta)

1 tl kanelia

1 dl sokeria

 

Kakkutaikina:

100g suolatonta voita

2 dl sokeria

4 1/2 dl vehnäjauhoja

2 1/2 dl kermaviiliä (laitoin 2dl kermaviiliä+1/2dl maitorahkaa)

2 munaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria


Valmista ensin täyte, sekoittamalla täytteen ainekset keskenään. Voitele ja korppujauhota pitkulainen noin 1,5 litran vetoinen vuoka.

Valmista kakkutaikina: Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi. Lisää sen jälkeen joukkoon vehnäjauhota ja muuta aineet vähän kerrassaan. Sekoita hyvin. (Minä lisäsin ensin kananmunat ja sen jälkeen yhteensekoitetut kuivataineet vuorotellen kermaviilin kanssa)

Levitä noin puolet taikinasta vuoan pohjalle ja ripottele pähkinäseoksesta noin puolet kakkutaikinan päälle. Levitä loppu taikina pähkinäseoksen päälle ja ripottele loput pähkinäseoksesta kakun päälle. Paista 175 asteessa noin 45-60min. ajan, kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä vuoassa noin 10 minuutin ajan ennen kumoamista. Kumoamisvaiheessa itselläni ainakin tuota päällisen pähkinäseosta putoili kakun päältä pois, kun se oli sen verran irtonaista. Ripottelin sen kuitenkin takaisin tuohon kakun päälle.



 

 

28.04.2011 - 10:08

Tein mieheni siskon synttäripäivälliselle jälkkäriksi tai oikeastaan kahvin kanssa nautittavaksi pienen päärynä-mansikkakakun.




Tein kakun tällä reseptillä - hieman reseptiä pienentäen - koska juhlimme ihan perhepiirissä. Päälle laitoin tuoreita mansikoita. Ainakin minun makuuni tämä päärynä-mansikka yhdistelmä on todella herkullista ja kevyen makuista. Marjojen päälle tein kiilteen mansikkamehusta ja hyytelösokerista.





21.04.2011 - 07:35

Ostin tuossa muutama viikko sitten alle eurolla tipujääpalamuotin (vaiko sorsa?), joten sitä halusin kokeilla tähän pääsiäisen kakkuun. Sopi aika hauskasti tähän. Nämä minun kakut ovat aika usein erilaisten uusien reseptien kokeiluja ja yhdistelmiä. Pohjan tein tähän kakkuun toisesta reseptistä ja kuorrutteen toisesta. Lapsilta tämä kakku sai "tosi hyvän" vastaanoton :o)Tuolla muotilla voisi kokeilla vaikka pääsiäiskonvehtien tekoa.

 

 

Moist devil´s food cake

 

250g voita (suolatonta)

3/4 cup kaakojauhoa

1/2 cup kiehuvaa vettä

2 1/4 cups sokeria

1 tablespoon vanilja uutetta (käytin vaniljasokeria)

4 isoa kananmunaa

3 cups vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1/2 tl suolaa

1 cup maitoa

 

Kuorrute

cooked chocolate frosting

 

1 cup maitoa

3 tl jauhoja (käytin maizenaa)

1/8 tl suolaa

8 ounce (225g) suklaata (käytin talous ja maitosuklaata)

1 cup voita

1 1/2 cup tomusokeria

2 rkl kaakaojauhetta (for white chocolate frosting, omit cocoa)

1 teaspoon vanilja uutetta (käytin hieman enemmän vaniljasokeria)

1cup = 2,4 dl

 

Mittaa kaakaokulhoon ja lisää joukkoon kiehuva vesi. Sekoita seos tasaiseksi ja anna jäähtyä. Notkista voi yleiskoneessa. Lisää joukkoon sokeri ja vatkaa noin 3-4 min. ajan, kunnes sokeri on sulautunuut voin sekaan. Puhdista välillä kulhon reunat. Lisää munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Vatkaa kunnes massa on tasaista ja kuohkeaa.  Lisää maito kaakaoseokseen ja vipaa tasaiseksi. Mittaa kuivat aineet toiseen kulhoon ja sekoita ne keskenään. Lisäile yleiskoneeseen vuorotellen kaakoseosta ja jauhoja. Vatkaa seos tasaiseksi.

Kaada taikina kolmeen voideltuun vuokaan ja laita vielä pohjalle leivinpaperi 23 cm vuokkaan. Itse paistoin tuon yhdessä vuoassa ja huomasin siinä sen, että kakku tahtoo kohota keskeltä todella paljon, mutta ei reunoilta niinkään. Paistoin itse kakun 26cm irtopohjavuoassa. Paista 175 asteessa noin 35-45 min tai jos paistat yhdessä vuoassa, niin itse paistoin 1h 30 min. Nosta ritilälle jäähtymään.

 

Tee kuorrute. Mittaa kattilaan maito, jauhot ja suola. Kiehauta seos niin, että se sakenee ja nosta pois levyltä jäähtymään. Itse lisäsin kuuman seoksen sekaan vielä paloitellun suklaan, niin sitä ei tarvinnut erikseen sulatella. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Mittaa kulhoon voi ja notkista se. Lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauhe ja sekoita ne sekaisin.Lisää huoneenlämpöiseksi jäähtynyt suklaa-maitokiisseli joukkoon ja sekoita kuorute tasaiseksi. Käytä suklaakuorrutetta sekä täytteenä että kuorrutteena. Itselläni oli hoppu, joten levitin aika suorilta käsin tuon kuorrutteen kakun väliin ja  päälle. Nostin sitten yöksi jääkaappiin. Kuitenkin aamulla loppukuorrute oli viel ihan levitettävää, joten suosittelen ehkä pitämään kuorrutetta muutaman tunnin jääkaapissa ennen levitystä. Hyvän makuinen tämä kyllä oli. 

Koristelin kakun pienellä määrällä värjättyä sokericremen nurmea eli ruohotylalla pursottelin ympyrän tuohon kakun päälle ja valkosuklaatiput sitten siihen päälle vaappumaan. Tummalla suklaalla tein silmän tipuille. Alareunaan tein pääsiäisnamuista reunuksen. Yksi pussi riitti juuri ja juuri kiertämään tuon kakun. Ei ollut ihan tasamäärää noita eri värisiä namuja.





Tässä vielä koko kakusta kuva ennen leikkausta.



 


Tämän kakun myötä toivotan oikein hyvää pääsiäistä kaikille blogini lukijoille!

Voi olla, että päivityksiä tulee pääsiäisen aikanakin, kun ainakin yksi syntymäpäiväkakku omien pääsiäisherkkujen lisäksi olisi tehtävänä.

 

19.04.2011 - 08:10

Halusin kokeilla pitkästä aikaa uunissa paistettavan juustokakun leipomista. Etsin paljon tietoa, jotta välttyisin mm. kakun keskelle helposti tulevasta repeämästä sekä reunojen painumisesta keskelle päin. Ainakin tuolta repeämältä vältyin, kun paistoin matalassa lämmössä kakkua pitkään. Tuo paistaminen alhaisessa lämpötilassa ja vesihauteessa taitaa olla juustokakkujen paiston salaisuus. Vaikka paistoaikaa menee hieman kauemmin, kannattaa se kuitenkin. Mielestäni kakku kuitenkin "kutistui" jääkaapissa olon aikana. En tiedä oliko tuo vain näköharhaa vai minkä vuoksi sekä minulla että miehelläni oli sama ajatus tuosta kutistumisesta.




NY Cheesecake


Pohja:

200g digestive-keksejä

2 rkl kaakaojauhetta

4 rkl voita

2 rkl sokeria

 

Täyte:

600g tuorejuustoa

300g creme fraishea

2,5 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

1 appelsiinin mehu

 

Koristeluun:

Kermavaahtoa

 mansikoita


Murskaa keksit tasaiseksi muruksi. Lisää joukkoon pehmeä voi, sokeri sekä kaakaojauhe. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele keksi n. 20-26 cm irtopohjavuoan pohjalle. Itse käytin 26 cm vuokaa, mutta vuoka olisi hyvin voinut olla pienempikin, jotta kakku olisi jäänyt paksummaksi.

Notkista tuorejuustoa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sokeri ja vatkaa, kunnes sokeri on kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon creme fraishe ja vaniljasokeri. Sekoita täyte kunnolla sekaisin. Lisää vielä appelsiinin mehu joukkoon. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa nopeasti massa tasaiseksi. Kaada täytemassa keksipohjan päälle. Vuoraa kakkuvuoka tuplafoliolla joka puolelta, jotta kakkuun ei pääse kosteutta. Nosta kakkuvuoka folioineen suureen uunivuokaan ja kaada sen ympärille kiehuvaa vettä. Kaada vettä ainakin kakkuvuokan puoleen väliin. Paista kakkua 170 asteessa 45 min. ajan. Laske lämpöä noin 100 asteeseen ja paista vielä 30 min. Laita uuni kokonaan pois päältä ja anna kakun olla uunissa vielä noin 20 min. ajan. Nosta kakku pois uunista ja vesihauteesta ritilän päälle jäähtymään vuoassa. Irroita vuoka vasta täysin jäähtyneestä kakusta seuraavana päivänä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuin nostat jääkaappiin. Laita kakku jääkaappiin ja suojaa foliolla. Tajoile juustokakku tomusokerilla ja vaniljasokerilla makeutetun mansikkasoseen kanssa seuraavana päivänä. Koristele ennen tarjoilua kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla.





Itse laitoin kakun liian aikaisen jääkaappiin ja kakku keräsi heiman turhan paljon kosteutta kakun päälle ja pohjalle. Suosittelen siis odottelemaan, että kakku jäähtyy kunnolla ennen jääkaappiin laittamista. Jos kakku tummuu paljon päältä, niin voit hyvin suojata kakun esim. foliolla. Itse en suojaillut, joten kakku sai hieman väriä. Tuosta voi myös mielestäni päätellä hyvin, kuinka epätasaisesti uunimme paistaa. Kotimaisen yrityksen mukaan kiertoilmauunissa paistettavia piirakoita yms. kuuluukin käännellä kesken paiston, jotta paistulos olisi tasainen... Eipä tule jatkossa enää meidän talouteen kyseisestä firmasta enää yhtään keittiökonetta! 

 


 

 

04.04.2011 - 21:48

Olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani erästä munatonta kakkupohjareseptiä, koska aina välillä minulta kysellään niihinkin neuvoja. Päätin kokeilla erästä munatonta kakkupohjaohjetta. Tämän reseptin löysin ulkomaalaisesta Divinetaste-blogista. Täytteen tein sitten ihan oman maun mukaan. Lapset toimivat tuomareina ja melkein puolet kakusta katosi nopeasti parempiin suihin. Mielestäni oli onnistunut kakkupohjakokeilu ja voi olla, että tätä tulen toistekin kokeilemaan tarpeen tullen. Tuolta blogista löytyi myös muita mielenkiintoisia munattomia kakkupohjareseptejä, joten ehkäpä vielä niitäkin tulee kokeiltua. Eihän nämä munattomat kakkupohjat niin kuohkeita ole kuin sokerikakkupohjat, mutta maku oli hyvä ja kakkupohja kohosi nätisti uunissa, joten noilta osin hyvn onnistunut. Mausta vielä sen verran, että poikani sanoi kakkua syödessään, että tää maistuu ihan pannarilta. Maku ja tuoksu oli ehkä hieman pannukakun makuinen eli herkullinen ja tuohon täytteeseen varsinkin erittäin sopiva! Tämä siis toimisi ihan hyvin täytekakun pohjanakin.




Munaton kakkupohja

(n.20-24cm vuokaan)

250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

1 tölkki/n. 400g Kondensoitua maitoa
100 g voita sulatettuna
175 ml vettä/maitoa
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria


Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe sekä sooda kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon kondensoitumaito, sulatettu voi, vesi/maito, vaniljauute/vaniljasokeri. Sekoita s'hkövatkaimella nopeasti sekaisin niin, ettei taikinassa ole jauhopaakkuja. Älä kuitenkaan vatkaa taikinaa turhaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan (itse käytin sydämen mallista irtoreunaa ja taikina pysyi hyvin sisällä reunuksessa). Paista 150 asteessa n.55-60 min. Nosta kakkupohja ritilälle jäähtymään. Täytä haluamallasi täytteellä.


Itse laitoin täytteeksi siivutettua banaania, aika reilulla kädellä valmista kinuskikastiketta (tuubista) sekä sokerilla ja vaniljasokerilla kevyesti makeutettua kermavaahtoa. Alempaa pohjaa hieman kostutin appelsiinimehulla ja ylempääkin olisin sisäpuolelta kostuttanut, jos olisin muistanut ennen kuin laitoin sen kermavaahdon päälle. Lopuksi tomusokeroin kakun päällisen.



 

Tässä vielä pieni kurkistus kakun täytteeseen


23.03.2011 - 22:43

Tänään tuli kuluneeksi 9 vuotta mieheni ja minun vihkipäivästä

 

 

Yhdessä olemme olleet jo koko aikuisikämme, joten paljon olemme yhdessä kokeneet. Tänään saimmekin koko perheen kanssa juhlistaa vuosipäiväämme herkutellen tällä ihanalla suklaakakulla. Mieheni oli yllätyksekseni valmistanut meille päivällisen minun ollessa isompien lasten kanssa jumpassa. Katettu pöytä odotteli meitä ison kukkakimpun kanssa. Minä sitten puolestani yllätin mieheni tällä kakulla.

 

 

Tähän kakkuun keräsin reseptit kahdesta eri paikasta. Lähdin jo jokin aika sitten etsimään Brooklyn Blackout cake -reseptiä netistä. Tuo kuuluisa, historiallinen suklaakakku on niin herkullisen näköistä. Tämä kuitenkin poikkeaa alkuperäisestä jo pelkästään ulkonäönkin puolesta ja reseptitkin ovat aika kaukana tuosta kakusta. Tietysti kaikista noista internetistä löytyvien reseptien joukosta on vaikeaa löytää se oikea ja alkuperäinen resepti. Joku toinen kerta sitten ihan tuota alkuperäistä reseptiä pitää lähteä metsästämään ja  kokeilemaan. Tämän reseptin kakkupohja on erittäin helppo tehdä, mutta täyte vaatii jo hieman enemmän. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa tuota täytettä tein, niin koko ajan piti ohjetta seurata ja lueskella missä järjestyksessä mitäkin lisäiltiin. Kannattaa kuitenkin kokeilla, koska aika herkkua tästä tuli!



 

Kakkupohja:

(Suluissa vetoisuusmitat ja niiden kanssa käytetyt ainesmäärät)


 2 cup (5 dl) sokeria

1-3/4 cup (4 dl) vehnäjauhoja

3/4 cup (1 1/2 dl) kaakaojauhetta

2 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 munia

1 cup (1/2 dl) kermaa (tms.)

1 cup (1/2 dl)  vahvaa kahvia

1/2 cup (1 dl) rypsiöljyä

2 tl vaniljasokeria

 

 

Sekoita sokeri, jauhot, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään hyvin sekaisin.Sekoita toisessa kulhossa munat, kerma ja öljy. Kaada nesteet kuivien aineiden joukkoon ja lisää lopuksi kuuma kahvi. Sekoita taikina tasaiseksi ja paista 175 asteessa umpinaisessa vuoassa (n.24cm) tai irtopohjavuoassa noin 45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä esim. coctailtikulla. Nosta kypsä kakku jäähtymään ritilän päälle.

 
Itse paistoin kakun pelkässä (sydän)irtoreunassa, mutta se oli kyllä niin sotkuista hommaa, etten suosittele sitä. Taikina on sen verran löysää, että valuu reunan alta pienen pienestäkin raosta.


Täyte:


Vaniljakiisseli:

1/2 cup (1 dl) sokeria

1/2 cup (1 dl) maitoa

1/2 vaniljatanko, (ota siemenet tangosta pois)

5 (4) keltuaisia

Italian meringue / Italialainen marenki:

 

2 isoa (n.70g) valkuaista

1/3 cup + 2 rkl (1 dl) sokeria

2 rkl vettä

(1/4 teaspoon cream of tartar = viinikiveä)

Voikreemiä varten voi ja suklaa:

450 g suolatonta voita

250 g tummaa suklaata (sulatettuna, huoneenlämpöisenä)

 

Täytteen valmistuksessa on oikeastaan kolme vaihetta:

1. Valmista vaniljakiisseli: Vatkaa keltuaiset ja sokeri keskenään. Kuumenna maito ja vaniljatangon siemenet kattilassa kiehumispisteeseen. Kaada osa kuumasta maidosta keltuaisten joukkoon sekoittaen. Kun keltuaiset ovat lämmenneet, kaada keltuais-maitoseos takaisin kattilaan ja kuumenna kunnes seos sakenee. Nosta pois levyltä ja kaada kiisseli jäähdytysastiaan ja jääkaappiin ainakin tunniksi. (Voit valmistaa tämän vaiheen jo hyvissä ajoin valmiiksi.)

