Halloweenin leivontaa: Noidan luudat

Halloween tosiaan lähestyy ja vuosi vuodelta sen juhliminen Suomessakin kasvaa. Vielä se ei toki ole samassa mittakaavassa kuin suuren meren toisella puolella Pohjois-Amerikassa, mutta siihen suuntaan ollaan menty. 

Yhtenä päivänä ideoita miettiessäni törmäsin Etzy-blogissa tällaiseen aika poikkeukselliseen suolaiseen halloween-naposteltavaan kuin noidan luudat… Lähdin toteuttamaan tuota itselle tuntemattomasta taikinasta – kataifista – valmistettua halloween-herkkua.

Ensin metsästin tietoa siitä, mistä kataifi-taikinaa voisi saada hankittua tai miten se itse valmistetaan. Lopulta löysin etnisen kaupan Puotinharjusta nimeltä Alanya. Siellä oli kataifia myynnissä valmiina, joten ei muuta kuin kokeilemaan. Kuten kuvista voit huomata, ei minun lopputulos ollut aivan samanlainen kuin mitä alkuperäinen oli. Kataifi oli kyllä ihan kiva tuote, mutta se vaatii aikaa, jotta sitä oppii käsittelemään. Minun kataifi-nauhat olivat niin mykkyräisiä, ettei niitä saanut suoristettua. Lisäksi ne olivat hyvin hauraita jo valmistusvaiheessa, ehkä pääsivät kuivahtamaan liikaa valmistuksen aikana. Kannattaa kokeilla, onnistutko sinä paremmin!

Noidan luudat

1 pkt kataifi-taikinaa

suolatikkuja

(dippiä herkutteluun)

Ota taikina huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen leipomista. Avaa taikina sen jälkeen varovasti ja suorista mahdollisuuksien mukaan. Leikkaa taikinasta noin viiden senttimetrin pituisia paloja ja kääri ne pitkittäin suolatikkujen ympärille. Ota vielä muutama kataifi-nauha ja kietaise poikittain taikinan yläosan ymprärille. 

Nosta luudat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 150 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile luudat dipin kanssa. 

Nämä ovat hyvin hauraita, joten niitä ei voi kasata päällekkäin tarjoiluastiaan. Nämä voisivat olla vaikka alkupaloina pienen dippilusikallisen kanssa. 

Vinkki! Varo ettei taikina kuivahda valmistuksen aikana (ennen paistoa), koska sen jälkeen taikinaa on vaikea muotoilla. Kuivana taikina menee vain entistä helpommin muruksi. 

Nämä pysyivät suhteellisen hyvin kasassa paistopäivänä, mutta seuraavana päivänä ne hajosivat hyvinkin herkästi. 

Jos innostut luutia kokeilemaan, niin jaa kuvasi vaikka instagramissa tai facebookissa minulle @pullahiirenleivontanurkka

Tuli muuten mieleeni, että tätä taikinaa voisi käyttää myös nakkipiilomuumioiden valmistukseen ja varmasti moneen muuhunkin herkkuun.

Muita halloweenin leivontaideoita ja reseptejä löydät täältä

Kommentoi

  1. Viikonloppukokki says:

    Enemmän näyttää noidan luudalta, kun ei ole viivasuorat harjakset 😉 Kataifi on aivan uusi tuttavuus. Mistä se on valmistettu?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Kuten Pulla-akka tuossa alla vastailikin, tuo on sinakin englanniksi shredded phyllo eli pienittyä filotaikinaa. Ja tosiaan sitä kannattaa käsitellä filotaikinan mukaisesti.

  2. Pulla-Akka leipoo says:

    Hauska idealöytö, joskin voin kuvitella työlääksi 😀 Viikonloppukokille voin tähän väliin huikata, että kataifi on tavallaan filotaikinan sisko. Se on yleinen taikina itäisen Välimeren maissa ja siitä tehdään esim. baklavan tyylisiä pähkinäleivoksia "Enkelinhiuskääröjä" tai siihen voi kääriä vaikka ravun pyrstöjä tai niitä nakkeja, kuten Pullahiiri ehdotti.
    Kataifia kannattaa käsitellä samalla periaatteella kuin filotaikinaakin, eli se käyttämätön taikina kannattaa pitää kostean liinan alla peitettynä, jotta se ei kuivu liikaa. Helpottaa työskentelyä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitokse vastaulsesta edelliselle. Noinhan se on , että filotaikinaa tuo muistuttaa ja samaan tapaan myön käsitellään. Kiva uusi tuttavuus minulle.

  3. Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi says:

    IHAN MIELETÖN! Vau!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Hannele!

  4. Unknown says:

    Oho! Enpä ollut kuullutkaan tällaisesta taikinasta aiemmin! Mahtavia nämä luudat, just aidon näköisiä 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      En minäkään ennen tätä. Eikä sitä ihan helpolla kaupoistakaan löytynyt… Ehkäpä siinä syy.

  5. Lotta / Syötävän hyvä says:

    Tosi hauskan näköisiä, ei tulis ekana mieleen että noita luutia voi syödä! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      🙂 Minustakin tämä oli hauska idea, vaikka alkuperäinen olikin lopputulokseltaan "siistimpi".

  6. Veera says:

    Onpas hienoja!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Veera 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close