Hävikkiviikko: Pikaiset puurosämpylät ja kauniit voikoristeet

 

Tällä viikolla vietetään Kulutajaliiton lanseeraamaa Hävikkiviikkoa. Myös minä haluan kantaa oman korteni kekoon jakamalla hävikkiruoasta reseptin teille lukijoille. Tämä on tärkeä asia, jossa itsekin pitäisi ryhdistäytyä. Meillä jää harvase aamu ja ilta kaurapuuroa yli, kun puuron menekin arvioiminen viisihenkisessä perheessä on ajoittain aika haasteellista. Tunnustan senkin, että jää meiltä myös muuta ruokaa yli ja sitä voisi varmasti hyvin hyödyntää jatkokäyttöön tai vaikka pakastaan tulevaan tarpeeseen. Tämä viikko herätteleekin ajattelemaan tuota oman talouden ruoan hävikkimäärää ja sen hyötykäyttöä.

Nämä aamun puurojämästä todella pikaisesti valmistuvat sämpylät maistuvat kyllä varmasti koululaisille koulun jälkeen tai vaikka iltapalalla. 


Pikaiset aamupuurosämpylät

(10 kpl)


1 1/2 dl kaurapuuroa

1 1/2 dl maitoa

2 kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

100 g voita

(kaurahiutaleita)


Sulata voi yhdessä kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa puuro, maito ja kananmunat sekä kolmannessa kulhossa vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet puuroseoksen joukkoon parissa erässä voin kanssa vuorotellen. Sekoita taikina nuolijalla sekaisin. Voitele muffinssipellin kolot ja jaa taikina noin kymmeneen koloon. Ripottele päälle kaurahiutaleita. Paista sämpylöitä noin 18 minuuttia 175 asteessa. Nautiskele tuoreeltaan!

Vinkki! Lisäämällä taikinan joukkoon sokeria (2 dl), kanelia (1 tl) ja vaikka omenan palasia (150 g) näistä saa herkulliset makeat muffinssit.  

Lisäksi koristelin tuon uuden voipalan kauniisti edellisen voin lopulla, silikonimuottia apunakäyttäen. Kaunis voipala tarjolle vaikka juhlapöytään – eikö? Silikonimuotilla voi tehdä myös valmiita voinappeja juhlapöytään tarjolle. Tämä vinkki kannattaa pitää mielessä, kun on juhlat lähestymässä!

Täältä muuten löydät vinkkiä siihen, kuinka paljon kannattaa varata tarjoiluja tilaisuuksiin. Linkistä löydät myös muutoin vinkkiä hävikkiruokien jatkokäyttöön.

  

Tässä lisäksi vielä muutama linkki Pullahiiren blogista löytyviin muihin ”hävikkiresepteihin”. Löydät blogista herkullisen ja ajankohtaisen ”hävikkiherkun” – omenapiirakan, joka on valmistettu itse tehdyn omenamehun tähteistä. Myös erilaiset cake & cookie popsit eli kakkutikkarit ovat hyvä hävikkiherkku, johon voi käyttää erilaisten kakkupohjien tai keksipakettien loput. Banaanileipään/-kakkuun tai Banaani curdiin voit käyttää ylikypsät banaanit hedelmälautaselta.  

 

Kuinka teidän lukijoiden kotitalouksissa hyödynnetään hävikkiruoat tai – raaka-aineet? 

Jätä kommentti tämän päivityksen yhteyteen, vaikka jopa reseptin kanssa. Näin voimme laittaa hyvät ”hävikkiherkut” jakoon! 

Vinkit voivat olla niin leivontaan kuin myös ruoanlaittoon liittyviä.

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Tehtiin näitä juuri tyttären kanssa perheelle iltapalaksi 🙂 Helppo oli tehdä ja maukasta syödä 🙂

  2. Pullahiiri/Taru says:

    Kiitokset jättämästänne kommentista! Kiva kuulla, että sämpylät maistuivat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close