Kolmen aineen piparminttuinen jäätelökakku

Minä nyt en tiedä pitäisikö tätä kutsua jäädykkeeksi vai jäätelökakuksi. Varmaan molemmat sopivat, koska tämän valmistukseen ei tarvita jäätelökonetta, mutta kakku on valmiina ihanan pehmoista ja sileää, kuin silkkistä jäätelöä. Suosittelen kokeilemaan joko palloiksi pyöriteltynä jäätelönä tai tällä tavoin kakun malliin valmistettuna. 

Tämän kakun valmistimme yhdessä tytäreni kanssa. Hän teki ensin kaverinsa kanssa koeversion, joka hävisi koemaistajien suihin nopeasti. Sen jälkeen teimme yhdessä vielä tämän jäätelökakkuversion. Jäätelön valmistus on helppoa, kun se valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta, joten koululaisetkin saavat tehtyä tämän vaikka itsenäisesti. 

Tarvitset reseptiä varten vain kondensoidun maidon, vispikermaa ja minttutryffeleitä – esimerkiksi juuri Pätkiksiä. Tähän voi käyttää vaikka konvehtilaatikon viimeiset herkut. Nyt kun tuota Pätkistä on tarjolla myös jouluisissa suklaarasioissa. 

Piparminttuinen suklaajäätelökakku

100 g minttutryffeleitä (esim. Pätkis)

4 dl vispikermaa

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa

Mittaa kattilaan minttutryffelit sekä 1 dl vispikermaa. Kuumenna niin, että minttutryffelit sulavat kerman joukkoon. Pidä lämpö suhteellisen mietona, jotta et polta seosta pohjaan. Nosta sivuun jäähtymään. 

Mittaa loput vispikermat ja kondensoitu maito vatkauskulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt minttutryffelikerma joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada seos noin litran vetoiseen kakkuvuokaan ja nosta pakkaseen jäätymään vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Suojaa hyvin.

Lämmitä vuokaa kuumassa vedessä hetki. Kuivaa vuoka hyvin ja kumoa kakku astialle. Jos kakku ei irtoa helposti, toista lämmitys niin, että saat lopulta kakun irtoamaan vuoasta. Jos käytössäsi on silikonivuoka, niin siitä saa irroitettua kakun lämmittämättä. Käännä vain silikonimuotti pois kakun ympäriltä. 

Koristele halutessasi erilaisilla suklaakarkeilla, nonparelleilla ja sulatetulla suklaalla. 

Vinkki!  Jos käytät tätä vain jäätelönä, pyöräytä jäätelökauhalla herkullisia jäätelöpalloja massasta. Maistuu niinkin! 

Vinkki! Jos haluat jäätelöstä tummempaa, niin voit lisätä hieman tummaa kaakaojauhetta joukkoon. 

Oikein maukasta uutta vuotta! 


Kommentoi

  1. mustakissa says:

    Varmasti on hyvää! Täytyykin kokeilla!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Suosittelen kokeilemaan. Viikossa tehtiin kahteen kertaan ja kyllä on kadonneet molemmat pakastimesta 🙂

  2. Minna Vuo-Cho says:

    Tämä on ihanan yksinkertainen resepti, joka varmasti näyttää valmiina näyttävältä ja "vaikeammalta". Täytyy ehdottomasti pitää mielessä. Itse asiassa tässä juuri mietinkin huomisen tarjoiluja… vielä ehtisi. Katsotaan, mitä raati sanoo.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tämä on todellista herkkua! Meiltä katosi parempiin suihin todella nopeasti. Jos vain Pätkiksistä tykkää, niin maistuu ja valmistuukin helposti!

    2. Minna Vuo-Cho says:

      No niin, tätä tehtiin. Tosin unohdin pätkikset kauppareissulla ja korvasin ne kotoa löytyneellä Nutellalla… Kiitokset vinkistä. Kelpasi 🙂
      (linkki blogiin nimessäni 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Ihanaa, että innostuit heti kokeilemaan 🙂 Kävinkin jo kurkkaamassa blogissasi!

  3. Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi says:

    Ihanan simppeli resepti! Kiitos, Taru!
    Jätskihommat on siinäkin mielessä loistavia, että ne on pakko tehdä etukäteen.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Juurikin näin 🙂 Ihanan makuista ja helppo tehdä jo etukäteen!

  4. Johanna / Hellan ja viinilasin välissä says:

    Onpa kaunis ja kivan helppokin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Todellakin on helppoa! Kannattaa kokeilla varsinkin, jos ei jäätelökonetta omista.

  5. Aila says:

    Ihanat kuvat! Enpä ole ajatellut, että kerman voi vatkata vaahdoksi lisäämällä kondensoidun maidon jo alkuun. Jäätelöä olen tehnyt tällä tavoin usein, kakun muodossahan se olisi kauniimpi.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      En minäkään ennen tätä. Tämä vinkki tuli vähän niin kuin vahingossa, kun neuvoin huonosti tytärtäni ensimmäisellä kerralla ja hän kaatoikin kondensoidun maidon kerman joukkoon ennen vaahdotusta. No, mutta onnistui silti, joten ajattelin, että tästäpä tuli taas yksi tapa, joka helpottaa entisestään jäätelön valmistusta! Erehdyksestä voi oppia 🙂

  6. Saara- Viimeistä murua myöten says:

    Voiko enää olla helpompaa ja yksinkertaisempaa reseptiä ja aivan iiihanan herkullisen näköistä! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ei varmaan voi 🙂 Aika helpolla tämä nimittäin valmistuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close