|
09.02.2012 - 10:26
Pakkaspäivän kylmä resepti :o) Nyt voi jäätelön pakastaa vaikka ulkosalla, jos ei pakastimessa riitä tilaa...
Viime kesänä Leivontafoorumilla eli leivonnasta kiinnostuneiden keskustelupalstalla oli kuukaudenhaasteena jäätelö. Silloin suunnittelin haastetta varten kermatoffeejäätelölle reseptin. Tuo jäätelö oli herkkua ja olenkin sitä muutamaan otteeseen tuon jälkeenkin tehnyt. Jokin aika sitten muokkasin reseptiä suklaajäätelöa varten. Tähän en käyttänyt edes tuota "jäähdytyselementtiä" ja toimi siltikin. Eli massa vaan vuokaan ja vuoka pakkaseen yön yli. Tämä kokeilu lähti oikeastaan siitä, että poikamme syntymäpäivät ovat lähestymässä ja hänellä on toiveena kakun sijaan jätskiä/jätskikakkua, joten mietin, että josko itse tekisin ne jäätelöt. Tämä oli kyllä helppoa ja nopeaa sekä todella herkullista!
Pähkinäsuklaajäätelö
5 dl kermaa 1 prk (397g) kondensoitua maitoa 200 g pähkinäsuklaata 7 rkl kaakaojauhetta (5 rkl vaahterasiirappia)
Vatkaa kerma vaahdoksi. Rouhi suklaa tai käytä valmiita suklaahippuja. Kaada kondensoitu maito kulhoon ja sekoita joukkoon kaakaojauhe, suklaarouhe (jätä hieman rouhetta koristeluun) sekä halutessasi vaahterasiirappi. Nostele lopuksi kermavaahto seoksen joukkoon ja sekoita varovasti massa sekaisin. Kaada massa noin 1 1/2 litraseen vuokaan tai kulhoon ja ripottele loput suklaarouheet jäätelön päälle koristeeksi. Laita vuoan päälle esimerkiksi leivinpaperi sekä folio, jotta jäätelön pintaan ei tartu makuja pakastimesta. Pidä pakastimessa mielellään yön yli tai kunnes jäätelö on kokonaan jäätynyt. Tästä tuli tuon vaahterasiirapin kanssa aika makeaa - tosi herkullista kylläkin :o). Laitoin tuon vaahterasiirapin nyt sulkuihin eli sen voi varmasti jättää poiskin, jos ei niin makeasta välitä.
(tarjoiluehdotus kera kermavaahdon, banaanin ja suklaakastikkeen (tilkka kermaa ja rivi suklaata sulatetaan keskenään))
Tässä vielä jäätelöannos ennen lisukkeita...
Suosittelen kokeilemaan! Tästä ei tule rakeista vaan tämä on ihan kuin kaupan kalliimmatkin jäätelöt. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla suklaan sijasta vaikka kinuskisia pähkinöitä ja kinuskikastiketta tai suklaabrownies-paloja. Nuo taitavat olla Ben & Jerry´s jäätelöistä minun suosikit :o) Itse asiassa tuolla B&J:n Waterburyn tehtaalla tai oikeastaan tehtaan pihalla on tullutkin käytyä ohi ajaessamme muutama vuosi sitten.
07.02.2012 - 08:32
Olen jo kahdesti tehnyt näitä sokeroituja mustikkamuffinsseja. Nyt vasta toisella kertaa kerkesin kuvatkin saamaan niistä. Nämä ovat ihanan pehmeitä ja kosteita, juuri sellaisia kuin tällaisten mustikkamuffinssien kuuluukin olla. Kuorrutuksen tein samaan tapaan kuin näiden super suosittujen kristallipullien kuorrutuksen aikoinaan.
Sokeroidut mustikkamuffinssit (12 kpl)
2 1/2 dl maitoa 120 g voita 1 kananmuna 1 dl sokeria 5 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta noin 3 dl mustikoita
Kuorrute 25 g voita 1/2-1 dl erikoishienoa sokeria
Sulata voi. Vatkaa voi, maito ja kananmuna kevyesti keskenään. Lisää joukkoon sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi sekoitellen koukkoon. Voit lisätä mustikat tässä vaiheessa joukkoon tai ripotella ne suoraan taikinan sekaan ja päälle muffinssivuokiin. Voitele muffinssipelti kevyesti ja nostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa muffinssit pois pelliltä ja nosta ritilän päälle jäähtymään. Sulata voi kuorrutusta varten. Voitele muffinssit päältä ohuelti sulatetulla voilla pullasutia apunakäyttäen ja pyörittele sokerissa. Nostele tarjolle.