2. Valmista Italian marenki: Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna seosta ja samalla laita valkuaiset monitoimikoneeseen ja vatkaa ne hyvin vaahdoksi. Lisää 2 rkl sokeria valkuaisvaahdon sekaan ja vatkaa vielä. Kun sokeri on sulanut kattilassa, niin käännä levy pois päältä ja odota, että sokeri kuumenee 120 asteeseen. Ota heti pois levyltä, kun tuo lämpötila on saavutettu. Kaada sokeriliemi kulhon reunaa pitkin valkuaisvaahdon sekaan ja vatkaa kunnes valkuaiset ovat jäähtyneet (n.3-5 minuuttia). 

3.Voikreemin valmistus: Mittaa huoneenlämpöinen voi vatkauskulhoon ja vatkaa (Kenwoodin K-vatkaimella) voi "vaahdoksi". Kun voi on vatkattu hyvin, lisää joukkoon jäähtynyt vaniljakiisseli ja sekoita tasaiseksi. Lisää italialainen marenki kolmessa vaiheessa joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

4. Kun voikreemi on valmis, lisää joukkoon vielä sula suklaa. Vatkaa sekaisin ja suklaakuorrute on valmis. Levitä kuorrute kakun väleihin täytteeksi ja lopuksi kuorruta kakku sillä.







21.02.2011 - 10:09

Poikamme toive toisille sukulaissynttäreille oli mansikkatuorejuustokakku koristeltuna mansikoilla. Olin nähnyt kaupassa jo viikolla tuoreita (ulkomaalaisia) mansikoita myynnissä ja päätin sitten juhla-aamuna mennä katsastamaan mansikkatarjonnan... Kaikissa myynnissä olevissa mansikkapaketeissa oli ainakin yksi homeinen mansikka!!! (paketteja oli myynnissä varmasti yli kymmenen) Päätin, että mansikat aivat meidän osalta jäädä kauppaan. Ongelma ei olisi ollut niin suuri, jollen olisi tehnyt kakkuun jo valmiiksi noita reunapursotuksia. Nyt ei enää mikään kiille onnistunut eikä oikein edes pakastemansikat, koska valuttavat niin paljon nestettä sulaessaan. Onneksi löysin omasta pakastimesta vielä kesällä pakastamiani puutarhavadelmia, jotka todellakin pysyivät sulamisen jälkeenkin ihan tuoreita vadelmia vastaavan näköisinä. Eivät valuttaneet nestettä eikä muutakaan ongelmaa ollut. Makukin on niin ihana :o)




Pohja:

200g Digestive-keksejä

75g laktoositonta margariinia tai voita


Täyte:

5 dl Laktooistonta vispikermaa

400g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)

400g mansikoita soseena

1,5 dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

7 liivatelehteä

1/2 dl vettä


Murskaa keksit pohjaa varten muruksi. Lisää joukkoon sulatettu rasva ja sekoita pohjamassa tasaiseksi. Painele seos n. 26cm irtoreunukseen lautasen päällä tai käytä irtopohjavuoasta vain reunaa lautasen päällä. Öljyä vuoka ja tomusokeroi, niin vuoka lähtee kauniisti pois kakun reunasta.

Laita liivatteet paketin ohjeen mukaan likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sokerin sekä vaniljasokerin kanssa toisessa kulhossa sähkövatkaimella. Jos käytät pakastemansikoita, niin sulata ne ja soseuta tasaiseksi soseeksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon liotetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada mansikkasose tuorejuuston joukkoon ja sekoita. Nostele lopuksi kermavaahto edellsiten joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

 

 

 

15.02.2011 - 13:22

Näin pitkästä aikaa Appelsiinikrokanttisuklaata kaupassa ja levyjähän sitten lähti mukanani kotiin... Päätin kokeilla tällaista appelsiinikrokanttikakkua.

 

 

Pohja:

350g Dominoita tai muita vastaavia täytekeksejä

n. 75g voita


Täyte:

7 dl kermaa

400g appelsiinikrokanttisuklaata

400g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl tomusokeria

2tl vaniljasokeria

7 liivatelehteä

1/2dl vettä

1/2dl situslikööriä



Murskaa keksit pohjaa varten muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita pohjamassa tasaiseksi. Painele seos n. 28cm irtoreunukseen lautasen päällä tai käytä irtopohjavuoasta vain reunaa lautasen päällä. Öljyä vuoka ja tomusokeroi, niin vuoka lähtee kauniisti pois kakun reunasta.

Valmista täyte : Laita liivatteet paketin ohjeen mukaan likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa. Kuumenna vesi sekä likööri kiehuvaksi ja lisää siihen liivatelehdet. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään. Koristelin kakun pursottamalla suklaata kakun kokoiselle leivinpaperille, jonka sitten laitoin kakun päälle. Suklaan jähmetyttyä poistin leivinpaperin kakun päältä.

Kakun voi hyvin pakastaa, joten sen voi tehdä hyvissä ajoin ennen juhlia.


05.02.2011 - 14:26

Tänä vuonna sain ajatuksen tehdä tuttujen Runebergin torttujen sijaan Runebergin kakun. Ihan tyytyväinen olen kokeiluun, vaikka vielä kakkua ei ole päästy maistelemaan. Maku on toki tiedossa jo viime vuodesta, koska jo silloin tuota samaa reseptiä käytin torttuihin ja sen hyväksi havaitsin.



Ohje:

(Yksi kakku tai 24 leivosta)

2 munaa

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhoa

4 dl vehnäjauhoja

4 dl korppujauhoja

1dl mantelirouhetta

2 dl kermaa

200g sulatettua voita / margariinia

punssia, rommia, rommiaromia tai karvasmantelia


Päälle:

tomusokeria

vettä

vadelmahilloa


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuitat aineet keskenään. Lisää vuorotellen kermaa ja hieman jäähtynyttä rasvaa sekä kuivia aineita. Sekoita massa tasaiseksi. Nostele taikina n. 24cm vuokaan (itse käytin sydämen mallista irtoreunaa) 2/3 vuokan korkeudesta. Tarvittaessa voitele vuoan reunat. Paista 200 asteessa n. 20-25 min. Anna jäähtyä. Sekoita pieni tilkka vettä ja tomusokeria pienessä astiassa. Lisää tomusokeria kunnes seos on tarpeeksi paksua pursotettavaksi. Täytä pieni pakastepussi seoksella. leikkaa kulmaan sopivan kokoinen reikä ja pursota kakun reunaan koriste seoksella. Nostele lopuksi hilloa kakun päälle ja levitä hillo tasaiseksi. Alkuperäisen ohjeen mukaan kakun/tortut olisi voinut kostuttaa karvasmantelilla, punssilla, rommilla tai rommiaromilla. Itse en näin tehnyt.

(alkuperäinen ohje Stockmann)





30.12.2010 - 22:36

Meillä olikin tänä vuona normaalista poikkeava joulu. Joulua vietimme ihan tavallisen kaavan mukaan ja sukulaisia kävi kyläilemässä sekä ruokailemassa meillä. Kuitenkin joulun viettoon vaikutti mieheni työpaikalla sattunut suuri onnettomuus sekä se, että itse olin ja olen vieläkin kipeänä. Kuitenkin tarjoilut saimme hoidettua kunnialla läpi kaikesta huolimatta!

Kinuski-karpalokakku

Jouluaattona tarjoilimme perinteisten jouluruokien lisäksi tällaista kinuskista karpalokakkua.

Pohja:

2 munaa
 

60g sokeria
 

30g vehnäjauhoja
 

30g perunajauhoja
 

1/2 tl leivinjauhetta
 

Täyte:

2/3 prk kondensoitua maitoa keitettynä

200g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl vispikermaa

3 liivatelehteä

1/2dl vettä

Kiille:

2dl karpalomehua

3 liivatetta

karpaloita/puolukoita

Valmista pohja.

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 20 cm:n levyksi. Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ota pohjasta n.20cm vuokaan sopiva pala. Itse tein kakun sydämen malliseen irtoreunaan suoraan tarjoilulautasen päälle. Voitele vuoan reunat öljyllä ja tomusokeroi ne. Laita kakkupohja vuoan pohjalle. Jos käytät irtopohjavuokaa, niin voit vuorata vuoan leivinpaperilla tai käyttää pelkkää irtopohajan reunaa suoraan tarjoilulautasen päällä. Tällöin kakkua ei tarvitse siirrellä.
Laita liivatteet likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon valmiiksi keitetty ja jäähdytetty kondensoitu maito. Vatkaa muutaman minuutin ajan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen liotetu liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita  ja lisää liivatteet ohuena nauhana tuorejuuston joukkkoon. Nostele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia. Valmista kiille, kun kakku on hyytynyt. Laita kiilteen liivatteet likoon noin viideksi minuutiksi. Kuumenna sen jälkeen n. 1/2dl mehua kiehuvaksi ja nosta puristetut liivatteet kuuman mehun sekaan. Sekoita ja lisää ohuena nauhana loppumehun sekaan. Kaada kiille varovasti lusikan avulla täytteen päälle. Koristele marjoilla. Voit myös laittaa marjat kiiteen alle halutessasi.  Anna hyytyä jääkaapissa noin neljän tunnin ajan. En löytänyt kaikessa hötäkässä karpaloita nopealla kauppakierroksella, joten oli tyydyttävä omiin pakastepuolukoihin. Kakusta tuli aika makea, joten kinuskin määrää voi hieman vielä vähentää eli 1/2 prk kondensoitua maitoa varmasti riittää. Käytin tähän ostamaani valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa eli dulce de leche. Kondensoitu maitotölkki keitetään kattilassa kolmen tunnin ajan tai sitten maidon voi keittää myös mikrossa. Mikrokeittämiseen löytyy ohjetäältä. Tuo vuoan tomusokerointi helpottaa kakun irroittamista vuoasta ilman apuvälineitä.

 

 

 

Appelsiini-vadelmakakku

 

Joulupäivän ruokavieraille meillä tarjoiltiin tällaista laktoositonta appelsiini-vadelmakakkua.

 

Pohja:

2 munaa
 

60g sokeria
 

30g vehnäjauhoja
 

30g perunajauhoja
 

1/2 tl leivinjauhetta
 

Täyte:

200g laktoosionta maustamatonta tuorejuustoa

3 dl laktoositonta vispikermaa

1 appelsiinin mehu ja kuori raasteena

3 liivatelehteä

1,5-2dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

Päälle:

Kotimaisia pakastevadelmia

3 dl vettä

1,5 dl kiillesokeria

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 20 cm:n levyksi. Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

 Ota pohjasta 20 cm vuokaan sopiva pala. Itse käytin säädettävää irtoreunusta. Voitele vuoan reunat öljyllä ja tomusokeroi ne. Laita kakkupohja vuokan pohjalle. Jos käytät irtopohjavuokaa, niin voit vuorata vuoan leivinpaperilla tai käyttää pelkkää irtopohjan reunaa suoraan tarjoilulautasen päällä. Tällöin kakkua ei tarvitse siirrellä. Kostuta kevyesti appelsiinimehulla.
Laita liivatteet likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä raastettu appelsiinin kuori (ei kitkerää valkoista osaa appelsiinin kuoresta). Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää siihen liotetu liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita  ja lisää liivatteet ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkkoon koko ajan sekoittaen . Nostele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia. Kun kakku on hyytynyt levitä jäiset marjat kakun päälle ja valmista kiille (katso tarkempi ohje kiillesokeripaketista). Lusikoi kiille marjojen päälle ja lopuksi käy kaikki marjat pullasutia apunakäyttäen läpi.Tällöin sulavien marjojen mehu ei lähde valumaan pitkin kakkua tai kermakakuissa värjää kermavaahtoa. Laita kakku vielä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
 

Tein viime jouluna eri vieraille saman tapaista appelsiinivadelmakakkua, mutta koska tämä piti tehdä laktoosittomana piti reseptiä hieman muunnella.

 

Molemmissa kakuissa voi käyttää pohjana myös keksi-voipohjaa. Itse paistoin 4 munan sokerikakkupohjan uunipellillä (paistoaika lyhyempi pellillä paistettaessa) ja otin siitä molempiin kakkuihin pohjat. Molemmissa resepteissä puolitettu sokerikakkupohjan resepti.

 

20.12.2010 - 09:26

Olen jo pitkään ihastellut kuvia hyydykekakuista, jotka koostuu kolmesta eri värisestä suklaakerroksesta. Nyt päätin itsekin yrittää. Ihan valmista, itselleni sopivaa reseptiä en sellaisenaan löytänyt, vaikka variaatioita oli monenlaisia.s ovelsin sitten tämän alla olevan reseptin kuopuksen syntymäpäiville.




Kolmen suklaan hyydykekakku


Pohja:

350g Dominoita tai muita vastaavia täytekeksejä

n. 75g voita


Täyte:

1 l kermaa

200g maitosuklaata

200g vaaleaa maitosuklaata

200g valkosuklaata

600g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

9 liivatelehteä

vettä n.1/2dl per kerros

+ 3 rkl kaakaojauhetta


Murskaa keksit pohjaa varten muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita pohjamassa tasaiseksi. Painele seos n. 28cm irtoreunukseen lautasen päällä tai käytä irtopohjavuoasta vain reunaa lautasen päällä. Öljyä vuoka ja tomusokeroi, niin vuoka lähtee kauniisti pois kakun reunasta.

Valmista täyte 1: Laita liivatteet paketin ohjeen mukaan likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Sulata tummin suklaa eli maitosuklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Notkista 200g tuorejuustoa kulhossa ja lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa sekä kaakaojauho. Kuumenna 1/2dl vettä kirhuvaksi ja sulata siihen 3 liivatetehteä liossa olleista liivatteista. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon 1/3 osa kermavaadosta joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään seuraavan kerroksen valmistamisen ajaksi.

Valmista täyte 2.: Sulata vaalea maitosuklaa ja notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää sulasuklaa tuorejuuston joukkoon. Kuulemma n. 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja liota 3 liivatelehteä siihen. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahdosta 1/3 osa. Kaada täyte edellisen kerroksen päälle varovasti ja nosta hyytymään jääkaappiin viimeiden kerroksen valmistamisen ajaksi.

Valmista täyte 3.: Sulata valkosuklaa ja notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää sulasuklaa tuorejuuston joukkoon. Kuumenna n. 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja liota 3 liivatelehteä siihen. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon loput kermavaahdosta. Kaada täyte edellisen kerroksen päälle varovasti. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse koristelin sokerimassakoristein sekä suklaalla.

Itse pakastin kakun ennen juhlia, koska tein sen jo muutamaa päivää ennen juhlia. Hyvin kakku selvisi pakastuksesta. Kakkuja pakastettaessa pitää vain muistaa, että sulatus aika jääkaapissa on pitkä.




Pakko vielä laittaa kuva koko kakusta, jota sankari itse pääsi maistamaan juuri ennen vieraiden saapumista...

Kommentti oli: "Hyvää"


21.10.2010 - 14:17

Tänään - sateisena päivänä - päätimme taas tyttäreni kanssa leipoa. Etsiessäni reseptiä, eteeni tuli tämä alla oleva resepti. Viime Amerikan reissulta muistin ostaa kuppimitat, joten leipominen on paljon helpompaa kun ei tarvitse koko reseptiä leivonnan aikana muunnella deseiksi.




Tällä kertaa ajattelin, että pysyttelemme aivan alkuperäisessä reseptissä ja pysyimmekin hyvin viime metreille asti. En vaan millään voinut laittaa tomusokeria reseptin mukaisia määriä tuohon täytteeseen/kuorrutteeseen suklaan lisäksi... Amerikassa jokainen kerros kakkupohjaa paistetaan omissa vuokissaan, mutta itse paistoin yhdessä vuoassa (24cm, paistoin 170 asteessa n. 40 min.) ja jäähdytettynä leikkasin kahteen osaan. Laventelia en myöskään käyttänyt ja vettä jouduin lisäämään huomattavasti enemmän tuohon täytteeseen mitä ohjeessa sanotaan. Liköörinkin vielä keitin, jotta alkoholi haihtuisi. Hyvää kakusta tuli, mutta onhan se melkoinen makeapommi!


Devil´s food cake with chocolate-orange buttercream

 

A subtle hint of lavender accents this lovely dessert. It can also be left out if you prefer.

Yield: Makes 12 servings

Cake
4 ounces bittersweet (not unsweetened) or semisweet chocolate, chopped

1 1/2 cups all purpose flour
1/2 cup unsweetened cocoa powder
1 teaspoon baking powder
1/2 teaspoon coarse kosher salt
1/4 teaspoon baking soda
1/2 cup whole milk
1/2 cup plain whole-milk yogurt
1 1/2 cups (packed) golden brown sugar
3/4 cup (1 1/2 sticks) unsalted butter, room temperature
2 teaspoons dried lavender blossoms,* finely ground in spice mill
4 large eggs

Buttercream frosting
8 ounces bittersweet or semisweet chocolate, chopped
1/2 cup unsweetened cocoa powder
7 tablespoons (or more) water

1 1/2 cups (3 sticks) unsalted butter, room temperature
4 cups powdered sugar, divided
1 tablespoon grated orange peel
2 teaspoons vanilla extract
1/2 teaspoon coarse kosher salt
1 tablespoon Grand Marnier or other orange liqueur

Chocolate curls


For cake:

Position rack in center of oven and preheat to 325°F. Butter and flour two 9-inch-diameter cake pans with 1 1/2-inch-high sides. Line bottoms of pans with parchment paper rounds. Stir chocolate in top of double boiler set over simmering water until smooth. Remove from over water. Cool to barely lukewarm.

