Leivontaa lasten kanssa: Lumiukkopullat ja arvonta

Lähikuva lumiukkopullasta.

Kun kerran pullateemalla tähän helmikuuhun lähdettiin, niin jatketaan samaan malliin. Tässä eräänä päivänä tein aamupäivästä pullataikinan nousemaan, kun tiesin lapsien kotiutuvan hieman puolenpäivän jälkeen. Näin ollen pullataikina oli jo odottamassa leipojia. Kyselin nuorimmaiselta, että meinaako hän leipoa pullapoikia, niin vastaus oli ”en”. Hänellä oli suunnitelmissa lumiukot. Osa lumiukoista tehtiin perinteiseen malliin rusinoilla ja osa sitten kuorrutettiin vesi-tomusokerikuorrutteella ja koristeltiin pienillä suklaakarkeilla paiston jälkeen. 

Valmiit lumiukkopullat sokerikuorrutteella koristeltuina.

Lumiukkopullat

Pullataikina ja sokerikuorrute

Pullataikina
5 dl vettä tai maitoa
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
2-3 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Voiteluun
1 kananmuna

Koristeluun
4 rkl vettä
noin 3 1/2 dl tomusokeria
suklaakarkkeja/nonparelleja

Lämmitä neste noin 37 asteiseksi. Murustele joukkoon hiiva ja mittaa sen jälkeen sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita hyvin, jotta hiiva liukenee joukkoon. Lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen ja alusta taikinaa. Alustuksen loppuvaiheessa lisää joukkoon pehmeä voi. Alusta taikina vielä tasaiseksi ja jätä nousemaan leivinliinan alle noin tunniksi lämpimään ja vedottomaan paikkaan. 

Nostatuksen jälkeen vaivaa taikinasta ilmat pois ja pyörittele taikina pieniksi pulliksi. Laita aina kolme pientä pullaa vierekkäin. Jätä pullat nousemaan uunipellille leivinliinan alle. Anna kohota noin 15-30 minuuttia ja voitele sen jälkeen pullat kanamunalla. Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, pullien koosta riippuen. Anna pullien jäähtyä paiston jälkeen. 

Vaihekuvat lumiukkopuollien koristeluun

Valmista kuorrute sekoittamalla vesi ja tomusokeri keskenään tahnaksi. Jos kuorrute tuntuu liian paksulta, lisää joukkoon muutama tippa vettä. Jos kuorrute on liian löydää, lisäile tomusokeria. Kuorrutteen pitää olla paksua, mutta kuitenkin levittyä vielä kauniisti pullien päälle. Upota pullien päälliosa kuorrutteeseen ja nosta valumaan paisto/jäähdytysritilän päälle. Kiinnitä mahdollisimman nopeasti suklaakarkit tai nonparellit kuorrutteeseen, ennen kuin kuorrute jähmettyy. 

Vinkki! Jos haluat valkoisemman kuorrutteen, niin upota pullat kuorrutteeseen kaksi kertaa. Anna kuorrutteen hetken jähmettyä välissä.

Lumiukkopullien koristelu

Heitän nyt haasteen teille lukijoille:

 Leivo seuraavan viikon aikana lapsen tai lapsien kanssa. Lapsi voi olla oma tai vaikka kaverin lapsi. 

Itse koen lasten kanssa leipomisen tärkeäksi asiaksi, koska ottamalla lapset mukaan arjen asioihin, voimme opettaa heille perustaitoja. Nyt ei välitetä sotkusta, vaan nautitaan yhdessä tekemisestä ja yhteisestä ajasta! Kannattaa huomioida lasten kanssa leipoessa lapsen ikätaso. Koululainen voi tehdä jo pullataikinaa itsenäisesti, mutta pienemmälle lapselle voi pullataikinan tehdä jo valmiiksi. Näin ollen ei tarvitse käyttää aikaa odotteluun 🙂  Toki leivonnainen voi olla vaikka muffinssi, pikkuleipä, kakku, karjalanpiirakka tai joku muu herkullinen suolainen tai makea leivonnainen.

Mitä teillä leivotaan? – arvonta

Kerro kommentissasi mitä teillä yleensä leivotaan lasten kanssa. Jätä tuo kommentti tähän päivitykseen. Arvon yhden leivontapaketin kommentin jättäneiden kesken. Osallistumisaika on 15.2.2015 asti. Jätä mielellään sähköpostiosoitteesi kommenttisi yhteyteen.

