Marjainen smoothie-juustokakku

Varmasti joka vuosi läpi aikuisiän joko minä tai joku lähipiiristäni on muuttanut ruokavaliota terveellisempään suuntaan juuri vuodenvaihteen jälkeen. Koska oma syntymäpäiväni on tammikuussa, harvemmin omien syntymäpäivieni kahvipöytä on notkunut suklaasta ja kinuskista, niin kuin meillä monesti muulloin on tapana. Tänä(kään) vuonnakaan ei tehty asiaan poikkeusta, joten suunnittelin kahvipöytään hieman terveellisemmän kakun eli marjaisan smoothie-juustokakun.

Tarkoitus oli kehitellä herkullinen juusto- tai hyydykekakku hieman kevyempänä ja terveellisempänä versiona. Kakun täytteeseen hyödynsin marjojen ja banaanin oman makeuden ja sain tehtyä herkullisen täytteen ilman täytteeseen lisättyä sokeria. Käytä  täytteeseen hyvin kypsynyttä banaania, jotta banaanin makeus ja maku pääsee oikeuksiin. Osan tuorejuustosta ja kermasta korvasin proteiinipitoisella maitorahkalla. Täytteeseen laitoin kuitenkin lisäksi hieman kermavaahtoa, mutta senkin voi halutessaan jättää pois, jolloin kakku on vielä astetta kevyempi. Kurkkaa tähän versioon vinkki reseptin alta. Tämä kakku on lisäksi gluteeniton, joten se sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Laktoosittoman kakusta saa käyttämällä laktoosittomia maitotuotteita.

Tämän kakun täytteen tein lähes kokonaan blenderillä eli tehosekoittimella. Siitä tuo kakun nimikin tulee – Smoothie-kakku. Juustokakku taas sen vuoksi, että täytteessä on käytetty myös maustamatonta tuorejuustoa. Suosittelen kokeilemaan alla olevaa reseptiä! 

Täältä löydät kaikki aikaisemmin tekemäni smoothie-herkut. Linkistä löydät smoothie bowl-annoksia, smoothie-juomia sekä yhden aikaisemman smoothie-kakunkin

 Marjainen smoothie-juustokakku 

(gluteeniton)

Pohja

1 kananmuna

3 rkl sokeria

3 rkl maissitärkkelystä

Täyte

300 g mansikoita

1 iso kypsä banaani

250 g maitorahkaa

175 g maustamatonta tuorejuustoa 

7 liivatelehteä

4 rkl sitruunamehua

2 dl vispikermaa 

Koristeluun paljon tuoreita marjoja

Vatkaa pohjan kananmuna ja sokeri keskenään paksuksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle noin 24 cm ympyräksi. Paista 170 asteessa noin 10 minuutin ajan, kunnes pohja on kypsä. Anna pohjan jäähtyä ja paina kakuun käytettävällä vuolla (noin 22 cm) sopivan kokoinen pohjapala kakkupohjasta. 

Valmista täyte mittaamalla mansikat, banaani, maitorahka ja tuorejuusto tehosekoittimeen. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen vähintään viiden minuutin ajaksi. Kuumenna sen jälkeen sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet sitruunamehun joukkoon. Pyöräytä tehosekoittimessa olevat ainekset tehosekoittimella tasaiseksi smoothieksi ja kaada smoothie kulhoon. Lisää liivate-sitruunamehuseos smoothien joukkoon, koko ajan smoothieseosta sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele kermavaahto vielä smoothien joukkoon. 

Öljyä ja tomusokeroi irtopohjavuoan reunus tai säädettävä irtoreuna. Nosta kakkupohja tarjoiluastialle ja laita reuna pohjan ympärille. Kaada smoothietäyte pohjan päälle ja nosta kakku kylmään hyytymään vähintään neljän tunnin ajaksi. Voit valmistaa kakun myös suoraan irtopohjavuokaan tai vaikka piirakkavuokaan, jos haluat. 

Kun kakku on hyytynyt ota vuoan reunus varovasti pois kakun ympäriltä ja koristele kakku tuoreilla marjoilla. 

Vinkki! Jos käytät pakastemansikoita, niin sulata mansikat ennen täytteen valmistusta. Muuten täyte on liian kylmää ja liivate hyydyttää täytteen epätasaisesti. 

Vinkki! Jos haluat keventää kakkua entisestään, niin käytä kevyt tuotteita (esimerkiksi tuorejuusto) ja jätä kermavaahto pois. Jos jätät kermavaahdon pois, niin vähennä yksi liivate reseptistä. 

Onko sinulla jokin tietty kevyt tai kevyempi herkku, jonka valmistat napostelunälkään tai kahvipöytään? Jätä kommenttisi alla olevaan kommenttilaatikkoon ja jaa kevennysideasi meille muille! 