Sift flour and next 4 ingredients into medium bowl. Whisk milk and yogurt to blend in small bowl. Using electric mixer, beat brown sugar, butter, and lavender in large bowl until smooth. Beat in eggs, 1 at a time. Beat in melted chocolate until smooth. Mix in dry ingredients alternately with milk mixture in 3 additions each. Divide batter between prepared pans.

Bake cakes until tester inserted into centers comes out clean, about 30 minutes. Cool cakes in pans on racks 15 minutes. Turn cakes out onto racks; remove parchment and cool completely.


For buttercream frosting:

Stir 8 ounces chocolate in top of double boiler set over simmering water until smooth. Cool until barely lukewarm but still pourable. Mix cocoa powder and 7 tablespoons water in heavy small saucepan. Stir over medium-low heat until smooth and thick but still pourable, adding more water by teaspoonfuls if necessary. Cool.

Beat butter, 1/3 cup powdered sugar, and orange peel in large bowl to blend. Add melted chocolate, vanilla, and salt; beat until smooth. Beat in cocoa mixture. Gradually add remaining 3 2/3 cups powdered sugar and beat until frosting is smooth. Mix in Grand Marnier.

Place 1 cake layer on platter. Spread 1 1/2 cups frosting over top of cake. Top with second cake layer. Spread remaining frosting over top and sides of cake, swirling decoratively. Mound chocolate curls in center of cake. (Can be made 1 day ahead. Cover with cake dome and refrigerate. Let cake stand at room temperature 2 hours before serving.)

*Dried lavender blossoms are available at natural foods stores and at some specialty foods stores and farmers' markets.

Tässä linkki alkuperäiseen reseptiin

 


Tekstiä tuossa on paljon ja nyt ei ainakaan ollut aikaa kääntää koko tekstiä tänne blogiin.

Jos joku toivoo, niin voin kyllä jollain rauhallisella hetkellä tekstin kääntääkin...

 

 

06.10.2010 - 19:11

Kaiken arkihässäkän keskellä teki mieleni käyttää aurinkoisen syyspäivän rauhallinen hetki leipomiseen. Löysinkin jo mukavan suklaakakkureseptin, mutta en kuitenkaan tyytynyt siihen, vaan tein oman reseptin appelsiini-suklaakakkuun.





Appelsiini-suklaakakku

 

Kakkupohja

2,5 dl sokeria

120g voita

2 munaa

2  ison appelsiinin mehu (n. 2 1/3 dl)

2 tl appelsiinin kuorta raastettuna

1 dl kaakaojauhetta

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1/2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa


Täyte/kuorrute:

200g appelsiinituorejuustoa

70g ranskankermaa

200g tummaa suklaata

 

Vatkaa sokeri ja pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi. Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja lisää appelsiinimehun sekaan. Lisää jauhoja ja nestettä vuorotellen voi-sokeriseokseen. Aluksi ja lopuksi jauhoja. Sekoita taikina hyvin ja kaada voideltuun irtopohjavuokaan (24-26cm). Paista 190 asteessa n. 30 min. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakkupohjan jäähtyä hetken aikaa vuokassa ja kumoa se sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään. 

Valmista täyte: Notkista tuorejuusto ja ranskankerma kulhossa sähkövatkaimella. Sulata suklaa ja lisää joukkoon hyvin sekoittaen.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja levitä täyte vielä hieman lämpimän kakkupohjan päälle. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle. Levitä loput täytteestä kakun päälle ja reunoille. Jos täyte/kuorrute jäähtyy ja jämäköityy, niin voit lämmittää sitä hieman mikrossa, jolloin se on helpommin levitettävää.



 

 

 

29.09.2010 - 13:54

Nami-hiiren blogissa on käynnissä hedelmäkakku-aiheinen haaste. Pidän oman itseni haastamisesta, joten olihan se tähänkin haasteeseen kannettava oma kortensa kekoon. Päätin kokeilla hieman erikoisempaa koristelua täytekakkuun ja olin kyllä tyytyväinen lopputulokseen sekä ulkoisesti että maultaan!

 


 

Tässä ohje kakkuun:

4 munaa

120g sokeria

60g vehnäjauhoja

60g perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta


Täyte:

3 dl vispikermaa

200g maustamatonta tuorejuusto

1 dl ruokotomusokeria

3 tl vaniljasokeria

200g mangoa

100g mandariinia

4 liivatelehteä

tilkka vettä tai hedelmämehua


1,5dl hedelmämehua kostutukseen


Kuorrute:

1 valkuainen

50g sokeria

 

koristeluun:

200g ladyfinger-keksejä

hedelmiä (esim. mangoa, passionhedelmää, limeä yms.)

 

Vamista ensin kakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivataineet keskenään ja siivilöi muutamassa erässä vaahdon sekaan hyvin, mutta varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun 18cm vuokaan ja paista 160-175 asteessa n. 30 minuutin ajan uunin alatasolla. Kokeile kakun kypsyyttä vielä ennen uunista ottamista esim. coctailtikulla. Paina tikku kakun keskiosaan ja ota pois. Jos tikkuun ei jää taikinaa kiinni on kakku kypsä. Jos taikinaa jää tikkuun paista vielä n. 5 min. ja testaa uudelleen. Kumoa paistamisen jälkeen kypsä kakkupohja vuokineen ritilälle jäähtymään.

Valmista täyte. Laita liivatteet likoon vähintään 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta sokereilla. Ota eroon n. 1dl kermavaahtoa koristelua varten. Soseuta hedelmät. Notkista tuorejuusto omassa kulhossaan. Kuumenna tilkka nestettä kiehuvaksi ja sekoita siihen liossa olleet liivatelehdet. Sekoita ja anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana liivateneste soseutettujen hedelmien joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada hedelmäsose tuorejuuston joukkoon ja lopuksi nostele kermavaahdo varovasti sekaan.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita alin pohja kakkureunuksen tai kakkuvuokaan (kakkuvuokaa käyttäessa vuoraa vuoka kelmulla) sisään ja täytä kakku. Kostuta kakkupohja ja laita puolet täytteestä kakkupohjan päälle. Nosta päälle keskimmäinen kakkupohja ja kostuta sekä lisää loput täytteestä. Älä nosta viimeistä pohjaa täytteen päälle vaan kostuta se ja pidä erillään. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään tai vähintään n. 4 tunnin ajan.

Vatkaa valkuainen ja lisää vähitellen joukkoon sokeria. Vatkaa n. 5 min ajan valkuaisia ja sokeria, jotta saat kauniin kiiltävän marenkimassan. Levitä massa erilleen jätetyn, kostutetun sokerikakkupohjan päälle. Paista uunissa n. 5 min. ajan 225 asteessa, jotta marenkihuiput saavat kauniin ruskean sävyn. Anna jäähtyä hetken. Poista kakku vuoasta. Nosta jäähtynyt marenkinen kakkupohja viimeisen täytteen päälle. Levitä erikseen otettu kermavaahto kakun reunoille veitsellä ja nostele keksit pystyyn kakun reunaan.

Koristele haluamallasi tavalla. Mielestäni tämä kakku ei tarvitse kovinkaan paljon koristeluja, koska tuo marenki on niin kauniin näköinen jo pelkästään.


Tässä kakku ilman rihman kiertämää :o)


Ja vielä lähikuva sekä laikkauskuva kakusta!


Leikkauskuva


lähikuva ihanista marenkihuipuista

 

19.09.2010 - 22:18

Tuttava perheessä vietettiin syntymäpäiviä ja minua pyydettiin tekemään kakku pieniin juhliin. Sankari toivoi tuplasuklaakakkua, jonka ohjeen löydät täältä.



Noiden keksirullien asettelun kanssa taistelin jonkin hetken, kun halusin saada ne reunaan jo ennen kakun hyydyttämistä ja niin ettei keksipohja tule näkyviin keksirullien alta. Nostelin keksirullia n. 10 kpl kerrallaan kakkuvuoan reunaan ja yritin tukea murupohjalla. Näin sain rullat lopulta pysymään pystyssä ja sain myös täytteen lisättyä kakkuun. Ainoa huono puoli tuossa on, ettei pysty etukäteen tarkalleen tietämään minkä korkuinen kakusta tulee ja voi joutua lyhentämään keksirullia hieman. Itselleni kävi juuri näin. Toki mielummin toki niitä lyhentelee kuin että ne keksirullat ovat liian lyhyitä...

13.08.2010 - 14:47

Ostin tuossa jokin aika sitten kaupasta kondensoitua maitoa, joka oli jo valmiiksi karamellisoitu/keitetty (=valmista kinuskia/toffeeta). Tänään iski into katsoa miltä tuo näyttää purkissa ja sen vuoksi sitten avasin sen... No pakkohan siitä oli sitten jotain leipoa. Muutamia reseptejä katselin netistä, mutta nyt ei ollut banoffee tai muun kinuskipiirakan paikka. Olisihan niitä muitakin reseptejä ollut, joihin tuota käyttää, mutta mikään ei oikein nyt innostanut. Mieleeni nousi brownies, joita en ole tainnut tänne blogiini koskaan laittaa (vai pettääkö muistini?), enkä ole niitä usein tehnytkään. Katselin erilaisia reseptejä ja niistä muokkasin sopivan ja lisäsin vielä tuon kondensoidun maidon.




Toffee brownies


150g suklaata

150g suolatonta tai vähä suolaista voita

3 munaa

2 dl sokeria

1/4 tl suolaa

2 rkl vaniljasokeria

2 dl vehnäjauhoja

1,5 dl pähkinöitä rouhittuna (itse rouhin pähkinäsekoitusta eli kaikenlaiset pähkinät käyvät)

1/2 tlk kondensoitua maitoa (valmiiksi keitettynä)


Sulata voi ja suklaa kattilassa. Anna niiden hetki jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri hetken aikaa keskenään ja lisää loput ainekset joukkoon sekä lopuksi voi-suklaaseos. Sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada noin puolet taikinasta leivinpaperilla suojattuun irtopohjavuokaan (n.20cm)  tai muuhun sopivaan vuokaan (itse laitoin irtoreunuksen leivinpaperin päälle ja kaadoin siihen). Levitä kondensoitumaito (=toffee) päälle (itse laitoin tuon toffeen pussiin, leikkasin yhden kulman auki ja pursotin tuohon päälle). Levitä loput taikinamassasta toffeen päälle ja pursota vielä ristiin rastiin toffeeta koko kakun päälle. Paista n 175 asteessa 35 min. Anna jähtyä ja tarjoile jäätelön ja kermavaahdon kera. Tämä oli kyllä todella herkullista ja sopivan kosteaa!!

 

Jos et löydä valmiiksi keitettyä (?) kondensoitua maitoa kaupasta voit ostaa kondensoitua maitoa ja joko keittää kattilassa purkkia kolme tuntia tai keittää mikrossa. Täältä löydät ohjeen myös itse tehtyyn kondensoituun maitoon.



Vielä brownie lähikuvassa

09.08.2010 - 20:10

Mieheni sisko vietti valmistujaisia ja kaksi siskoa syntymäpäiviään yhteisjuhlassa. Toiveena oli iltajuhliin (kaveriporukalle) Caipirinha cheese cake.




Tein tämän ohjeen tuplana "vesililjavuokaan" ja liivatteita laitoin tällä kertaa 5.


Tässä vielä kuva koko kakusta

 


 

 

27.03.2010 - 22:13

Tein tuota Salama-kakun täytettä varten koe-erän päärynätäytteestä. Äkkiseltään sitten keksin, että teen nopeasti keksipohjan vuokaan, niin saan oivan kakun mieheni syntymäpäiväkahveille tarjolle.




Tässä resepti kakkuun:


Pohja:

10 kpl digestivekeksejä

50g voita/margariinia


täyte:


2 prk säilykepäärynöitä valutettuna

4 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

4 liivatelehteä

3 rkl päärynämehua tai vettä


Kiille

4 dl vettä

muutama mansikka paseerattuna tai tilkka mansikkamehua

2 dl hyytelösokeria

mansikoita


Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele kevyesti keksimuruseos 24 cm vuokan pohjalle. Valmista täyte.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Valuta päärynät ja soseuta ne. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa vatkaimella tuorejuusto ja lisää joukkoon sokerit. Kumenna päärynämehu/vesi kiehuvaksi ja laita liotetut, puristetut liivatelehdet sekaan. Sekoita liivateseosta ja anna jäähtyä hetken. Lisää seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen pääsynäsoseen joukkoon. Lisää päärynäsose tuorejuuston joukkoon ja sekoita kunnolla. Nostele lopuksi kermavaahto sekaan ja sekoita varovasti massa tasaiseksi. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä ainakin 4 tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. 

Levitä kakun päälle tuoreita tai pakastemansikoita. Itse käytin muutamaa pakaste mansikkaa anatamassa kiileteelle punaista väriä sekä makua. Sulatin mansikat ja painelin nesteen siivilän läpi veden joukkoon. Kuumensin nesteen ja lisäsin hyytelösokerin sekaan. Annoin vielä kuumentua kiehuvaksi (huom! älä keitä). Anna kiilteen jäähtyä hetki ja lusikoi se varovasti mansikoiden päälle. Nosta kakku vielä hetkeksi kylmään ennen vuokan/irtoreunuksen irroittamista.


Tämä oli kyllä oikein makoisaa kakkua. Meidän ekaluokkalainen tykästyi kakkuun niin paljon, että meinasi syödä puolet kakusta yksin Se jo kertoo aika paljon!!

 

23.03.2010 - 08:45

Tänään saamme kotosalla maistella tällaista suklaista kakkua hääpäivän kunniaksi!

 



Tähän kakkuun löysin reseptin pohjaa hieman foodnetwork-sivustolta Nigella Lawsonin kakusta, mutta muokkasin kyllä tehdessäni niin paljon, ettei se ole enää sama kakku kuin alkuperäinen :o) Kaloreita tästä kakusta löytyy ja sen vuoksi lähetinkin osan kakusta mieheni mukana töihin, jotta emme oman perheen voimin syö koko kakkua...

 

 

Suklaakakku


Pohja:

6,4 dl vehnäjauhoja

2,5 dl sokeria

0,5 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhoja

1 tl soodaa

1/2 tl suolaa

3 munaa

1 prk kermaviiliä

2 rkl vaniljasokeria

250g voita

3 dl kylmää vettä/maitoa


Täyte ja kuorrutus:

200g tummaa suklaata

250g voita

4 dl tomusokeria

5 rkl pähkinäsuklaalevitettä

1 rkl vaniljasokeria


Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja kermaviili sekaisin kevyesti. Notkista voi vatkaimella. Lisää voin joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja vettä/maitoa. Lisää lopuksi muna-kermaviiliseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja paista kahdessa 20 cm vuokassa 175 asteessa n. 45 min. Anna jäähtyä.

Tee täyte. Sulata suklaa. Notkista voi ja lisää suklaa voin joukkoon. Lisää vielä tomusokeri ja vaniljasokeri sekä pähkinäsuklaalevite. Vatkaa massa tasaiseksi. Levitä täytettä ohut kerros toisen kakkupohjan päälle ja nosta toinen kakkupohja täytekerroksen päälle. Kuorruta kakku täytteellä ja halutessasi voit vielä pursottaa täytettä kakun reunoille tai päälle koristeeksi. 

Itse laitoin vielä päälle hieman suklaamurua sekä nonparelleja.

 

 

 

21.02.2010 - 10:51

Löysin jo jokin aika sitten Valion nettisivuilta mukavan tuntuisen mangojuustokakun ohjeen. Siitä oli itse asiassa oikein netti-videokin, mutta sitä en enää löytänyt. Niin usein pyörii tarjoiltavana ne samat ohjeet, joten on aina mukavaa kokeilla uutta. Hieman tietysti taas muokkailin reseptiä itselleni sopivammaksi. Toki olisin ihan tuota alkuperäistäkin voinut käyttää sellaisenaan... Itse kyllä tästä pidin. On kyllä kokonaisuudessaan aika mangoinen!


Hyydytettävä Mango-tuorejuustokakku

Sokerikakkupohja

2 munaa

60g sokeria

30g vehnäjauhoja

30g perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2,5 dl/ 2 prk mangososetta
0,5 dl vettä
5 kpl liivatelehtiä
2,5 dl Valio vispikermaa

Mangokiille
 1 dl vettä
 3 prk mangososetta
4 liivatelehteä


Valmista pohja:
Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 24 cm:n levyksi. Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Voitele Ø 24 cm:n irtopohjavuoka ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria. Leikkaa jäähty-neestä pohjasta vuoan kokoinen pohja ja laita se vuoan pohjalle. Itse tein hieman vuokaa pienemmän pohjasta, jotta se ei näkyisi ulkoreunoista.

