Kardemumma-mustikkamuffinssit

 Tein
jo loman aikana mökkeillessämme kardemumma-mustikkapiirakkaa ja se teki
todella hyvin kauppansa. Tuosta piirakasta ei ole kuvaa eikä edes
reseptiä tallella. Kuitenkin nyt ”arjen astuttua kuvioihin” päätin
kokeilla samaa yhdistelmää myös muffinsseissa ja kaupaksi meni nämäkin
niin nopeasti kuin vain voi.

Kardemumma-mustikkamuffinssit 

(8 kpl)

2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

100 g voita

2 kananmunaa

¾ dl maitoa

noin 3 dl mustikoita

Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri
ja kardemumma keskenään. Sulata voi ja sekoita se kanamunien ja maidon kanssa. Kaada seos
kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mustikat ja
sekoita pikaisesti, jotta koko taikina ei värjäänny. Lusikoi taikina 8
muffinssivuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Nosta jäähtymään ritilän päälle paiston jälkeen.

VINKKI! Jos käytät pakastemustikoita, niin lisää ne taikinan
sekaan jäisinä.

VINKKI! Käytä peltistä muffinssivuokaa, jos haluat
muffinsseista korkeita. Muffinssivuoka tukee hyvin, eikä päästä muffinssin
reunoja valumaan.

 

***********************************************

Niin ja miten se nyt on… Kutsutaanko näitä nimellä muffinssi, muffinsi vai muffini? 

Minusta nämä ovat muffinsseja. Mitä nimikettä teillä käytetään?

Kommentoi

  1. Lemon balm says:

    Uutena lukijana täältä löytyi vaikka mitä kivoja reseptejä, näitä täytyy varmaan koittaa ekana, kuulostaa niin hyvältä 🙂

    Kivalle näyttää tämä uusi blogialusta, löysin blogisi juuri kun kaikki kuvat olivat kadonneet, mutta nyt näyttää kivalta.

    Ja meillä ne on kanssa muffinsseja 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva saada uusiakin lukijoita ja kiitos kun viitsit kommentoidakin :o) Tervetuloa tutustumaan blogin resepteihin nyt kuvineen. Vanhoja blogipäivityksiä on tuolla julkaisemattomina vielä paljon…

      Muffissi tuntuu olevan käytetyin näin blogin ja facebookin kommentointien perusteella :o)

  2. nami-hiiri says:

    Tästä makuyhdistelmästä pidän paljon !

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Meillä kardemummasta pidetään myös kovasti. Sen vuoksi sitä on lisätty myös huomisen omenakakkuun… Nam! Kardemumma sopii niin moneen leivonnaiseen!

  3. Annuliina says:

    Tuota paistolämpötilaa ihmettelen… Meillä ei ainakaan 175 asteessa paistunut 15 min.?? Onko siulla tavan uuni vai kiertoilma? Muuten ohje oli kiva kun tyttökin osas tehdä melkein itse. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kannattaa pidentää hieman paistoaikaa tai sitten hieman nostaa paistolämpötilaa, jos tuntuu että nuo jäävät raaoiksi. Uunien lämpötilat saattavat hieman heitellä, joten leivonnaisten kypsymistä kannattaa seurata paiston aikana. Minulla on kiertoilmauuni, mutta käytän siinä sekä kiertoilmaa että tavallista. Minun uunissani ei suurta heittoa paistolämpötilojen suhteen ole, vaikka käyttäisinkin kiertoilmaa.

    2. Annuliina says:

      Kiitos vastauksestasi, näinhän me teimmekin 🙂
      PS. Ihania ohjeita siulla!!

  4. Elisa says:

    Tosi hyvän makuisia 🙂 mutta mustikat valahti vuoan pohjalle uunissa. Vinkkejä mikä meni vikaan?

    Voisit lisätä ohjeeseen että 8 kpl tulee isoihin muffinssivuokiin. Tein itse pieniin ja tuli siis kaksinkertainen määrä.

    Kiitos ohjeesta! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että maistui. Tosiaan aika normikokoisia muffinsseja tein, mutta niin kuin näkyy, nuo nousivat mukavasti 🙂 Laitoin muffinssivuoat siis aika täyteen. En osaa sanoa miksi nuo mustikat ovat valuneet pohjaan. Itselläni nuo oli hyvin sekaisin. Jos joku osaa vastata, niin kommentteja odotellaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close