Gluteeniton pullataikina laskiaispulliin

Kyselin jonkin aikaa sitten teiltä lukijoilta Pullahiiren leivontanurkan facebookin puolella toiveita gluteenittomiin resepteihin. Erilaisia reseptitoiveita tuli mukavasti. Hiivataikinat ja varsinkin pulla oli yksi toiveista. 

Näin lähestyvän laskiaisen kunniaksi onkin hyvä aika keskittyä gluteenittomaan pullataikinaan. Laskiaiseen kuuluu ehdottomasti laskiaispullat. Gluteeniton pullataikina on aina ollut itselleni pieni peikko eli olen vältellyt sitä viimeiseen asti. Nyt gluteenitonta pullataikinaa ei enää tarvitse vältellä, kun on tämä alla oleva resepti käytössä. 

Gluteenittomia jauhoja käytettäessä taikinasta puuttuu sitko, jonka vehnätärkkelys muodostaa tavalliseen pullataikinaa. Sen vuoksi gluteeniton pullataikina tarvitsee psyllilumia eli jänönratamon siemenistä valmistettua jauhetta. Psyllium turvotetaan nesteessä geelimäiseksi, jonka jälkeen se muodostaa puuttuvan sitkon taikinaan. Psyllium on hajuton ja mauton, joten sitä ei huomaa valmiissa gluteenittomissa pullissa laisinkaan. 

Gluteenittomassa pullataikinassa tulee huomioida psylliumin turvottaminen ja se että taikina nostatetaan vain kertaalleen. Gluteenittomille hiivaleivonnaisille riittää leivonnan ja paistamisen välissä tapahtuva nostatus. 

Kurkkaa alta herkullisen pullan ohje ja leivo gluteenittomat pullat laskiaiseen tai muuhun herkutteluun! 

Gluteeniton pullataikina

Laskiaispullat

(10 kpl) 

Pullataikina

2 1/2 dl maitoa

2 tl psylliumia

1 pss kuivahiivaa

1 kananmuna

1 1/2 dl sokeria

2 tl kardemummaa

1/2 tl suolaa

noin 7 dl gluteenitonta jauhoseosta* 

150 g voita

Voiteluun

1 kananmuna

raesokeria

Täyte

kermavaahtoa

marjahilloa tai mantelimassaa

(tomusokeria)

Lämmitä maito +42 asteiseksi. Sekoita maidon joukkoon psyllium ja kuivahiiva. Anna seoksen turvota noin 5-10 minuutin ajan. Lisää joukkoon kananmuna, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää gluteenitonta jauhoseosta vähitellen taikinan joukkoon taikinaa monitoimikoneessa sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä voi joukkoon ja vatkaa taikina tasaiseksi muutaman minuutin ajan. Taikinan pitää olla pehmeää, mutta kuitenkin sellaista, että sen pystyy käsin muotoilemaan pulliksi ja pullat pitävät muotonsa uunipellillä.

Öljyä leivonta-alusta kevyesti öljyllä tai vuokasuihkeella. Tee taikinasta tanko ja jaa se kymmeneen osaan. Pyörittele taikina pyöreiksi pulliksi. Nosta pullat leivinpaperin päälle uunipellille. Anna pullien nousta lämpimässä paikassa puolen tunnin ajan tai niin kauan, että ne ovat selvästi kohonneet. Voit lämmittää hieman uunia ja nostattaa pullat noin 40 asteisessa uunissa. 

Riko kananmuna lasissa ja voitele pullat kananmunalla. Ripottele päälle raesokeria. Paista pullat noin 200 asteessa 10-15 minuutin ajan. Seuraa pullien kypsymistä paiston aikana, jotta löydät sopivan paistoajan. 

Vinkki! Gluteenittomissa jauhoseoksissa voi olla hieman eroavaisuuksia. Minä käytin tähän taikinaan Semperin FinMix-jauhoseosta. 

LASKIAISPULLAT

Leikkaa jäähtyneistä pullista lakki pois. Levitä alemman pullan leikkuupinnalle hilloa tai laita pala mantelimassaa. Pursota kermavaahto päälle. Nosta lakki kermavaahdon päälle ja sihtaa päälle tomusokeria.

Jos haluat täyttää laskiaispullan hieman erilaisella tavalla, kurkkaa ohje täältä

Tarkista aina erityisruokavalion leivonnassa, että kaikki käyttämäsi raaka-aineet sopivat kyseiseen ruokavalioon. 



