torstai 29. marraskuuta 2018

Joulun makeimmat muistot - Karamellisoitu siirappikakku ja pakkaspiknik


Kaupallisessa yhteistyössä Dansukker






Oletko jo valmiina jouluun ja ihanaan joulunodotukseen? Haluatko luoda tänä jouluna joulun makeimmat muistot? 

Nyt olet oikeassa paikassa. Enää pari päivää ja varsinainen joulunodotus alkaa. Toimikoot tänä vuonna tämä Dansukkerin kanssa kaupallisessa yhteistyössä leivottu kakku pienenä varaslähtönä tulevalle joulukalenterille, jonka ensimmäinen luukku avautuu ensi lauantaina.

Dansukkerilta on tullut uusi makea tuote, joka saapuu kauppoihin viimeistään joulukuun ensimmäisinä päivinä. Joidenkin kauppojen sokerihyllystä voit löytää tuotteen jo nyt. Kyseessä on joulun makuihin sopiva Dansukker Vaalea luomusiirappi. Tuo siirappi sopii erinomaisesti leivontaan, mutta myös sellaisenaan vaikka jälkiruokakastikkeeksi. Vaalean luomusiirapin maku on makea ja mieto. Minä valmistin kakkuun vielä sokerista ja vaaleasta siirapista ihanan siirapinmakuisen sokerikuorrutteen. Tuo läpinäkyvä karamellikuorrute valmistuu muutamassa minuutissa kattilassa keittämällä. Kirkkaalla karamellilla saa helpon ja näyttävän ulkonäön kakulle yhdessä kauniiden rosmariinin oksien kanssa. 




Monesti joulukiireet yllättävät juuri pahimmin joulukuun alkaessa. Tänä vuonna olen päättänyt vähentää joulustressiä ja nauttia joulunodotuksesta. Blogissa ylihuomenna starttaava joulukalenteri työllistää minua yleensä joulukuussa todella paljon, mutta tänä vuonna yritin saada blogin joulukalenterin mahdollisimman valmiiksi ennen joulukuuta. Aika hyvin siinä onnistuinkin. Vielä muutama luukku on täyttämättä ja muutama muu luukku viimeistelemättä. Kuitenkin muistelen, etten koskaan aikaisemmin ole ollut näin valmis ottamaan joulukuuta vastaan. Kuunvaihteessa olen tunnelmoimassa jouluisissa maisemissa Tukholman joulumarkkinoilla. Tällä tavoin on hyvä aloittaa joulun tunnelmallinen odottaminen. 

Ajattelin käyttää joulukuussa aikaani läheisten kanssa. Suunnitelmissa on joulumarkkinamatka ystävän kanssa, brunssi toisen ystävän kanssa, pieni reissu äitini kanssa ja muutamia muita ihania kohtaamisia. Aloitin tämän läheisten yllättämisen ja yhteisen ajan viettämisen jo muutama päivä sitten, kun yllätin tyttäreni ja hänen ystävänsä yllätys piknikillä meidän omalla pihalla kauniina pakkaspäivänä. Tarjolla oli kakkua ja lämmintä mehua. Toivon, että nämä heidän kanssa yhdessä vietetyt hetket jättävät omalle tyttärelle ja hänen ystävälleen ihania muistoja. 


Kun tytöt astuivat ulos ulko-ovesta, lumihiutaleet leijailivat hiljalleen taivaalta ja ilma oli ihanan raikas. Oikein satumainen hetki! 





 Karamellisoitu siirappikakku

Kakku
5 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
150 g voita

Karamellikuorrute
1 dl Dansukker Vaalea luomusiirappia
(rosmariinin oksia ja punaisia koristeita)

Vatkaa kananmunat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista keskiteholla ja lisää Vaalea luomusiirappi joukkoon. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Lämmitä kerma kädenlämpöiseksi. Siivilöi jauhoja muutamassa erässä vaahdon joukkoon, lisää välissä kerma. Lisää loppuvaiheessa voisula joukkoon ja vielä loput jauhot. Sekoita tasaiseksi. Voitele pinnoitettu kahvikakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuutin ajan, tai kunnes kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassa noin viidentoista minuutin ajan ja kumoa kakku sen jälkeen tarjoiluastialle. Anna jäähtyä. 

