Cookie dough fudge vai keksitaikinaherkku?



Onko lukijoissa paljon ihmisiä, jotka eivät pidä taikinakulhojen kaalimisesta – niin kuin meillä tuota kulhojen ”putsausta” kutsutaan? Luulen, että lähes kaikki leipojat pitävät taikinoista. Vai onko liian suuri yleistys? Muistelen omasta lapsuudestani, että aina kärkyin keittiön läheisyydessä, kun äiti leipoi. Näin pääsin ensimmäisenä osalliseksi taikinan lopuista vatkauskulhoissa 🙂 Onko teillä lukijoilla samanlaisia muistoja?


Erilaiset keksitaikinaherkut ovat todella suosittuja ulkomailla. Niitä on jopa myynnissä meillä suomessakin kauppojen pakastealtaissa jäätelön muodossa. Keksitaikinaa käytetään niin muffinssien täytteinä kuin muissakin makeissa leivonnaisissa makua tuomassa. Ideahan on, että tuota keksitaikinaa ei paisteta vaan se herkutellaan ilman paistoa 🙂 Jossain vaiheessa itse törmäsin herkullisen näköisiin cookie dough fudgeihin. Meillä varsinkin lapset pitivät näistä todella paljon. Maistuvia herkkuja siis!



 



Cookie dough fudge


 1/2 dl kidesokeria

1 1/3 dl tummaa sokeria (esim. fariinisokeri)

140 g voita

3/4 dl + 2 rkl kermaa

2 tl vaniljasokeria

1 dl vehnäjauhoja

2 dl suklaahippuja tai -rouhetta


Mittaa kattilaan 3/4 dl tummaa sokeria, 70 g voita sekä 3/4 dl kermaa. Kiehauta aineksia noin viiden minuutin ajan, jotta seos sakenee hieman. Jäähdytä. 

Mittaa vatkauskulhoon kidesokeri, loput tummasta sokerista ja voista. Vatkaa ne hyvin sekaisin. Lisää joukkoon 2 rkl kermaa. Sekoita vaniljasokeri ja vehnäjauhot keskenään ja lisää edellisiin. Sekoittele hyvin. Lisää lopuksi kiehautettu ja jäähdytetty seos sekä rouhittu suklaa tai suklaahiput, mutta jätä osa suklaahipuista koristelua varten. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla suojattuun noin 15 x 15 cm olevaan vuokaan. Voit varmuudeksi vielä voidella leivinpaperin, jotta massa irtoaa siitä hyvin irti. Ripottele loput suklaat massan päälle. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään. Pilko jähmettynyt massa haluamasi kokoisiin paloihin. Minä sain tästä annoksesta yhdeksän hyvän kokoista palaa, mutta palat olisi voinut leikata vielä pienemmiksi niin halutessaan.     


Tämän reseptin alkuperänäisenä innottajana on resepti The Cookie Dough Lover’s keittokirjasta.

Reseptiä on muunneltu paljon niin raaka-aineiden määrässä kuin myös tekotavassa.





Maistuvaa viikonloppua kaikille lukijoille! 

Se on taas kurssiviikonloppu, joten tiedossa on niin muotokakkuja, pursotuksia kuin paljon koristeitakin, niin lasten kuin aikuisten kanssa. Mukava viikonloppu tulossa 🙂



Ja kaikille naisille oikein hyvää naistenpäivää!

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Näyttää ja kuulostaa varsin herkulliselta ohjeelta jälleen! nams. Täällä on kanssa mukavia muistoja taikinan syömisestä kun kotona on leivottu. 😉 Ja ensimmäiset omat leivontakokeilut liittyvät juuri siihen, että halusi saada sitä taikinaa ehkä enemmän kuin itse leivosta…. 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa niin tutulta. Muistan joskun teini-ikäisenä tehneeni sokerikakkutaikinaa ihan vaan syötäväksi raakana… Nyt ei ehkä enää maistuisi suuremmissa määrin tuo pelkkä sokerikakkutaikina, mutta keksitaikina kylläkin 🙂

  2. annne says:

    Oi kun kuulostaa hyvältä! Mistähän tuollaisia suklaahippuja voi ostaa? Jos ei kaupasta löydy niin voiko käyttää tavallista suklaata rouhittuna? Pitääkö olla tummaa suklaata vai maito vai onko niin väliä? 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tosiaan voi käyttää rouhittua "tavallista" suklaata. Voit valita suklaan maun omien mieltymysten mukaan. Minä käytin semi-sweet morsels-hippuja, jotka taitavat olla ainoita joita suomesta saa ostaa tavallisesta ruokakaupasta (korjatkaa, jos joku tietää muitakin olevan saatavilla). Nuo olen ostanut ihan Citymarketin amerikka-hyllystä.

  3. Herkkukatti says:

    Nam, tämä näyttää kertakaikkisen herkulliselta! Pakko kyllä testata joku päivä. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeile ihmeessä ja tule kertomaan mitä pidit.

  4. Taru says:

    Täytyypä tutustua tuohon amerikkahyllyyn! Hyvää naistenpäivää myös sinulle kaimani! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tosiaan tuo amerikkahylly on tutustumisen arvoinen paikka. Nuo tuotteet ovat vaan ihan kamalan kalliita, joten ihan arkikäyttöön ei välttämättä montaakaan asiaa sieltä viitsisi ostaa. Myös kauppojen valikoimat vaihtelevat. Meidän lähi CM:stä noita hippuja ei löydy, mutta Jumbosta löysin.

  5. nina says:

    Aivan ihanalta näyttää, slurps 🙂 Kiitos tästä ohjeesta, täytynee laittaa "kokeilu – listalle".
    muistan itsekkin aina odotelleeni sitä taikinakulhoa ja kaapimia, pääsi herkuttelemaan 🙂 Nyt oma tyttäreni tekee samaa 🙂 Mukavaa viikonloppua!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeilulista sen kun kasvaa 🙂 Mukava, että respeti "tarttui" mukaan! Nuo lapsuuden leipomismuistot ovat niin ihania. On myös ilo huomata kuinka historia toistaa tässäkin itseään 🙂

  6. Nimetön says:

    Voi ei, mulla tuli ihan kauhea makeannälkä ku näin tän ohjeen! Eikai se auta muu kuin lähteä kauppaan puuttuvia aineksia hakemaan…:)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva, että vaikuttaa herkulta. Niin se näytti minustakin ja sen vuoksi innostuin kokeilemaan. Tämä on vielä mukavan pieni annos, niin ei tule ylensyöntiä 🙂

  7. Nanna says:

    Justiin meillä pyydettiin kulhon "raspauksen" yhteydessä, että eikö voi tehdä pelkkää taikinaa. Tätä vois kokeilla. Ihanat kuvat!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kokeile ihmeessä. Tämä on hieman karkin ja taikinan välimuoto. Voisi maistua teilläkin 🙂

  8. Nimetön says:

    HEI♥
    Missä sinä muokkaat kuvasi? ☺

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Käytän kuvat "kevyesti" GIMP:in kautta.

  9. Nimetön says:

    Ihania!! Ja mahtava blogi!!! Minulla olisi toive;)! Nimittäin pystyisitkö loihtimaan jotakin urheilijalle herkutteluun sopivaa? Tyttäreni on kova treenaamaan, eikä kelpuuta tavallisia leivoksia.. Eli olisiko paljon proteiinia ja vähän rasvaa( tai korvattu jollain terveellisemmällä, hunaja esim) sekä sokeria? Olisin tosi kiitollinen!!!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Toiveisiisi on nyt jo kertaalleen vastattu tai en nyt tiedä kelpaako tuo uusin resepti, kun siinä on kkäytetty makeutusaineita. Voi olla, että muitakin hieman terveellisempiä reseptejä on luvassa 🙂

    2. Nimetön says:

      Kiitos paljon!! Ja se olisi mahtavaa!