Valmista täyte:
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri ja mangosose. Kiehauta vesitilkka ja laita siihen puristetut liivatelehdet. Sekoita ja anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen tuorejuustomassan joukkoon. Sekoita lopuksi kermavaahto tuorejuustomassan joukkoon.

Laita mango-juustotäyte kakkurenkaaseen pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin neljän tunnin ajan, mielellään yön yli.

Mangokiille:
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Kuumenna vesi ja sekoita joukkoon liotetut liivatteet. Kaada liivatevesi mangososeen joukkoon. Kaadaseos mangojuustotäytteen päälle. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa.

Irrota vuoka kakun ympäriltä varovasti ja koristele kakku haluamallasi tavalla.


Alkuperäisessä ohjeessa tuorejuustoa oli hieman enemmän ja kiille oli tehty hyytelösokerilla. Siinä oikeastaan suurimmat muutokset, jotka Valion alkuperäiseen Mango-tuorejuustokakkureseptiin tein.


16.01.2010 - 13:15

Jo pitkän aikaa sitten sain sähköpostilla Hellapoliisi-sivuston Katilta ohjeen Tuplasuklaakakkuun (tai oikeammin Kahden suklaan kakku). Tätä on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä ja nyt sain tehtyä sitä tarjolle omille syntymäpäiville. Kakun nimi tulee siitä, että kakussa on kaksi kerrosta, joista toinen on tehty valkosuklaasta ja toinen tummasta suklaasta.




Hieman tein kakkuun muutoksia sen mukaan mitä kotoa löytyi. Tarjoilin myös kakun kermavaahdon kanssa, joka oli oikein nappijuttu. Maku tasaantui makean kermavaahdon kanssa.


Tuplasuklaakakku


200g Dominokeksejä

50g margariinia


täyte 1.

2 dl kermaa

1 prk vaniljarahkaa

200g valkosuklaata

3 rkl vettä

3 liivatelehteä


täyte 2.

2 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

200g tummaasuklaata

3 rkl toffee-likööriä

3 rkl tomusokeria

3 liivatelehteä


Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Nosta irtopohjavuokan reunaosa tai irtoreunus tarjoiluastialla. Painele kevyesti keksimuru pohjalle.

Vatkaa molempiin täytteisiin tarkoitettu kerma vaahdoksi sekä laita liivatteet likoon kylmään veteen. Tee ensin täyte 1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa pienellä teholla. Lisää se vaniljarahkan joukkoon. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja lisää siihen liotetut liivatteet. Sekoita ja kaada seos valkosuklaa-rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon lermavaahto. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin kylmenemään ja valmista sillä aikaa täyte 2.

Notkista tuorejuusto ja sulata suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikrossa. Lisää suklaa tuorejuuston sekaan sulasuklaa ja tomusokeri. Kuumenna likööri kiehuvaksi ja lisää siihen loput liivatteet. Sekoita ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen suklaa-yuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada varovasti ensimmäisen täytteen päälle. 

Anna hyytyä jääkaapissa miellään seuraavaan päivään. Irroita seuraavana päivänä reunus kakusta pyöräyttämällä esim. veitsellä reunaa pitkin. Koristele haluamallasi tavalla esim. kermapursotuksin.

Itse käytin koristeluun hasselpähkinäkeksirullia kuten olen aikaisemminkin käyttänyt. Lisäksi tein suklaasta koristeen kakun päälle ja täytin sen suklaalla päällystetyillä pähkinöillä ja manteleilla, joihin suihkautin hieman pronssikiillettä.



 

28.12.2009 - 10:30

Vietimme joulupäivää appiukon luona ja mieheni siskot toivoivat tarjolle banoffee-torttua. Kuitenkin oli tarvetta vielä laktoosittomalle kakulle, joten tein sitten kaksin kappalein torttuja/kakkuja...



Banoffeen tein tällä ohjeella




Laktoositon appelsiini-vadelmajuustokakku (n.20cm vuokaan)

pohja:

10 digestivekeksiä

50g laktoositonta margariinia

täyte:

200g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa

3 dl laktoositonta kermaa

1 appelsiinin mehu

5 liivatelehteä

n. 2 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

päälle:

marjamehua

hyytelösokeria paketin ohjeen mukaan

(kermavaahtoa)


Laita liivatteet likoon. Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Levitä murska lautaselle laitetun irtoreunanan sisälle ja painele kevyesti. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon sokerit. Purista appelsiinin mehu. Kuumenna mehusta muutama ruokalusikallinen kiehuvaksi ja sulata puristetut liivatteet sekaan. Sekoita ja anna jäähtyä hieman ennen lisäämistä lopun appelsiinimehun joukkoon. Lisää appelsiinimehu-liivateseos tuorejuuston sekaan. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon ja kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä n. 4 tunnin ajan. Levitä hyytyneen kakun päälle marjoja ja lopuksi hyytelösokerista tehty kiille. Irroita kakku reunuksesta ja koristele kermavaahdolla halutessasi.


28.12.2009 - 10:20

Jouluaatoksi piti toki olla kahvin kanssa tarjolla myös jotain muutakin kuin torttuja ja pipareita... Tein tämän jo esikoisen syntymäpäiviä varten pakkaseen, mutta koska tarjolla oli kaikkea muuta niin paljon, en koskaan ottanutkaan tätä kakkua sulamaan. Nyt olikin sitten oiva hetki ottaa kakku tarjolle. Leipurikin pääsi tällä kertaa jouluvalmisteluissa hieman helpommalla Olen tehnyt aikaisemminkin melkein samalla ohjeella kakkua, mutta nyt jätin valkosuklaan kakusta pois. Kakku oli oikein maukas.




Appelsiini-vadelmakakku (n.20cm vuokaan)
Tein kukka/tähtivuokaan tuplasti ohjeen


Pohja:
10 digestive-keksiä
50g margariinia

Täyte:

200g appelsiini tuorejuustoa
3dl kermaa
n. 2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
3 liivatetta
2 mandariinin mehu tai 1/2 appelsiinin mehu

Päälle:
(kotimaisia pakaste)vadelmia
hyytelösokeri + mehu/vesi

Laita liivatteet veteen likoon. Murskaa keksit pieneksi ja sulata rasva. Sekoita keksit ja rasva tasaiseksi massaksi. Laita irtoreuna tai irtopohjavuokan reunus tarjoilulautaselle ja levitä keksimuru reunuksen sisälle. Painele kevyesti. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokerit. Purista mandariinien tai appelsiinin mehu ja kuumenna tilkka mehua kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan mehuun. Lisää liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen loppu mehuun. Lisää liivate-mehuseos tuorejuustomassaan. Lisää sekaan lopuksi kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä noin 3-4 tuntia ennen marjojen ja kiilteen lisäämistä.
Levitä (kotimaiset)pakastemarjat kakun päälle. Tee kiille ohjeen mukaan. Tee hyytelösokerilientä suhteutettuna marjojen määrään. Itse laitoin reilut 2 dl tähän (20 cm) kakkuun. Levitä lusikalla hyytelösokeriliemi marjojen päälle. Anna hyytyä hetki ennen vuokasta irroittamista. Jos haluat tehdä kakun etukäteen, niin laita marjat ja tee kiille vasta sulatuksen jälkeen.



22.12.2009 - 22:31

Tällaisia "muunneltuja" Arabialaisia maustekakkuja tein muutamalle ystäväperheelle ja kummeilleni joulutervehdykseksi. Jokainen kakuista oli koristelultaan erilainen.




Tein kakut aikalailla tällä ohjeella, jota kokeilin muutamia päiviä sitten. Tuon kuorrutuksen saaminen tasaisesti on melkeinpä mahdotonta, joten jätin sen suosiolla taiteellisen epätasaiseksi. Koristeeksi käytin sokerimassasta tekemiäni lumihiutaleita sekä nonparelleja. Pakkasin kakut sellofaaniin ja kiinnitin lahjanarulla sekä kauniilla joulukuusenkoristeella.


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogissani kävijöille oikein maukasta ja rauhallista joulua!


18.12.2009 - 17:50

Löysin Mimmi Mutikaisen blogista monia ihania kahvikakkureseptejä. Nyt ensimmäiseksi piti kokeilla Arabialaista maustekakkua. Monet ovat tuon nimistä kakkua kehuneet, joten nyt päätin tällä reseptillä leipoa. Hyvää oli!




Tässä resepti Mimmin-blogista:

(lisäsin omat muutokseni punaisella)

Arabialainen maustekakku

kookas kakku, tarvitsee noin 2 litran vuoan

200 g rasvaa

250 g sokeria

3 munaa

2 dl kermamaitoa

4½ dl vehnäjauhoja

½ tl soodaa

½ tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

1 tl kanelia

½ tl muskottia ( tai hieman vähemmän, jos et niin tykkää muskotin mausta, laita kuitenkin vähän! En laittanut ollenkaan, kun ei ollut )

3 rkl tummaa kaakaota

1 tl vanilliinisokeria

1 dl jauhettuja manteleita

Arabialaisen maustekakun kuorrutus:

50 g rasvaa

1 keltuainen (jätin pois)

6 dl siivilöityä tomusokeria

2½ rkl tummaa kaakaota

1½ tl kanelia

noin 2 rkl kuumaa kahvia (laitoin hieman enemmän)

Valmistaminen:

- vatkaa kakun rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää munat, neste ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset vuorotellen kaikkia ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi

- paista kakku kypsäksi ja jäähdytä (minä paistoin 165 asteessa/n.60 min.)

- kuorrutuksen valmistaminen: vaahdota rasva, lisää kaikki muut aineksetr ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi kuorrutukseksi.

- levitä kuorrutus epätasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle ja koristele kakku vielä esim. rouhitulla suklaalla tai suklaaströsseleillä tms...

- kuorrutuksesta tulee aika paksu kerros... jos et tykkää niin äkkimakeasta, tee vähän pienempi annos kuorrutusta

- muista säilyttää kakku kylmässä


25.11.2009 - 09:04

Eilen sain päähäni kokeilla omatekoista kondensoitua maitoa. Olen niin ihastunut tuohon Banoffee-piirakkaan. Jotainhan siitä kinuskista sitten piti tehdä. Ei se aivan samanlaista ollut kuin purkitettu, mutta todella hyvää, ehkä hieman "rakeisempaa". Muuntelin hieman tätä ohjetta.




Tässä resepti ensin kondesoituun maitoon:

0,8 dl vettä

1,6 dl sokeria (laitoin 1/3 osan fariinisokeria)

2,4 dl maitojauhetta

3 rkl voita/margariinia


Sekoita sokeri, maitojauhe ja rasva kulhossa. Kiehauta vesi ja lisää se edellisiin. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Jos et käytä maitoa heti, niin anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin säilöön.

Itse en jäähdyttänyt lainkaan, vaan laitoin suoraan mikroon n. 90 sekunniksi, välillä sekoittaen. Tämän jälkeen vatkasin noin 1 min. ajan sähkövatkaimella, jolloin kinuskista tuli kiiltävää. Käytin tämän kinuskin hyydykekakkuun. Jos käytät maidon kylmästä, niin keittoaika on toki pidempi mikrossa.


Toffee-hyydykekakku (22cm vuokaan):


Pohja:

175g Domino-keksejä


Täyte:

1 annos yllä olevaa itsetehtyä kondensoitua maitoa

3 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

3 tl vaniljasokeria

4 liivatelehteä

1 dl Dooleys-likööriä


koristeluun

suklaata tai esim. Brunbergin tummaa


Valmista kondensoitu maito ja keitä siitä mikrossa ohjeen mukaan kinuski. Hienonna keksit täytteineen ja painele seos vuokan pohjalle (jos käytät irtopohjavuokaa, niin suojaa vuoka leivinpaperilla).  Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kermavaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita kondensoidusta maidosta tehty kinuski ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna Dooleys ja keitä sitä hetki, jotta alkoholi haihtuu. Ota pois levyltä ja lisää liotetut liivatteet liköörin joukkoon. Kaada likööri-liivateseos tuorejuusto-kinuskiseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte keksimurun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Irroita vuokasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

Tee sulatetulla (mielellään temperoidulla suklaalla) suklaalla kuvioita kakun pintaan tai tee leivinpaperille vuokan kokoinen ympyrä ja pursota siihen suklaalla kuvioita. Anna jäähmettyä hetki tai nosta vaikka kylmään jähmettymään. Irroita suklakansi varovasti leivinpaperista ja kakun päälle. Halutessasi voit vielä pursottaa kermavaahtoa reunoille.


Voit valmistaa kakun myös tölkitetystä kkondensoidusta maidosta, kunhan ensin keität tökkiä 3 tuntia kattilassa tai valmistat kinuskin mikrossa 500W 5-6 min. Keittoaika hieman riippuu maidon merkistä. Itse olen kokeillut miksrossa keittää kahta erimerkkiä ja keittoajassa oli eroa n. 2- 3 min. Kaupan kalliimpi merkki voitti kyllä tässä mikro-ominaisuuksissa

 

22.11.2009 - 19:46

Tein tuosta edellä olevasta Lilli Lemmikki-kakun sokerikakkupohjasta tarkoituksella hieman suuremman, koska sitä piti muotoilla oikeaan muotoon. No, tein sitten täytettäkin hieman reilummin ja sain kotiin eilisille vieraille tällaisen pienen kakun.



 

Leikkasin kakkupohjasta sopivia paloja irtoreunan pohjalle (laitoin reunuksen suoraan lasilautaselle). Kostutin appelsiinimehulla ja laitoin loput täytteet (mango, mandariini, kerma, liivate, sokeri, vaniljasokeri)  pohjan päälle. Kakulle tuli korkeutta ennen koristelua n. 4cm. Kakun hyydyttyä yön yli laitoin päälle viinirypäleitä, säilykemangoa ja mansikoita. Sivelin marjat ja hedelmät hyytelösokerilla. Pursotukset tein Flora Vispillä.

 

06.11.2009 - 18:44

Sain pyynnön tehdä syntymäpäiväkakun kaverini miehelle. Tässä oli monta jännää toivetta, joiden perusteella päädyimme kaverini kanssa yhdessä tuumin tällaiseen hieman ehkä erikoiseen syntymäpäiväkakkuun. Toiveina oli mm. ettei kakku olisi kovin makea, eikä siinä olisi kovasti kermavaahtoa tai suklaata. Lisäksi kakussa tuli huomioida miehen sulkapalloharrastus sekä nimi ja ikä tuli näkyä. Kakkuun toivottiin täytteeksi ja päälle vadelmaa.



Paistoin kakkua varten kääretorttupohjan, josta otin kaksi 24 cm pyöreää kakkupohjaa. Laitoin toisen pohjista vuokan pohjalle, kostutin hieman sitruunavedellä. Pohjan päälle laitoin vadelmatäytteen. Täytteen päälle tuli toinen pohja, jonka myös kostutin. Annoin kakun hyytyä muutamia tunteja, jonka jälkeen irroitin sen vuokasta ja laitoin keskelle suurempaa vuokaa, jonka olin sisäpuolelta suojannut reunakalvoilla. Tein kakun päälle neutraalin sitrustuorejuusto täytteen. Annoin kakun hyytyä seuraavaan päivään, jonka jälkeen tein päälle Valion Vadelmapuréstä punaisen kiilteen. Päällä koriste sokerimassasta... Spitsaukset valkosuklaalla, jota sai olla koristeena.


Vadelmatäyte:

2,5 dl vispikermaa

n.200g kotimaisia vadelmia

200g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl tomusokeria

1 rkl   vaniljasokeria

4 liivatelehteä

2 rkl sitruunamehua


Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto, sokerit ja marjat. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon. Nostele lopuksi kermahaavto joukkoon. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä muutamia tunteja.


Sitrustäyte:

2,5 dl vispikermaa

300g maustamatonta tuorejuustoa

100g appelsiinituorejuustoa

1 sitruunan mehu

1 rkl vaniljasokeria

2 dl tomusokeria

6 liivatelehteä


Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto, sokerit ja puolet sitruunamehusta. Kuumenna loppu sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon. Nostele lopuksi kermahaavto joukkoon. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä muutamia tunteja. Minä laitoin tämän täytteen kakun "kuorrutukseksi" eli peitin tällä tuon pienemmän vadelmajuustokakun.

 

Kiille:

4 dl hieman laimennettua vadelmapyrétä

tilkka vettä

4 liivatelehteä

tomusokeria

vaniljasokeria


Laita liivatteet likoon kylmään veteen.  Halutessasi laimenna hieman vadelmapyrétä (mielestäni oli aika tuhtia tavaraa pelkästään). Kuumenna vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen vedelmasoseen joukkoon. Kaada varovasti lusikkaa apunakäyttäen kakun päälle. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan ennen vuokasta irroittamista.


