Mansikka-raparperikakku isälle





Eilen
juhlistettiin isää ja varmaan aika monessa perheessä leivottiin kakkua
tai muuta herkkua isälle. Meillä isänpäivää juhlistettiin aika perinteisesti. Aamiainen tarjoiltiin lasten
toimesta. Aamiaisen jälkeen leivoimme iltapäivän isänpäiväkahvitukseen
herkkuja sekä lähdimme pienelle isänpäiväkierrokselle. Suuntasimme
samalla myös hautausmaalle sytyttämään kynttilät omalle isälleni,
vaarilleni sekä mieheni vaarille. Tänä vuonna päätimme järjestää meillä
isänpäiväkahvituksen, johon saamme vieraaksemme papan, iso-ukin sekä muita sukulaisia.



Perheemme pojat leipoivat kanssani tämän mansikka-raparperihyydykekakun tarjolle. Neiti sitten keskittyi keksien ja mokkapalojen leipomiseen. Minä leivoin sitten vielä itse nopeasti kinkkupiirakan ja tein pastasalaattia sekä vihersalaattia.



Mansikka-raparperikakku


Pohja

10 kpl digestive-keksiä

50 g voita


Täyte

5 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g mansikoita

100 g raparperisosetta

1 1/2-2 dl tomusokeria

3 tl vaniljasokeria

7 liivatelehteä

1/2 dl vettä


Koristelu

1-2 dl vispikermaa (tomusokeria/vaniljasokeria)

tuoreita mansikoita


Murusta keksit ja sulata voi. Lisää voi sula keksimurun joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru 22 cm vuoan pohjalle tai suoraan tarjoilualustalle laitetun irtoreunuksen sisään. Nosta alusta tai vuoka jääkaappiin. Ota viilentyneen pohjan ympäriltä reunus pois. Öljyä kevyesti 24 cm kakkureunus ja tomusokeroi se. Nosta reunus pohjan ympärille, jotta keksipohja jää täytteen sisälle.


Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa vispikerma kevyesti vaahdoksi. Notkista tuorejuusto yhdessä tomusokerin (kannattaa aloittaa pienemmällä tomusokerin määrällä ja lisäillä tomusokeria loppuvaiheessa tarvittaessa) ja vaniljasokerin kanssa. Soseuta mansikat ja sekoita raparperisoseen kanssa. Kuumenna 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja purista liossa olleista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kiehautettuun veteen. Lisää vesi mansikka-raparperi seokseen koko ajan sekoitellen. Lisää mansikka-raparperiseos tuorejuuston joukkoon ja nostele lopuksi kermavaahto sekaan. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada täyte pohjan päälle 24 cm vuokaan. Nosta jääkaappiin hyytymään ainakin noin neljän tunnin ajaksi.


Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Koristele kakku kermapursotuksilla sekä tuoreilla mansikoilla.



Vinkki! Jos käytät pakastemansikoita, niin sulata ne ja soseuta nesteineen päivineen.



Vinkki! Jos et omista kahta eri kokoista vuokaa, voit tehdä kakun suoraan pienempään 22 cm vuokaan. Näin ollen kakusta tulee hieman korkeampi ja pohja jää näkyviin reunasta. Tämä on lähinnä ulkonäöllinen makuasia.



HUOM! Minun makuuni olisi raparperi saanut maistua hieman enemmänkin, koska nyt mansikka taittoi raparperin maun aika tavalla alleen. Voisihan tuon tehdä vaikka eri kerroksilla.





Kommentoi

  1. Maria says:

    Herkullisen näköinen ja kuuloinen kakku. Jostain kun löytäisi raparperihilloa niin kokeilisin ehdottomasti. Luin aiemmin blogistasi vinkin reunojen öljyämiseen ja tomusokerointiin ja pakko sanoa että älyttömän hyvä vinkki oli. Toimii todelle hyvin.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Itsekin opin tuon jostain videon pätkästä vuosia sitten ja se on toiminut kyllä todella hyvin. Minulla onkin yhdestä hyydykekakusta kuva, jossa pieni siivu vuoasta jäi käsittelemättä. Siinä huomaa kyllä eron 🙂 Minulla on tuota raparperisosetta pakastimessa valmiina, joten sitä oli tällä kertaa helppo käyttää. Hieman kesäisiä makuja näin kylmiin syys/talvipäiviin 🙂

  2. Katri says:

    Mmm näyttää todella herkulliselta!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  3. Näyttää ihanalta!!! Mansikka ja raparperi sopii mun mielestä tosi hyvin yhteen.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä ne ovat hyvä makupari. Tässä olisi tuo raparperi saanut maistua kyllä minun mielestäni vielä enemmän, joten sitä voisi lisäillä, jos reseptiä kokeilee.

  4. Virpi says:

    Mulla on pakkasessa sellasta mansikka-raparperimössöä johon on vähän lisätty sokeria ku pakastin.. Tein siitä ensin mehua ja sen siivilöidyn jutun säästin. Käviskö tää tähän kakkuun?? Ja monelle hengelle tää kakku suurinpiirtein on??

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Voisi se toki käydäkin. Olen käyttänyt tuollaista mehun ylijäämää marjapiirakkaan ja hyvää oli. Käytin kylläkin omenan loppuja, mutt uskon että onnistuisi hyvin mansikka-raparperimössölläkin: http://www.pullahiiri.com/2012/09/omenapiirakka.html Luulisin tämän päivityksen kakusta riittävän noin 10-12 henkilölle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close