Leivonta-aiheinen (nojatuoli)matka

Haluatko lähteä leivonta-aiheiselle nojatuolimatkalle Pohjois-Amerikkaan? Tule mukaan Pullahiiren leivontanurkan Instagram- ja Facebook-seuraajaksi. Olen täällä blogissa jo hieman ennakkoon ”hihkunut” tulevaa reissua, sillä pääsen tapaamaan mm. TaleCookies-yrityksen keksitaiteilija Tanyaa sekä muutenkin tutustumaan ruoka- ja leivontakulttuuriin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pääsen mukaan myös Sur la Tablen leivontakurssille, jossa valmistetaan erilaisia syksyisiä karamelliherkkuja. Lisäksi kierrän kahviloita ja haen inspiraatiota tuleviin resepteihin ja makuihin. 

 Reissun päätapahtumana on tuo tapaaminen Talecookies-Tanyan kanssa. En malttaisi odottaa, että pääsen tutustumaan hänen käyttämiin koristelutekniikoihin ja keskustelemaan hänen kanssaan pikeerikoristuksista sekä niiden eroavaisuuksissa maiden välillä. Olen tavannut Tanyan vuosi sitten kakkumessuilla San Diegossa. Se olikin noiden messujen parasta antia. Tanya tekee upeita keksejä erilaisten teemojen mukaisesti. Lisäksi hän pitää koristelukursseja ryhmille ja yksityisesti. Tanyan uusi keksistudio sijaitsee Los Angelesissa. Tulen kertomaan tapaamisestamme lisää Instagramissa reissun aikana.

Nyt Amerikassa on vielä kurpitsa-aika, joten pääset ehkä näkemään kuvista mikä on corn maze tai pumpkin patch. Yritän jakaa teille mahdollisimman paljon kuvien kautta myös leivontainspiraatiota. Viritä itsesi taajuudelle Instagramissa ja Facebookissa

Tänne blogiin on myös tulossa päivityksiä ja reseptejä, joten kurkkaa myös mitä täällä tapahtuu! Yritän tuoda kuvien muodossa palan aurinkoa keskelle tätä pimeää ja märkää syksyä!

Minä järjestän leivonta- ja koristelukursseja reissun jälkeen taas Helsingin Viikissä. Jos haluat tulla opettelemaan keksien koristelua, niin ilmoittaudu mukaan kursseilleni. On mahtavaa päästä jakamaan uusia opittuja koristelutekniikoita ja -taitoja kursseilla! 

Tässä kirjoituksessa esiintyvät kuvat ovat aikaisemmilta reissuilta. 

Kommentoi

  1. Reilu Leipomo says:

    Kiva artikkeli

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close