Simamuistutus: Perinteinen simaresepti

Perinteinen simaresepti

Joka vappu pitää ehdottomasti valmistaa simaa, koska sillä saa mukavan vapputunnelman. Kaupan valmiilla simoilla ei oikein ole samaa vaikutusta, koska maku ei ole yhtä hyvä kuin itse tehdyssä simassa.  Tuossa muutama päivä sitten julkaisin teille ihanan mansikkasiman ohjeen. Jos kuitenkin haluat valmistaa perinteistä simaa, niin katso sen ohje alta! Nyt on nimittäin viimeiset hetket laittaa sima, koska vappuaatto on jo ensi sunnuntaina! 

Tämä sima valmistuu perinteisesti fariinisokerista, sokerista, sitruunasta ja hiivasta. Halutessasi voit lisätä pulloihin vielä rusinoita. Kannattaa huomioida, että simassa käytetään hiivaa todellakin pienen pieni nokare eli noin herneen kokoinen pala, ei sen suurempaa. 

Vapun herkkusima

Perinteinen sima

250 g fariinisokeria
250 g sokeria
4 l vettä
2-3 sitruunaa
pieni nokare hiivaa
(rusinoita)

Mittaa suureen astiaan sokerit. Pese sitruunat hyvin ja kuori ohuelti sitruunan kuori sokerien joukkoon. Poista sitruunoista valkoinen osa ja siivuta sitruuna. Lisää myös sitruunan palat sokerien joukkoon isoon astiaan.

Kuumenna puolet vedestä kiehuvaksi kaada kuuma vesi sokerien päälle ja sekoittele. Lisää vielä loput vedet kylmänä joukkoon. Kun vesi on noin +37- +40 asteista, lisää pieni (herneen kokoinen) pala hiivaa joukkoon. Sekoita. Suojaa astia esimerkiksi keittiöliinalla ja anna siman käydä huoneenlämmössä vuorokauden ajan. 

Pullota sima samalla siivilöiden simasta sitruunan palat pois. Lisää pullotuksessa jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria sekä pullotuksen jälkeen halutessasi vielä muutama rusina. Sima valmistuu huoneenlämmössä noin 3 vuorokaudessa ja kylmässä noin viikossa. Rusinat nousevat valmiissa simassa pintaan. 

Perinteinen sima valmistuu helposti

Mitkä herkut sinulla kuuluvat ehdottomasti vappuun? Kuuluuko herkkuihin sima, tippaleivät, munkit tai jokin muu ehdoton herkku, joka valmistetaan perinteisesti joka vuosi vappua varten? 

Jätä kommentti tämän päivityksen alle, niin arvon kaikkien 1.5.2017 mennessä vastanneiden kesken yhden (1) tekemäni Syötävät lahjat-kirjan. 

Kannattaa muutenkin kurkata kirjaan täältä, koska keväällä ja kesällä on tulossa useita juhlia, joihin löydät sopivat syötävät lahjaideat tuosta kirjasta! Jos arpaonni ei osu kohdalle, niin löydät kirjan myynnissä ainakin Prismasta ja Adlibriksestä. Kurkkaa myös lahjojen tulostettavia etikettejä täältä

Pullahiiren makeat kakut kirja

 Arvonnan osallistumisaika on 1.5.2017 asti. Kaikkien 1.5.2017 tai sitä ennen tähän päivitykseen kommentoineiden kesken arvotaan kirjan voittaja. Voittajan nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 7.5.2017 mennessä. Arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Yksi kommentti/henkilö. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 10.5.2017 mennessä osoitteeseen [email protected], jos sähköpostiosoitetta ei ole jätetty kommentin yhteyteen.




Kommentoi

  1. Roosa says:

    Ehdottomasti perinteiset munkit ja sima! 🙂 Usein ollaan tehty myös perunasalaattia vapuksi.
    roosaarg[at]hotmail.com

  2. PuuVilla says:

    Juuri tuo sima resepti on se ainoa oikea meidän perheessä, ja reikämunkit sotilaskodin ohjeella.
    Upea kuvasi saa veden herahtamaan kielelle ja aistimaan siman maun. Sima on muuten tulossa 8l satsi:)

  3. Sima, munkit, nakit ja perunasalaatti…yms.. mutta nämä perinteiset ja sitten jotain extraa myös! 🙂

    emmiina67[at]hotmail.com

  4. heidivuorimaa says:

    Meidän perheen vappuun kuuluu ehdottomasti munkit ja sipsit. Tänä vuonna myös itsetehty sima, kun laitoin sellaisen ensimmäistä kertaa käymään! Jännityksellä odotan, millaista siitä tulee.
    [email protected]

  5. riikuska says:

    Sima ja munkit. Siman teen itse, mutta munkit olen ostanut kaupasta tai myyjäisistä. Vappuna tulee myös herkuteltua jäätelöllä kioskin avajaisten kunniaksi. 🙂
    arjenpieniailoja[at]gmail.com

  6. Kyllä sima ja tippaleivät tuovat vapun ja joskus myös munkit.
    karhuoja[at]gmail.com

  7. Jessika says:

    donitseista on kyllä tulossa perinne. pirpanaunelmia[at]hotmail.com

  8. Hanna says:

    Sima ja munkit ehdottomasti 🙂
    tyttotriontalossa[at]gmail.com

  9. Nimetön says:

    Munkit ja sima!
    [email protected]

  10. Kirsi says:

    Munkit ja sima ovat lempparini.

    1. Kirsi says:

      Sähköpostiosoite unohtui eli kkaikusalo[at]gmail.com

  11. Nimetön says:

    Munkkeja ja simaa!
    [email protected]

  12. Unknown says:

    Ei vappua ilman itsetehtyä perinteistä simaa ja munkkeja voi sanoa vapuksi, koska silloin se olisi ennemmin vain tavallinen päivä muiden joukossa�� sanna.forsander[at]gmail.com

  13. Sarin kotona says:

    Sima ja munkit!
    Mukana kivassa arvonnassa!

  14. Marja-Liisa says:

    Sima ja munkit!
    Postin.tuomaa@Gmail

  15. Nimetön says:

    Sima ,munkit ja tippaleivät kuuluvat vapun viettoon.
    [email protected]

  16. Nimetön says:

    Omatekoiset munkit ja sima on meillä perinne ��

    Salla / pupunen(at)iki.fi

  17. Nimetön says:

    Suklaakuorrutetut tippaleivät ja berliininmunkit…nam. askelia[at]hotmail.fi

  18. Tiinatuuli says:

    Itte tehty sima ja munkit pullataikinasta. Viime vuonna oli vähän hoppua, niin kokeilin Pullahiiren kiireisen emännän munkkeja ja ne olivat kyllä herkullisia myös 😛

  19. Aurinko says:

    Munkkeja! Tippaleivät ja siman jätän muille. 🙂

  20. Maikki says:

    Ehdottomasti sima ja munkit! Plus kesäinen salaatti. Tänä vuonna tein kahta erilaista simaa 🙂 marjo.katainen[at]hotmail.com

  21. Pilvi says:

    Sima ihan ehdoton! Ja oikeastaan myös munkit! 😀

  22. sikurina says:

    Munkit ja sima 🙂
    s.kansakoski(at)luukku.com

  23. Jasmiina Jussila says:

    Perinteisesti äiti tehnyt munkit ja simat. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa itse simaa ja munkkeja ����
    jasmiina.jussila95[at]gmail.com

  24. Maija says:

    Kyllä ne on munkit ja sima.

  25. Elise H. says:

    Perinteiseen tapaan meidän perheen vappuun kuuluvat munkit ja sima, itse pidän myös tippaleivistä 🙂
    netteri[at]gmail.com

  26. Annika says:

    Munkit ja sima, ehdottomasti!

  27. Nimetön says:

    Munkkeja simaa olla pitää! Tänä vuonna kokeilin myös tuota mansikkasimaa ��

    Sanna Taikinakupista

  28. Perinteiset munkit ja äiteen tekemä sima!

  29. Nimetön says:

    Munkit ehdottomasti! 🙂
    cartsu.s(a)luukku.com

  30. Emäntä says:

    Perinteisesti olen tehnyt simaa ja paistanut munkkeja, mutta tänä vuonna aion tehdä munkkien sijaan uunissa donitseja, kun tuli donitsipellit hankittua.
    marjo.salminen[at]outlook.com

  31. Kaura says:

    Vappuun kuuluu mansikat, kuohari ja sushi 😀 Munkit suun muut jätän väliin. lamerinquecit[at]gmail.com

  32. Nanne - Elämää Koivurannassa says:

    Yleensä vappuuni ovat kuuluneet ehdottomasti itse paistetut munkit, mutta nyt ollaan jo toista vuotta peräkkäin Ruotsissa viettämässä vappua ja täällä munkit ovat jääneet syömättä.

