Terveellisempää herkkua – Smoothie

 

Kuten tuolla vuoden vaihteen tienoilla kerroin, viime vuosi on mennyt vauhdikkaasti terveellisissä ympyröissä. Sain juostua tuon elämäni ensimmäisen maratonin ja toivon ettei se jää viimeiseksi eli edelleenkin kuntoilu ja terveellisen ruokailun yhdistäminen jatkuu. Loppuvuosi meni ruokavalion kanssa hieman rennommin ottaessa, mutta näin alkuvuodesta on hyvä taas hieman kartottaa omia tottumuksia. Olen lisännyt omaan ruokavaliooni proteiinia ja vähentänyt (herkullisia) hiilihydraatteja. Lähes joka päivään kuuluu maitorahka jossain muodossa (vähintään aamupalaksi yksi rahkapurkki eri muodoissa). Aika usein tuon rahkan syön smoothiena tai sitten hieman paksumpana versiona lusikoituna versiona. Näin ollen saadessani pyynnön tehdä kaksi smoothie-reseptiä Valio Gefilus-tuotteista ei ollut vaikea ottaa hommaa vastaan. Nuo smoothiethan kuuluvat muutenkin arkeeni 🙂 Toinen resepti on tosiaan kuntoilijan aamuun tai välipalaksi suunniteltu rahkaherkku ja toinen hyvin esimerkiksi koululaisten välipalaksi mietitty Jääkuningattaren smoothie.  

 Smoothie kääntyy helposti suomenkielessä pirtelöksi. Smoothie-pohjana voi olla juuri rahkaa, mehua, hedelmiä tai oikeastaan mitä vain raaka-aineita, joiden mausta pitää. Uutena hittinä on nuo viherpirtelöt eli salaatit laitetaankin juotavaan muotoon tehosekoittimessa esimerkiksi mehun kanssa 🙂 Minusta tuntuu, että smoothie-juomiin ovat ihastuneet niin lapset, nuoret, aikuiset kuin myös vanhemmatkin ihmiset. Ihan mahtavaa, että tällä tavoin moni saa terveelliset raaka-aineet syötyä, jotka saattaisi muutoin jäädä lautaselle. Mikä onkaan sen parempaa kun herkutella terveillä juomilla ja välipaloilla. 


Koska Valiolla on todella laaja juomavalikoima erilaisia Gefilus-tuotteita, niin mikä olisikaan parempi kuin saada luonnon omien vitamiinien lisäksi smoothiesta maitohappobakteereja, vitamiineja sekä esimerkiksi kalsiumia. Kannattaa tarkistella kaupan kylmähyllyllä mitä mikäkin tuote pitää sisällään, koska näissä mehuissa, makumaidoissa, makupiimässä sekä muissa Gefilus-tuotteissa on C- ja D-vitamiineja sekä juuri noita maitojappobakteereja. Varsinkin nuo uusina tuotteina juuri kauppojen hyllyille tulleet makumaidot ja -piimät vaikuttavat hyviltä valipalajuomilta vaikka sellaisenaankin, mutta toimivat hyvin myös smoothiepohjina.


Jaan myös teille blogini lukijoille nuo herkulliset smoothiereseptit tässä alla:



Hedelmäsmoothie


Tämän reseptin suunnittelin kuntoilijan aamuun tai välipalaksi. Tuoreet hedelmät sekä tuo herkullinen ananas-porkkanamehu tuo makeutta proteiinipitoisen maitorahkan rinnalle. Lisäksi makeutta voi lisätä pienellä määrällä luontaista makeuttajaa – hunajaa. 




2 appelsiinia

250 g ananasta

4 dl Valio Gefilus mehu ananas-porkkana + kalsium

2 dl maitorahkaa

(hunajaa)


Purista appelsiineista mehu (noin 1 ½ dl). Poista tuoreesta
ananaksesta kuori ja pilko ananas tehosekoittimeen. Lisää joukkoon appelsiinimehu,
ananas-porkkanamehu sekä maitorahka. Pyöräytä ainekset sekaisin. Jos haluat lisätä hieman makeutta, voit
laittaa maun mukaan hunajaa smoothien joukkoon. Kaada juoma annoslaseihin.




Jääkuningattaren smoothie


Tämä on suunniteltu esimerkiksi koululaisille välipalaherkuksi. Maistuu pirtelöltä ilman jäätelöäkin 🙂




2,5 dl Valio Gefilus mustikka-vadelmakeittoa

2,5 dl Valio Gefilus piimää

300 g pakastemansikoita

(vadelmia, mansikoita, mustikoita)

Mittaa tehosekoittimeen mustikka-vadelmakeitto, piimä ja
pakastemansikat. Pyöräytä ainekset niin, että seoksesta tulee tasaista.  Kaada kylmä juoma annoslaseihin ja koristele
tuoreilla marjoilla.

Vinkki! Voit myös käyttää tuoreita mansikoita ja lisätä
joukkoon jääpaloja.  

 





Lisää smoothie-reseptejä löydätte Valion reseptipankista


Yhteistyössä




Kommentoi

  1. Kirsi-Riksi says:

    Smoothiet ovat kyllä ihania. 🙂 Sain joululahjaksi Melissan Smoothie Makerin ja se on kyllä käynyt tiheään.. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      niin ovat – herkullisia! Sehän on hyvä, että joululahjalle on ollut käyttöä.

  2. Ella says:

    Minäkin teen joka päivä smoothien aamu tai iltapalaksi, paras kone hommaan on OBH Nordica Smoothie Twister 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Aika monessa keittiössä taitaa smoothiekoneet laulaa päivän aikana 🙂

  3. Siru says:

    Niin ihana kun kakkuja onkin kuolata sun blogista niin kivasti piristää myös vähän erilaisetkin ohjeet! 🙂 Itse olen myös tykästynyt smoothieihin viimeiakoina ja teen välillä koko perheelle (koska mie olen se ainut kuka viittii kokeilla koskaan mitään uutta :D), joten smoothie-ohjeet ovat ainakin omasta mielestäni tosi kiva lisä tänne vaikka "leivontanurkka" onkin 🙂

    http://www.vispilavintiontemmellyskentta.blogspot.fi

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava Siru kuulla, että nämäkin reseptit maistuisivat 🙂 Seuraavaksi taitaakin tulla taas kakkupostausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close