Kirkas vadelmasima – kevään ja kesän juoma

Vapun viehkeä vadelmasima

Sima on ollut samanlaista simaa jo vuosikymmenten ajan. Nyt lähivuosina netti on täyttynyt mitä erilaisemmista simaversioista. Minä valmistin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa hieman tuunattua mansikkasimaa ja viime vuonna ensimmäistä kertaa vaaleaa tai kirkasta simaa – kummalla nimellä tätä kauniin väristä simaa haluaakaan kutsua. Tämä vaaleus tai kirkkaus tulee siitä, ettei simaan ole käytetty lainkaan fariinisokeria, joka tummentaa siman rusehtavaksi. Näin ollen sima on kauniin väristä ja myös siihen käytetty maku pääsee hyvin esille. 

Tänä vuonna simaa pääsi maustamaan vadelma. Vaikka minun simani ei ihan vielä ole valmista, niin voin sanoa, että maku on todella herkullinen. Siman perusmaku pääsee esille, mutta vadelma tuo siihen kivaa lisää. Tämä juoma sopisi erinomaisesti vaikka tervetulojuomaksi kesäjuhliin, ei pelkästään vappuun. 

Kurkkaa alta resepti ja laita äkkiä sima tuloilleen! Nyt vielä kerkeät! 

Kauniin punainen simajuoma

Kirkas vadelmasima

400 g pakastevadelmia
750 g sokeria
4 l vettä
3 sitruunaa
pieni nokare tuorehiivaa 
(sokeria, rusinoita)

Mittaa kattilaan pakastevadelmat, sokeri sekä yksi litra vettä. Kuumenna seosta niin, että se kiehuu kunnolla. Pese sitruunat hyvin ja kuori niistä kuori ohuesti isoon astiaan. Poista valkoinen osa sitruunan ympäriltä ja paloittele sitruuna kuorien kanssa samaan astiaan. Kun seos on kiehunut, kaada se sitruunoiden päälle. Lisää joukkoon vielä kolme litraa kylmää vettä. Kun seos on noin 37 asteista, lisää joukkoon hiiva. Noin herneen kokoinen pala hiivaa riittää. 

Jätä sima tekeytymään huoneenlämpöön esimerkiksi leivinliinalla peitettynä vuorokauden ajaksi. 

Pullota seuraavana päivänä sima puhtaisiin pulloihin. Laita jokaiseen pulloon noin yksi teelusikallinen sokeria sekä halutessasi rusinoita. Lisää sima siivilän läpi (suppilon avulla) sokerin päälle pulloon ja nosta jääkaappiin noin viikon ajaksi. Jos sinulla on kiire saada sima valmiiksi, niin voit jättää sen pullotettuna huoneenlämpöön, jolloin se valmistuu noin kolmessa tai neljässä päivässä. Säilytä valmis sima jääkaapissa. 

Jos sinulla on käytössäsi hyvin tiiviit pullot, päästä välillä paineita pois pullosta valmistuksen aikana. 

Vinkki! Voit valmistaa siman myös kuivahiivasta. Kuivahiivaa lisätään tähän annosmäärään noin 1/3 teelusikallinen. Tällöin myös nesteen tulee olla noin 42 asteista. Sekoita hiiva pieneen määrään nestettä ja lisää seos lopun nesteen joukkoon.

Vinkki! Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. 

Vapun paras sima
Punainen vadelmasima ilman fariinisokeria
Simajuoman kaato lasiin
Simaa juomalasiin

Ihania vappuvalmisteluja! 

Kommentoi

  1. mustakissa says:

    Ehti jo perinteisempi malli käymään, mutta tuota aion kokeilla kyllä kesällä, kun tulee tilaisuus. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hienoa! Jostain syystä vasta nyt näin tämän sinun viestisi! Toivottavasti vadelmasima maistuu 🙂

  2. Lispe says:

    Nyt on tehty tällä ohjeella ja todella hyvää tuli! Ihanan raikas ja silti siman maku. Yleisön mielestä parasta simaa koskaan

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihana juttu! Näin tämän sinunkin viestisi vasta nyt! Kiva, kun jätit kommenttia kokeilustasi!

  3. Wiiks says:

    Voi miten ihanan väristä tämä onkaan! Kesällä testataan, kiitos ohjeesta!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Suosittelen kokeilemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close