Prinsessalinnakakku

 Tämän kakun tein jo jonkin aikaa sitten kummityttöni syntymäpäiville. Toiveena oli prinsessa aiheinen kakku. Taisi siinä taas olla tarkempiakin toiveita ja yleensä vielä hyvin yksityiskohtaisia toiveita, mutta tälla kakulla menimme. Muistaakseni sankaritar oli kakkuunsa kuitenkin tyytyväinen 🙂



Paistoin tätä kakkua varten kaksi eri kokoista sokerikakkupohjaa, jotka täytin moussella. Kuorrutteena käytin marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Kaikki yksityiskohdat on tehty sokerimassasta. Torneihin ja prinsessaan käytin gum paste-massaa, joka on hieman jämäkämpää kuin tavallinen sokerimassa. Koko kakku on siis syötävää, kakussa olevia tukipillejä ja kakkualustaa lukuun ottamatta.


Tuon alla olevan kakkualustan kuorrutin täysin sokerimassalla, jotta sain alustasta linnan pihaa muistuttavan. Ruoho/pensas on tehty valkosipulinpurstimella, jolla saakin kivaa jälkeä aikaiseksi esimerkiksi nurmikoksi, nallenturkiksi, hiuksiksi yms.. Monta käyttötapaa tuolle vekotimelle 🙂 Suosittelen kokeilemaan!


Nuo tornit oli nostettu tuohon nopeasti kuvauksen ajaksi, mutta kuljetusta varten ne piti ottaa toiseen rasiaan. Muuten ne olisivat voineet särkyä kuljetuksen aikana. Tornit kiinnitin sokerikreemillä tuohon kakun pintaan, niin ne olivat helposti nostettavissa sivuun kakun leikkaamisen edetessä.





Tuonne Täytekakkuja-välilehdelle lisäilen aina välillä tekemieni kakkujen kuvia. Siellä kannattaa käydä kurkkaamassa, jos erilaiset täytekakut kiinnostavat. Muokkasin tuota välilehteä muutoinkin, joten nyt kuvat on ehkä hieman paremmin selailtavissa. Klikkaamalla kuvaa, saat sen aukeamaan suurempaan ikkunaan. Tuolta löytää tekemiäni täytekakkuja ja vaikka ideoita omiin kakkuihin. Kaikkia kuvia en kyllä sinne pysty laittamaan, mutta aina välillä lisäilen noita kuvia sinne. 

Kommentoi

  1. Mia -Willa Oliviasta says:

    Siis aivan ihana!!!! Eipä ole tullut mieleenkään, että valkosipulipuristelmella sais noin hienon nurtsin 🙂
    Onko sulla normikakkua noissa kapeissakin torneissa?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Valkosipulimenpuristin toimii hienosti erinäisissä koristelujutuussa missä tarvitaan ohuita pitkiä osia tai sitten "tuppoja". Tornit ovat sokerimassaa eli eivät sisällä kakkua.

  2. leena says:

    Todella hieno kokonaisuus!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Leena!

  3. Päivityksiä says:

    Huikean hellyttävä, kyl sä oot taitava!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Päivityksiä 🙂 Yritetään aina tehdä jotain uutta ja kivaa…

  4. Oi kuinka ihana! Itsekin olen tuota valkosipulinpuserrinta käyttänyt kakussa ruohon tekemiseen. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuo valkosipulinpuristin on niin näppärä moneen asiaan. Suurempiin juttuihin käy sitten perunapuristin 🙂 Toimii ihan samaan tapaan.

  5. PuuVilla says:

    UPEA!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos PuuVilla!

  6. Katariina says:

    Upea kakku 🙂 tarkoituksena on tehdä meidän neidille samanmoinen. Miten sait nuo kiven näköiset kuviot kakkuun ja torneihin?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tuon kakun pinnan olen kuvioinut kuviolevyillä. Noita kuviointi levyjä, mattoja ja kaulimia on olemassa monenlaisia. Kannattaa katsoa leivontatarvikeliikkeiden tarjontaa. Itse olen ostanut tuon levyni ulkomailta.

  7. Elisa says:

    Hei! Ihana kakku! Onko nuo tornit tehty kokonaan sokerimassasta vai ovatko ne ontot sisältä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nuo itse tornit on ontot. Ne voi "rouskutella" sellaisenaan tai siirtää sivuun kakua leikatessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close