Perinteinen marjakiisseli

Marjakiisseli on meidän perheessä lasten suurta herkkua. Parhaimman kiisselin tekee tietysti lasten isomummi, vuosikymmenien taidolla. Marjakiisseliä taitaakin olla isomummilassa lähes jokaisella vierailulla tarjolla. 

Myös omassa lapsuudessa oma mummoni teki ahkerasti marjakiisseliä. Olin itse silloin koululainen ja muistan kyllä miten ihanalta se marjakiisseli maistui. Se oli oiva välipala, kun koulun jälkeen astelin mummolaan. Mummon kiisselin joukkoon murusteltiin aina keksiä ja sitä syödessä rupateltiin päivän kuulumisia. 

Mummon hyvät leipomukset ja ruoat on jääneet vahvasti mieleen. Ikävä on mummon lihapullia ja muita ihania ruokia, kun niitä ei enää saa. Ikävä on myös sitä näkymää – pientä punaista jakkaraa, jonka päällä sininen kiisselikattila oli parvekkeella meitä lapsia odottamassa. 

Nyt jatketaan perinnettä. Marjakiisselin resepti löytyy myös täältä blogista. Ihania herkutteluhetkiä! 

Perinteinen marjakiisseli

11 dl vedellä laimennettua sekamehua

(1 dl sokeria)

5 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja

500 g marjoja

Mittaa kattilaan 10 dl vedellä laimennettua sekamehua. Lisää joukkoon myös sokeri, jos haluat kiisselistä makeampaa. Kuumenna mehu kiehuvaksi. 

Sekoita loppu kylmä mehu ja maissitärkkelys tai perunajauho hyvin keskenään. Kaada ohuena nauhana kuuman mehun joukkoon, koko ajan sekoittaen. Kuumenna seosta sekoitellen niin, että se kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon marjat. (Pakastemarjat kylminä, tuoreet marjat sellaisenaan.) Sekoita ja jätä seos jäähtymään kattilaan tai kaada tarjoiluastiaan. 

Tarjoile seos esimerkiksi puuron, jogurtin tai vaikka maitovanukkaan kanssa. 

Vinkki! Maissitärkkelyksen tai perunajauhon määrällä voit vaikuttaa kiisselin paksuuteen. Lisäämällä määrää saat kiisselistä paksumpaa ja vähentämällä tulee kiisselistä notkeampaa. 

Vinkki! Jos käytät kiisseliin ulkomaisia pakastemarjoja, niin muista keittää marjat mehun joukossa ennen suurusteen (maissitärkkelys/perunajauho) lisäämistä. Kotimaiset marjat on parasta lisätä vasta lopussa, niin vitamiinit pysyvät paremmin marjoissa.

Kommentoi

  1. Juulia / Vaimomatskuu says:

    Kiisseli on varmaan ensimmäisiä asioita, joita kokkailin lapsena itsenäisesti. Tulipa mieleen muistoja!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Sama täällä. Yksi niistä, jotka muistaa koulun kotitaloustunneilta 🙂 Samaa ovat tehneet tässä reilut parikymmentä vuotta, kun esikoisellakin oli sama homma köksäntunneilla. Hyvää perusjuttua!

  2. Kanelitytön kakkuparatiisi says:

    Marjakiisseli on kyllä ihanan nostalginen herkku ja niin hyvää 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Olen ihan samaa mieltä! Ja maistuu niin puuron kuin jogurtinkin kanssa todella hyvin. Mummilassa lapset herkuttelevat välillä laittaen joukkoon hieman vaniljavanukasta. Se vasta herkkua onkin…

  3. Jenni liemessä says:

    Meillä lasten mummu teki juuri mustikkakiisseliä. Mummot <3

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mummot ovat ihania 🙂 Harmi, että omastani piti luopua jo 12-vuotiaana! Ikävä on edelleen <2

  4. Minna Vuo-Cho says:

    Kiisseliä olen minäkin syönyt lapsena monet kerrat. Omani sitä jostain syystä vähän vierastavat, eikä edes mummin mustikkakiisseli saa armoa.
    Tuo maitokiisseli on ihan pakko kokeilla. Meillä oli ala-asteella koulussa keittäjä, joka teki kaikki ruoat itse (kai) ja hänen tekemänsä kiisseli on yksi parhaiten mieleeni jääneitä makumuistoja tuolta ajalta. Ikinä en sen jälkeen ole löytänyt samanlaista, mutta en lakkaa etsimästä. Tosin voi tietysti olla tuonkin kohdalla, että aika kultaa muistot ja pikkuisen vääristää…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihania kiisselimuistoja sinullakin! Meilläkin tuo isomummin valmistama kiisseli on ihan ykkönen lasten mielestä. Nyt viime aikoina myös minun valmistamani kiisseli on maistunut. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä myös minun kiisselini on jollekin se maailman herkullisin kiisseli – jos niitä lapsenlapsia jossain vaiheessa suodaan! Olen varmaan siinä vaiheessa pullamummo 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close