Vinkki! Jos ripottelet mustikat suoraan muffinssivuokiin, niin levitä ensin 1 rkl taikinaa pohjalle ja sen päälle mustikoita. Peitä mustikat taikinalla ja ripottele vielä päälle lisää mustikoita. Mustikoita voit halutessasi laittaa vielä runsaamminkin.
Voit myös halutessasi käyttää paperisia muffinssivuokia pellin syvennyksissä. Suosittelen paperistenvuokienkin kanssa muffinssipellin käyttämistä tai vaihtoehtoisesti käyttämään tukevampia Amerikan muffinssivuokia, joita ihan tavallisissa marketeissa myydään muutamalla eri merkillä. Pelkissä paperivuoissa muffinssit vain leviävät, eivätkä niinkään kohoa ylöspäin.
05.02.2012 - 19:06
Tänään on varmasti monessa taloudessa vietetty Runebergin päivää nauttimalla Runebergintorttuja. Niin meilläkin :o)
En tiedä, olenko jo aikaisemmin kertonut täällä blogissa Runebergin päivään liittyvän tarinan. Päivä nimittäin aina muistuttaa minua aina lapsuudessa tapahtuneesta tulipalosta mummolassa. Itse olin muutaman kilometrin päässä kotosalla äitini kanssa Runebergin päivän aamuna, kun puhelin soi. Äitini oli juuri saanut tortut uunista ja meni vastaamaan puhelimeen. Mummoni huusi puhelimesaa "meillä on tulipalo!" Äitini hyppäsi autoon ja huikkasi minulle, että soita hätänumeroon. Ne tuuttaukset hätänumerosta tuntuivat ikuisuudelta. Onneksi kaikki selvisivät ehjinä tulipalosta. Asuntokin koki vain pintavaurioita.
Näihin leivoksiin käytin tätä jo aikaisemmin hyväksi havaitsemaani reseptiä. Taitaakin olla jo ainakin kolmas vuosi, kun samaa reseptiä käytön. Mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Lisäksi tuo Ikean muffinssivuoka on juuri tähän sopiva, koska muutoin mielestäni muffinsseista tulee aika omituisen muotoisia tuolla vuoalla. Tähän se sopii oikein hyvin. Voi olla, että muffinsseja joutuu hieman tasoittamaan, kun muffinssin kääntää ympäri. Näin minä tein. Jos haluat leivoksia kostuttaa, niin tuo kostutus on varmasti hyvä laimentaa vedellä. Minusta nämä eivät välttämättä tarvinnut kostutusta lainkaan.
Juhlapäivän iltana piti vielä äänestämässä käydä ja nyt pikku hiljaa valmistaudutaan telkkarin ääreen vaalivalvojaisiin. Monta aihetta juhlaan tänään!
03.02.2012 - 07:30
Olen nyt jo tuolla Pullahiiren facebook-ryhmässä ilmoitellut ensimmäisestä Turun Skanssin myymälän vierailuajankohdasta. Ilmoittelen facebookissa sitä mukaa, kun saan aivan varmat tiedot Suomalaisesta kirjakaupasta tulevista vierailuistani Pullahiiren makeat kakut-kirjan puitteissa. Kerään sitten kaikkien myymälöiden aikataulut lopulta kasaan myös tänne blogiini. Jos haluat saada aikatauluista tietoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, niin tykkää Pullahiirestä facebookissa. Facebookiin pitää reskisteröityä tykätäkseen, mutta päivityksiä pääsee toki julkisesti muutenkin lukemaan. Tykkäämisellä saat omalle seinällesi jokaisesta facebookiin kirjoittamastani jutusta tiedon.
02.02.2012 - 16:16
Eräänä päivänä esikoisen kotiutuessa koulusta oli pieni hetki ilman pikkusisarusten seuraa. Keksin, että poika voisi leipoa. Tällä kertaa hän halusinkin leipoa sitten ihan yksin eli äiti sai neuvoa ja ohjata, mutta poika itse leipoi.
Herkullisia nämä vohvelikeksit olivatkin. Voi kun olisi vielä sellainen ohuen ohut tai kuvioitu vohvelirauta, niin sais tehtyä hienoja keksejä. Yhdellä Amerikan reissulla sellaisen näinkin, mutta silloin en sitä mukaani napannut. Viime reissulla oikein etsin tietynlaista vohvelirautaa, mutta sellaista ei sitten löytynytkään. Jos jollain on tietoa, mistä saisi ostaa erilaisia vohvelirautoja, niin vinkatkaahan joko sähköpostiin tai kommenttilaatikkoon asiasta!
