Marja-marenkitrifle

Kesä on makeaa marja-aikaa. Niinpä tein neidin syntymäpäiville kakun seuraksi Marja-marenkitriflen. Kävi aika hyvin kaupaksi :o)

Triflen kasasin Marenkikakun ohjeella(puolitoista kertaisena) tehdyistä marenkilevyistä, kermavaahdosta,
marjoista ja oma tekemästäni mansikka-raparperihillosta. Laitoin ensin
kulhon pohjalle kermavaahtoa ja marjoja. Kermavaahdon päälle
marenkilevyn, hilloa, kermavaahtoa ja marjoja. Näin tein, kunnes reunat
loppuivat kulhosta :o) Yksi viidestä levystä jäi käyttämättä, mutta se
jäikin sopivasti ”toiseen kattaukseen” tulleille mummille ja papalle.
Koska marenkikakkua on aika haastava leikata sen rapeuden ja korkeuden
vuoksi, tämä oli suurella vierasmäärällä helpompi keino tarjoilla kakku.
Maku pysyy samana, mutta leikkaamisen vaikeus katoaa, kun reunat
tukevat kakkua.

Lisäys: Tuo minun käyttämäni kulho on noin neljä litraa vetoisuudeltaan. Kermaa meni noin 8 dl, hilloa 3 dl ja marjoja yhteensä noin litra. Nämä määrät toki riippuvat siitä kuinka paljon mitäkin haluaa laittaa eli mitään tarkkoja määriä ei ole. Tämän saa kasata ihan oman maun mukaan 🙂

Triflen voi myös kasata
vaikka sokerikakkupohjasta. Keksimurua käyttämällä voisi tehdä vaikka
pieniä annoskokoisia triflejä. Erilaisia versioita voi tehdä vaikka
kuinka paljon.

Kesän aikana
blogipäivityksissä voi olla pientä viivettä ja taukoa, mutta tuo johtuu
Pullahiiren lomista ja kesäreissuista. Toivottavasti blogissa jo
olevissa resepteissä on luettavaa ja kokeiltavaa päivitystauoille :o)

Oikein mukavaa ja makean marjaisaa kesää kaikille lukijoille!

Kommentoi

  1. Lemon balm says:

    Tämähän on Eaton Mess, sokerikakkupohjalla tai keksimuruilla voisi olla sitten Trifle 🙂

    No, hyvää kuitenkin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuo Eton mess olikin minulle ihan uusi termi – kiitos vinkistä :o) Piti oikein käydä lukemassa tarkemmin siitä. Se tosiaan raaka-aineiltaan vaikuttaa sopivammalta nimeltä, mutta kasaustapa on enemmän tuota trifleä. No, molemmat taitavat tarkoittaa kuitenkin pappilan hätävaraa. Jotenkin erilaisia reseptejä lukiessa olen törmännyt tämän tapaisissa marenkijälkkäreissä vain tuohon trile-nimikkeeseen. Luulen, että eri maissa käytetään noita nimityksiä eri tavalla. Eton mess taitaa olla enemmän Englannissa ja Australiassa käytössä, kun taas Amerikan puolella käytetään tuota trifleä kaikista kulhoon kasatuista kerma, marja ja kakkupohja/keksi/marenki jälkkäreistä. Pitääkin tutustua ajan kanssa vielä paremmin noihin nimikkeisiin ja niiden käyttöön.
      Hyvää tämä on! Niin hyvää, että minulla on kuusi pellillistä marenkeja odottamassa veljeni viikonlopun syntymäpäiviä. Sinne on tarkoitus kasata 3-4 tällaista kulhoa – Nam!

  2. Pullahiiri/Taru says:

    Nyt on linkki korjattu viemään oikeaan paikkaan! Kiitos lukijalle vinkistä :o)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close