Kommentoi

  1. Saaranlautasella says:

    Ooh miten herkullisen näköinen kakku ja niin kaunis <3. Joo vaikka joulun jälkeen kevennetääkin, niin kyllä jälkiruokaa ja hyvää on silti saatava ja tässä sinun kakkusasi ei jurikaan ole käytetty valkoista sokeria, kokeiluun menee. Iloa päiviisi Taru <3.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Sari! Kiva, että resepti innostaa kokeilemaan!

  2. Nimetön says:

    Kiitos ohjeesta! Kuinkahan korkea tuo täyte on kakussa? Mietin voisiko sen tehdä piirakkavuokaan ja jättää kakkupohjan kokonaan tekemättä. (Juu, sokerittomalla ollaan tammikuu, enkä jaksa alkaa miettimään sokeritonta pohjavaihtoehtoa ��)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Laitoinkin tuonne Facebookin puolelle muutamia ehdotuksia sokerittomaan pohjaan. Yhtenä ehdotuksena, että voit jättää pohjan kokonaan pois. Jos teet 24 cm piirakkavuokaan, niin luulisin sen riittävän täytteelle oikein hyvin. Tuossa kakussa korkeus on noin 3 1/2 cm ja kakun läpimitta ihan himpun alle 22 cm.

  3. Kaura says:

    Kaunis kakku, ihana piristys tähän viileään kauteen. =)

    1. Kaura says:

      Niin ja onnea synttärinä. 🙂

    2. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos kauniista sanoistasi ja onnitteluista <3 Hieman on jo kevät fiilistä, niin kakku tuli kuvattuakin hieman keväisemmissä väreissä!

  4. Minna Vuo-Cho says:

    Minä olen lopettanut alkuvuoden kevennykset kokonaan, kun totesin pimeään aikaan tarvitsevani myös niitä herkkuja piristämään. Kesällä sitten kevennetään 🙂 (kun muistetaan grillauksen keskellä)
    Tosin huomaan näin veriappelsiinisesonkina myös nauttivani usein ihan pelkästä hedelmästä jälkiruokana. Ne ovat niin makeita ja mehukkaita ja voidaan luokitella siksi terveellisemmäksi vaihtoehdoksi.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Totta tuokin, että kesä on kyllä hyvää kevennyksen aikaa, kun saa marjat lähimetsästä ja muutenkin ainakin meillä pasta vaihtuu tavallista useammin salaattiin ja muutenkin syödään kevyemmin. Itse huomaan, että ehkä tuo joulu (suklaineen 🙂 ) vaikuttaa siihen, että sen jälkeen otetaan se kevennys ruokavalioon, kun on lomailtu, herkuteltu urakalla ja päiväkin pikkuhiljaa kirkastuu. Mutta tosiaan, tätä voi tehdä niin talvella kuin kesälläkin. Sitrushedelmät ovat tällä hetkellä todella herkullisia ja niitä on tarjolla paljon. Yksi oma suosikkini on verigreippi 🙂

  5. pia.s.rantsu says:

    Ihana ohje -taidankin tehdä ilman kermaa <3
    Blogissani on paljon ihania smoothie ohjeita, oma lempparini on Appelsiini-Sharon 1 appelsiini, 1/2 sharon (persimoni) 2dl pakaste ananas kuutioita 2dl vettä…. Ihan unelma 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana, kun jätit reseptiä. Minä en ole smoothiessa käyttänyt tuota sharonia. Pitääkin kokeilla joku kerta. Kiitos ideasta!

  6. Minna says:

    Oi miten hyvän näköinen kakku <3 Mä tykkään käyttää rahkaa kakkuun, se tuo täytteeseen mukavaa happamuutta.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tosiaan rahka toimii monessa reseptissä hyvin tuorejuuston korvaajana, kun on vähempirasvasta ja hyvin proteiinipitoista. Toisaalta maku on hieman happamampi. Minäkin pidän rahkasta, joten sopi oikein hyvin tähän kakkuun.

  7. Peggy says:

    Ihanan keväinen ja näyttää tosi kuohkealta koostumus! Ps. Onnea synttäritytölle vielä kerran.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Peggy 🙂

  8. Terhi says:

    Hei Taru, kiitos ihanista ohjeista! Kevyempien herkkujen kehittely on yksi harrastuksistani – sittenhän leivonnaisia voi syödä vaikka joka päivä! Yksi suosikeistani on banaanikakku, josta olen tehnyt tervellisemmän version. Ohje: 270g täysjyväspelttijauhoja, 1 1/2 tl ruokasoodaa, 1 1/2 tl leivinjauhetta, 2 tl kanelia, 4 isoa kananmunaa, 70g vaahterasiirappia tai kookos sokeria, 5-6 kypsää banaania. Kuivat ja kosteat aineet sekoitetaan ensin erikseen ja sitten yhteen taikinaksi. Ja paistetaan esim. leipävuoassa 160 asteessa n. 35-45 minuuttia.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Oi, kuulostaa hyvältä! Kiitos vinkistä ja reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close