14.09.2009 - 08:52

Tein miehelleni töihin vietäväksi tällaisen Daim-suklaasta tehdyn hyydykekakun.




Tässä ohje 25cm vuokaan

paksulla täytteellä:

 

Pohja:

300g ToffeeDomino-keksejä

50g margariinia

Reunoille Hasselpähkinä keksirullia


Täyte:

6 dl vispikermaa

400g maustamatonta tuorejuustoa

2 levyä Maraboun Daim-suklaata

3 rkl kaakaojauhetta

1 rkl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

tilkka vettä


Koristeluun:

kaakaojauhetta

sokerilla makeutettua kermavaahtoa

tai Flora vispiä

suklaakoristeita


Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Levitä keksimuru vuokan pohjalle (Jos käytät irtopohjavuokaa, niin vuoraa pohja leivinpaperilla) tai lautaselle, jos käytät pelkkää irtoreunusta, kuten minä tein. Laita keksirullat vuokan reunoille pystyyn painaen niitä hieman keksipohjaa vasten. Valmista täyte.

Laita liivatteet kylmään veteen likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa erillisessä kulhossa tuorejuustot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja sulatettu suklaa keskenään. Kuumenna vesi ja lisää lioitetut liivatteet siihen (purista ylimääräiset vedet pois). Kaada liivateseos ohuena nauhana suklaatuorejuustoseokseen. Nostele lopuksi kermavaahto suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä kylmässä yön yli tai ainakin 4 tuntia. Koristele halutessasi kaakaojauheella ja kermavaahdolla sekä mahdollisesti suklaakoristeilla. Itse laitoin myös hieman suklaakoristeita, mutta en ottanut enää siinä vaiheessa kakusta kuvaa.


Toivottavasti kakku maistui :o)


30.05.2009 - 07:48

Leivoin ja täytin eilen ylioppilaskakkuja täksipäiväksi. Hedelmätäytettä tein reilun määrän, joten sain kotiin tehtyä täytteestä vielä tällaisen kakun.



Pohjaksi murskasin pipapikaa digestive-keksejä (määrää en tiedä) ja sulatin hieman margariinia. Pohjan päälle levitin hedelmätäytteen loput, mitä täytekakusta jäi. Muutaman tunnin jälkkeen laitoin päälle marjat ja hedelmät sekä hyytelösokerista kiilteen. Irroitin reunuksen kakusta ja kakku oli valmis. Täyte oli hieman pehmeämpää kuin juustokakussa alunperin ollut täyte.


17.05.2009 - 22:06

En muista olenko koskaan elämäni aikana tehnyt varsinaista hedelmätäytekakkua. No, en ole vieläkään tehnyt, mutta koeversion täytteestä olen tehnyt :o)

Tässä siis hedelmäinen juustokakku, jonka täytettä ajattelin mahdollisesti käyttää tulevassa täytekakussa. Saa nähdä mitä makutuomarit sanovat... Harjoittelin tähän kakkuun myös tuota hedelmäkakun koristelua ensimmäistä kertaa.

Mukavaa hommaa!

 


Ohje isoon vuokaan (neliskulmainen 23cmx30cm)

Pohja:

n. 300g Digestive-keksejä

80g margariinia/voita


Täyte:

4 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk (410g/235g) persikan puolikkaita

1 prk (312g/175g) mandariinilohkoja

1 prk (425g/250g) mango viipaleita

1/2 dl ruokotomusokeria

1/2 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

3 rkl appelsiinimehua


Päälle:

hedelmiä:

esim.

viinirypäleitä

mangoa

persikkaa

vadelmaa

mandariinia

kiiwiä

hyytelösokeri + vesi (tilkka appelsiinimehua)


Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele kevyesti esim. irtopohjavuokan pohjalle (itse käytän pelkkää irtoreunaa tavallisen lautasen päällä). Laita vuoka sivuun ja valmista täyte.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto vispaamalla ja lisää joukkoon sokerit. Hienonna sauvasekoittimella 1/2 prk persikkaa, 2/3 osa prk mangoa, 1/2 prk mandariinia. Jätä loput hedelmät koristeluun. Kiehauta appelsiinimehu ja lisää siihen liotetut liivatteet. Sekoita ja anna jäähtyä ihan hetki. Lisää liivateseos hienonnettujen hedelmien joukkoon ja lisää seos tuorejuuston sekaan. Sekoita hyvin ja lisää joukkoo kermavaahto. Sekoita tasaiseksi ja kaada pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin n. 4 tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla hedelmillä ja lisää päälle kiille paketin ohjeen mukaan. Anna kakun olla vielä jäkaapissa hetki ennen reunan irroitusta.



 


06.05.2009 - 09:19

Löysin netistä Amerikkalaisen Oreo cake-reseptin. Kyseiset keksithän ovat Dominoa vastaavia täytekeksejä, joten päätin muokata reseptin suomalaiseksi. Kakku on ulkonäöllisestikin aivan erinäköinen kuin löytämäni reseptin yhteydessä ollut kuva. Resepti löytyi täältä.



Tässä kakkuohje suomalaisittain ja alempana alkuperäinen resepti.

Mielestäni kakkua riittäisi kyllä n. 10 hlölle


Pohja:

26 Domino-keksiä

2 rkl voita/margariinia


Täyte:

600g maustamatonta tuorejuustoa

2,4dl sokeria

5 kananmunaa

2 tl vanilja-aromia

2 rkl vaniljasokeria

1/4 tl suolaa

0,5dl vehnäjauhoja

200g creme fraishea

15 Domino-keksiä


Päälle:

kermavaahtoa ja Domino mini-keksejä


Murskaa keksit tasaiseksi muruksi. Lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele irtoreunavuokan (24cm)pohjalle ja n. 3 cm reunoille. (itse vuorasin vuokan leivonpaperilla, mutta en tiedä olisiko kakusta tullut kauniimpi ilman leivinpapereita)

Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi. Vatkaa joukkoon sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa massa tasaiseksi. Lisää vielä sokerit, vanilja-aromi, suola sekä vehnäjauhot. Lisää lopuksi creme fraishe. Pieni keksit veitsellä kahteen tai neljään osaan. Nostele vain keksinpalat (ei pientä murua) massan joukkoon ja sekoita lastalla tai lusikalla varovasti.

Nostele täyte vuokaan. Laita vuokan ympärille iso pala folioa ja nosta vuoka isoon astiaan ja täytä astia vedellä noin vuokan puoleen väliin asti. Paista vesihauteessa 160 asteessa 75 minuuttia. Laita sen jälkeen uuni pois päältä ja avaa uuninluukku. Pidä kakkua edelleen uunissa n. tunnin ajan. Nosta kakku pois vesihauteesta ja anna jäähtyä, niin että voit laittaa sen jääkaappiin. Pidä kakkua 24 tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristele jäähtynyt kakku. Ripottelin päälle vielä kaakaotomusokeria.

Itse tein kakun 27cm vuokaan, joten kakku ei ole ihan sen näkoinen kuin ohjeella pitäisi tulla. Oma 24cm irtopohjavuokani on mökille viety, kun kakkuja tehdessäni käytän pelkkää irtoreunaa. Se ei tähän kakkuun sovellu tuon vesihauteen vuoksi.


Cheesecake Factory® Oreo Cheesecake

Crust
1 1/2 cup Oreo cookie crumbs (about 25 Oreo cookies finely chopped)
2 tablespoon melted butter

9 inch spring form pan (buttered on bottom and sides)


Filling

1 1/2 pound cream cheese

1 cup sugar

5 large eggs

1/4 teaspoon salt

2 teaspoon vanilla

1/4 cup flour

8 ounces sour cream

5 Oreo cookies (coarsely chopped for the batter)

10 coarsely chopped Oreo cookies for the topping


Preheat oven to 325 degrees F


CRUST

Mix melted butter with Oreo crumbs and press in the bottom of a 9 inch springform pan and 1 1/2″ up the sides. Set aside.


FILLING

With all ingredients room temperature, beat cream cheese with a mixer on low until fluffy. Slowly add sugar and continue beating cream cheese until mixed well.

Add eggs one at a time and continue to beat until blended.Add vanilla, salt and flour, and beat until smooth. Add the sour cream and beat.Stir in the coarsely chopped oreo cookies with a spoon or rubber spatula.

Pour batter into the spring pan and place the nine coarsely chopped Oreo Cookies on top of the cream mixture. Wrap a large piece of foil around the bottom of the pan to keep the cheesecake in the water bath from absorbing the water through the bottom. Put pan into a large pan and add very hot water until it comes halfway up the side of springform pan. Place in oven and bake about an hour or a little longer, until a cake tester comes out clean and top is fairly firm.


Bake for one hour and 15 minutes.After cheesecake has finished baking, keep oven door open and let the cheese cake stay in the oven for one hour. Remove from oven and let cool enough to place in the refrigerator for 24 hours.


Serves 4-6

 


 

21.04.2009 - 15:52

Löysin jo unohtamani marenkikääretorttureseptin Sokeripilvi-blogista. En kuitenkaan tällä kertaa halunnut kääretorttua tehdä, joten tästä tulikin tällainen kakku... Täytteen tein omasta päästäni.



Pohja:

4 valkuaista

1tl sitruunamehua

2dl sokeria

1dl vehnäjauhoja

2rkl maissijauhoja


Täyte:

3dl vispikermaa

1dl maitorahkaa

n.3 rkl lemon curdia

1 rkl vaniljasokeria

tomusokeria (maun mukaan)

vadelmia


Päällä:

vispikermaa

marsipaanikukkia ja -lehtiä


Vatkaa munat ja sitruunamehu hyväksi vaahdoksi. Lisää kokoajan vatkaten sokeri joukkoon. Vatkaa massa kovaksi vaahdoksi. Lisää siivilöiden jauhot edelliseen. Nostele massa tasaiseksi. Levitä uunipellille kaksi samankokoista ympyrää taikinasta. Voit halutessasi pursottaa massan pellille, jos haluat hieman kuvioitua.Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Vatkaa kermavaahdoksi (voit samalla vatkata myös päälle tulevan kerman ja erottaa sen ennen muiden täyteaineiden lisäämistä). Lisää joukoon kaikki muut paitsi vadelmat. Sekoita tasaiseksi. Laita vadelmat joukkoon ja sekoita varovasti. (huom! jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia tulee ne kiehauttaa ja jäähdyttää ennen kakkuun laittamista) Levitä täyte ensimmäiselle marsipaanilevylle. Nosta toinen levy päälle ja levitä päälle kermavaahtoa ja pursota reunat, jos haluat. Koristele haluamallasi tavalla.



Tässä kuva, jossa näkyy kakkualusta ja -kupu sekä tuo muovinen "kakkupaperi". Kävin eilen Ikeassa ja sieltä löysin nuo. Ikeassa oli muuten muutakin leivontajuttua myynnissä. Erilaisia piparimuotteja, koristelujuttuja ja jopa pursotinpussi-raappa-kakkuleikkurisetti. Itse sain käveltyä noiden listan viimeisten juttujen ohi ostamatta, joten käyttökokemusta ei ole niistä. Tuota kakkukupu-lautanen settiä en pystynyt vastustamaan. Se oli juuri se juttu, joka minulta puuttui... :o)


18.04.2009 - 21:55

Eräänä päivänä tuli mieleeni hedelmäisenjuustokakun resepti. Niinpä tänään (kauheassa kiireessä) piti kakkua ryhtyä kokeilemaan:o)



Ohje

 

pohja:

12 digestive-keksiä

n. 70g margariinia


täyte:

2 dl kermaa

2 dl Ehrmann maitorahkaa

100g maustamatonta tuorejuustoa

4 liivatelehteä

2 prk ananasmurskaa

5 passionhedelmää

1/2dl tomusokeria

1,5 rkl vaniljasokeria


Kiille:

3dl appelsiinimehua

1,5dl hyytelösokeria


Murskaa keksit ja lisää sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele vuokan (n. 20-24cm) pohjalle.Voit käyttää irtopohjavuokaa tai sitten pelkkää irtoreunusta lautasen päällä.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Valuta ananasmurska siivilässä, ota mehu täyteen. Paseeraa (painele) passionhedelmän liha siivilän läpi, jotta saat eroteltua siemenet pois. Sekoita hedelmät keskenään. Lisää hedelmien joukkoon maitorahka, tuorejuusto ja sokerit. Kuumenna puolet ananasmehusta ja lisää kuumaan mehuun liossa olleet liivatteet. Lisää liivate ohuena nauhana kokoajan sekoittaen edelliseen. Nostele lopuksi kermavaahto muuhun täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia.

Valmista kiille kuumentamalla mehu ja lisäämällä sokeri kuuman mehun sekaan koko ajan sekoittaen. Anna kiehataa, mutta älä keitä. Anna kiilleseoksen jäähtyä hiukan (itse sekoitan kokoajan, jotta ei synnyt päälle kalvoa) ja kaada lusikan kautta kiille kakun päälle. Annan hyytyä vielä hetken aikaa. Irroita reuna kakusta ja koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin nopeasti koristeluun valkosuklaata.

23.03.2009 - 17:09

Löysin netistä mukavan leivontavideosivuston (kyseessä kylläkin mainossivusto), kun etsiskelin reseptiä tuolle passionhedelmäkakulle. Tämä on taas yksi versio sivuston passionhedelmäkakusta... En onnistunut saamaan mustikkatäytettä piiloon täytteen alle kuten ohjeessa neuvotaan. Oliskohan nuo kotimaiset metsämustikat kosteampia kuin nuo ulkomaiset isot (pensas?)mustikat? Laitoin taas mustikkatäytteeseen liivatteen.


Tässä ohje:


Pohja:

200g digestivekeksejä

60g margariinia/voita


Tuorejuustotäyte:


400g maustamatonta tuorejuustoa

1 tölkki (395g) condensoitua maitoa

1,5 sitruunan mehu


Mustikkatäyte:

100g mustikoita

3rkl tomusokeria

0,5 sitruunan mehu

1 liivatelehti


Laita liivatelehti likoon. Mittaa kattilaan mustikat, sokeri ja sitruunamehu. Kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää liivatelehti ja anna seoksen jäähtyä.

Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita keskenään ja painele vuokanpohjalle (n.22 cm). Anna olla kylmässä hetken aikaa.

Valmista tuorejuustotäyte. Laita kulhoon tuorejuustot ja condesoitu maito. Sekoita keskenään tasaiseksi massaksi. Lisää sitruunoiden mehu joukkoon. Vatkaa hetki ja seos jämäköityy.

Levitä tuorejuusto täyte vuokan pohjalle ja tee keskelle syvennys. Lisää keskelle mustikkatäyte. Peitä mustikkatäyte velä lopulla tuorejuustotäytteellä. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin muutama tunti (mielellään vielä pidempään).

Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan lusikoimaan passionhedelmää kakun päälle. Itselläni tuo mustikkatäyte paistoi niin paljon tuosta päältä "läpi", että ajattelin kakusta tulevan kivemman näköinen mustikkakiilteellä.

Mustikkakiille:

2 dl vettä (halutessasi hieman mehua)

1 dl hyytelösokeria

mustikoita


Levitä mustikat kakun päälle. Tee kiille pakkauksen ohjeen mukaan.


22.03.2009 - 19:33

Halusin kokeilla passionhedelmäjuustokakkua. No kaikki ei mennyt sitten leipoessa ihan putkeen ja reseptiä piti muuttaa ihan "hatusta vetäen". Kuitenkin ihan hyvä kakku tästäkin tuli ja kakku sai tarjolla ollessa lempinimen "Kutukakku". Taitaa tuo päällinen hieman kudulta näyttääkin... ;o)




Tässä ohje tähän kakkuun.

Meinaan kyllä ihan lähiaikoina kokeilla sitä toista reseptiä,

jonka mukaan tämäkin alunperin piti tehdä...


Pohja:

200g digestivekeksejä

60g margariinia/voita


Tuorejuustotäyte:

1 prk Sunnuntai vanilja (tuorejuuston kaltainen)

200g maustamatonta tuorejuustoa

n. 2dl vispikermaa

tomusokeria

vaniljasokeria

1 1/2  sitruunan mehu

3 liivatelehteä


Mustikkatäyte:

100g mustikoita

3 rkl tomusokeria

1/2 sitruunan mehu

1 liivatelehti

 

Kiille:

3 passionhedelmää

2 dl vettä

1 dl hyyteösokeria

(keltaista väriä)


Laita kaikki liivatteet likoon. Mittaa kattilaan mustikat, sokeri ja sitruunamehu. Kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää liivatelehti ja anna seoksen jäähtyä.

Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita keskenään ja painele vuokanpohjalle (n.22 cm).

Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuustot keskenään. Purista sitruunojen mehut ja kuumenna. Lisää kuumennettuun mehuun puristetut liivatteet. Lisää tuorejuustojen sekaan. Lisää joukkoon sokeria. Sekoita kermavaahto seokseen. Lisää sokereita tarvittaessa.