Valmista karamellikuorrute mittaamalla sokeri ja siirappi kattilaan. Kuumenna seosta niin, että sokeri alkaa sulaa. Keittele seosta noin 4-5 minuutin ajan, koko ajan sekoitellen. Anna seoksen jäähtyä 5-10 minuutin ajan ja kaada karamelli kakun päälle. Koristele kakku halutessasi rosmariinin oksilla ja punaisilla nonparelleilla tai sokerimassasta tehdyillä marjoilla. 

Vinkki! Karamellikuorrutteen keittämistä kannattaa vahtia koko ajan. Seoksen väri muuttuu hieman tummemmaksi keittämisen aikana, mutta ole varovainen, ettet polta seosta. Voit kokeilla karamellin valmiutta lusikoimalla pienen määrän seosta kylmälle lautaselle. Jos karamelli pitää lautasella muotonsa eli ei ole jäähtyneenä enää täysin valuvaa, on karamelli valmis. Muista kuitenkin jäähdyttää karamelli ennen kakun päälle kaatamista, jotta saat kauniit valumat näkymään kakun pinnassa. Jos näyttää, että karamellista ei jää kakun pintaan selkeitä valumia, seos on joko liian kuumaa tai liian vähän aikaa keitetty. Jäähdytä seosta vielä tai jatka keittämistä muutaman minuutin ajan. 






Kun sinulla on rauhallinen hetki ja haluat viettää sen yhdessä läheisten kanssa, niin pakkaa sinäkin eväät koriin ja vie läheisesi piknikille. Nauttikaa pikkupakkasista, ihanista ulkoilukeleistä ja läheisten seurasta! 
Lisää ihania jouluisia - piknikillekin sopivia - reseptejä löydät täältä

Mietin vielä, että jos pakkaspiknik ei innosta sinua kylmyyden vuoksi, niin piknikinhän voisi viedä vaikka Talvipuutarhaan tai johonkin muuhun tunnelmalliseen ja hieman lämpimämpään paikkaan. Tällainen piknikyllätys voisi olla vaikka aineeton joululahja ystävälle. 







Toivon, että jouluisilla resepteillä saat luotua juuri ne tämän joulun makeimmat muistot!


tiistai 20. marraskuuta 2018

Helppo vaahtokarkkikuorrute ja yksisarviskuppikakut





Nämä yksisarviskuppikakut tein jo jonkin aikaa sitten valmiiksi. Ne vilahtelivatkin jo muualla somessa, mutta resepti on odotellut pääsyä tänne blogiin. Tämä syksy on tuntunut todella kiireiseltä, kun juhlapyhiä on ollut niin paljon, että monet reseptit on jonossa odottelemassa julkaisua. Moni jo valmistunut resepti odottaa myös joulukuuta, jolloin käynnistyy blogin perinteinen joulukalenteri. Minä odotan joulukalenteria innolla ja samoin odottaa varmasti moni lukijakin - teiltä saamieni viestien perusteella! 

Nämä yksisarviskuppikakut saivat kuorrutteeksi herkullisen pursotettavan vaahtokarkkikuorrutteen, jonka valmistukseen ei tarvita montaa raaka-ainetta. Tätä voisi oikeastaan kutsua kolmen aineen kuorrutteeksi. Pursotettava vaahtokarkkikuorrute on myös helppo värjätä, koska se on väriltään vaaleaa, lähes valkoista. Kuorrutteen pursotusominaisuudet on todella hyvät, joten tällä saa kaunista jälkeä kuppikakkujen päälle. Minä halusin näihin kuppikakkuihin leikkisän ja satumaisen ulkonäön, joten värjäsin kuorrutetta muutamalla eri värillä, pastellinsävyissä. Pursotukseen käytin muutamia erilaisia ja eri kokoisia pursotusteriä. Pienet kultaiset sarvet tein sokerimassasta ja maalasin ne syötävällä kultamaalilla. 