Osallistumisaika on 7.2.-15.2.2015. Voittajan nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 19.2.2015 mennessä. Arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Yksi kommentti/henkilö. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 25.2.2015 mennessä osoitteeseen [email protected], jos sähköpostiosoitetta ei ole kommentin yhteyteen jätetty.

Onnea arvontaan!

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Pipareita, pullia, sämpylöitä =). Kaikkia näitä lasten kanssa. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar[at]gmail.com

  2. Kirsi-Riksi says:

    Itse leivon 4-vuotiaan poikani kanssa kaikkea sellaista, mihin ei tarvita sähkölaitteita. 🙂 Muffinseja, pipareita, kaikkea mahdollista. Mikään ei voita sitä, kun poika saa sekoittaa aineita sitä mukaa kun kaatelen niitä kulhoon. 🙂

    pilvenpiirtaja[at]gmail.com

  3. Nimetön says:

    Teen töissä lasten kanssa joka toinen viikko välipalaa. Tällä viikolla leivottiin runebergintorttuja 🙂 [email protected]

  4. Nimetön says:

    3 ja 4v tyttöjen kanssa leivotaan usein muffinsseja, pikkuleipiä, pullaa, mokkapaloja ja syksyisin paljon omena piirakkaa ja oman puutarhan marjoista eri piirakoita. Lasten kanssa leipominen on mukavaa kun ei tarvi stressata sotkusta sillä siivoaminen sujuu leivonnan jälkee yhdessä kuin leikkien.

    [email protected]

  5. Suvinen says:

    Minulla ei itsellä vielä lapsia ole, mutta 15 vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa olen tehnyt keksejä ja muffinsseja ja töissä lasten kanssa olen tehnyt pipareita ja muffinsseja. Pikkusiskoa ei vielä siivousavuksi saa, mutta töissä siivous on helppoa kun jokaiselle lapselle antaa jonkin pienen tehtävän. Ja aion kyllä leipoa omienkin lasten kanssa sitten kun/jos niitä saan 🙂

    mielenmaisemia[at]hotmail.fi

  6. Jessika says:

    kuppikakkuja useimmiten 😀

  7. Nimetön says:

    Pikkumartan kanssa voi leipoa mitä vaan. Yleensä pullaa ja jouluksi teimme kaksi isoa annosta karjalanpiirakoita. Kaverisynttäreiiä olemme leiponeet pikkutyttöjen kanssa pikkuleipiä, jotka he saivat viedä kotiinsa – kavereitten äidit kiittelivät näistä jälkeenpäin
    Saukkomartta[at]hotmail.com

  8. cebic says:

    Lapsia miulla ei ole, mutta aikanaan kerhotätinä ollessa leivottiin mukuloiden kanssa pullia, sämpylöitä, pizzaa, pannukakkua jne helppoa ja nopeaa. Pikkuveljeni on 7v nuorempi ja hänen täyttäessään 4v me tehtiin kahdestaan karjalanpiirakoita alusta loppuun. Oli yllätys kun porukat tuli kotiin 🙂 tehtiin perheen kanssa paljon yhdessä ja hyvä niin, mulle tuli kipinä keittiöhommiin. Eikä tuo velikään ole mikään uusavuton.

  9. Millakko says:

    Suklaakeksejä ja muffinsseja 🙂 ei tosin yhtäaikaa.

    millakko ( at ) gmail.com

  10. Yleensä meillä leivotaan lasten kanssa pullia tai sämpylöitä. Ensi viikolla lapsi leipoo – hieman autettuna – suklaamuffinsseja koulun ystävänpäivätapahtumaan 🙂

    makeaahyvaa[at]gmail.com

  11. wiivuska says:

    Minulla on lapset sen verran isoja että tytär leipoo mielellään itsenäisesti mm jouluna omat piparimökit kun tein taikinan valmiiksia ja muuten tykkää leipoa kahvihetkelle esim kuivakakkua…. =) Nuorimmaisen kanssa treenaillaan silloin tällöin koulussa tehdyillä ohjeilla jos kirja sattuu olemaan kassissa ja hän myös ahkera koristeluapu ja joulupipari apulainen… arki vaan tuppaa olemaan niin kiireistä että yhteiset leipomiset jää aina lomille… Hiihtolomalla meillä perinteisesti tehty mm pullaa yhdessä =) kati.koskiranta(at)gmail.com

