Raikas sitruunahyydykekakku (laktoositon)

Tämä hyydykekakku on hieman kevennetty versio varsinaisesta hyydytetystä juustokakusta. Tässä yhdistyy näin pääsiäiseen sopien rahkajogurtti sekä sitruuna. Mikä ihanan raikas makuyhdistelmä. Näiden lisäksi kakussa on kermavaahtoa sekä pohjana herkullinen ja pehmeä sokerikakkupohja. Voin sanoa, että maistuu ihanan raikkaana leivonnaisena kahvipöydässä tai vaikka osana kakkubuffettia. Vaikka maut sopivat hyvin pääsiäiseen, sopivat ne erinomaisesti myös muihin vuoden juhliin. 

Raikas sitruunahyydykekakku

(laktoositon, noin 12-15 hlölle)

Pohja

2 kananmunaa (M-koko)

60 g sokeria

30 g perunajauhoja

30 g vehnäjauhoja

Täyte

4 dl vispikermaa

1 1/2-2 dl tomusokeria

800 g Rahkajogurtti sitruunaa

5 liivatelehteä

1 1/2 dl sitruunamehua 

1 sitruunan raastettu kuori

Kiille

1 dl vettä

1/2 dl sitruunamehua

1 dl hyytelösokeria

1 sitruunan kuori

(keltaista elintarvikeväriä)

Koristeluun 

Tuoreita marjoja ja marenkia

Öljyä ja tomusokeria vuoan voiteluun

Vatkaa kananmuna paksuksi vaahdoksi yhdessä sokerin kanssa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja levitä massa leivinpaperin päälle uunipellille ympyrän muotoon (halkaisija noin 27 cm). Paista 160 asteessa noin 10-12 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Kumoa kypsä pohja leivinpaperin avulla toisen leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. 

Valmista sillä aikaa täyte laittamalla liivatteet likoon kylmään veteen vähintään viiden minuutin ajaksi. Vatkaa vispikerma vaahdoksi yhdessä tomusokerin (1 1/2 dl) kanssa. Kaada rahkajogurtti kulhoon. Pese sitruunat hyvin. Purista sitruunoista mehu ja raasta yhden sitruunan kuori hienoksi raasteeksi. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja nosta vedestä puristetut liivatelehdet kuuman mehun joukkoon. Jäähdytä liivatenestettä hetki sekoitellen ja lisää se lopuksi rahkajogurtin sekaan ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto sekä sitruunan raastettu kuori. Sekoita tasaiseksi. Maista ja makeuta tarvittaessa lisää tomusokerilla. 

Ota jäähtyneestä kakkupohjasta leivinpaperi irti ja paina noin 24-25 cm vuoan reunuksella kakun kokoinen ympyrä pohjasta. Nosta kakkupohja tarjoiluastialle. Voitele irtopohjavuoan reuna tai säädettävä irtoreuna kevyesti öljyllä ja tomusokeroi se. Nosta reunus kakkupohjan ympärille ja kaada täyte pohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi. 

Valmista kiille pesemällä sitruunat ja raastamalla sitruunan kuori sekä puristamalla sitruunasta mehu. Mittaa mehu ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon hyytelösokeri ja kuumenna vielä kiehuvaksi, mutta älä keitä. Lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste sekä halutessasi vielä elintarvikeväri. Jäähdytä sekoittaen. Kun seos on jäähtynyt jahieman hyytynyt, niin lusikoi tai levitä pullasudilla ohut kiillekerros kakun päälle.Kiilteen ohje kannattaa aina tarkistaa vielä käytettävästä hyytelösokerista. Kiilleohjeissa voi olla hieman merkkikohtaisia eroja. 

Koristele tuoreilla marjoilla ja muilla valitsemillasi koristeilla.  Yhtenä koristeluvaihtoehtona voit koristella kakun koko päälliosan vadelmilla. Vadelman maku sopii ihanasti yhteen sitruunan kanssa.  

Vinkki! Kakun voi tarjota myös vadelmakastikkeen kanssa. 

Käytin kakussa 2 purkkia (á 400 g) Arlan Luonto+ rahkajogurtti sitruunaa. 

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Tätä täytyy kokeilla, vaikuttaa herkulliselta.

  2. Unknown says:

    Tein tämän vähän muunneltuna (maustamatonta jogurttia ja rahkaa) kunnen tota rahkajogurtti löytänyt ja herkkua oli… Paitsi mun kiille ei hyytynyt vaikka lisäsin vielä liivatelehdenkin joukkoon. Kiitos hyvästä ja erittäin raikkaasta reseptistä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! Mukava lukea kommenttisi, että kakku maistui. Tuo kiille jää hieman normaalia löysemmäksi ja sen vuoksi neuvoinkin lusikoimaan tai sivelemään vain ohuen kerroksen kakun päälle. Näin ainakin minulla tuo kiille kuitenkin pystyi kakun päällä. Toki leikatessa hieman tarttui veitseen ja leikkauspintaan. Itse ajattelisin, että se voisi olla tuo sitruuna, jonka happamuus vaikuttaa tuohon kiilteen koostumukseen. Kiille tuo kauneutta kakkuun, joten kuitenkin ohut kerros sitä kannattaa laittaa. Outoa kyllä, ettei edes liivate auttanut seoksen jähmettymiseen.

  3. Elaino says:

    Tein kakun täytteen ohjeen mukaan, mutta digestive-mangopilttipohjalla ja liivatteella valmistetulla kiilteellä. Aivan ihana kakku, täyte pehmeä, ilmava ja kevyt, aivan täydellinen rakenne ja maku! Ja kehujakin sateli eli täytyy ehdottomasti tehdä toistekin 🙂 kiitos ohjeesta!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla. Liivate toimii tosiaan hyvin tuossa kiilteessä.

  4. Nimetön says:

    Pohja onnistunee myös pelkillä perunajauhoilla tehtynä? 🙂 Tai vehnäjauho korvataan glut jauhoilla? Mari S.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Juurikin näin 🙂 Molemmat tavat käyvät tuohon pohjaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close