Kuningattaren marjapiirakka kevään juhlapöytään

Pääsin testaamaan ensimmäisten joukossa Valion Viola®-tuoteperheen uudistettuja tuorejuustoja. Toukokuun alusta, kaikki Viola-tuorejuustot ovat laktoosittomia ja uuden koostumuksen myötä vielä aikaisempaakin pehmeämmin levittyviä. Myös säilyvyysaika on pidentynyt, vaikka tuotteet valmistetaankin täysin ilman säilöntäaineita, tuoreesta maidosta. Kuulostaa hyviltä uudistuksilta!

Ensimmäisenä tuotetestaukseen pääsi sitruunatuorejuusto, josta leivoin Kuningattaren marjapiirakan. Tämä helposti valmistuva piirakka sopii mitä parhaiten esimerkiksi kevään ja kesän juhlapöytään. Pehmeän täytteen lisäksi makua täydentää tuoreet marjat. Tuo Valio Viola tuorejuustojen laktoosittomuus helpottaa juhlien emäntää ja isäntää juhlavalmisteluissa, koska tuorejuustot ovat monen suolaisen ja makean leivonnaisen tärkeä raaka-aine. Pääset tutustumaan tuorejuuston valmistusmenetelmään täällä


Kuningattaren marjapiirakka

(30 cm vuokaan / noin 20 henkilölle)


Pohja

200 g voita

1 dl tomusokeria

4 dl vehnäjauhoja

5 rkl kylmää vettä

Täyte

4 dl vispikermaa

400 g Valio Viola® sitruuna tuorejuustoa

noin 800 g tuoreita marjoja

2 dl vettä tai hedelmämehua

1 dl hyytelösokeria

Nypi kylmä voi, tomusokeri sekä
vehnäjauhot keskenään. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös leikkuuterällä
varustettua monitoimikonetta. Laita ainekset monitoimikoneen kulhoon ja
pyöräytä hienoksi muruksi. Lisää joukkoon kylmä vesi ja jatka käsin
työstämistä, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Painele taikina noin 30
cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa apuna hieman
vehnäjauhoja. Nosta piirakkavuoka jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Laita ennen paistamista piirakkapohjan päälle leivinpaperi ja leivinpaperin
päälle paistokuulia tai esimerkiksi kuivia herneitä. Nämä pitävät
piirakkapohjan reunat ylhäällä paistamisen aikana. Paista pohjaa 200 asteessa
noin 15-18 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä.

Mittaa täytteen kerma ja sitruunatuorejuusto kulhoon. Vatkaa seos vaahdoksi. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja
levitä tuoreet marjat täytteen päälle. Valmista kiille kiehauttamalla neste
kattilassa. Lisää joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta vielä uudestaan koko ajan
sekoitellen. Levitä kiille marjojen päälle pullasutia apuna käyttäen. Nosta piirakka hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.



Vinkki! Jos käytössäsi on irtopohjainen piirakkavuoka, niin voit irrottaa piirakkapohjan vuoasta jäähtyneenä. Täytä piirakka tällöin vasta tarjoiluastialla.


Vinkki! Pohjataikinan voi valmistaa hyvissä ajoin ja painella jo valmiiksi vuokaan. Nosta, vuoka jääkaappiin 30 min-2 vrk ja paista sen jälkeen suoraan jääkaapista. Kun piirakkapohja on paistettu, niin voit säilöä sitä pari päivää ihan hyvin täyttämättömänä.

Tämä piirakka erinomaisesti vaikka tulevan vapun jälkiruoaksi. Jos teet pohjan jo etukäteen, niin piirakka valmistuu juhliin todella nopeasti. Tuoreet marjat tekevät piirakasta hyvin juhlallisen.

Yhteistyössä



Valio


Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Hei kiitos aivan mahtavasta, juhla-aiheisesta postaussarjasta! Esim. tuosta täytekakkupohjan valmistamistamisohjeesta sain monta hyvää vinkkiä.:)

    Aiheeseen liittyen, voisitko kertoa vaikka ihan omassa postauksessaan, millaisia herkkuja kannattaisi tarjoilla kesähelteillä? Siis sellaisia, joissa sokerimassalla kuorrutettu kakku ei lähde sulamaan pöydälle, voileipäkakkujen koristelut nuupahta helteessä jne. you know? Mikä olisi sellaista ''turvallista'' tarjottavaa ja miksi? Esim. tämä rKuningattaren marjapiirakan resepti kuulosti sellaiselta turvalliselta vaihtoehdolta suhkot jämäköine tuorejuustosisuksineen ja mataline reunoineen.

    Alina

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos vinkistä! Ehdottomasti pyrin tekemään tuollaisen postauksen juhlan järjestäjälle vielä ennen kevään valmistujaisjuhlia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close