Pullahiiren leivontanurkka 6-vuotias



Tänään tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä päivästä, kun työhuoneessamme tietokoneen ääressä pähkäilin, mikä tulisi minun leivontablogini nimeksi. Mieheni ja 3-vuotias poikamme sitten jostain keksivät tuon Pullahiiren, joka sitten päätyi osaksi blogini nimeä. Näin sitä ollaan sitten kuusi vuotta Pullahiirenä eteenpäin menty 🙂 Nuo alkuajat ovat kyllä vieläkin muistissa, vaikkakin tuosta on jo nuo vuodet kuluneet. Tuolloin keskimmäinen lapsista oli muutaman kuukauden ikäinen vauva ja kuopuksesta ei vielä ollut tietoakaan. Ensimmäisenä leivontapäivityksenä oli Puuha-Pete kakku, jota ihmettelimme silloin esikoisen kanssa. Taidettiin mummokin kutsua tuota kakkua katsomaan. 

Tässä alla kuva tuosta ensimmäisestä leivontapäivityksestä. 



 


Paljon on näinä vuosina asioita tapahtunut – pääosin kyllä todella mukavia ja positiivisia asioita. Alunperin täysin harrastuksesta alkanut leivontainnostus on pikku hiljaa muuttunut enemmän ja enemmän työksi. Ihan mahtavaa, että olen saanut harrastuksesta tehdä työn itselleni. Voin sanoa, että nykyään kyllä harrastus ja työ sekoittuvat, mutta aika mukavasti… Tämän vuoden suurimmat jutut olivat ehdottomasti blogipuolella Pullahiiren makeat kakut-kirjan julkaisu sekä oman yrityksen perustaminen. Katsotaan mitä taas seuraava vuosi tuo tullessaan. Ainakin jonkin verran leivonta- ja koristelukursseja ja paljon blogipäivityksiä – tämän hetken suunnitelmien mukaan 🙂


Päätin juhlistaa blogia tällä kertaa voileipäkakulla. Makeita kakkuja ja leivonnaisia on blogissani varmasti 87%, joten nyt juhlistetaan yhdellä juhlapöydän suolaisella herkulla. 


Tässä kaikille lukijoille virtuaalipala kasvisvoileipäkakkua kiitokseksi menneistä vuosista! Herkutelkaapa tuolla!

 Reseptin saatte sitten ”juhlien” jälkeen.



Toivotaan vielä monia Pullahiirivuosia tulevaisuuteen!


Kommentoi

  1. redrose82 says:

    Oikein paljon onnea 6-vuotialle ja toivotaan monia vuosia lisää =)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Näin toivotaan. Ihanien lukijoiden kanssa käydyistä keskusteluista yms. saa aina intoa jatkaa!

  2. Niina says:

    Onnea eskari-ikäiselle! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos – eskari-ikäinen tosiaan, niin kuin tuo keskimmäinen tytärkin 🙂

  3. Anskuli says:

    nam mitä kakkua, kiitos =D Ja paljon onnea!!!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Hyvä, että maistui näin virtuaalistikin 🙂

  4. Vaaleanpunainen nonparelli says:

    Paljon onnea!!:)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  5. Oikein Paljon Onnea! Ja kiitos toinen toistaan ihanimmista ohjeista!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos sinulle onnitteluista ja kommentistasi!

  6. Maria says:

    Paljon onnea kuusivuotiaalle. Tästä blogista on kyllä paljon iloa monelle.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Maria! Toivon, että iloa ja hyötyä on muillekin kuin minulle 🙂

  7. Vuokko says:

    Onnea 6-vuotiaalle! Ja paljon vuosia lisää 😉

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Näin toivotaan!

  8. Krisse says:

    Onnea hienolle blogillesi ja menestystä yrityksellesi sekä blogillesi jatkossakin!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Krisse! Blogi-intoa on rutkasti, kuin myös kurssi-intoa, joten eiköhän näillä vuosia jatketa eteenpäin. Näin toivotaan 🙂

  9. Kati (Katin ploki) says:

    Onnea! Ja kiitos hienosta blogista.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  10. Kati (Katin ploki) says:

    Onnea! Ja kiitos hienosta blogista.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Kati!

  11. Johanna says:

    Onnea! Löysin blogisi vasta tänään ja ihastuin samantien, aivan mahtava! Kiitokset resepteistä 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Johanna: Tervetuloa uutena lukijana blogiini tutustumaan! Toivottavasti löydät paljon hyviä vinkkejä ja reseptejä omaan keittiöön. Kiitos kommentistasi!

  12. Tinuski says:

    Virtuaalipalasta on haukattu ainakin puolet, niin hyvältä näyttää, kiitos vaan 🙂

    Suurenmoiset onnittelut aivan mahtavasta blogistasi! Olen useasti ottanut ohjeitasi talteen ja kokeillutkin muutamia ohjeita. Iso kiitos tulee myöskin aivan upeasta kirjastasi, jota selailen aina ensin kun etsin jotain tiettyä ohjetta. Toivottavasti saamme vielä jatkossakin seurailla upeasti toteutettuja herkullisia leipomuksiasi :))

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hyvä, että maistui 🙂 Kiitoskset onnitteluista ja ihanasta kommentistasi! Lämmittää mieltä kuulla, että kirjasta on ollut hyötyä!

  13. Nimetön says:

    Onnea!
    Olet parhaimpia mun suosikkiblogeista!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos sinullekin kommentistasi 🙂 Mukava kuulla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close