Keksijäätelöt / Ice cream sandwich

Tämän kesän Amerikan reissulla herkuttelimme ihanilla keksijäätelöitä. Suomeen päästyämme innostuimme tyttären kanssa  leipomaan cookies-keksejä useampaan kertaan. Laitoimme keksien väliin myös oman maun mukaista jäätelöä reissusta innostuneina. Kyllä maistui koko perheelle. Nämä voi hyvin tehdä suoraan tarjolle tai pakastaa jäätelön lisäämisen jälkeen. Jäätelönä voi hyvin käyttää myös itsetehtyä jäätelöä (et tarvitse jäätelökonetta). Meillä mökkiolosuhteissa mentiin tällä kertaa ihan kaupan ostojäätelöllä. 

Valmiit jäätelöt voi pyöritellä oman maun mukaan strösseleissä, nonparelleissa, keksimurskassa, pähkinärouheessa tai vaikka suklaahipuissa. 

Keksijäätelöt 

(noin 8-10 kpl)

1 annos chocolate chip cookies-keksejä (16-20 kpl)

noin 1 1/2 litraa jäätelöä maun mukaan

Lisäksi: strösseleitä, nonparelleja, keksimurskaa, pähkinää tai suklaahippuja

Leivo keksit ohjeen mukaan ja anna niiden jäähtyä. 

Leikkaa jäätelö sopivan paksuisiksi paloiksi. Jäätelön menekki riippuu siitä kuinka paksut jäätelökerrokset keksien väliin halutaan. 

Paina pyöreällä muotilla tai lasilla sopivat palat keksien väliin. Nosta jäätelö keksin sisäpinnan päälle ja nosta päälle toinen keksi. Pyörittele vielä haluamassasi koristeessa ja keksijäätelö on valmis!

Maistuisiko tämä lämpimänä kesäpäivänä? 

Lisää jäätelöreseptejä löydät Jäätelöt-kategoriasta.

Täältä löytyy myös aikaisemmin tekemäni keksijäätelöt, jotka tein brownie-keksien väliin. Nämäkin olivat kyllä aikamoista herkkua!

Tässä vielä muutama kuva tuosta meitä innoittaneesta MELT-jäätelökojusta:

(NYC, High line Park)

Tuota High line-puistoa tai oikeastaan kävelyrataa suosittelen kohteeksi kaikille NYCin kävijöille. Se on pitkä (ilmainen) kävelyreitti, jonka varrella oli tällä kertaa mm. Lego-rakentelua, aurinkolasien promotilaisuus, muutamia pieniä kojuja myymässä jäätelöitä ja matkamuistoja. Lisäksi näkymät ovat hienot. Sain napattua kuvia taloihin maalatuista taideteoksista ja muutoinkin on aika erikoista kävellä NYCin katujen päällä ja vieläpä ilman liikennevaloja. Vaikka puistosta puhutaankin, niin eväsretkeä ei tänne kannata tehdä vaan eväiden kanssa kannattaa suunnata Central Parkin alueelle. 


Kommentoi

  1. NAMSKIS!
    Ehdottomasti lähtee testaukseen. Voisi olla aika kiva herkku tarjota lasten synttäreillä 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan totta! Nämä sopisivat synttäreiden jätskikiskalle ja jokainen saisi valita täytejäätelön itse. Kannattaa ehkä silloin tehdä hieman pienempiä, jotta lapset jaksavat syödä. Nämä meidän jäätelöt olivat sen verran suuria, että yksi riitti hyvin tankkaamaan herkkuvajeet ja riittää vaikka jaettavaksi asti 🙂

  2. Unknown says:

    Ihana postaus ja kuvat. Ihastuin myös itse kaupunkiin ja tietenkin Cookies-kekseihin ?

    http://meriscupsandcakes.blogspot.fi

    1. Pullahiiri/Taru says:

      NYC on ihana kaupunki. Minulta vei kyllä aika monta kertaa se, että ihastuin kaupunkiin. Kyllä siellä vieläkin häiritsee tietyt asiat… Kuitenkin erikoisia asioista ja kauniita paikkoja siellä on niin paljon, että aina tulee fiilis päästä takaisin. Itse kuitenkin eniten rakastan pieniä kyliä ja kaupunkeja USAssa, mutta NYC kyllä yllättää joka kerta tarjonnallaan 🙂

  3. Annis says:

    Kävin Taru New Yorkissa viime kesänä ja Highlinella herkuttelin samassa melt -kojussa. Ihan mahtavia jäätelöjä. Pakko varmaan testaa itsekin näitä kuhan vaan kerkeän 🙂 ja pakko pasta NYCiin uudestaan.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hahaa! Eikö olekin kiva paikka tuo High line. Hieman tavallisesta poikkeava käyntikohde! Minä olen käynyt nyt NYCissä varmaan kuusi kertaa ja viimeiset kolme kertaa on olleet kyllä sellaisia "pakkoa päästä takaisin" kertoja 🙂 Kuten tuossa ylläkin kirjoitin, että on siellä muutamat asiat, jotka ei niin miellytä, mutta kuitenkin ko. kaupungista löytyy lähes kaikkea – sellaista jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Kyllä Central park, TIme squere, broadwayn musikaalit ovat sellaisia, jotka aina hieman herättelee! Toki nykyään tulee jo kierrettyä paljon "ei niin turistikohteita", mutta kiva niitä turistikohteitakin on käydä uudestaan katselemassa. Ja aina tulee uusia juttuja. Tällä kertaa uutena oli tuo One word trade center. Se on kyllä käymisen arvoinen paikka! Kannattaa myös katsoa leipurin silmin kaupunkia. Sieltä löytyy kaikkia kivoja kursseja. Niistä taidankin jossain välissä kirjoitella… Niin ja toki kannattaa myös Manhattanilta lähteä poiskin, jos siellä lomailee. South Hampton on ihan mahdottoman upea kohde käydä autolla – varsinkin kesäaikaan! Suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close