Kuppikakkujen muffinssipohjana toimi erinomaisesti syntisen hyvät suklaamuffinssit-resepti. Kun leivot muffinsseista kuppikakkuja, voit jättää reseptistä halutessasi nuo suklaahiput pois. Tällöin saat muffinssipohjiin tasaisemman koostumuksen. Helppoa ja hyvää! 

Tomusokerin voit myös korvata erilaisilla makutomusokereilla, joilla saat lisämakua kuorrutteeseen. Tällä annoksella saa pienet pursotukset noin 12 kuppikakkuun. Jos haluat runsaammat pursotuksen, niin tee ohje silloin tuplana. 





Pursotettava vaahtokarkkikuorrute

100 g voita
1 prk (213 g) Marshmallow fluff-vaahtokarkkilevitettä
noin 1 dl tomusokeria
(elintarvikeväriä)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi. Lisää joukkoon vaahtokarkkilevite ja tomusokeri. Vatkaa tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria. Värjää kuorrute halutessasi elintarvikevärillä. Lusikoi kuorrute pursotuspussiin ja pursota haluamallasi tavalla jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. 

Vinkki! Jos vaahtokarkkikuorrute vaikuttaa valmistamisen jälkeen löysältä, nosta se hetkeksi jääkaappiin. 

Vinkki! Voit korvata osan tomusokerista makutomusokerilla, jos haluat kuorrutteeseen lisää makua. 

Vaahtokarkkilevitettä eli marshmallow fluff:ia löydät isompien markettien Amerikka-hyllystä. Purkki on läpinäkyvä (valkoinen) ja kansi punainen. 





keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Gluteenittomat sämpylät




Te lukijat olette toivoneet jo pidemmän aikaa tänne blogiin gluteenittomien sämpylöiden reseptiä. Myös minä olen halunnut tutustua gluteenittomien hiivataikinoiden valmistamiseen, koska se on tuntunut aikaisemmin suurelta haasteelta. Tämän vuoden helmikuussa taisin kokeilla ensimmäistä kertaa gluteenittoman hiivataikinan valmistusta ihan alusta asti itse, kun leivoin gluteenittomat pullat laskiaispullia varten. Ne onnistuivat helposti ja hienosti, joten sämpylöiden valmistaminen ei enää tuntunut yhtä suurelta haasteelta. Tuo pullataikina leivottiin lähes samaan tapaan kuin nämä sämpylät, mutta makeampana versiona. Reseptin gluteenittomaan pullataikinaan löydät täältä


Nämä sämpylät ovat parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen. Olen huomannut, että pidemmällä odottelulla gluteenittomat leivonnaiset kovettuvat aika nopeasti. Vinkkinä sanoisin, että jos et käytä kaikkia sämpylöitä heti paistamisen jälkeen, niin suosittelen pakastamaan sämpylät ja sulattamaan pakkasesta aina tarpeen mukaan. 




Gluteenittomat sämpylät
 (10-12 kpl)

4 dl vettä
1 rkl psylliumia
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
500 g karkeaa gluteenitonta jauhoseosta


Lämmitä vesi +42 asteiseksi. Lisää veden joukkoon psyllium, kuivahiiva, suola, sokeri sekä öljy. Anna näiden turvota noin kymmenen minuutin ajan. 

Lisää joukkoon jauhoseos, mutta säästä jauhoista pari ruokalusikallista koristeluun. Vaivaa taikinaa yleiskoneen taikinakoululla noin viiden minuutin ajan. 

Kaada taikina kevyesti öljytylle leivonta-alustalle. Öljyä myös kädet ja pyörittele taikinasta noin 10-12 sämpylää. Nosta sämpylät uunipellille leivinpaperin päälle. Laita päälle leivinliina ja anna sämpylöiden nousta noin puolen tunnin ajan. 

Leikkaa viillot sämpylöiden pintaan ja ripottele päälle eroon otetut jauhot. 

Paista 225 asteessa noin 15 minuutin ajan, tai kunnes sämpylät ovat kypsiä. 