Levitä puolet tuorejuustotäytteestä kakkuopohjan päälle. Nostele hieman reunoja pitkin. Lisää jäähtynyt mustikkatäyte syvennykseen ja lisää päälle loput tuorejuustotäytteestä. Anna hyytyä ainakin 4 tuntia jääkaapissa.

Tyhjennä passionhedelmien liha kattilaan. Mittaa myös vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Kuumenna vielä kiehumispisteeseen. Sekoittele ja anna hetki jäähtyä. Lusikoi kakun päälle. Anna vielä hyytyä hetki.

 

Ystävystyin tuohon passionhedelmän makuun niin, että varmasti tätä hedelmää meillä käytetään jatkossakin. Tämä oli muuten ensi tuttavuus tuoreeseen passionhedelmään. Maku oli raikas!


17.03.2009 - 15:20

Löysin kaupan Amerikka hyllystä Betty Crocker-tuotteita.

Ennen en ole näihin törmännyt. Viime syksynä Amerikan reissullamme saimme maistaa ihanaa valmisaineksista tehtyä kakku, joten piti kokeilla olisiko näillä aineilla päässyt samaan lopputulokseen...


 

Kakkupohja maistui juuri siltä miltä ulkomailla maistetut kakut ovat aina maistuneet. Hieman ehkä sacher-kakku tuli mieleeni. Tuo täyte/kuorrutus oli kyllä minun makuuni jopa hyvää. Lapset pitivät kakusta todella paljon, joka on harvinaista. Kakku oli kosteaa, niin kuin paketissa luvataankin.

Kakkupohja-aineksiin piti lisätä vesi, öljyä (itse käytin sulatettua margariinia) sekä kananmunia. Nämä paketin ainesten kanssa vatkattiin hetken aikaa ja sitten vuokaan paistumaan. Täyte oli purkissa täysin valmista ja sitä vain hieman sekoitettiin kulhossa. Jos tuota whipped frostingia olisi halunnut riittävästi sekä väliin että päälle olisi tarvinnut ainakin yhden purkin lisää... Itse jouduin lisäämään kakun reunoille hieman kermavaahtoa, johon lisäsin sokeria ja kaakaojauhoa.

Äitini kävi juuri maistiaisella ja hänkin totesi heti, että maistuu ihan sacher-kakulle ilman aprikoosimarmeladia.


19.02.2009 - 21:45


Alku syksystä Amerikan reissulla saimme häissä todella hyvää suklaakakkua. Nyt reseptin saadessani se olikin sellainen, ettei kaikkia aineksia suomesta saakaan... No, etsin sitten samalla nimellä kakkua ja löysin reseptin, jota piti kokeilla.

 

Laitan reseptin tänne myöhemmin...

 


15.02.2009 - 22:58



Mustikkapiirakka juustokakun tapaan


Pohja:

300g vanilja-täytekeksejä

100g margariinia


täyte:


7 liivatelehteä

5 dl kermaa

400g maustamatontatuorejuustoa

2 dl sokeria

2 rkl vaniljasokeria

1 appelsiinin mehu

tilkka vettä


kiille

mustikoita (pakaste)

1,5 dl hytelösokeria

1,5 dl vettä

1,5 dl mustaviinimarjamehutiivistettä


Murskaa keksit. Sekoita sulatettu margariini keksien kanssa ja painele keksimuru irtopohjavuokan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja appelsiinin mehu. Kuumenna vesi tilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivateseos tuorejuuston joukkoon. Sekoita kermavaahto tuorejuusto-liivateseokseen. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.

Lisää mustikat kylmiä piirakan päälle. Tee hyytelösokerista ohjeen mukaan liemi. Lusikoi liemi marjojen päälle. Anna hyytyä... Niin, jos se päällinen hyytyisi... Minulla ei hyytynyt, niin kuin kuvasta näkyy. Hyvää oli kuitenki :o)


Kysymys: Onko mustaviinimarjamehussa joku ainesosa, jonka kanssa ei voi hyytelösokeria käyttää? Eikö ainakin kiiwi-hedelmä ole sellainen, että hyytelösokeriliemi ei "tartu"?



24.01.2009 - 20:32

Pienoista blogitaukoa on ollut ilmassa. Leiponut olen kyllä ahkerasti, mutta tänne blogiini en ole vaan saanut perusohjeita laitettua. Tämän kuitenkin haluan tänne itselleni ehdottomasti muistiin, jotta löydän reseptin vielä seuraavalla kerrallakin:o)

Eräs sukulaisemme tekee todella ihanaa appelsiinikakkua, jota oli tarjolla kuopuksemme ristiäisissäkin. Resepti vaan on jäänyt pyytämättä. Nyt viikolla, kun oli hieman luppoaikaa ja jotain piti päästä leipomaan, ajattelin etsiä netistä jonkun appelsiinikakun ohjeen ja kokeilla jospa pääsisin edes lähelle sitä makua... No, löysinkin mielestäni todella hyvän ohjeen Wikikirjastosta appelsiinikakun nimellä.

 

 

Appelsiinikakku

200g margariinia

2,5 dl sokeria

3 munaa

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 appelsiinin mehu ja kuoriraaste (itse käytin yhden kokonaisen appelsiinin)

 

päällä

appelsiinin puristettua mehua

tomusokeria

 

Vatkaa margariini ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää kuivataineet ja appelsiinimehu ja -raaste. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhoitettuun vuokaan. Paista n. 45 min. 175 asteessa.

Kumoa paistettu kakku lautaselle ja anna jäähtyä. Tee kuorrute siivilöimällä appelsiinin mehua ja lisäämällä siihen tomusokeri. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä kakun päälle. Lisää nestettä vähän kerrassaan. Halutessasi ripottele päälle esim. nonparelleja.

 

Itse tekisin normaalikokoiseen vuokaan puolitoista tai kaksinkertaisen taikinan, koska tämä kakku jäi aika matalaksi. Maku oli kyllä todella kohdallaan...

 


01.01.2009 - 11:46
Olin ajatellut tekeväni caipirinha-kakun vuoden vaihtumisen kunniaksi. Kerman jo vatkattuani mietin, etteivät lapset varmastikaan siitä kakusta kauheasti välitä. Päätin tehdä sitten jotain muuta aineksista, joita kaapeistamme löytyi. Tällainen sitä sitten tuli...



Appelsiini-vadelmakakku (n.20cm vuokaan)

Pohja:
10 digestive-keksiä
50g margariinia

Täyte:

200g appelsiini tuorejuustoa
3dl kermaa
3 riviä valkosuklaata
n. 2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
3 liivatetta
2 mandariinin mehu tai 1/2 appelsiinin mehu

Päälle:
(pakaste)vadelmia
hyytelösokeri + mehu/vesi

Laita liivatteet veteen likoon. Murskaa keksit pieneksi ja sulata rasva. Sekoita keksit ja rasva tasaiseksi massaksi. Painele irtopohjavuokan pohjalle keksimassa (Jos käytät perinteistä irtopohjavuokaa, niin laita pohjalle sopivan kokoinen leivinpaperin pala). Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, raastettu valkosuklaa ja sokerit. Purista mandariinien tai appelsiinin mehu ja kuumenna kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan mehuun. Lisää liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustomassaan. Lisää sekaan lopuksi kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä noin 3-4 tuntia ennen marjojen ja kiilteen lisäämistä.
Levitä pakastemarjat kakun päälle. Tee kiille ohjeen mukaan. Tee hyytelösokerilientä suhteutettuna marjojen määrään. Itse laitoin reilut 2 dl tähän kakkuun. Levitä lusikalla hyytelösokeriliemi marjojen päälle. Anna hyytyä hetki ennen vuokasta irroittamista.

Reunassa valkosuklaasta tehty koriste. Sulata valkosuklaa ja laita se pieneen pussiin. Leikkaa pussin reunaan reikä. Pursota valkosuklaata sopivan kokoiselle leivinpaperiliuskalle ja paina liuska kakun reunaa vasten, kun suklaa on vielä sulaa. Anna kovettua kylmässä hetken aikaa ja poista leivinpaperi kakun ympäriltä.


Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2009!!




Tässä vielä kuva samalla reseptillä tehdystä kakusta. Oli kakku mielestäni sen verran hyvää,
että sitä kannatti tehdä heti perään uudestaan:o)


03.12.2008 - 22:30
Löysin reseptiarkistostani mieheni mummin vanhat käsintehdyt reseptivihkoset. Pelastin ne aikoinaan roskikseen joutumiselta. Nyt sitten vihkosia selaillessani löysin sieltä helpon kuuloisen reseptin. Resepti muuttui minun hyppysissäni koknaan, mutta edelleenkin ohje on yhtä helppo tehdä kuin alkuperäinenkin. Aineiden määrää ei kannata pelästyä. Alla minun kehittelemäni resepti.




Suklaa-hasselpähkinäkakku

2,5dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa
1,5 dl maitoa/kermaa
150g creme fraishea
4 riviä (tummaa)suklaata

1,5 dl hasselpähkinäruohetta

Rouhi suklaa pieneksi palaksi. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele vuoka ja korppujauhota tai käytä silikonivuokaa. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 astetta n. 45 min. Voit kokeilla kakun kypsyyttä esim. coctailtikilla. Paina tikku taikinaan ja jos tikkuun ei jää taikinaa on kakku valmis. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku. Itse koristelin kakun sulatetulla suklaalla ja nonparelleilla.


21.11.2008 - 09:04
Hieman myöhässä päivityksiä. Nyt on kone ja vuodatus tökkinyt sekä itse olen ollut kiireisenä, joten päivityksiä hieman myöhässä:o) Tässä lasten kanssa tehty isänpäiväkakku.



Kakku on tehty ihanaan kummitädiltäni etukäteislahjana saamaani ruusu-silikonivuokaan.

Valelin vuokan kaksi kertaa sulatetulla maitosuklaalla. Lasten kanssa täytimme suklaa ja nougat jätskeillä sekä kinuskikastikkeella. Tarkemmmin kerrottuna ohje löytyy täältä.

Kiitokset vielä kummitädilleni ihanasta ja juuri minulle sopivasta lahjasta!!

Päivityksiä yritän saada tänne aina kun vaan aikaa riittää. Leipomuksia on tehty, mutta pitkälti näiden jo täällä olevien ohjeiden mukaan. Tällä hetkellä meillä suosikkeina on mokkapalat/ruotsinparhaat sekä muffinssit. Josko vielä tänään saataisiin tehtyä hieman pikkuleipiä.
 
04.04.2008 - 10:53
Menin eilen kyläilemään ystäväni luokse ja ajattelin viedä jotain hyvää mukanani.
Tämän laitan oikeastaan sen vuoksi, että näette minun tosella pitävän tuosta caipirinha kakusta:o) Tuoreet mansikat oli huonoja, joten jouduin tyytymään hieman erikoiseen marjavalikoimaan:o)




Resepti löytyy täältä!

Kiitokset Millalle, Tonylle ja Remulle mukavasta illasta!!

15.03.2008 - 09:06
Kävin viime torstaina Fazerin Sweet Magic-näytöksessä. Nyt oli aiheena suklaa. Sain sieltä maistuvan suklaamoussereseptin, jota muokkasin moussekakkuun (ja omaan makuun) sopivaksi...



Tässä minun reseptini:

n. 100g digestive-keksejä
60g sulatettua margariinia

täyte 1.

100g tummaa suklaata
2 keltuaista
40g tomusokeria
100g appelsiinituorejuustoa
1 1/4 dl kermaa

täyte2.

100g vaaleaa suklaata
2 keltuaista
40g tomusokeria
100g appelsiinituorejuustoa
1 1/4dl kermaa

(2rkl sitruslikööriä
2 liivatetta)

Murskaa keksi hienoksi ja lisää joukkoon sulatettu margariini. painele irtopohjavuokan pohjalle tai jos käytät irtoreunusta niin kuin minä tein, niin aseta reunus lautaselle ja painele keksimuru pohjalle.

Sulata suklaat omissa kipoissaan ja vatkaa molempien täytteiden tomusokeri ja keltuaiset kovaksi vaahdoksi. Jaa vaahto kahteen osaan ja lisää suklaat joukkoon. Lisää seuraavaksi tuorejuusto ja viimeiseksi kevyesti vatkattu kerma molempiin töytteisiin.
Oma vaaleatäyte jäi hieman löysäksi, joten lisäsin siihen kaksi vedessä liotettua liivatetta, jotka sulatin kiehautettuun sitruslikööriin ja lisäsin täytteeseen.
Koristeena suklaapähkinöitä, joista osa on suihkutettu pronssi-sprayllä.


06.02.2008 - 12:36
Kummitätini kyseli porkkanakakun teosta enkä osannut siihen juuri mitään sanoa, koska en ole koskaan sellaista tehnyt. Nyt löysin niin herkullisen kuvan porkkanakakusta, että ohjetta oli pakko kokeilla, kun lapseni kerhokavereita tuli äiteineen ja pikkusiskoineen meille kylään.



Ohje löytyi Lettupannu-blogista.

Alla ohje hieman muunneltuna

Kakku:
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3,5 dl fariinisokeria (melko tiiviiksi puristettuna)
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl omenamehua (vesi/maito käy myös)
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g margariinia
2dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
1 rkl vaaleaa mehua
(tummaa suklaata)

Laita uuni kuumenemaan 175C. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (n.24cm). Raasta porkkanat raastimen pienellä terällä. Sekoita yhdessä kulhossa fariinisokeri, öljy sekä omenamehu. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhojen joukkoon neste. Lisää vielä raastetut porkkanat ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua n.45 min. Kokeile kypsyyttä puisella coctailtikulla - kakku on kypsä jos tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä kokonaan ja kuorruta.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Ohjeen määrästä riittää sivuillekin tai voit halutessasi laitta puolet kakun sisään ja kuorrutteen vain kakun päälle. Koristele esimerkiksi tummalla suklaalla. Itse tein suklaalla ympyröitä pursottamalla pienestä minicrip-pussista ja vedin coctailtikulla kakun keskeltä reunoille viirut. Keskellä kaupan suklaaruusu kahden terälehden kanssa (pronssi-spraylla suihkautettuna).



Kakku oli mehevä ja kuorrutetta olisi tosiaan voinut laittaa vaikka täytteeksikin :o)


09.01.2008 - 21:24
Tein tänään koristeita viikonlopun kakkuihin. Poikamme kohva 5-v. kärtti vieressä, että miksei hän saa auttaa ja leipoa kanssani. No, menin sitten lupaamaan, että kun koriste on valmis leivon hänen kanssa jotain. Onneksi sain pullataikinan suostuteltua suklaakakuksi, koska aikaa ei ollut pullien nostatukseen yms. Teimme alla olevasta ohjeesta puolitetun version.



Tämä on kyllä meidän suosikki resepti suklaakakuista. Tädiltäni tämän ohjeen sain ja luulen että on alunperin jostain kokkikorteista.

Suklaakakku

125g voita
300g (3dl) sokeria
3 munaa
300g (4 1/2dl) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
3-4rkl kaakaojauhoa
2 dl maitoa

kuorrutus

100g voita
2rkl kaakaojauhoa
3dl tomusokeria
2 rkl vahvaa kahvia
2tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen koko ajan hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi.Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä kakkua uunissa 180 astetta 35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa kuorrutteen aineet tasaiseksi massaksi. Levitä tai pursota kuorrute kakulle ja koristele haluamallasi tavalla.

Minä pitkästä aikaa harjoittelin tuohon päälle korinpunospursotusta ja sitten sellaisella nallenturkki tyllalla pursottelin nuo reunat. Poika innostui noiden nonparellejen kanssa ja pakkohan niitä oli siihen saada.

Kiitokset "Tuomaksen kakku" reseptistä Marjukalle!

(Tuo Tuomaksen kakku-nimitys tulee siitä, että tätini oli tätä kakkua leiponut meille ja kun silmä vältti oli meidän Tuomas nuolemassa tuota kuorrutetta kakun päältä:o) Äitiä ei kyllä siinä tilanteessa lainkaan naurattanut.... Pojan selitys oli: Kun se oli niin hyvää!!!)



09.01.2008 - 15:17
Tuossa eräänä päivänä hedelmälautasella "nuokkui" muutama tumma banaani:o) Etsin jonkinlaista kakkuohjetta niille ja Chocomumilta löysin tämän. En ole mikään banaanikakkujen ystävä eikä tämäkään mieltäni muuttanut. Tuoreeltaan en tykännyt yhtään, mutta muutaman päivän odottelun jälkeen maku oli jo parempi. Ei kuitenkaan noussut suosikikseni... En tiedä teinkö jonkun virheen, kun tämä oli kehuttu kakku. Jätin kyllä nuo pähkinät pois, joten voisiko johtua siitä??

Kuva oli mielestäni hauskasti epäonnistunut:o)




Ohjeen löydät tästä linkistä.


23.12.2007 - 21:25
Tämän suklaa-vaniljakakun myötä haluan toivottaa

MUKAVAN MAKEAA JA RAUHAISAA JOULUA

kaikille blogini lukijoille!



Vanilja-suklaakakun ohje on löydetty Merjan blogista.