Vohvelikeksit 2 1/2 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1/2 tl suolaa 2 kananmunaa 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta 1 tl kardemummaa
Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja lisää edellisiin. Kuumenna vohvelirauta ja lusikoi tai pursota purssista taikinaa kuumalle raudalle. Laita kansi kiinni ja anna keksien paistua. Nosta keksit jäähtymään ritilän päälle. ---------------------------------------------------------------------------------------------
Meillä vohvelipannu itse ilmoittaa, kun keksit ovat valmiit, joten kannattaa tutustua omaan vohvelipannuun ja kuinka sillä paistetaan.
Tässä vohvelikeksit jäähtymisvuorossa.
Leipurin omissa käsissä rapsakat keksit! Nam!
Ja muuten tuo pullo ei ole mitään pelkkää kuvausrekvisiittaa vaan, meillä juodaan oikeasti maito nykyään lasipullosta eli olemme tinkimaidon käyttäjiä. Käymme hakemassa noin kolme kertaa viikossa maidot tuosta muutamien kilometrien päästä, suoraan maitotilalta. Ja tosiaan emme asu missään kovinkaan maalla vaan ihan pääkaupunkiseudulla, kehä III:n ulkopuolella kylläkin :o) 01.02.2012 - 10:08
Milläköhän nimellä tätä leipää saisi oikeasti kutsua? Ehkä tämä on enemmänkin leivänkorvike :o)
Hieman mietin tämän reseptin postaamista, koska karppaus, hyväkarppi, skarppaus yms. hiilihydraatteihin liittyvät ruokavalioasiat ovat aika tunteita nostattavia tällä hetkellä. Tämän reseptin tein sellaisen vähähiilihydraattisen ruokavalion pohjalta, jossa "saa" syödä aamulla kaurapuuroa sekä vehnälesettä (Fitfarmin GFG-ruokavalio). Tässä on siis proteiinia hieman enemmän kuin normileivässä ja hiilihydraatteja vähemmän. Lasten mieleen tämä ei meillä ollut, mutta me aikuiset kyllä pidimme.
VHH-"leipä" eli Vähähiilihydraattinen "leipä" (2 kpl noin 10-11 cm halkaisijaltaan)
2 valkuaista 2 rkl rypsiöljyä 3 rkl maitorahkaa 45 g kaurahiutaleita 10g vehnäleseitä 1 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 1 tl paahdettua sipulia (valmismauste)
1 keskikokoinen porkkana
Mittaa kulhoon valkuaiset ja öljy. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään. Raasta porkkana raasteeksi. Sekoita kaikki ainekset valkuaisten joukkoon. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Voit paistaa leivät lusikoimalla taikinan leivinpaperille tai käyttämällä esim. muffinssipeltiä (tulee pieniä leipäsiä). Itse käytin kahta noin 10-11 cm piirakkavuokaa. Leikkaa leivät kahteen osaa ja täytä salaatilla, kurkulla, tomaatilla, paprikalla tai muilla omilla suosikeilla. Jos sipulista ei pidä, niin sen voi jättää hyvin pois. Antaa kyllä mukavasti makua leivälle.
30.01.2012 - 08:03
Tässä se nyt on...
Olen nyt saanut viestejä ja kommentteja, että blogin lukijat ovat löytäneet internetistä tietoa tulevasta kirjastani. Sellainen on todellakin ilmestymässä kirjakauppoihin kuukauden sisällä. Osa kirjan resepteistä on blogista kerättyjä omia suosikkejani, mutta suurin osa on ihan uutta. Kirjassa on muoto- ja kerroskakuista vaihekuvat sekä -ohjeet siitä kuinka kakut kasataan. Myös koristeosio on koottu vaihekuvallisista ohjeista. Lisäksi kirjassa on paljon erilaisia kakkuohjeita täytekakuista paistettaviin juustokakkuihin ja hyydykekakkujen kautta kahvikakkuihin. Lisäksi kirjaan on kerätty oma erityisleivontaosio, jonka toivon auttavan kotileipureita erityisruokavalion kakkujen teossa. Erityisruokavalio-osiossa on kakkuja kahvikakuista muotokakkuihin. Lisätietoja kirjasta löytyy täältä!
Kirjanjulkaisun yhteydessä käyn kierroksella Suomalaisen kirjakaupan myymälöissä maaliskuussa, joten tervetuloa kauppohin minua moikkaamaan. Kirjakaupoissa kerron kirjasta sekä vastaan leivontaan ja kakkujen koristeluun liittyviin kysymyksiin. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan valmistan ja opastan koristeiden tekemisessä. Takemmat aikataulut ja myymälät ilmoitan blogissani myöhemmin!
