Joulukalenteri – Luukku 1: Piparkakunmakuinen joulupiirakka

Oi, vihdoin saan startata tämän vuoden joulukalenterin. Monena vuonna olen kuullut, että lukijoiden parissa tätä on odotettu ja sitä ennen palattu aikaisempien vuosien joulukalenterien herkkuihin. Ensimmäinen blogijoulukalenteri taitaa olla vuodelta 2011, joten tämä on nyt seitsemäs kalenteri. Kyllähän tämä on siis jo ihan pakollinen jouluperinne! 

Blogin joulukalenterihan tarkoittaa täällä Pullahiiren leivontanurkassa sitä, että joka ikinen päivä jouluaattoon asti blogissa avautuu uusi ”kalenteriluukku”. Kalenteriluukulla tarkoitetaan blogipäivitystä. Luvassa on makeisia, leivonnaisia, juomia ja jopa ihanan tunnelmallisia matkakertomuksia. Kannattaa kurkata joka aamu kalenteriluukku, jotta saat lisää inspiraatiota ja iloa päivääsi ja tietysti joulusuunnitelmiin. 

Tänä vuonna kalenterin saa aloittaa tämä ihana piparkakunmakuinen joulupiirakka. Piirakka valmistuu muunnellulla yhden kulhon piirakkareseptillä. Tätä reseptiä olen muokannut jouluun sopivaksi, joten tässä piirakassa näkyy ja maistuu joulu. Meillä tämä piirakka teki niin kauppansa, että minun piti piilottaa loput piirakasta jälkikasvulta. Muuten olisi kadonnut koulun jälkeen koko piirakka ihan hetkessä. Tässä on se vaara, ettei tämän piirakan syömistä malta lopettaa. 

Piirakassa maistuu herkullinen piparkakku sekä kuorrutteessa hyvin miedosti appelsiini tai mandariini, kumpaa hedelmää haluatkaan käyttää. Kuorrutteen väritystä voit vaihdella oman mielesi mukaisesti käyttämällä eri värisiä elintarvikevärejä. 

Piparkakunmakuinen joulupiirakka

(pellillinen)


8 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 tl piparkakkumaustetta

4 1/2 dl sokeria

4 1/2 dl kerma-maito 

2 kananmunaa

200 g voita

Kuorrute

1 dl appelsiinin tai mandariinin mehua

noin 9 dl tomusokeria

(elintarvikeväriä)

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sula voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille (noin 30×40 cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä.

Purista hedelmistä mehu ja sekoita sen joukkoon tomusokeri niin, että saat seoksesta hyvin levittyvää, mutta ei valuvaa. Jos seos on liian paksua, lisää hieman vettä. Jos taas liian löysää, lisää tomusokeria. Värjää halutessasi kuorrute elintarvikeväreillä. Ota valkoisesta kuorrutteesta kaksi reilua teelusikallista kuorrutetta kahteen pieneen kulhoon. Värjää toinen vihreällä elintarvikevärillä ja toinen punaisella. Lusikoi värilliset kuorrutteet pursotus- tai pakastepusseihin. Leikkaa pienet aukot molempiin pusseihin. 

Levitä ensin valkoinen kuorrute koko piirakan päälle. Pursota värilliset kuorruteraidat valkoisen kuorrutteen päälle ja vedä cocktailtikulla edestakaisin kuorrutetta pitkin. Näin saat marmoroidun kuorrutteen piirakan pintaan. Anna piirakan pinnan jähmettyä ennen paloiksi leikkaamista. 

Vinkki! Kerma-maito on seos, jossa on noin puolet kermaa ja puolet maitoa.



Tervetuloa mukaan herkulliseen joulunodotukseen! 




Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Kiitos, että jaksat tänäkin vuonna julkaista joulukalenterisi! Kyllä tämän kalenterin seuraaminen kuuluu ainakin minun joulun odotukseeni, ja monta herkullista hetkeä on näiden ansiosta vietetty. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana lukea kommenttisi! Toivottavasti myös tästä kalenterista löytyy sinulle sopivia reseptejä. Odotellaan joulua yhdessä täällä blogissa 🙂

  2. Ihana piirakka! Tämähän menee testiin.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Ihana juttu!

  3. Nimetön says:

    Näyttää ja vaikuttaa hyvältä ohjeelta. Käyköhän tuohon kuorrutteen päälle jouluiset nonparellit?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Kyllä käy. Voit värjätä vaikka koko kuorrutteen ja ripotella heti kuorrutteen levittämisen jälkeen nonparellit päälle, jotta ne pysyvät pinnassa kiinni.

  4. Kaura says:

    Onpas nätti piirakka. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos 🙂 Lisää herkkuja on luvassa jouluaattoon asti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close