  33. Nimetön says:

    Perinteisesti vietetään vappua eli sima ja munkit ne tärkeimmät, joskus tippaleipiäkin.
    piritta.sjoblom[at]gmail.com

  34. anna s. says:

    Sima on ehdoton suosikkini 🙂
    [email protected]

  35. Itse tehty sima. Kaupan "simoja" on välillä maisteltu, mutta ei ne maistu oikealta 😉

  36. Unknown says:

    Sima ja itsetehdyt munkkirinkilät tai chorrot suklaakastikkeella ��

  37. Nimetön says:

    -Sanna

    Vappu on opiskeluaikojen jälkeen jäänyt hiukan vieraammaksi juhlaksi ja oman näköinen Vappu vielä odottaa muotoutumistaan. Vehnä aiheuttaa masun kanssa ongelmia, joten olisikin kiva kuulla ehdotuksia vehnättömiin munkkeihin 🙂

    nurila.sanna[at]gmail.com

  38. Unknown says:

    Munkit/donitsit ja sima❤. viiviadele03[at]gmail.com

  39. Nimetön says:

    Sima ja munkit!

    tupula[at]outlook.com

  40. Unknown says:

    Itsetehdyt munkit ja sima kuuluvat 🙂
    ellijapii[at]gmail.com

  41. Nimetön says:

    Appelsiinisima ja munkit. Lapsille ilmapalloja ja serpetiiniä.

    s-m.ilmola[at]hotmail.com

  42. Nimetön says:

    ehdottomasti simaa ja paljon gluteenittomia reikä munkkeja. tuija

  43. Blogmii says:

    Munkit kuuluvat vappuuni, mutta ostan ne usein valmiina. Simaa saatan juoda lasillisen, ja sen verran maistuu, mutta itse en sitä valmista. Suolaisista nakit ja perunasalaatti ovat olleet vapun perusruokaa. Tänä vuonna menemme "ulos syömään", joten jotain muutakin on varmasti tarjolla 😀

    miianblogi(at)suomi24.fi

  44. Unknown says:

    Munkit on ehdoton suosikkiherkku vappuna!:)
    Heikkinen.ellu[at]gmail.com

  45. Nimetön says:

    Ehdottomasti vappuna itsetehtyä, perinteistä simaa ja rosetteja. Saukkomartta[at]hotmail.com

  46. Nimetön says:

    Minun vappuherkkuni on nyt muutaman vuoden ajan ollut hedelmäpavlova. Siitä on muodostumassa uusi perinne siman ja munkkien rinnalle. iidamarisaine[at]gmail.com

  47. Aurinkoinen says:

    Vappuun kuuluu munkit 🙂 66aurinkoinen[at]gmail.com

  48. Nimetön says:

    Munkit ja sima.Viimeksi oli possumunkkeja.
    [email protected]

  49. Nimetön says:

    Kyllä meidänkin vappuun kuuluvat sima ja munkit, itse tehtyinä. Ei niitä muuten tule tehtyä kun vain vappuna. taruliini73[at]gmail.com

  50. Nimetön says:

    Itsetehdystä simasta,munkeista,roseteista sekä nakeista ja perunasalaatista
    näistä on kiva vappu [email protected]

  51. Tanja says:

    Itsetehty sima. Itsetehdyt donitsit mielikuvituksisilla päällysteillä. Itsetehdyt lihapiirakat.( ja ovat muuten hyviä!!!) Tänä vuonna kokeillaan tippaleipien tekoa.
    [email protected]

  52. Nimetön says:

    Itse tehty sima ja Fazerin tippaleivät on mun vappuherkku. Munkeista tykkäisin myös, jos joku niitä minulle paistaisi. Mies haluaa nakkeja ja perunasalaattia.
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

  53. Nimetön says:

    Sima ja munkki, ja kyllä jäätelökin maistuu vappuna! mariaaho763[at]gmail.com

  54. Henna73 says:

    Munkit ja sima on ehdottomat 🙂

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  55. helena says:

    Perinteistä simaa ja munkki on saatava vapouna jotta vappu on vappu. Toisinaan tulee kokeiltua jotain uutta aina, kuten churrot, donitsit tms mutta simaa ja munkki ei voita mikään ��

  56. Micaela says:

    Itsetehdyt munkit ja simaa! Micaela

  57. jansu says:

    Sima ja munkit ehdottomasti!:) ihanaa vappua!<3
    janette.mertanen[at]hotmail.com

  58. Nimetön says:

    Simaa ja munkkeja, tippaleivät eivät niinkään.
    Maire
    Hullutellen(A)gmail.com

