Kahden aineen marenkiresepti

Voin sanoa, että kinuski ja marenki ovat minun heikkouteni. Niin ja tietysti suklaa, salmiakki, lakritsi… Eihän tuolle herkkulistalle tule loppua!  

Marenki – tuo makean rapea herkku, joka sulaa suussa. Marenkia voi yhdistellä ihanasti erilaisiin jälkiruokiin. Marenkikakku on meidän perheen ja suvun suosikki leivonnainen. Sitä tehdäänkin aina juhliin runsaasti. Joskus olen kasannut marenkikakun jälkiruokamaisesti isoon kulhoon, joskus taas tehnyt piirakkana tai kranssina. Maku on aina yhtä herkullinen. 

Tällä alla olevalla ohjeella marengeista tulee rapeita ja marengit pitävät kauniisti värinsä. Valkoiset marengit ovat valkoisia vielä paiston jälkeenkin. Salaisuutena on matala paistolämpötila ja pitkä kuivatus. 


Kahden aineen marenki

(noin 60 kpl)

150 g (noin 4 L-kokoista) kananmunan valkuaisia

150 g sokeria

Halutessasi värjää tai mausta marenkeja:

vaniljasokerilla tai -tahnalla, maku-uutteilla, makuesansseilla

värjää marengit geelimäisillä elintarvikeväreillä

Mittaa kuumuutta kestävään vatkauskulhoon valkuaiset ja sokeri. Laita pienen kattilan pohjalle hieman vettä ja kuumenna lähes kiehuvaksi. Nosta vatkauskulho kattilan päälle ja sekoittele valkuaisia ja sokeria vesihauteessa koko ajan, kunnes sokeri on täysin sulanut joukkoon. Voit kokeilla sormien välissä, tuntuuko valkuaisten joukossa sokerikiteitä. 

Nosta vatkauskulho monitoimikoneeseen ja vatkaa seosta noin 10 minuutin ajan, kunnes se on paksua valkoista vaahtoa. Jos käytössäsi ei ole monitoimikonetta, voit vatkata myös sähkövatkaimella marengin paksuksi vaahdoksi. 

Halutessasi lisää makuaineita marengin joukkoon, maistele välillä, niin saat sopivan määrän makua. Lisää halutessasi myös elintarvikeväriä ja sekoita marenkimassa hyvin. 

Lusikoi massa pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille. Minulla oli käytössä tähtitylla ja kertakäyttöiset pursotuspussit.

Paista noin 80-100 asteessa parin tunnin ajan ja jätä sen jälkeen marengit jäähtyvään uuniin vielä muutamaksi tunniksi, kunnes ovat kovettuneet. Paistoin itse marengit kiertoilmauunissa, jolloin käytin noin 80 asteen lämpötilaa. Näin sain paistettua kaikki kolme pellillistä yhdellä kerralla. Annoin marenkien olla yön yli jäähtyneessä uunissa, kun paistoin ne illalla. Aamulla marengit olivat ihanan rapeita. 

Vinkki! Ole tarkkana, että kulhot ja käytettävät välineet ovat puhtaita ja rasvattomia. Keltuaista ei myöskään saa päästä valkuaisten joukkoon. 

Vinkki! Suosittelen käyttämään geelimäisiä elintarvikevärejä, niin värien mukana ei tule lisättyä turhaa nestettä joukkoon.

Maistiaisia ole hyvä! 

Marengit ovat ihania pursotettavia. Ja myös marenkimassalla voi treenata erilaisia pursotuksia. 

*****

Jos haluat oppia lisää pursotustekniikoista, niin ilmoittaudu mukaan pursotuskurssille. Voit käyttää oppimiasi taitoja niin marengeissa, täytekakuissa, voileipäkakuissa kuin kuppikakuissakin. Pursotus on  tärkeä osa leivonnaisten koristelua.

Tarjolla on myös Täytekakun tasainen kuorrutus-kurssi sekä kuppikakkukurssi! 