Suklaa-Vanilja kahvikakku

125 g Rasvaa

3 dl Sokeria

2 Munaa

100 g Paloiteltua suklaata

1 tl Vaniljasokeria

2 tl Leivinjauhetta

5 dl Vehnäjauhoja

(lisäsin vielä 2 rkl kaakaojauhoa)

2 dl Vanilja valmisrahkaa


Kuorrutus: Kaakaotomusokeri-kuorrutusta ja sulatettua valkosuklaata

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahdottaen. Lisää rouhittu suklaa. Sekoita kuivat aineet ja lisää seokseen. Lopuksi lisää rahka. Ohjetta voi muunnella käyttämällä rahkan tilalla esim kermaviiliä. Paista 2 litran vuoassa, 175 asteessa, noin tunti. Jäähdytä ja koristele tomusokerikuorrutuksella sekä valkosuklaalla. Painele halutessasi kuorrutteeseen pähkinöitä, kuivattujen hedelmien paloja, suklaakarkkeja tms.


17.12.2007 - 15:35
Tätä kyseistä reseptiä on pitänyt jo pitkään kokeilla ja nyt tuntui hyvältä ajankohdalta. Alunperin ohje on Kaarina Roiniselta, mutta Chocomumin tapaan tein muutokset.




Pohja:

150 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

maitoa kostutukseen

 

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min (pohja ei saa saada paljon väriä). Anna pohjan jäähtyä. kostuta pohja maidolla.

 

Täyte:

2,5 dl vispikermaa

150g Valio crème fraichea

1 dl fariinisokeria


Päälle vadelmia ja hyytelösokerista kiille

1  1/2 kertaisena paketin ohjeen mukaan


Vatkaa kerma, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kaada täyte pohjan päälle. Asettele vadelmat täytteen päälle. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada tai lusikoi vadelmien päälle.

Laitoin kiilteen sekaan hieman mustaherukkamehua, jotta kiille olisi hieman punertava.

Maistamaan en ole vielä kerinnyt, mutta ihan varmasti tänään vielä maistellaan pienen makutuomariston kesken:o)

16.12.2007 - 23:31
Tämä on viimeinen kakku tälle päivälle:o)

Näitä Dooley´s torttuja on näkynyt aika monessakin blogissa ja hieman eri ohjeilla. Minä soveltelin kaurislapsen ohjetta hieman. Pääsin kokeilemaan uutta sydänirtoreunaa, jonka ostin Tallinnasta eilen noin 3 eurolla. Myös tuo Dooley´s on "matkamuistoja":o)



Tässä ohje:
100g dominokeksejä
40g rasvaa

n. 2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
3rkl kaakaojauhoa
1 dl Dooley´s "toffeelikööriä"
3 liivatelehteä
vaniljasokeria

Laita liivatteet kylmään veteen. Murskaa keksit ja lisää sulatettu rasva keksejen joukkoon. Painele esim. irtopohjavuokan tai irtoreunan pohjalle keksimuru. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa ja lisää joukkoon kaakaojauhe. Kaada Dooley´s kattilaan ja anna kiehua hetken, jotta alkoholi poistuu. Ota pois liedeltä ja lisää sekaan puristetut liivatteet. Anna jäähtyä hiukan ja kaada Dooley´s-liivateseos tuorejuuston joukkoon. Nostele sekaan kermavaahto varovasti sekä vaniljasokeri. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli. Irroita veitsellä kakku reunoista ja nosta tarjottavaksi.

Tästä ohjeesta tulee noin 18-20cm vuokaan sopiva kakku.



12.11.2007 - 08:43
Maistoinpa tässä kyläillessäni ystäväni luona omena-kaneliglögiä. Heti tuli mieleeni, että tästä pitäisi kokeilla glögikakkua. Täyte on peräisin tuosta aikasemmin tekemästäni mangokakusta.




Tässä ohje:

Pohja
200g pipareita
75g margariinia

Täyte
4 liivatetta
2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
sitruunan mehua
1dl sokeria
2rkl vaniljasokeria

Kiille
3dl omena-kaneliglögiä
4 liivatelehteä
tilkka vettä

hienonnna piparit ja lissä joukkoon sulatettu rasva. Painele irtopohjavuokan pohjalle. laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon sitruunan mehu ja sokerit. Kuumenna vesi tilkka kiehuvan kuumaksi ja sulata liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken aikaa ja kaada sitten ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto ja kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä muutamia tunteja tai yön yli.
Laita kiilteen liivatteet likoon kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Mittaa glögi astiaan. Kuumenna vesi tilkka kuumaksi ja sulata liivatteet siihen. Anna jäähtyä hiukan ja lisää sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen glögin joukkoon.Kaada kiille varovasti täytteen päälle. Anna kiilteen hyytyä kylmässä joitakin tunteja. Koristele haluamallasi tavalla.



Saa nähdä mitä makuraati on tästä mieltä...

08.11.2007 - 17:28
Tällaisen tortun vein mukanani tänään tuttuun kampaamoon,
jossa käymme koko perhe leikkauttamassa hiuksemme.
Tämän tein pätkiskakun ohjetta hieman muunnellen!


(Kuten huomata saattaa pohja on diggestive-kekseistä tehty)

07.11.2007 - 09:19
Tein pyynnöstä tällaisen mango-juustokakun Marien ohjeella. Pohjaan käytin kylläkin vaniljatäytteisiä kaurakeksejä.



Tässä ohje:

Pohja:

200g Kaurakeksejä vaniljatäytteellä
80g margariinia

Täyte:

6 liivatelehteä
300g tuorejuustoa
4 dl Vispikermaa
2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
tilkka vettä

Kiille:
3 prk mangososetta
3 liivatetta
tilkka vettä

Murskaa keksit ja lisää sulatettu rasva joukkoon. Painele 26cm irtopohjavuokan pohjalle keksimassa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Notkista tuorejuusto ja lisää sokerit ja sitruunamehu. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen. Lisää hieman jäähtynyt kiivateseos ohuena nauhana tuorejuuston sekaan koko ajan sekoittaen. Nostele kermavaahto varovasti joukkoon. Anna jähmettyä muutamia tunteja jääkaapissa.
Laita kiilteen liivatteet likoon kylmään veteen. N. 5 minuutin kuluttua kuumenna vesi tilkka kiehuvaksi ja sekoita liivatteet kuumaan veteen. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen mangososeen joukkoon. Kaada kiille varovasti jähmettyneen kakun päälle. Anna hyytyä vielä muutama tunti ennen koristelua ja tarjoilua. Irroita kiertämällä veitsellä kakun reuna irti vuokan reunasta. Koristele haluamallasi tavalla.
Itse koristelin kakun valkosuklaalla.




Tässä vielä kuva koko kakusta.


30.08.2007 - 20:58
Tänään meille tuli ystäväperhe kyläilemään. Tarjosimme kanatortilloja sekä tällaista mansikka-sitruunatuorejuustopiirakkaa. Tuon täytteen pursottamisidean löysin Hienot Juhlakakut-kirjasta, jonka löysin kirjastosta. En kuitenkaan käyttänyt kirjassa olutta ohjetta, kun hieman vierastan noiden raakojen kanamunien käyttöä täytteissä.




Pohjana:
120g keksejä (esim. digestive, marie, kaura)
50g margariinia

Täyte 1. (vaalea)

2rkl sitruuna tuorejuustoa
1/2prk maitorahkaa
tomusokeria
2 liivatelehteä
tilkka vettä
1,5 dl kermaa vaahdotettuna

Täyte 2. (punainen)

2rkl maustamatonta tuorejuustoa
1/2 prk maitorahkaa
1dl mansikkasosetta
tomusokeria
n. 1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä
1,5dl kermaa vaahdotettuna

Kiille:
n 2dl mansikkasosetta
tomusokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä

Murenna keksit kaulimella minicrip-pussissa ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen. Jaa maitorahka kahteen kulhoon. Lisää toiseen sitruunatuorejuusto ja tomusokeri sekä toiseen kulhoon tuorejuusto, mansikkasose, sokerit. Kuumenna kupissa tilkka vettä ja liota liivatteet joukkoon. Kaada 3/5 osaa nesteestä mansikka-tuorejuustoseokseen ja loput sitruunatuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää molempiin kulhoihin kevyesti nostellen kermavaahto joukkoon.
Anna täytteiden jähmettyä hetken kylmässä ja kaada ne kahteen pursotinpussiin. Leikkaa pussin suusta pala pois, että saat pyöreän suun, josta täyte pursotetaan pohjan päälle.
Pursota reunasta aloittaen toisella täytteellä ympyrä. Jatka toisella täytteellä sisemmäksi toinen ympyrä ja jatka kunnes päädyt vuokan keskelle. Tee päälle vastaväreillä toinen kerros. Saat tällä tavoin kivan ruutukuvioinnin täytteillä.
Anna tortun jähmettyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Tee jähmettyneen tortun päälle kiille. Laita liivatteet kylmään veteen. Lisää tomusokeri mansikkasoseeseen.  Kuumenna vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen liivatteet mansikkasoseeseen. Halutessasi voit koristella kiilteen esim. kermasydämin. Tiputtele päälle kerma tippoja ja vedä esim. coctailtikuilla pisaroiden läpi. Anna päällikerroksen jähmettyä muutama tunti.






13.08.2007 - 20:25
Muutamassa blogissa on ollut erilaisina versioina tämän tapaista raparperi-valkosuklaa tuorejuustotorttua. Itse tein taas kerran oman sovelluksen kaurislapsen alkuperäisreseptistä.



Maistoin tuossa itse palasen ja vielä en osaa täysin sanoa olinko tyytyväinen vai en. Raparperi olisi saanut mielestäni maistua vieläkin enemmän tuossa kakussa. Ehkäpä tuo valkosuklaankin maku tasoittuu huomiseen.




Ohje:

Pohja:
120g marie-keksejä
80g digestivejä
75g margariinia/voita

Raparperisose:
5 pitkää raparperia
2,5dl vettä
2dl sokeria

Täyte:
2,5dl Kevyt vispiä/kermaa
1prk maitorahkaa
1prk maustamatonta tuorejuustoa
120g valkosuklaata
raparperisosetta (valutettu)
0,5dl raparperin keitinlientä
6 liivatelehteä
(n. 1 dl) tomusokeria
1,5rkl vaniljasokeria

Kiille:
Raparperin keitinliemi
3 liivatetta
pieni määrä vihreää elintarvikeväriä

Tee ensin raparperi hilloke pilkkomalla raparperit kattilaan ja lisäämällä joukkoon vesi ja sokeri. Anna kiehua hiljaisella, kunnes raparperit ovat pehmentyneet. Valuta raparperit siivilän läpi ja anna jäähtyä.

Murskaa keksit hienoksi ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Painele keksimuru irtopohjavuokan pohjalle tiiviisti.

Vatkaa kerma tai kevyt vispi vaahdoksi. Lisää joukkoon maitorahka, tuorejuusto sekä valutettu raparperi. Sulata valkosuklaa ja lisää edellisten joukkoon. Liota liivatteet kylmässä vedessä noin 5 min. ja kuumenna raparperin keitinliemi kiehuvaksi ja lisää puristetut liivatteet siihen. Kaada liivate seos kerma-rahka-tuorejuustoseokseen. Lisää sokerit ja maista onko sokeria tarpeeksi. Kaada seos irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Kun täyte on jähmettynyt. Laita kolme liivatetta likoon kylmään veteen. Ota pieni määrä keitinlientä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää puristetut liivatteet siihen ja kaada se lopun keitinliemen sekaan. Lisää joukkoon pieni määrä vihreää elintarvikeväriä. Kaada kiille varovasti täytteen päälle ja anna hyytyä
vielä muutaman tunnin ajan kylmässä.
 
Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin pakasteesta tämän kesän marjoja, kun tuoreita ei nyt kotoa löytynyt...

Tein tämän 22cm vuokaan, mutta täytettä jäi yli hieman. Tämä määrä riittäisi siis isompaankin vuokaan, mutta mielestäni silloin keksien määrää tulisi lisätä ja ehkäpä kiillettäkin. Makuasioita:o)

18.07.2007 - 16:29
Olen lähdössä lasten kanssa mökille. Äitini odottaa siellä meitä ja minä käyn vielä hakemassa tätinikin mukaan. Pitihän nyt jotain kahvileipää tehdä muulle porukalle. (minulla on syöntikielto)



Tein tällaisella perusohjeella:

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
2 rkl appelsiinimehua

Vaahdota rasva ja sokeri. Jatka vatkaamista ja lisää munat yksitellen vaahtoon. Sekoita kuivataineet (ei kaakaojauhetta) keskenään ja siivilöi ne taikinaan ja kääntele taikina tasaiseksi. Ota noin 1/3 osa taikinasta ja lisää siihen appelsiinimehu sekä kaakaojauhe. Laita taikina vuokaan vuorotellen vaaleaa ja tummaa taikinaa. Itse tein nuo koristeet tummalla taikinalla sekä sisään laitoin myös sitä. Muutoin levitin vaalean taikinan vuokan pohjalle ja reunoille.


Koristekukkaset näkyvät kuvassa heikosti!

17.07.2007 - 20:10
Kävimme tänään läheisellä mansikkapellolla keräämässä 5,8 kiloa mansikoita ja saman verran herneitä... Eihän nyt kaikkia mansikoita voinut pakastaa (kun tuoreet marjat on niin ihania), joten tein tällaisen pienen (n.18cm) juustokakun.



Pohjalle paistoin noin 1,5 munan kakkupohjan säädettävässä kakkureunuksessa.

Kostutus:
laimennetulla appelsiinimehulla

Täytteenä:

2,5 dl flora vispiä
1/2pkt appelsiini tuorejuustoa (Viola)
100g valkosuklaata
3 liivatelehteä
mansikoita

Ota flora vispistä pieni osa (n.0,5dl) eroon kattilaan ja vaahdota loppu. Lisää vaahtoon appelsiinituorejuusto. Kuumenna kattilassa erotettu vispi ja sulata liotetut liivatteet siihen. Laita sekaan myös paloiteltu valkosuklaa ja anna sen sulaa. Anna valkosuklaaliivateseoksen jäähtyä. Lisää se vispi-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Paloittele mansikat ja lisää edellisiin.

Kaada täyte kostutetun pohjan päälle. Itse erottelin osan täytteestä ennen mansikoiden lisäämistä, jotta päällikerros jäi tasaisen väriseksi. Anna hyytyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristele mansikoilla.

Laitoin vielä tuohon alareunaan sokericreme-tuorejuusto pursotuksen, kun sitä sattui olemaan ja pursotusta on niin kiva harjoitella:o)

30.05.2007 - 18:18
Näin eilen tulleessa Yhteishyvä-lehden ruokaliitteessä raparperilla täytetyn brita-kakun ohjeen. Pitihän sitä kokeilla, kun pihalla noita raparpereja kasvaa.


Kun tuli tuota täytettä hieman muunneltua,
niin
tässä oma versioni ohjeesta:

150g margariinia
1 1/2dl sokeria
3 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

pinnalle:

3 valkuaista
2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
mantelilastuja

täyte:

                                    2 pitkää raparperin vartta (laittaisin ehkä seuraavalla
                                     
n. 100g pakastemansikoita     kerralla enemmän raparperia)
1 dl sokeria
tilkka vettä
2,5 dl kermaa
sokeria
vaniljasokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen, koko ajan sekoittaen, Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä seos uunipellille. (jätin hieman vajaaksi)
Vatkaa sokeri ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lissä vaniljasokeri joukkoon. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinan päälle.  Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista kakkua 175 astetta noin 25-30 min.
Kiehauta raparperi, mansikat ja sokeri tilkassa vettä ja anna jäähtyä. Valuta tarvittaessa liika neste pois hillokkeesta. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja puoliksi ja levitä hilloke toisen puolikkaan päälle. Levitä vielä hillokkeen päälle kermavaahto ja nosta toinen puolikas kakkupohjasta kermavaahdon päälle.

(Nostovaihe on hieman hankala, mutta irroita kakkupohja lastalla irti leivinpaperista kokonaan, niin ei repeä ainakaan niin helposti)


13.05.2007 - 11:16
Tällaisella kakulla minut yllätettiin tänä aamuna!!!

Perheemme miehet olivat tehneet minulle minttusuklaakakun valkosuklaa kuorrutteella. Maku oli mitä parhain. Reseptiä en ole vielä saanut käsiini:o)



Äiti kiittää!


02.05.2007 - 17:45
Ostimme eräänä päivänä kaupasta Valion Hedelmämaitojuomaa. Maistoin sitä ja totesin heti, että tästä pitää kokeilla juustokakkua... Tässä on tulos! Eipä ohjeessa juustoa ole, mutta kyseessä siis hyydykekakku!



Ihan oman mielen mukaan noita aineksia lisäilin.