22.01.2012 - 16:28
Olen vasta nyt muutaman vuoden ajan osannut arvostaan Snickers-patukan makua. Nuorempana ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen suklaapatukka on suunniteltu. Eräänä päivänä päätin kokeilla piirakkaa, joka jäljittelee tuota suklaapatukkaa. Lisäksi tähän postaukseen liitän tunnustuksen jonka jo jonkin aika sitten sain Hannerikan blogista.
Kinuski-suolapähkinäpiirakka "snickers-piirakka"
120 g voita 2 1/2 dl sokeria 2 kananmunaa 2 dl vehnäjauhoja 1/2 dl kaakaojauhetta 2 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 1/2 tl soodaa 150 g ranskankermaa
Päälle 2 1/2 dl suolapähkinöitä 1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa 200 g maitosuklaata (1/3 dl kermaa)
Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä. Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä. Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.
------------------------------------------------------------------------------------------------- Tässä vielä tunnustuspuoleen :o)
Ideana on vastata samoihin kysymyksiin kuin edeltäjä. Tässä siis minun vastaukseni: saamastani tunnustuksesta, jatkamatta sitä eteenpäin.
21.01.2012 - 10:46
Tässä eräänä aamupäivänä päätimme kahden nuorimman lapsen kanssa leipoa jotain. Kun vihdoin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mitä leipoisimme, niin huomasin kananmunien loppuneen... (meillä on yleensä kaappi täynnä kananmunia. No, sinä päivänä päädyimme sitten pullaan :o) Kun sitten saimme kaupasta hankittua kananmunia pääsimme leipomaan tätä mustikkakakkua. Reseptin olin jo etukäteen suunnitellut, vain nestettä lisäilimme vähän lisää.
Mustikkakakku
200 g voita 4 dl sokeria 3 kananmunaa 7 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 rkl vaniljasokeria 2 1/2 dl maitoa 3 dl mustikoita (tomusokeria)
Hiero voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen, koko ajan hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa edellisiin. Sekoita hyvin. Nostele mustikat varovasti joukkoon, jotta ne eivät sotke koko taikinaa siniseksi. Paista noin 2 1/2-3 litrasessa (voidellussa) kahvikakkuvuoassa noin 50-60 minuuttia 175 asteessa. Kumoa kypsä kakku jäähtymään lautasen tai ritilän päälle. Koristele tomusokerilla tai tomusokeri-vesikuorrutuksella.
Näin talviaikaan käytin kotimaisia pakastemustikoita tähän kakkuun ja lisäsin ne jäisinä taikinan sekaan. Jos haluaa mustikoiden säilyvän kakussa hyvinä sattumina, niin niitä ei kannata yhtään sulatella. Muutoin koko taikina värjääntyy tai ainakin marmoroituu siniseksi.
20.01.2012 - 09:21
Synttäreiden aikaa kauppareissulla törmäsimme hattarakoneeseen. Mieheni totesi minulle, että ostetaan jos haluat. Hetken mietin asiaa ja halusinhan minä :o) Lapset olivat viikonloppuna innoissaan hattaroista. Nyt niitä voi tehdä juhlaan ja arkeen. Aika pieni tuo karamellisoija kyllä on, mutta kyllä tällä aina muutaman hattaran saa tehtyä. Ja tokihan tuota sokeria saa sitten tarpeen mukaan lisäiltyä seuraavia hattaroita varten.
Nyt meillä siis asustelee myös hattarakone (jos joku tuttu vaikka tarvitsee, niin saa tulla lainaamaan :o) ) kaikkien muiden laitteiden kaverina. Voi olla kiva juttu esimerkiksi lastenkutsuilla! Ja voihan sitä hattaraa koristeissakin käyttää. Muotoillen hattarasta haluttu muoto ja pursottamalla pikeeri siihen päälle. Pikeerin kuivuessa myös hattara kuivuu, jolloin hattaran voi poistaa koristeen sisältä. Tässä kakussa olen käyttä kyseisellä tavalla tehtyä kenkäkoristetta. Jos muitakin vinkkejä hattaran käyttöstä tulee mieleen, niin kertokaahan ideoistanne :o)
Tässä muutama pillien ympärille tehty hattara. Vielä en ole uskaltautunut tuota hattaraa värjäämään, kun en ole löytänyt värjäysinfoa. Jostain luin, että tomuväreillä voisi hattaraa värjäillä, mutta kokemusta ei ole. Jos jollain lukijalla on kokemusta hattaran värjäämisestä, niin ei muuta kun kirjailkaahan myös kokemuksistanne vinkkiä kommenttilaatikkoon :o)
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |