Joulukalenteri – Luukku 22: Jouluinen mutakakku ja helppo tomusokerikoristelu

Noin vuosi sitten tuli suunniteltua tämä mutakakkuresepti, enkä silloin tiennyt miten suureen käyttöön resepti tulee meidän perheessämme. Tyttäreni on leiponut tätä varmasti yli kymmenen kertaa tämän vuoden aikana. Sain tätä kakkua muun muassa viime keväisen leikkauksen jälkeen sairaalasta kotiutuessani. Sitä on leivottu lähes jokaisena juhlapäivänä vuoden aikana. Kerran neiti kokeili jotain muuta reseptiä, mutta palasi nopeasti tähän reseptiin takaisin. 

Eilen herkuttelimme kuopuksen syntymäpäivillä sukulaisten kesken ja tuostakin juhlapöydästä löytyi tämä herkullinen mutakakku – tietenkin tyttäreni leipomana! 

Näin joulunaikaan voit hyvin maustaa mutakakun vielä piparkakkumausteella, jolloin saat siihen pienen jouluisin lisän. Tarjoile mutakakku esimerkiksi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa. Mutakakku maistuu todella herkulliselta, kunhan et ylipaista kakkua. Tarkoituksena on, että kakku on lähes valuvaa sisältä. Täältä näet vielä lisää annoskuvia tästä mutakakusta! 

Kurkkaa alta resepti sekä ohjeet mutakakun paistamiseen. 





Ruotsalainen mutakakku 

eli kladdkaka


225 g voita

4 1/2 dl sokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

6 rkl kaakaojauhetta

3 munaa

(1 tl piparkakkumaustetta)



tomusokeria


Vuoraa 22-24 cm vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sulata voi ja nosta sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita kulhossa sokeri, vehnäjauhot, vaniljasokeri, kaakaojauhe sekä halutessasi myös piparkakkumauste. Riko kananmunat kulhossa ja lisää ne yhdessä voisulan kanssa kuivien aineiden joukkoon. Sekoita kevyesti, älä vatkaa. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kakku saa jäädä hyvin löysäksi keskeltä, joten tarkkaile paiston aikana kakun kypsymistä. 



Koristele mutakakku tomusokerilla. Minä laitoin pari lusikkaa ja haarukan kakun päälle ja siivilöi tomusokeri kakun päälle. Poista varovasti kakun päältä lusikat ja haarukka ja näin hauskat kuviot jäävät kakun päälle. 



Paistoaika riippuu paljon uunista. Nosta valmis kakku pois uunista, siirrä tarjoiluastialle ja tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa! 

Vinkki! Jos haluat, että mutakakku on paiston jälkeen pehmoista ja valuvaa, saa kakku olla paiston loppuvaiheessa ”hyllyvää”. Jos taas haluat mutakakusta kypsempää, paista sitä noin viisi minuuttia kauemmin. Itse suosittelen tätä valuvampaa versiota, joka maistuu ihanalle varsinkin lämpimänä kylmän jäätelön kera. Myös valitun vuoan koolla on merkitystä kypsymisaikaan, joten ole tarkkana, jotta et ylipaista kakkua.








Kurkkaa kaikki tämän vuoden joulukalenterin luukut täältä




Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Ihan hiljaiseksi vetää tuollainen sokerimäärä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close