Pienet piirakkatikkarit / Pie pops

Niin monia versioita leivonnaisista voi tehdä tikkareiksi eli popseiksi, jolloin ne on mukavia syötäviä herkutteluhetkiin. Tällä kertaa pienet päärynäpiirakat pääsivät jäätelötikkuihin. Nämä ovat mukavia pakata vaikka lahjoiksi. Amerikassa tämän tapaiset piirakat ovat todella suosittuja, mutta aika vähän niitä on täällä suomessa näkynyt. Herkullisia nämä kyllä ovat 🙂




Pienet piirakkatikkarit

Pie pops


200 g voita

4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl sokeria

3 rkl kylmää vettä


1 päärynä

1/2 tl kanelia

2 rkl sokeria

Mittaa
monitoimikoneeseen leikkuuterän kanssa kylmä voi paloiteltuna sekä
sokeri ja vehnäjauhot. Pyöräytä konetta niin, että ainekset menevät
kunnolla sekaisin ja seos muuttuu jouhomaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon
kylmä vesi ja pyöräytä vielä niin, että massa hieman kiinteytyy. Kauli taikina ja ota siitä pyöreällä muotilla paloja. Käytä tarvittaessa käytä vehnäjauhoja. Kuori ja pilko päärynä pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon sokeri ja kaneli. Nostele joka toiselle piirakkapohjalle pieni määrä täytettä. Laita jäätelötikku noin piirakan puoleenväliin ja paina toinen piirakkapohja täytteen päälle. 

Paista 200 asteessa noin 15-20 minuutin ajan. Anna piirakoiden jäähtyä ja herkuttele mukavassa seurassa tai pakkaa lahjaksi sellofaanipusseihin.



Kommentoi

  1. Dr.Sugar/Jinna says:

    Ihania! 🙂 näitä onkin pitänyt kokeilla!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ei muuta kuin kokeilemaan 🙂

  2. Nimetön says:

    Mistä noita tikkuja saa?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Leivontatarvikeliikkeet myyvät jäätelötikkuja. Lisäksi tähän käy hyvin esimerkiksi varrastikut tai muut lämmön kestävät tikut.

  3. Hannele says:

    Ihania! Minä tein muutama viikko sitten myös pieniä piiraita. Osaan laitoin tikun, osa syötiin kädestä.

    http://kokitjapotit.blogspot.fi/2013/08/pienet-ja-rukiiset-mustikkapiirakat.html

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Samoilla linjoilla sitten. Nämä ovat niin ihania ja herkullisia sekä helppoja valmistaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close