  10. Nimetön says:

    Näyttää kokeilun arvoiselta! Ainakin Fazerin talous suklaasta on myös rouhe versio! :}

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Niin taitaa olla. Toki tuon suklaan rouhiminen käy käden käänteessä. Jos haluaa hippuja, niin niitä on saatavilla hieman heikommin ja maksavat suhteellisen paljon.

  11. Marianne S. says:

    Englannissa perusruokakaupasta löysin Dr.Oetkeriltä tumma-maito- ja valkosuklaahippupusseja (á 100g). Laitoin jokin aika sitten Dr.Oetker-firmalle palautetta että eikö noita saisi Suomenkin kauppoihin. Vastasivat ympäripyöreästi että kiva kun tuote kiinnostaa. 😀 No, yritetty ainakin on! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tosiaan paljon edullisemmin tuntuu noita hippuja muista maista löytyvän. Kuulostaisi todella kaivatulta tuotteelta tuollainen suklaahippu tavallisiin ruokakauppoihin. Toivotaan, että myös valmistajan puolelta tuo huomataan 🙂

  12. Marianne S. says:

    Niin ja lisäys vielä, että yksi hippupussi maksoi alle kaksi euroa…

  13. Nimetön says:

    mm, ihanan näköistä, pitääkin kokeilla!
    Niin, ja olen len etsinyt kauan noita tuommoisia suklaahippuja, mistäköhän niitä sait?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuossa aikaisemmassa kommentissa kerroinkin, että tuolta Citymarketin Amerikkahyllystä noita löytyi. Hinta vaan on kovin suolainen, joten ihan joka leivonnaiseen ei noita raaski käyttää…

    2. Nimetön says:

      Myös Punnitse ja säästä -liikkeissä on ollut, ainakin Tampereen Tullintorilla.

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Siellä onkin pitänyt täällä pk-seudulla käydä, mutta on jäänyt vielä käymättä. Pitääkin katsella milloin pääsisin katsastamaan heidän valikoimansa. Kiitokset vinkistä ja muistutuksesta 🙂

  14. Annika says:

    Testasin tätä ohjetta eilen ja juuri söin viimeisen pikku palasen! Huomasin turhan myöhään, että fariinisokeria oli mennyt mukaan vähän liikaakin, mutta ei se kyllä haitannut 🙂 Äiti sanoi maisteltuaan, että on kuulema kasvanut tämän "taikinavaiheen" ohi, joten jäi meille jälkikasvulle vähän enemmän syötävää!

    Mutta näitä on pakko saada lisää! Kiitos!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava, kun jätit kommenttia! Todella kiva lueskella lukijoiden kokemuksia!

  15. Suklaapossu says:

    Kiitos ihanasta reseptistä! Tein näitä fudgeja pari viikkoa sitten pienin muutoksin. Maistoin pienen nuolasun taikinaa ennen kuin laitoin sen jääkaappiin ja kummasti puoli lautasellista taikinaa oli kadonnut siihen mennessä kun fudget lopulta kovettuivat.. Miehenikin on perso makealle, ja yleensä hän tuhoaa kaikki leivonnaiset parissa päivässä. Näiden syömisessä hän ei pystynyt pitämään edes taukoa ennen kuin kaikki namit olivat hävinneet! Koukuttavia!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että teille maistui reseptin herkut noin hienosti! Nyt vaan sitten uutta erää tekemään 🙂

  16. Nimetön says:

    Voisikohan kokeilla tavallisen suklaan pursottamista hipuiksi , vai kärsisikö suklaa siitä jotenkin?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Voihan sitäkin varmasti kokeilla.

  17. Nimetön says:

    Moi!
    Löysin noita suklaa hippuja varsin edullisesti Punnitse ja säästä-liikkeestä. Niiden hinta oli muistaakseni 1.50e sadalta grammalta 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ainakin osassa Punnitse ja säästä-liikkeitä on myynnissä suklaahippuja. Kuitenkin eräässä liikkeessä asioidessani, nuo suklaahiput eivät näyttäneet yhtään houkuttelevilta, joten itse en ole päässyt maistamiseen asti, joten en osaa niistä itse mitään (vielä) kertoa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close