Kevään ja kesän juhlakakut – mukana myös resepti maidottomaan täytekakkuun

Tuntuu että tämä alkuvuosi on ollut yhtä juhlaa, eikä juhlat vähene nyt kesää kohti mentäessä. Seuraavana juhlana on tietysti toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä, sen jälkeen valmistujaisjuhlat ja kesällä monet rippijuhlat sekä syntymäpäivät. Niinpä teinkin teille juhlakakkupostauksen tänne blogiin, kaupallisessa yhteistyössä leivontatarvikeliike Confetin kanssa. 

Tällä hetkellä täytekakkujen koristelussa on jo jonkin aikaa ollut suuressa suosiossa valumakakut sekä mirror glaze-kakut. Monet blogin lukijat kaipaavat valumakakkuihin maidottomia tai ainakin laktoosittomia valumia. Valumat tehdään usein Candy melts-napeista tai tavallisesta suklaasta. Useimmat suklaat ja myös Candy melts-napit sisältävät maitoa ja laktoosia, eikä näin ollen sovellu laktoosittoman tai maidottoman kakun koristeluun. Nämä minun tekemäni kakut on päällystetty valkosuklaan makuisella kuorrutteella sekä suklaan värisellä kuorrutteella. Valumiin käytin pomadajauheesta ja nesteestä tehtyä seosta. Turkoosilla valumalla koristeltu kakku on tehty myös täytteen ja kuorrutuksen osalta täysin maidottomana, joten se sopii maidotonta ruokavaliota noudattaville. 

Tuo maidoton valuma on tehty tästä pomadajauheesta eli samasta jauheesta, josta voi valmistaa kestävät kuorrutteet munkkeihin, pulliin ja muihin herkkuihin. Pomadajauhe sekoitetaan veteen ja värjätään halutulla elintarvikevärillä. Varsinkin Progelin elintarvikevärejä käytettäessä, erittäin pieni määrä elintarvikeväriä riittää värjäämään pomadasekoituksen näihin pastellinsävyisiin väreihin. 

Alta löydät reseptit kakuissa käyttämiini täytteisiin sekä sokerikakkupohjaan. Lisäksi löydät ohjeet näiden kakkujen koristeluun. 

Sokerikakkupohja

(noin 8-10 hengen kakku, yksi kakku)

3 kananmunaa (L-koko)

90 g sokeria

45 g vehnäjauhoja

45 g perunajauhoja

Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon parissa erässä. Sekoita taikina nuolijalla tai lastalla sekaisin, jotta taikinaan ei jää paakkuja. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (noin 18-20 cm halkaisija). Laita reunoille kakkuvuokaa korkeammat leivinpaperisuikaleen, niin vältät hienosti kohoavaa kakkupohjaa valumasta pois vuoasta uunin pohjalle. Paista kakkupohjaa noin 160-175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä ennen täytekakun täyttämistä. 


Vinkki! Vuoan koolla voit vaikuttaa kakkupohjan korkeuteen. Valitsemalla pienen vuoan saat korkeamman kakkupohjan.

Vinkki! Lisää tummaan sokerikakkupohjataikinaan kuivien aineiden joukkoon 2 rkl tummaa kaakaojauhetta. 



Varaa täytekakun kostutukseen noin 1 1/2 dl vaaleaa mehua, sokerivettä tai vaaleaa virvoitusjuomaa. 

Täytevaihtoehdot

Maidoton hedelmävaahto

2 dl Alpro vispi – maidotonta vispiä

1 1/2 dl hedelmäsosetta (mango tai trooppiset hedelmät)

3 liivatelehteä

1/2 dl vettä

noin 3/4 dl tomusokeria

Vatkaa maidoton vispi paksuksi vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Mittaa hedelmäsose valmiiksi kulhoon. 

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatteet kuuman veden joukkoon ja sekoita seos hyvin. Lisää liivateseos hedelmäsoseen joukkoon, koko ajan sekoittaen. 

Nostele joukkoon vielä tomusokeri ja vispivaahto joukkoon. Lisäile tomusokeria maun mukaan. Tomusokerin tarve riippuu käyttäämästäsi hedelmäsoseesta.  

Helppo mansikkavaahto

(sisältää maitotuotteita)

4 dl vispikermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

150-200 g mansikkamarmeladia

Laita vispikerma ja maustamaton tuorejuusto vatkauskulhoon. Vatkaa ne paksuksi vaahdoksi ja lisää lopuksi marmeladi joukkoon. Vatkaa vielä hyvin sekaisin ja täyte on valmis. 

Halutessasi voit lisätä täytteisiin hieman elintarvikeväriä tummentamaan täytteiden väriä. Täyteet on suunniteltu kolmen kananmunan sokerikakkupohjaan, yksi täyte yhteen kakkuun eli kahteen täytekakun väliin. 

Täältä löydät ohjeet täytekakun täyttämiseen.