  12. Leena-muori says:

    Meillä lapset leipoo mielellään kaikkea, mihin vaan äiti ottaa mukaan. 🙂 Mutta pullat ja sämpylät on erityismieluisia. Joskus saavat muovailla marsipaanista omia juttujaan ja tietenkin syövät kaikki lopuksi. 🙂 [email protected]

  13. Teija says:

    Sämpylät on sellainen helppo juttu lasten kanssa.Joulun alla myös pipareiden leivontaa.
    hamalainentm[at]gmail.com

  14. mustakissa says:

    Aikaisemmin leivottiin kaikenlaista ja piparit olivat aina suosikkeja ja tietty pullat. Nyt kun lapset ovat jo isoja tekevät usein itsekseenkin kaikenlaista, kakkuja ja piirakoita. Vanhin poika on jo omillaan ja leipominen on jäänyt hänelle tavaksi, lähinnä sämpylöitä pyöräyttelee. On kiva huomata,että yhteisellä tekemisellä on saanut tartutettua intoa. Tytär on nyt kiinnostunut raakaleivonnasta ja niitä on sitten kokeiltu monenlaisia yhdessäkin. On mukavampaa leipoa kun on seuraa.
    [email protected]

  15. Siili says:

    Sämpylöitä leivomme usein.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

  16. Nimetön says:

    Meillä leivotaan lasten kanssa ja heidän ehdoillaan terveellistä ja hyvää. 🙂 Viimeksi tehtiin porkkanasämpylöitä ja ehdoton lemppari on täältä sinun blogista bongatut aamiasmuffinit! <3 Myös maitorahka suomalaisilla marjoilla on yksi suosikeista.

    Neilikka Amanda

  17. Henna73 says:

    Pikkuleivät ja pullat on meillä se koko perheen yhteinen leivonta.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  18. klaara says:

    Porkkana- ja juustosämpylöitä useimmiten, muutaman kerran vuodessa saaristolaisleipää ja jouluna joululimppua. Makeita leivonnaisia harvoin ja silloinkin useammin korvapuusteja.
    [email protected]

  19. Mamman leivontanurkka says:

    Meillä onkin sopivasti tätä arvontaa ajatellen, leivottu nyt tänään ja huomenna herkkuja tytön 7-v. syntymäpäiville. Mm. Suklaa-pekaani cookieseja.
    Arvontaan osallistun mieluusti, ja ihanaista Helmikuuta sinulle & perheelle!
    [email protected]

  20. Viiriäinen says:

    Mitä milloinkin päähän pälkähtää 🙂 Runebergin päivän iltapäivänä puhelimeni soi toimistossa. 11-vuotiaalla oli asiaa: "Äiti, onko meillä mitään mantelipitoista? Mulla olisi nämä muut ainekset jo tässä valmiina."

  21. Kaura says:

    Itse olen vetänyt tyttöjenkerhoa sekä varhaisnuortenkerhoa, ja leivoimme yhdessä muun muassa keksejä, muffineita ja mokkapaloja. Reseptien tulee olla simppeleitä ja helposti seurattavia, tämä helpottaa myös auttamista, ja tilanteen seuraamista. Aupairina ollessani leivoin lasten kanssa pullaa, ja tein kakkua (saivat rikkoa munia, auttaa mittailussa jne). Mielestäni tärkeää, että ottaa lapset mukaan keittiöpuuhiin, jotta oppivat elämän perustaitoja jo pienestä pitäen. lamerinquecit[at]gmail.com

  22. Ansa-Maria says:

    Meillä leipoo lapsi ainakin kun äitikin: mokkapaloja, pullaa, sämpylöitä, pizzaa, karjalanpiirakoita, pipareita, muffinsseja, suolaisia ja makeita piiraita ollaan ainakin yhdessä jo tehty. 1-vuotias tykkää hirmuisesti pidellä kanssani käynnissä olevaa sähkövatkainta, kun se tärisee niin hassusti 🙂 Hän myös sekoittaa kulhossa aineksia tai kaataa kulhoon nesteitä tai valmiiksi annosteltuja jauhoja.

    ansamaria1(at)gmail.com

  23. Nimetön says:

    Meillä leivotaan aina yhdessä ja kaikki mukana häsläämässä niin että keittiössä on ahdasta!! Leivotaan helppoja herkkuja, joista tykätään ja joiden taikina maistuu hyvälle.. 🙂
    jonataneemil[at]gmail.com

  24. Nimetön says:

    Pipareita,pikkuleipiä,pullaa..helppoja ja maistuvia. Anne
    annelaukkanen09[at]hotmail.com

