Mansikka-sitruunapiirakka

 

Kevään ja varsinkin pääsiäisen lähestyessä jotenkin nuo sitruunaleivonnaiset ottavat paikkansa kahvipöydissä. Tällä kertaa tein mansikka-sitruunapiirakan kermavaahtohunnulla ja tämä kyllä sopisi oikein mainiosti pääsiäisajan kahvipöytään. Tässä on kaikki maut tasapainossa ja lisäksi, kun kermavaahto on piirakan päällä, ei mitään tarvitse lisäillä.



Mansikka-sitruunapiirakka


Pohja

 150 g voita

2 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

3 dl vehnäjauhoja

noin 1 rkl kylmää vettä


Täyte

1 prk kondensoitua maitoa

1 dl lemon curdia

2 keltuaista


600 g mansikoita

1/2 prk hillo-marmeladisokeria


Päälle

3 1/2 dl vispikermaa

2 rkl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria


Vatkaa lapavatkaimella hieman jääkaappikylmään lämpimämpi voi, tomusokeri, vaniljasokeri sekä vehnäjauhot hyvin sekaisin. Lisää muruseoksen joukkoon noin ruokalusikallinen kylmää vettä, niin että saat seoksesta taikinamaisen. Painele noin 26 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja nosta painoksi esimerkiksi kuivia herneitä. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja ota leivinpaperi painoineen pois pohjan päältä. 

Sekoita konsendoitu maito, lemon curd sekä keltuaiset keskenään ja kaada pohjan päälle. Jatka paistamista noin 30 minuutin ajan. Täyte kiinteytyy paiston aikana. 

Laita kattilaan mansikat ja hillo-marmeladisokeri. Keitä hillo-marmeladisokerin ohjeen mukaan noin 5-10 minuutin ajan. Kaada hilloseos sitruunatäytteen päälle. Nosta piirakka kylmään muutaman tunnin ajaksi. 


Vatkaa kermavaahto, tomusokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi ja levitä jäähtyneen piirakan päälle. Herkuttele raikkaan makuisella piirakalla!


Facebookissa jo ilmoittelinkin, että tuokokuulle on muutama lisäkurssi lisättynä kurssitarjontaan asiakkaiden pyynnöstä. Vielä muutama paikka on jäljellä näillä kursseilla. Käy tutustumassa kurssitarjontaan täällä



Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Hei,
    Mikähän mahtoi mennä minulla vikaan, kun pohja otti tosi tiukasti vuokaan kiinni eikä lähtenyt ilman talttaa ja vasaraa irti? Vuokaa en kyllä voidellut. Piirakka oli kyllä todella herkullista 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Riippuu varmasti hieman vuoasta, miten pohja siitä irtoaa. Minun vuoista on aina irronnut nätisti. Saatan varuiksi hieman suihkutella vuokasuihketta pohjalle, mutta tuon pohjan rasvaisuus kyllä yleensä pitää pohjan mukavasti pohjasta irti. Kannattaa varmati ensi kerralla voidella vuoka hyvin. Ehkä se auttaa. Mukava, että piirakka oli kuitenkin maistuva!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close