Tutustu kurssivalikoimaan ja ilmoittaudu kurssille osoitteeseen [email protected]. Kursseille on vielä muutamia paikkoja jäljellä! 

Kommentoi

  1. Hanna says:

    Mun marengit tummuu aina uunissa tai ovat hirmu sitkeitä….

  2. Pullahiiri/Taru says:

    Nämä ovat nimenomaan rapeita ja pitävät värinsä tummumatta.

    1. Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi says:

      Mitä ajattelet, johtuuko tuo värin säilyvyys marenkimassa kuumentamisesta vesihauteen päällä vai mikä ilmiön takan on? Mielenkiintoista!

    2. Pullahiiri/Taru says:

      Minä ole sitä mieltä, että se on matala ja pitkä paistoaika. Toimii oikein hyvin, varsinkin kun antaa jäädä jäähtyvään uuniin 🙂

  3. Tossavaisen toinen sukka -blogi says:

    Miten nämä säilyisivät parhaiten? Ja kuinka kauan?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nämä säilyvät ihan huoneenlämmössä. Ilmankosteus saattaa hieman vaikuttaa pidemmällä säilytyksellä koostumukseen, mutta muutoin esimerkiksi leivoslaatikossa tms. Joka kerroksen väliin kannattaa laittaa vaikka leivinpaperi, jotta marengit eivät tartu toisiinsa kiinni.

  4. Minna says:

    Tosi kauniita 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos!

  5. Nättejä tulee tähtityllalla.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Eikö vaan 🙂

  6. Nimetön says:

    Minkä kokoisella tyllalla pursotit?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nämä on tehty Wiltonin 1M-tyllalla. Kuusisakarainen tylla on tähän hyvä.

  7. Iida Pohjolainen says:

    Aivan ihania! Sopisivat pakattuna vaikka lahjaksi!
    xIida
    ps.Jos kiinnostaa, käyhän katsomassa minunkin blogini, northboundkitchen.wordpress.com/! :))

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nämä sopisivat oikein hyvin lahjaksi. Minun kirjani ilmestyy ihan näinä viikkoina ja se on täynnä syötäviä lahjaideoita 🙂

  8. Johanna / Hellan ja viinilasin välissä says:

    Niin herkän kauniita!!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos 🙂

  9. Lotta / Syötävän hyvä says:

    Tosi kauniita! Noita voisi antaa vaikka lahjaksikin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan totta! Nämä olisivat herkullinen lahja!

  10. Anne-64 says:

    Monen monta kertaa oon marenkeja tehny ja joskus ne jopa on onnistunu, aina yritän tehdä vähän eri systeemillä ja innostuin tästä, mutta syystä, jota en ymmärrä, ni en vaan saa aikaseksi kunnollisia… se mun massa jää sellaseksi höttöseksi, ilimaa täynä olevaksi, hitsin vaikia selittää 🙂 Mutta pursotusjäläkiä ei tullu tälläkää konstilla… monitoimikoneen kulhon ja vispilänkin pesen kuumalla veellä ja astianpesuaineella, että ei pitäs olla rasvasia. Huoh, ehkä mua ei oo tarkotettu marengintekijäksi 🙁

    1. Pullahiiri/Taru says:

      No, mikähän tuossa on nyt sitten vikana? Minkälaista lopputulosta yrität? Onko marengit kuitenkin ihan kuivia vai haluaisitko niihin juuri jonkinlaisen sitkon? Kannattaa toki myös katsoa oman uunin paistolämpötilaa ja -aikaa. Sieltä voi löytyä myös jonkinlaista vastausta. Uuneissa on aika paljon eroja. Jäikö massa liian löysäksi, kun pursotusjäljestä et saanut mieleistä? Vastaile, niin mietitään yhdessä miten tuo ongelma ratkeaisi!

  11. Rashinta says:

    Tosi kauniita!! Kiitos Taru

    1. Kiitos sinulle kommentistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close