  25. Nimetön says:

    Sämpylät ja pullat ovat lasten mieleen ja helpot tehdä. Sofia
    chipmunk[at]hotmail.fi

  26. Aila says:

    Lapsenlapsi (3-v) leipoisi vaikka joka päivä jotakin, sämpylät nyt suosiossa.
    karhuoja[at]gmail.com

  27. Nimetön says:

    Nyt teimme pullaa koko perheen kanssa, mummo teki taikinan ja minä lasten kanssa leivoimme korvapuuseja 🙂
    Nyt innostuimme tekemään Ystävänpäivä-konvehteja kavereille. Jouluna tehtiin jo ekan kerran konvehdit itse kavereille ja olivat tykänneet kovasti. Mutta meidän ehdottomasti mukavin yhteinen juttumme on Muffinssit <3 niitä on aina ollut synttäreillä.
    [email protected]

  28. Nimetön says:

    Leivotaan muffineja ja piiraita:)
    luumunkukka(at)luukku.com

  29. Nimetön says:

    Mustikkapiirakka taitaa olla suosikki, mutta kaikki leipominen taitaa olla tytön mielestä kivaa. Hyvin onnistui karjalanpiirakoiden rypytyskin 🙂
    [email protected]

  30. Nimetön says:

    2v taaperon kanssa, ei oikein vielä leipomisesta tule mitään, vaikka kaikessa kovin haluaisi auttaakkin, mutta jotain lusikalla annosteltavaa (muffinssit tms) tai ehkä pulla"kikkareita" voisi saada aikaiseksi. �� mikuliini(at)gmail.com

  31. Unknown says:

    Hanna-tädin pikuleipiä tehtiin viimeksi yhdessä lasten kanssa. 5-vuotias osaa jo mittailla ja sekoitella ja 2-vuotias muotoili hienosti pikkuleivät 🙂 ja hyviä tuli! Paljon voi lasten kanssa yhdessä leipoa, tarvitaan vaan ehkä hieman enemmän aikaa 😉

    marenkiamarenkia(at)gmail.com

  32. Anne says:

    Meidän neiti on niin taitava että leipoo kaverinsa kanssa kahdestaan, mutta eilen leivottiin yhdessä mustikkapiirakka

  33. Unknown says:

    2-vuotiaan kanssa mukavinta piparien ja muiden pikkuleipien teko, kun saa painella muoteilla 🙂 olen ottanut myös vohvelitaikinan tekoon mukaan, ja on saanut myös avustuksella kauhoa taikinaa pannulle

  34. Villainen says:

    Pullia,pipareita,pitsaa ja kaikkea kivaa pientä. mumeska[at]hotmail.com

  35. Jenne says:

    Pullaa, piirakoita ja keksejä.
    mmyheartishere[at]gmail.com

  36. sikurina says:

    Muffinseja leivotaan, kaikki aineet saa sotkea keskenään, helppoa!
    s.kansakoski(at)luukku.com

  37. Nimetön says:

    Meillä parhaimmat leivonta-ajat ovat vasta edessä, sillä esikoinen on vasta 2v, mutta olemme jo tehneet yhdessä pitsaa, pullia ja piparkakkuja ja lisää leivontatuokioita on varmasti luvassa, sillä apukokki rakastaa leipomista jo nyt.
    sannaseuranen[at]gmail.com

  38. Johanna says:

    Lasten kanssa leivotaan yleensä muffinsseja, erilaisia muunnelmia mokkapaloista, sämpylöitä, porkkana- tai kauraleipää ja pipareita. 11-vuotias esikoinen on nyt innostunut leipomaan täytekakkuja ihan itse ja hyvin onnistuukin! Tykkää myös tehdä marsipaanista ja sokerimassasta koristeita.

  39. Unknown says:

    8 ja 9 v poikien kanssa leivotaan jalkapallo kakkuja kaiken laisia muffinseita. Eikä säästellä koristeita 🙂 Meillä noita synttäreitä vietetään 9 kpl/vuosi 🙂
    bikkenpilttuu[at]hotmail.ccom

  40. Nimetön says:

    Teinipoikaa ei enää leipomiset juuri innosta, korkeintaan pipareiden tekoon jouluna osallistuu. Kotitalouden alettua koulussa innostui jonkin aikaa kokeilemaan kotona esim. sämpylöitä, teeleipiä ja muita helppoja suolaisia juttuja. Pienempänä osallistui kyllä esim. pullanpaistoon.
    t. mallukka
    [email protected]

