Saksalainen juustokakku eli käsekuchen

Saksalainen juustokakku käsekuchen

Päädyin leipomaan saksalaisen juustokakun, koska se on jäänyt omaan mieleeni oikein perinteisenä saksalaisena leivonnaisena. Lisäksi nuo juustokakut kuuluvat omiin suosikkeihini. Perinteinen saksalainen juustokakku valmistetaan monen eri lähteen mukaan rahkasta eli Quarkista. Paljon kävin erilaisia reseptejä sekä juustokakkujen historiaa läpi tätä reseptiä varten, joiden pohjalta tein tuon alla olevan reseptin. http://en.wikipedia.org/wiki/Cheesecake

Herkullinen rahkasta valmistettu saksalainen juustokakku mansikoilla ylhäältä kuvattuna

Deutche käsekuchen eli Saksalainen juustokakku


Pohja
100 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Täyte
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
500 g maitorahkaa
1 sitruunan mehu (noin 1 dl)
1 sitruunan raastettu kuori

Koristeluun
mansikoita
(mansikkahilloa)

Vatkaa voi ja sokeri hyvin keskenään. Lisää jauhot sekaan. Sekoita hyvin. Painele taikina noin 20 cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille noin 3-4 cm korkeuteen. Käytä tarvittaessa hieman vehnäjauhoja apuna. Voit halutessasi pingottaa vuoan pohjalle leivinpaperin ennen pohjan painelemista vuokaan. Voit myös kevyesti öljytä vuoan reunat, jotta kakku irtoaa vuoasta kauniisti.

Pese sitruuna hyvin. Raasta kuori (keltainen osa) hienoksi raasteeksi ja purista sitruunasta mehu. Sekoita kaikki täytteen ainekset hyvin keskenään.

Kaada hyvin sekoitettu täyte vuokaan pohjan päälle. Laita vuoan päälle folio koko paiston ajaksi, niin kakun pinta ei ota paiston aikana väriä. Paista kakku 175 asteessa reilun tunnin ajan.

Käännä uuni pois päältä, kun täyte on vielä kevyesti hyllyvää. Anna kakun olla uunissa vielä noin 15 minuutin ajan. Ota kakku pois uunista ja jäähdytä se ensin huoneenlämpöiseksi ja sen jälkeen jääkaappikylmäksi.

Irrota kylmä kakku vuoasta ja siirrä halutessasi tarjoiluastialle. Koristele tuoreilla mansikoilla (ja mansikkahillolla).

Herkullinen rahkapiirakka

Jännä tosiaan tuo, että saksalainen juustokakku on tehty rahkasta. Amerikassa taas juustokakut on tehty tuorejuustoista, kuten myös monessa muussakin maassa. Amerikasta ei edes rahkaa kovin helposti kaupoista löydä. Käytin tähän kakkuun ihan perus maitorahkaa (Lidlistä, joten oli vielä ihan saksalaista rahkaa :o) ). Suosittelen kokeilemaan tätä reseptiä, koska lopputulos oli erittäin herkullista ja myös valmistaminen oli todella helppoa. Tein tämän yhdessä 3v. kuopuksen kanssa, joka rikkoi kananmunat ja toimi sekoittajana aineksia yhdistellessä. Molemmille jäi juuri sopivasti hommia tässä yhteistyössä. Ei muuta kuin lapset mukaan
keittiöhommiin, niin oppivat siinä tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten.

Mansikoilla koristeltu rahkakakku
Saksalainen rahkakakku
Ihanan makuinen ja helposti valmistuva rahkakakku

Kommentoi

  1. Minna from Finland says:

    Tein viikonloppuna tällä ohjeella kakun. Ei siitä ihan noin hienoa tullut, mutta hyvää kuitenkin. Yllätyin, kuinka voimakkaan sitruunan maun yhdestä sitruunasta sai. Kiitos hyvästä ohjeesta!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Mukava saada resepteistä palautetta!

  2. Sonja says:

    Minkä prosenttinen rahka sopii kakkuun parhaiten? Tarkoitatko tuossa rasvatonta maitorahkaa tosiaan?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Herkullisempi lopputulos tulee varmasti mitä enemmmän maitorahkassa on rasvaa. Eli valitsisin hieman rasvapitoisemman maitorahkan. Toki uskon tuon onnistuvan pienemmälläkin rasvaprosentilla.

    2. Sonja says:

      No nyt kokeilin reseptiä, Lidlin 4,5% rahkalla 🙂 Hyvä kakku tuli, mutta ehkä olisin leivontajauhetta lisännyt pohjaan. Tosin käytin hieman isompaa vuokaa eli taikinakerroksesta tuli siksi ohuempi. Minäkin yllätyin vahvasta sitruunanmausta, vaikka käytin pienen sitruunan eikä mehua tullut kuin puoli desiä. Mansikoita ei valitettavasti ollut mutta juustokakku onkin herkkua jo itsessään!

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että onnistui. Tosiaan makuasia tuo pohjan paksuus. Tuossa on tarkoituksella tuollainen "keksinohut" pohja. Leivinjauhetta en ehkä turhaan tuohon lisäisi, mutta siihen voi toki kokeilla jotain toisenlaistakin pohjaa.

  3. Todella herkullinen kakku, kaikki tykkää. Ja helppo tehdä. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla! Sopii hyvin kevääseen tai vaikka vapputarjottavaksikin!

  4. Nimetön says:

    Todella hyvä (ja helppo) ohje. Olen tehnyt tällä ohjeella monta kertaa ja aina saan kehuja syöjiltä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana kommentti! Positiiviset reseptikokeilut piristävät päivää!

  5. Nimetön says:

    Kiitos ohjeesta! 🙂 Tästä on tulossa pääsiäistraditio. Kakku uunissa ja huomenna juhlitaan Jeesuksen ylösnousemuksen juhlaa!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana saada palautetta! Tämä sopiikin erinomaisesti pääsiäiseen.

  6. Elsa Sysser says:

    Todella hyvä, herkullinen ja helppo kakku. Olen tehnyt monta kertaa ja onnistuu aina.

    1. Kiitos. Kiva, kun jätit kommentin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close