Ohje:

n. 10 digestive-keksiä
80g margariinia

5 liivatelehteä
2,5 dl kermaa/flora vispiä
1/2prk maitorahkaa
100g valkosuklaata (ei juurikaan maistunut)
2,5 dl hedelmämaitojuomaa

Koristeina:
Valkosuklaa
mangoviipaleet

Murskaa keksit ja lisää sulatettu margariini keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan pohjalle.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon maitorahka sekä 2 dl maitojuomaa. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetki. Kuumenna loput maitojuomasta ja sekoita joukkoon puristetut liivatteet. Lisää hetken jäähtyneenä ohuena nauhana edelliseen seokseen koko ajan sekoittaen. Kaada keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia. Koristele oman makusi mukaan.

Valkosuklaata voisi ehkäpä hieman lisätä tuonne joukkoon, koska sen maku oli todella olematon. Myös pieneksi pilkottua mangoa voisi lisätä sattumiksi.


06.04.2007 - 13:24
eli jäädytetty Caipirinha juustokakku
Löysin tällaisen reseptin kaupan tex-mex-osastolta. Siellä oli paljon uusia tuotteita Santa Marialta mm. näitä drinkkisekoituksia. Reseptivihkosesta bongasin tämän ohjeen.



Tässä alkuperäinen ohje:
10-12 palaa

10 digestivekeksiä
50 g voita

Täyte:
1 pussi Santa Maria Caipirinha Drink mix-seosta
200 g philadelphiajuustoa
3 dl kuohukermaa
3 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ rkl liivatejauhetta
½ dl kylmää vettä

Koristelu:
tuoreet mansikat ja / tai muut hedelmät ja marjat

VALMISTUS
Murskaa digestivekeksit tehosekoittimella tai huhmareella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurut. Levitä seos irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm), jossa on leivinpaperi pohjalla. Liota liivatejauhetta kylmässä vedessä kattilassa noin 5 minuuttia. Kuumenna ja liuota liivatejauheseos varovasti liedellä, mutta varo ettei seos kiehu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään drinkmix, philadelphiajuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää liivateseos hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Levitä täyte vuokaan ja laita cheesecake pakastimeen noin 4 tunniksi. Ota kakku pois pakastimesta noin 30 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele hedelmillä ja marjoilla.

Resepti www.santamaria.fi tai Red Fusion reseptivihkonen

Muuntelin itse hieman, kun oli kermavaahto jo valmiina ja sokeroituna jääkaapissa käytin sen tähän kakkuun. Noita sokeri määriä piti sitten hieman miksailla maun mukaan. Käytin itse myös noita liivatelehtiä enkä jauhetta. Tein kakun kahteen pieneen vuokaan (18 cm ja olisikohan 10 cm), mutta on tarkoitettu tehtäväksi 24 cm vuokaan.

Vielä ei olla kakkua maistettu, mutta annan tuomion kunhan makupalat
on leikattu. Nyt kakku on sulamassa.

Tämä kakku oli hyvää! Laitoin itse päälle coctail-hedelmiä ja kiiwi-hedelmää. Nuo hedelmät sopivat todella hyvin sitruksen makuun!

Tässä vielä 30.3.2008 tekemästäni kakusta kuva.
Tämä tuplamäärällä tehtynä. Käytin 4 liivatelehteä (liivatejauheen sijasta) ja hieman vähensin tuota tomusokerin määrää.



30.03.2007 - 16:19
Kummitätini tuli tänään serkkuni ja hänen lastensa kanssa meille kyläilemään. Päätin tehdä tarjolle tällaisen juustotortun.


(kuva ei taaskaan ole paras mahdollinen)

Ohje:

250g Digestive keksejä
90 g margariinia

täyte:

1 prk maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuusto
n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl Kermaa
n. 3 dl Vadelmia
4 liivatetta
tilkka sitruunan mehua

Murskaa keksit ja kaada sulatettu margariini keksimurun sekaan. Painele tasainen keksiseos irtopohjavuokan pohjalle.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita maitorahka ja tuorejuusto sekä sokerit keskenään. Kuumenna sitruunamehu ja laita liivatteet puristettuina siihen. Kaada liivatteet maitorahka-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vadelmat ja nostele kermavaahto kevyesti sekaan. Kaada täyte pohjan päälle.

Koristelin piirakan valkosuklaa spritsauksella.

25.03.2007 - 16:13
Etsin netistä jotain uutta juustokakkureseptiä. Löysinkin yhden kehutun reseptin ja sitä päätin kokeilla. No, taas tein jonkin verran muutoksia... Olinsin voinut tietysti lukea ohjeen tarkemmin eli laittaa keksimurua myös tuonne reunoilla. Tämä tekele ei nyt niin kovin kaunis ole!!



250g digestive-keksejä
90g margariinia

3 liivatetta
tilkka vettä
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 ison sitruunan mehu ja
sitruunan kuori raastettuna
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaa

2 liivatetta
tilkka vettä
250 g vadelmia
2 rkl sokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele keksimuruseos vuokan pohjalle (ja reunoille). Vatkaa tuorejussto ja lisää siihen sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä sokeri. Vatkaa ne tasaiseksi seokseksi. Kuumenna tilkka vettä ja lisää liotetut liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan sekoittaen. Nostele joukkoon kermavaahto.

Sekoita vadelmat ja sokeri keskenään ja paseeraa (painele siivilän läpi) massa, jolloin siemet erotetaan muusta vadelmasta. Kuumenna tilkka vettä ja sekoita liivatteet siihen. Lisää liivate vadelmaseokseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan sekä sitruunamassa ja sen väleihin "vadelmakastike". Sekoita haarukalla tai veitsen kärjellä massoja niin, että saat siitä raidallisen. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kermavaahdolla ja/tai marjoilla.



04.02.2007 - 17:53
Löysin Ullan blogista tällaisen ihanan appelsiinivalkosuklaatortun ohjeen. No, sen pohjan käräytin uunissa:o(, joten piti vaihtaa tuollaiseen marie-keksipohjaan.



Tässä siis ohje:

puoli pakettia Marie-keksejä
n.80g margariinia

Murskaakeksit ja kaada sekaan sulatettu margariini. Painele muruseos irtopohjavuokan pohjalle.

täyte:

1 prk flora vanillaa
1 pieni prk appelsiini jugurttia
100g valkosuklaata
4 liivatetta

Laita kattilan pohjalle tilkka flora vanillaa ja paloittele valkosuklaa joukkoon. Vatkaa loppu vanilla vaahdoksi. Kun suklaa on sulanut, sekoita joukkoon myös liotetut liivatteet. Kaada jugurtti vispatun vanillan sekaan ja kaada myös hetken jäähtynyt valkosuklaa-liivateseos sekaan. Kaada täyte keksimurun päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin.
02.01.2007 - 23:32
Kokeilinpa niin monen kehumaa Baileys-kakkua. Hieman muuttelin ohjetta. Kermaliköörinä ei meiltä kotoa löytynyt Baileysiä, mutta vastaavaa ulkomailta ostettua likööriä.



Pohjana tavallinen suklaa-sokerikakkupohja leikattuna hieman irtopohjavuokan pohjaa pienemmäksi.

Ohje:

100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g vanilja tuorejuustoa
2 liivatelehteä
0,5 dl kermalikööriä
1,5 dl kermaa (flora vispiä)
n.50-100g tummaa suklaata
tomusokeria (maun mukaan)

Laita liivatteet kylmän veteen. Sekoita tuorejuustot kulhossa ja vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Kuumenna kermalikööri (itse keitin-alkoholi haihtuu) ja sulata liivatelehdet nesteeseen. Lisää hieman jäähtynyt liivate-likööriseos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen, tuorejuustojen sekaan. Lisää sekaan kermavaahto. Sulata suklaa ja lisää se vielä edelliseen. Makeuta tarvittaessa tomusokerilla. Kaada täyte irtopohjavuokaan sokerikakkupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja.

Itse laitoin hieman suklaalastuja tuohon kakun keskelle, kun ei mitään muuta enää ollut jäljellä koristeeksi.
28.12.2006 - 20:48
Tässä vielä ohje tuohon alla olevaan hyydykekakkuun.



Laitoin irtopohjavuokan pohjalle vuokaa pienemmän tavallisen kakkupohjan (näin kakkupohja peittyy täytteeseen ja reuna jää kauniiksi). Pohjan kostutin appelsiinimehulla.


Tässä kuvassa kakkun teko on kesken... Vadelmien lisäys menossa.

Täyte:
1,5dl (täys)maitoa
3 liivatelehteä
100g lemon-lime valkoista block suklaata
1,5tl vaniljasokeria
2dl kermaa

Kuumenna maito ja sulata siihen kylmässä lionneet liivatelehdet. Kaada kuuma maito palotellun suklaan päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vaniljasokeri. Kun suklaa seos on tarpeeksi jäähtynyt sekoita kermavaahto ja suklaaseos keskenään.

Pohjan päälle kaadoin täytteestä noin 1/3 osan ja ripottelin jäiset, tomusokeroidut vadelmat. Lopuksi vielä täyte päälle ja sitten jähmettymään jääkaappiin.

Koristele haluamallasi tavalla. Sitruunan maku on aika voimakas tuossa suklaassa. Mietin, että olisi voinut lisätä vaikka tavallista valkosuklaata lisäämään valkosuklaan makua kakkuun. Tietysti tuon limesuklaan voisi vaihtaa tavalliseen valkosuklaaseen kokonaankin.

25.12.2006 - 12:47
Pullahiiri toivottaa kaikille kävijöille oikein hyvää joulua ja onnea vuodelle 2007!!




Kuvassa meidän joulupöydän Sitruunainen vadelma-valkosuklaakakku!


18.12.2006 - 19:41
Olen katsellut muiden blogeja ja niissä on ylistetty näitä glögitorttuja. No, pitihän minunkin sellaista kokeilla, kun tuota täytettä jäi täytekakusta yli.



Pohja:
Vajaa yksi pötkö pipari-dominoita
(olisi voinut laittaa hieman rasvaa sekaan)

Täyte (noin määrät):
1prk flora vaniljaa vispattuna
1/2prk maitorahkaa
1/3osa prk luumuhilloa
3liivatetta
0,5dl glögiä
sokeria
vaniljasokeria

päälle:
2dl glögiä
1dl hyytelösokeria

Lioita liivatteet kylmässä vedessä. Murskaa keksit pieneksi muruksi (ja lisää sulatettu rasva murujen joukkoon) ja painele irtopohjavuokan pohjalle. Sekoita maitorahka, vispattu kerma(flora vispi), luumuhillo ja tarpeen mukaan sokeria ja vaniljasokeria. Kuumenna glögi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada jäätynyt glögiliivate edellisen seoksen joukkoon. Kaada koko seos keksimurujen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa.
Valmista kiille paketin ohjeen mukaan. Jäähdytä hetki ja kaada/lusikoi tortun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin pieniä koristeltuja pipareita sekä kanelia.

Äsken kakkua maistoin ja se maistui erittäin jouluiselle. Itse en luumurahkasta pidä (kotona sitä oli aina jouluna), mutta se ei oikeastaan niin kovasti siinä maistu, koska tuo glögi on sen verran voimakasta. Varmasti maku vaihtelee kakussa käytetyn glögin mukaan, kun ne ovat niin erimakuisia...

12.12.2006 - 20:43
Tein tällaisen suklaisen tuorejuustokakun. Täytteenä on kaikkea mitä kaapista löytyi...



Täytteestä löytyy:
tummaa suklaata
maustamatonta tuorejuustoa
kermaa/flora vispiä
liivatetta
sokeria
vaniljasokeria

Pohjana tavallinen suklaakääretorttupohja, josta irtopohjavuokalla otin sopivan palan.

Aineiden määriä en osaa sanoa, koska tein täytteen välillä maistellen ja lisäillen sen mukaan. Hyvää kyllä oli!
20.11.2006 - 21:25
Löysin netistä erään appelsiinikakun ohjeen (www.pirkka.fi  mehevä appelsiinikakku), jota sitten muokkasin makuni mukaan.

Tässä siis muokattu ohje:

200g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 appelsiinin raastettu kuori
2rlk appelsiinimehua
2tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

kostuke:
2 appelsiinin mehu (n.1.5dl)
1dl sokeria

kuorrute:
1 sitruunan mehu
tomusokeria

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaaleaksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. lisää vhnäjauhot, leivinjauho, vaniljasokeri sekä appelsiinin raastettu kuori. Lopuksi vielä appelsiinimehu.
Paista kakkua 175 astetta n.50min. Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja pese vuoka. Laita kakku takaisin vuokaan ja valmista kostuke.
Mittaa kattilaan kahden appelsiinin mehu ja sokeri. Kuumenna kunnes sokeri on liuennut nesteeseen. Kaada kuuma appelsiini-sokeriseos kakun päälle kakkuvuokaan ja nosta kylmään jäähtymään. Anna olla jääkaapissa noin vuorokauden. Kumoa kakku tarjoiltavaksi. Kakku irtoaa helpommin vuuasta, jos pidät kakkuvuokaa hetken kuumassa vesihauteessa.
Sekoita päälle tulevan kuorrutteen ainekset. Purista sitruunasta mehu ja sekoita siihen tarvittava määrä tomusokeria. Lisää halutessasi vielä muutama tippa keltaista väriainetta ja ripottele päälle esim. nonparelleja tai raastettua appelsiinin/sitruunan kuorta.
20.11.2006 - 21:17
Mieheni mummi eli lasteni iso-mummi pitää kovasti kardemummakakusta. No, tänään menimme isovanhemmille kylään, joten päätin yllättää heidät.


Kakku näyttää kuvassa niin pieneltä, mutta oli ihan normaalin kokoiseen kakkuvuokaan tehty.

Ohje:

200g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1 putkilo (8g) kardemummaa

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaaleaksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää jauhot  ja  mausteet.  Paista 175 astetta n. 1 tunti.
18.11.2006 - 20:42


Barbie-kakun edelliselle mansikkaiselle täytteelle kävi hassusti, kun oma 3-vuotiaani kävi maistamassa täytettä hakiessani pakkasesta lisää mansikoita. Kun asian huomasin, lapsi laittoi äkkiä lusikan takaisin täytteeseen... No, mietin hetken että heitänkö täytteen roskiin, mutta en raaskinut. Tein meidän omalle perheelle keksipohjakakun ja tein kylään menevään kakkuun uuden täyteen.

Pohja:
Marie-keksejä
rasvaa

Hakkaa keksit murusiksi ja lisää sulatettu rasva. painele täyte leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan pohjalle.

Täyte: (sama kuin barbie-kakussa)
3 liivatetta
2,5 dl flora vispiä
1,5 dl ranskankermaa
100g kuningatar tuorejuustoa
100g maustamatontatuorejuustoa
0,5dl sokeria
3tl vailjasokeria
Soseutettuja mansikoita pakkasesta

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa flora vispi vaahdoksi. Sulata mansikkasosetta hieman. Sekoita tuorejuustot, ranskankerma ja sokerit. Kuumenna tilkka vettä ja sulata hyvin puristetut liotetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana tuorejuusto-ranskankerma seokseen. Sekoita joukkoon mansikkasose sekä vispi-vaahto.


Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. (liivatteita voisi olla ehkä vähän enemmän)
13.11.2006 - 18:22
Tässä on tekemäni minttusuklaakakku. Isänpäivän kakusta oli jäänyt flora vispi-rahkaseosta, johon en ollut edes sokeria lisännyt. Jonokin se seos oli käytettävä, joten keksin yrittää tätä kakkua.



Tuo ylhäällä oleva "möntti" on hämähäkki, koska poikani katseli kun koristelin kakkua sulatetulla suklaalla ja totesi, että toihan on kuin hämähäkin seitti. No, pitihän se hämähäkkikin sitten seittiin laittaa...;o)

ohje:

Pohja:
n.2/3 osa pkt marie keksejä
n. 80 g sulatetua oivariinia

täyte:
n. 1 prk flora vispiä
n. 1/2 prk maitorahkaa
3 Fazerin minttusuklaa patukkaa
2 riviä vaaleaa maitosuklaata
3 liivatelehteä
n. 0.75 dl flora vanillea
vaniljasokeria maun mukaan

Koristelu:
2 riviä sulatettua taloussuklaata

Murskaa keksit pieneksi muruksi esim. minigrip pussissa. Lisää sulatettu rasva keksien joukkoon. Sekoita rasva hyvin pussissa koko keksimurun sekaan. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan pohjalle.
Vatkaa flora vispi vaahdoksi ja sekoita maitorahka siihen. Kuumenna flora vanille kiehuvaksi ja sulata kylmässä vedessä liotetut ja hyvin puristetut liivatteet siihen. Lisää sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita massaa niin kauan, että suklaa on kokonaan sulanut. Kaada suklaaseos toiseen astiaan ja anna jäähtyä hetki. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen hieman vispi-rahkaseosta ja sekoita. lLisää loput vispi-rahkaseoksesta joukkoon ja sekoita. Lisää tarvittaessa vaniljasokeria. Kaada seos keksimurskan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin noin 4 tuntia, mielellään yön yli.

En ole kakkua vielä maistanut, mutta kohta meinaan maistaa...
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();