  59. Nimetön says:

    Mummon tekemät munkit ja sima on parasta vappuevästä ����
    riia.tyriseva[at]gmail.com

  60. Nimetön says:

    Ehdotomasti sima! Olen viimeisen kuukauden ajan ostanut kaupasta Wanhan Porvoon Fabriikin simaa ja odottanut, että äitini saisi kotisimansa valmiiksi. On muuten tajuttoman hyvää tuo Fabriikki, suosittelen kaikille!
    Nakit ja perunasalaatti löysivät tänä vuonna tiensä meidän kaappiin, vaikka hetken mietin tuleeko niitä edes syötyä. 😀
    Rakastan munkkeja, mutta koska pääni ei kestä rasvankäryä mikä jää leijumaan viikkotolkuksi paiston jälkeen, niin teen mansikkakakun munkkien sijasta.
    Paljon hyvää kermaa, äidin omenahilloa ja tuotetta mansikkaa! Toimii vuoden jokaisena päivänä ^_^
    Makoisaa vapunaikaa!

    Maya (mesiveloni[at]hotmail.com)

  61. Nenna says:

    Meidän vappuun kuuluu vahvasti aina vietnamilainen ruoka. Ystäväpariskuntamme tapaa pitää vappuisin juhlat ja tarjota kotimaansa parhaita herkkuja. Kyllä kelpaa nautiskella niitä 🙂

    minuhno[at]gmail.com

  62. Nimetön says:

    Sima ja munkit
    -minttu47-
    minttu47[at]gmail.com

  63. Nimetön says:

    Vastaan hyvin perinteisesti eli sima ja munkit.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  64. annikajokinen says:

    Tippaleivät ja munkit <3
    annikajokinen95[at]gmail.com

  65. Nimetön says:

    Itsetehty sima ja munkit kuuluu perinteisesti meidän perheen vappuun. -Sanna

  66. Nimetön says:

    Perinne on tehdä munkit itse, mutta sima tulee aina ostettua kaupasta. 🙂 saraana.makela[at]gmail.com

  67. Henriikka says:

    Itse ei vappuherkkuja tule tehtyä, mutta muiden tekeminä sima ja munkit maistuu!
    herttalehti (at) gmail.com

  68. Nimetön says:

    Munkit❤️
    annchrisilvan[at]gmail.com

  69. Unknown says:

    Itse tehty sima ja munkit maistuvat koko perheelle surantane[at]gmail.com

  70. Piiuli says:

    Sipsiä ja dippiä sekä munkkeja. Ne maistuvat. 🙂
    piivoitto[at]gmail.com

  71. Unknown says:

    Ne perinteiset. 🙂 Sima, nakit, tippaleivät ja munkit.

  72. TiinaS says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  73. Pitko says:

    Sima ja munkit. Lisäksi nakkeja ja Raffeleita.
    paula.itkonen at gmail.com

  74. Nimetön says:

    Kyllä ne on sima ja munkit, ei siitä mihinkään pääse. ��
    hpseppala at gmail.com

  75. pinni says:

    Itse tehdyt munkit ja sima kuuluu meidän vappuun.
    pinni59 (at) gmail.com

  76. Nimetön says:

    Anopin tekemät sima ja munkit

  77. Nimetön says:

    Munkit ja sima ehottomasti. Ja sitten jos on aikaa nii vapuks kokeillaan aina jotain uutta 🙂
    [email protected]

  78. Maikku says:

    Meidän vappuun kuuluu perinteiset sokerimunkit öljyssä sekä uunidonitsit erilaisilla kuorrutuksilla.Niitä tehdään yhdessä lasten kanssa.
    [email protected]

  79. Perttu says:

    Sima ja munkit, suolaisena itsetehty makaronisalaatti ja nakit ?

  80. Hilda Hissu says:

    Sima ja munkit 🙂
    [email protected]

  81. Nimetön says:

    Ehdottomasti itsetehty perunasalaatti ja munkit! anujharell (at) gmail.com

  82. Jossu says:

    Nakit ja munkit – toki erikseen 😀
    johanna.rosenberg(a)gmail.com

  83. Nimetön says:

    Munkit, tänä vuonna uunidonitsit

    Outi

  84. Nimetön says:

    ihana kirja [email protected]

  85. Pullahiiri/Taru says:

    Osallistumisaika on päättynyt. Kiitokset kaikille osallistujille. Arvonta suoritetaan muutaman päivän sisällä ja ilmoitetaan täällä blogissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close