Muut blogin gluteenittomat reseptit löydät täältä

Minkälaisia erityisruokavalioreseptejä (esimerkiksi gluteeniton, maidoton, munaton) sinä haluaisit nähdä Pullahiiren leivontanurkan blogissa? Pääset vaikuttamaan blogin sisältöön jättämällä toiveesi tähän alle blogin kommenttilaatikkoon. 

Kommentoi

  1. Anne Hagman-Niilola says:

    Välillä on tosi vaikeaa soveltaa reseptejä itselle sopivaksi. Mahtaisiko löytyä neuvoja voileipäkakkuun. Ei maitoa, soijaa, persiljaa. Vihannekset pitäisi olla kypsiä. Jääsalaatti ja lehtisalaatti käy. Kirjolohi, ja lohi käy.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! Hyvä kysymys koskien tuota voileipäikakkua. Leipä on helppo toteuttaa toivomiesi erityisruokavalioden mukaisesti. Tuorejuustot voi helposti korvata maidottomilla "tuorejuustoilla" ja muilla maidottomilla korvikkeilla. Kurkkaa täältä perinteinen savulohivoileipäkakun resepti http://www.pullahiiri.com/2011/03/laktoositon-savulohivoileipakakku.html Tuossa tosiaan vaihtaisin maitotuotteet vastaaviin maidottomiin tuotteisiin. Jos haluat tehdä jonkin kasvisversion, niin silloinhan voisi paahtaa kasvikset yrttien kanssa ja tehdä niistä tahnan maidottomien korvikkeiden kanssa. Se voisikin olla todella herkullinen täyte.

  2. Joanna says:

    Onpas hieno! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Olen saanut jo tyytyväisiä viestejä reseptillä leiponeilta lukijoilta 🙂 Ihanaa, että vihdoin pulla onnistuu niin hyvin!

  3. Nimetön says:

    Toivoisin vegaanista hyydykekakkureseptiä. Nuo liivatteen vegaaniset korvaajat kun ovat vielä itselle hieman vieraampia. Monissa hyydytettävissä kakuissa on myös maitotuotteet pääosassa, joten olisi mukava saada resepti, jossa ei ihan kaikkea tarvitsisi itse lähteä muokkaamaan, jotta kakusta tulisi vegaaninen. Makumaailma saisi olla raikas marjainen tai hedelmäinen.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa hyvältä! Pistän tuon mieleen tulevaa kevättä varten. Blogista löytyykin jo "juustokakku", joka on vegaani. Se hyydytetään kuitenkin uunissa, joten ei ole ihan kuvailemasi resepti. Sitä on kehuttu hyvin paljon. Voit kurkata reseptin täältä http://www.pullahiiri.com/2016/11/vegaaninen-ja-gluteeniton-juustokakku.html

  4. Nimetön says:

    Maidoton ja gluteeniton reseptejä, monet reseptit ovat munattomia myös niin koostumus kärsii, toivoisin siis pelkästään maidottomia reseptejä ��

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Monet pelkästään gluteenittomat reseptit on helppo muokata myös maidottomiksi. Lähinnä täytekakkujen täytteissä ja juusto/hyydykekakuissa tulee hieman suurempi muuntelu. Voin voi lähes aina vaihtaa maidottomaan margariiniin ja maidon voi monesti vaihtaa muuhun nesteeseen. Jos nyt mietitään vaikka mokkapaloja, niin ne on helppoja toteuttaa gluteenittomana ja maidottomana. Pidän toiveesi ehdottomasti mielessä!

  5. Nimetön says:

    Kaksitoista vuotta olen lyönyt päätäni seinään gluteenittomien pullareseptien kanssa, mutta tällä sinun versiollasi onnistui viimeinkin! Tuhannet kiitokset!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Jee! Mahtava juttu! Ihanaa laskiaista!

  6. Sanna Isto says:

    Kiitos reseptistä! Olisin kaivannut jotain kuvamateriaalia, miltä taikina näyttää valmiina. Osaisi vähän paremmin verrata omaa, että lisääkö jauhoja vaiko eikö. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos vinkistä! Yritän muistaa ensi kerralla, kun gluteenittomia pullia teen. Pyrin usein ottamaan myös vaihekuvia, mutta aina se ei ole olosuhteiden vuoksi mahdollista. Ensi kerralla nappaan kuvat ja laitan ne tänne blogiin 🙂 Kiva, että pidit reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close