Suklaabrownie

Näin viikonlopun kunniaksi halusimme leipoa tyttären (6v.) kanssa jotain suklaista herkkua. Tällainen siitä sitten tuli – oikein herkullinen brownie. Olisin kyllä halunnut jättää tuon kakun vielä kosteammaksi ja löysemmäksi sisältä, hieman mutakakkua muistuvaksi. Nyt kuitenkin paistoin kakkua noin 40-45 minuuttia, mutta mielestäni tuollainen 30 minuuttia olisi ollut varmasti sopivampi aika, jotta ajatukseni olisi toteutunut. Aina ei kaikki mene niin kuin ajattelee… No, nyt ensi kerralla sitten paistelen hieman vähemmän aikaa 😉



Suklaabrownie


375 g voita

3 dl ruokosokeria

3 kananmunaa

1 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl kaakaojauhetta

5 dl vehnäjauhoja

2 dl maitoa

200 g suklaata


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja ruokosokeri keskenään hyvin. Itse jätin monitoimikoneen vatkaamaan ehkä noin 8 minuutin ajaksi. Lisäile kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten ja jatka viimeisen kananmunan jälkeen vatkaamista vielä noin 5 minuutin ajan. Sulata sillä aikaa suklaa ja nosta sivuun jäähtymään. Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoittele sulatettu suklaa vielä joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada taikina voideltuun 26 cm irtopohjavuokaan.

Paista
175 asteessa noin 30 minuuttia. Kakku saa olla vielä hieman ”hytisevää”
paiston loppuvaiheessa. Jäähdytä kakku ja siirrä se tarjoiluastialle. Koristele
marjoilla, suklaalla ja tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön
kanssa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille lukijoille!


Kommentoi

  1. Hanttu says:

    Näyttää herkulliselta.Tätä täytyy kokeilla ehottomasti.On vähän vaihtelua mutakakulle, joka on kyllä meidän perheen suurta herkkua :).

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tämä oli kyllä herkullista, mutta tosiaan pikkasen liian kauan paistettua. Näkyy kyllä kuvistakin, että oli vielä kosteaa sisältä, mutta hieman "mutaisemmaksi" olisin tätäkin halunnut 🙂

  2. RainDrop says:

    Näyttääpä hyvältä, ja kiva että kerrankin ohje, johon tulee vain 3 munaa, tosi usein varsinaiset mutakakkuohjeet on melkein munakasohjeita…Tätä täytyy koittaa piakkoin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tästä tosiaan tulee enenemmän brownie kuin mudcake. Kannattaa kokeilla.

  3. Unknown says:

    Tuhti suklaakakku ja raikkaat marjat on aina onnistuva yhdistelmä 🙂

    Käy osallistumassa arvontaan blogissani http://suklaaneidit.blogspot.fi/2012/11/comeback-arvonta.html

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan totta. Tämä olisi oikein hyvä esimerkiksi jälkiruoaksi 🙂 Hieman vielä vaniljajäätelöä viereen – Nam!

  4. Nimetön says:

    Herkullisen kuuloinen ohje. Mistä muuten kaunis lautasesi on ostettu?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tuo lautanen on PiP Studion ja niitä on myynnissä esimerkiksi Stockmannilla. Myös muissa kaupoissa olen niitä nähnyt. Valikoima on laaja ja kaunis – varoitan jo etukäteen 🙂

  5. Suklaameri says:

    Tämä on niin herkullisen näköistä. Pakko kokeilla joskus kunhan ehtii… Lisäilin sinut blogi listaan jos ei haittaa?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Toki saat minut lisäillä listoille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close