  41. Nimetön says:

    Minulla ei ole lapsia, mutta hoitolasteni kanssa leivoimme aikanaan usein rusinaukko ja -akka pullia, sekä erilaisia pikkuleipiä. Anneli

  42. Kakkumonsteri says:

    minä leivon lasten kanssa yleensä keksejä, kun vanhin on 5v ja nuorin 1v niin ei voi kovin monimutkaista olla. 😀 taikinaa on helppo kaulia ja muotilla painella kuvioita 🙂

  43. Nimetön says:

    Usein leivotaan juurikin pullia tai sitten muffineja ja/tai suklaacookieita.
    mussaka(at)luukku.com

  44. Peekoo says:

    Meillä lapset ovat erikoistuneet karjalanpiirakoiden tekoon, rypytys sujuu jo kuin vanhoilta tekijöiltä! ;D pussikarhu(at)luukku.com

  45. Juurikin leivottiin lasten kanssa alkuillasta ja tänään tehtiinkin tavoista poiketen kuivakakkua, arabialaista maustekakkua joka huomenna kuorrutetaan. Yleensä tehdään muffinsseja, pullia tai täytekakkua lasten kanssa.

  46. Nimetön says:

    Sämpylät varmaan yleisin leipomus joulupipareiden jälkeen.
    T.Miisukka

  47. Miimii says:

    Lasten kanssa tehdään näitä helppoja leipomuksia, kuten pullaa, sämpylöitä tai piparkakkuja, saa jokainen tehdä omannäköisiään itselle syötäväksi.
    [email protected]

  48. Nimetön says:

    Lasten kanssa aina leivotaan ku kiireiltä ehtii! Leivotaan yleensä pullaa, sämypöit ja keksejä yhdessä ja lapset pääsevät mukaan yleensä koristelemaan.

    eeva.eevush[at]gmail.com

  49. Nimetön says:

    Otimme varaslähdön laskiaiseen ja tehtiin pullaa. Meillä on tapana kohottaa hiivataikinat miksossa (tiivis, lämmin. vedoton) ja kuinkas kävikään: pullataikina kohosi niin hyvin, että vyöryi mikron ovesta kun sen avasi. Taikinaa oli mikron katossa, seinissä…

    [email protected]

  50. Hei kiva idea nuo lumiukot!
    Pullia meillä yleensä leivotaankin, joten ensi kerralla sitten valkoisia ukkoja testiin!
    wafer(at)suomi24.fi

  51. Vanhin tyttöni (11v) on innokas leipuri, kakkuja ja muffineita useimmiten. Usein tykkään vähän salaa sivusta seurailla hänen keittiöpuuhia, mutta toisinaan lähden lenkille kun hän alkaa leipomaan, kiva nähdä miten hän suoriutuu ihan itsekseen 🙂

  52. Maaria says:

    Pullat ovat juuri sopivia lasten kanssa leivottavaksi, tykkäävät itse syödä leipomuksiaan ja raaka-aineet ovat sen verran edullisia ettei harmitus ole kovin suuri jos käy jokin vahinko kuten osa taikinasta lentää lattialle… 😉
    marvu954[at]hotmail.com

  53. Unknown says:

    Meillä juuri leivottiin pikkusisarusten ja kummitytön kanssa ystävänpäiväkeksejä, usein myös pullaa, piirakoita ja kuivakakkuja. 🙂

    fanni.ingi[at]hotmail.com

  54. Nimetön says:

    Kummitytön kanssa tulee yleensä leivottua muffinsseja taikka joku helppo piirakka 🙂 oma poitsu taitaa olla vielä liian pieni (8 kk) osallistumaan leivontaan, mutta innolla odotan sitä että saan hänetkin ottaa mukaan tähän rakkaaseen harrastukseen!
    koisu_[at]hotmail.com

  55. Vuokko says:

    Viimeksi leivoin kaurabrownieseja yhdessä omien poikien (2 ja 5-vuotiaat) sekä veljentyttöjen (6 ja 9 -vuotiaat) kanssa. Jokainen pääsi osallistumaan omien taitojen mukaisesti. 🙂 Enimmäkseen on lasten kans tehty pipareita, keksejä, pizzaa ja sellaisia helppoja kakkuja /reseptejä yleensäkin, jossa kaikki vaan sekoitetaan keskenään.

    wugeleppis[at]hotmail.com

  56. Hukkakukka says:

    Korvapuusteja, pipareita, muffinsseja, lettuja. 🙂
    sopeutuja(at)hotmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close