Runebergin päivä 5.2.2014

runebergin kahvikakku

Runebergin päivää vietetään huomenna 5.2.. Helmikuu on täynnä erilaisia mukavia leivontapäiviä, joten jo pelkästään muistamalla kaikki nuo helmikuun leivontapäivät, saa leipoa lähes joka viikko. On Runeberginpäivä, laskiaistiistai ja -sunnuntai, ystävänpäivä… Herkullisen kuuloinen kuukausi siis tulossa!

(Tuo laskiainen meneekin sitten maaliskuun puolelle, mutta pullat voi jo toki leipoa helmikuun puolella… Kaikkea sitä oppii, kun vanhenee – olen jotenkin ajatellut, että laskiainen on aina helmikuussa.)

 

Runeberginkakku mehevänä

Runebergin kakku

3 munaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
4 dl mantelijauhetta
2 dl kermaa
200g voita
(2-3 tippaa karvasmanteliöljyä) 
(sokeriliemeen laimennettua ja kiehautettua punssia tai rommia)

Koristeluun
vadelmahilloa
tomusokeria
vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja nosta se sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vuorotellen kermaa ja kuivia aineita. Sekoita massa tasaiseksi ja lisää lopuksi sulatettu voi. (Lisää halutessasi karvasmanteliöljyä taikinan sekaan)

Voitele noin kahden litran suorakaiteen muotoinen vuoka ja lisää taikina vuokaan. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa hieman jäähtynyt kakku tarjoiluastialle.

Halutessasi kakun voi kostuttaa punssilla, rommilla, rommiaromilla tai karvasmantelilla pullasutia apuna käyttäen. Kakku ei kuitenkaan välttämättä kostutusta kaipaa.

Levitä vadelmahilloa kakun päälle (runsaasti). Sekoita pieni tilkka vettä ja tomusokeria astiassa. Lisää tomusokeria kunnes seos on tarpeeksi paksua pursotettavaksi. Täytä pieni pakastepussi seoksella. Leikkaa kulmaan sopivan kokoinen reikä ja pursota kakun päälle kuorrutetta.

Tämä resepti myötäilee edellisen vuoden reseptiä, mutta korppujauhoja ei löytynytkään tarpeeksi kaapissa ja taas mantelijauhoa oli runsaasti. Näin ollen resepti muuntui hieman aikaisemmasta.

Vinkki! Voit tehdä kostutusliemen mittaamalla kattilaan 1 dl punssia/rommia, 2 dl vettä ja 3 rkl sokeria. Kiehauta seos ja kostuta kakku ennen hillolla ja sokerivesikuorruteella koristelua.

 

Tässä aikaisempien vuosien leivonnaisia:

Runebergin sydänkakku

 

Runebergin kahvikakku

Runebergin tortut

 

Perinteiset runebergintortut

Runebergin kakku

 

http://www.pullahiiri.com/2011/02/runebergin-kakku.html

Nauttikaahan maukkaasta helmikuusta ja muistakaa leipoa 🙂 

Kommentoi

  1. myy94 says:

    Itseasiassa laskiainen on tänä vuonna vasta maaliskuussa, tarkista vaikka kalenterista ;D

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Huomasin tuon itsekin juuri äsken ja tulin sitä tänne korjailemaan. No, pullat voi leipoa jo helmikuussa. Olen jotenkin aina ajatellut, että tuo laskiainen on helmikuun aikana, joten en edes asiaa kalenterista tarkistanut. Näin sitä ihminen oppii kun vanhenee 🙂

  2. Siru says:

    Onpas herkun näköistä! Niin kiva katsoa kun suunnilleen jokaiseen leivontablogiin on tällä viikolla tupsahtanut runebergintorttu-ohje ja kaikki ovat ihan omanlaisiaan variaatioita 🙂

    Olisi niin pitänyt leipoa Runebergin tortut/kakut itse tänä vuonna! Viimeviikolla tuli leivottua niin monia erilaisia sekä suolaisia että makeita juttuja ja samoin kuin nyt tulevana vkonloppuna synttäreideni takia joten ajattelin tyytyä kaupan torttuun tänä vuonna. Wrong choice! Se Aitolahden torttu oli niin kuiva kuin olla ja saattoi ja muutenkin mautonta kuin sahajauhoa… itse olisi tullut varmasti paljon parempia. Jäi vähän tökkimään kun Runebergin torttu nyt kuitenkin on vain kerran-vuodessa-herkku. Mutta tästä viisastuneena 🙂

    http://www.vispilavintiontemmellyskentta.blogspot.fi

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Onneksi noita torttuja voi tehdä vaikka koko viikon ajan 🙂 tai miksi ei jopa koko vuoden ajan. Eihän se nyt välttämättä rajoitu vain tähän hetkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close