Maidoton sokerikreemi

(yhteen pieneen kakkuun)

150 g maidotonta margariinia

1 1/2 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

1 rkl kuumaa vettä

(kaakaoversioon 2 rkl kaakaojauhetta)

Vatkaa huoneenlämpöinen margariini yhdessä tomusokerin ja vaniljasokerin kanssa vaaleaksi. Lisää joukkoon kuuma vesi ja vatkaa vielä hyvin sekaisin. Jos haluat tehdä kaakaoversion, niin lisää vielä joukkoon kaakaohjauhe ja vatkaa tasaiseksi. 


Vinkki! Jos kreemi ei levity helposti kakun pintaan, niin lämmitä sitä muutama sekunti kerralla mikrossa, kunnes se on helpommin levitettävää. 

Täytekakun koristelu

Kun täytekakku on täytetty ja maut ovat saaneet tasaantua jääkaapissa yön yli, niin kumoa kakku tarjoiluastialle. Valmista kakkua varten sokerikreemi, jonka ohjeen löydät yläpuolelta. 

Levitä ohut kerros sokerikreemiä kakun pintaan. Nosta kakku noin 10-15 minuutiksi jääkaappiin. Levitä sen jälkeen kakun päälle vielä toinen ohut kerros sokerikreemiä. Nosta kakku vielä hetkeksi jääkaappiin. 

Kauli sillä aikaa sokerimassasta tai valkosuklaan makuisesta massasta (noin 400 g) leivonta-alustan päällä noin 3 milliä paksu levy. Nosta levy kakun päälle kaulimen avulla ja silottele pinta käsin tai silottajalla. Leikkaa reunasta ylimääräiset massat pois muotoiluveitsellä. Löydät vaihekuvia kakunkuorruttamisesta täältä

Halutessasi voit värjätä vielä loput sokerikreemistä haluamallasi värillä ja pursottaa kakun alareunaan kauniin koristepursotuksen.

Maidoton valuma

Drip cake



100 g pomadajauhetta

noin 2 rkl nestettä (vettä)

(elintarvikeväriä)

Sekoita pomadajauhe yhdessä nesteen kanssa tasaiseksi. Lisää joukkoon halutessasi elintarvikeväriä. 

Vettä tai pomadajauhetta lisäämällä löydät seokselle sopivan valumapaksuuden. Voit kokeilla valumaa vaikka juomalasin reunaan, jolloin näet miten hyvin seos valuu lasin pintaa pitkin. 

Näistä kuvan kakuista voit nähdä, että pinkissä kakussa valuma on hieman löysempää, turkoosissa valuma on hieman paksumpaa. Pomadavaluman paksuudella pystyt vaikuttamaan valumaan ulkonäköön.

Minä yleensä pursotan ensin valumat kakun reunalle ja sen jälkeen levitän kerroksen kakun päälle. Voit myös lusikoida valmiin pomadan kakun keskelle ja työntää veitsellä reunoille, jotta saat sen valumaan reunoja pitkin. 

Jos käytät kakkuun tuoreita kukkia, niin muista käyttää varsien suojaamiseen kukkapiikkejä (kts. kuva yllä). Pienillä kukkapiikillä saa näppärästi asennettua yhden kukan kerralla kakkuun. Kukkapiikeillä saat asennettua kukat juuri sellaiseen asetelmaan kuin itse haluat. Kukat kannattaa asetella kakkuun vasta juuri ennen tarjoilua, niin ne pysyvät kauniina pidempään. 

Löydät Confetista myös nämä näyttävät tekstikoristeet kakkuun. Valikoimassa on eri värisiä tekstejä sekä muutamaa eri tekstimallia.

Kaupallisessa yhteistyössä

Confetista löydät myös hienot rekvisiitat kevään ja kesän juhliin. Kurkkaa lautasliinat sekä muut juhlatarvikkeet Confetin nettikaupasta tai myymälöistä VantaaltaEspoostaTuusulastaPirkkalastaRaisiostaJyväskylästä ja Rovaniemeltä

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Moikka! Kestääkö tuo pomadajauhe-kuorrutus hyvin jääkaapissa oloa? Ei ala mitenkään sulamaan?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Säilyi oikein hyvänä. Minulla oli osa kakusta 3-4 päivää jääkaapissa, eikä valuma mennyt miksikään siinä ajassa. Sitä kauemmin en edes suosittele kakkua säilytettävän.

  2. Nimetön says:

    Niin kauniita kakkuja taas kerran ja tuli kuin tilauksesta tämä ohje laktoosittomaan vaihtoehtoon! Osassa selaamistani drip cake -ohjeista valuma on laitettu suoraan jääkaapissa käyneen kreemin päälle. Osaatko sanoa, toimisiko tämä pomadakuorrute ilman massapäällystettä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Luulen, että toimii ihan noinkin. Ei tarvitse välttämättä olla sokerimassa alla.

  3. Nimetön says:

    Miltä tuo pomadajauheesta tehty valuma maistuu? ��

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Makealle, eli sinä ei ole juurikaan makua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close