Daim-suklaat

Pitkästä aikaa innostuin tekemään Daim-suklaata.
Halusin hieman kokeilla näiden suklaiden koristelua. Lasten mielestä
nuo Halloween-nonparelleilla koristellut maistuiva paremmilta.  

 

Ohje:

1/2dl rouhittua hasselpähkinää

2rkl vehnäjauhoja

2rkl voita

2rkl siirappia

1dl sokeria

1rkl kaakaojauhetta

200g maitosuklaata

Mittaa kaikki aineet, paitsi suklaa, kattilaan. Keitä massaa
kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 min. Kaada seos
öljytylle leivinpaperille, niin, että saat käännettyä puolet
leivinpaperista massan päälle. Kauli massa levyksi leivinpaperin päältä.
Anna jähmettyä noin 5-10 min. Sulata suklaa ja kaada se kaulitun levyn
päälle. Anna jähmettyä. Itse laitoin levyn hetkeksi jääkaappiin ja
siellä ne jähmettyivät nopeasti. Voit toki paloitella/leikata levyn jo
ennen suklaan levitämistä, jolloin myös palojen reunat tulevat siististi
kauttaaltaan suklaisiksi. Voit halutessasi koristella Daim-suklaat
esim. nonparelleilla tai suklaasiirtokuvilla ennen suklaan kovettumista.
Itse leikkasin leikkuulaudan päällä terävällä veitsellä suklaan
levittämisen jälkeen.

Alkuperäinen ohje: Saari, Varelius: Karkkikirja, WSOY

Osaan
Daimeista käytin suklaasiirtokuvia (kuva reseptin yläpuolella).
Leikkasin siirtokuva-arkista sopivan kokoisen kaistaleen ja levitin
päälle tulevan suklaan kalvon päälle. Painoin kalvon+suklaan kaulitun
Daim-levyn päälle ja laitoin kylmään kovettumaan. Irroitin kalvon ja
leikkasin veitsellä sopiviksi paloiksi.

Kommentoi

  1. Unknown says:

    Hei! Voiskohan näistä tehdä gluteenittomia korvaamalla vehnäjauhon jollakin?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kävisiköhän korvaamaan ihan perunajauho? En ole kokeillut itse, joten en osaa tarkalleen sanoa kuinka käyttäytyy, mutta tuo määrä on niin pieni, että luulisin toimivan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close