Huom! Gluteenittomassa leivonnassa sämpylät ja muutkin tuotteet saattavat jäädä paistoväriltään vehnäjauhoilla leivottuja tuotteita vaaleammiksi. Tämä varsinkin silloin, jos tuote ei sisällä maitoa. 

*****

Jos kaipaat lisää gluteenittomia reseptejä tai haluat leipoa muuta kuin hiivataikinoita gluteenittomasti, niin kurkkaa silloin kaikki blogin gluteenittomat reseptit täältä



lauantai 10. marraskuuta 2018

Viime hetken vinkit isänpäivän leivontaan




Huomenna vietetään isänpäivää. Niinpä päätin listata tähän alle muutamat helpot viime hetken reseptivinkit nopeaan ja helppoon isänpäiväleivotaan. Ehkäpä näistä löytyy resepti-ideat teidänkin perheen isänpäivän kahvipöytään tai vaikka isänpäiväpakettiin sujautettavaksi. Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan resepteihin! 




Viime vuonna suunnittelin isänpäiväksi mokkapalakakun, joka on ollut todella suosittu resepti koko vuoden ajan. Tämä kakku maistuu niin isälle kuin lapsillekin.





Nämä syntisen hyvät suklaamuffinssit vievät kielen mennessään. Lisäksi nämä ovat helppoja leipoa lähes joka keittiöstä löytyvistä ruoka-aineista. Leipominen on niin helppoa, että koululaiset saavat leivottua nämä itsenäisesti ja pienemmät lapsetkin pärjäävät pienellä aikuisen avulla. 





Yhden kulhon marjapiirakkaa olen varioinut moneen eri makuun. Kurkkaa tämä ohje ja leivo pienellä tiskillä maistuva marjapiirakka isälle. Marjat voit vaihtaa vaikka omeniin, jos niitä löytyy valmiiksi kotoa. Suosittelen kokeilemaan tätä piirakkaa, varsinkin jos syömässä on isompi perhe tai muuten suurempi henkilömäärä. 

Vaikka tämä resepti on tehty tuoreista marjoista, voi piirakan valmistaa näin syys- ja talviaikaan oikein hyvin myös pakastemarjoista. Levitä piirakan päälle jäiset marjat ja paista piirakka uunissa. 






Tähän herkulliseen ja nopeasti valmistuvaan mansikkakakkuun ei tarvita liivatteita, joten tämänkin kakun valmistaminen on todella helppoa. Minä tein tämän juhannukseksi, mutta tämä kakku maistuu varmasti myös näin isänpäivän aikoihin. 






Nämä pikkuleivät sujautat mukavasti vaikka lahjapakettiin ja saat yllätää isän ihanilla ja itse tehdyillä makeilla herkuilla isänpäivänä. 




Nopeasti valmistuvilla teeleivillä yllätät isän mukavasti heti aamusta. Nämä tuoreet ja herkulliset leivät tuovat ihanaa tuoksua kotiin. Tuore ja itse tehty leipä kruunaa aamiaispöydän myös maullaan! 






Ja tähän ihan postauksen alussa nähtyyn suklaakakkuun löytyy resepti täältä

*****

Lisää helppoja ja vaikka lasten kanssa mukavasti yhdessä leivottavia reseptejä löydät täältä

Jos kaipaat vielä vinkit täydelliseen täytekakkuun, niin kurkkaa kolmiosainen sarja täältä


Herkullista isänpäivää teidän kaikkien lukijoiden koteihin! 



keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Tämän loppuvuoden hittileivonnainen - Lumihiutaletortut





Tämän loppuvuoden leivontahitiksi on noussut nyt ihan selvästi lumihiutaletortut. Oletko sinä jo törmännyt näihin herkkuihin? Näitä on helppo valmistaa vaikka lasten kanssa isänpäiväkahveille, vaikka lunta ei ainakaan täällä etelässä ole vielä maassa. 

Lumihiutaletortun alkuperäinen idea on minun tietojeni mukaan erääseen Facebookin jouluryhmään jaetussa videossa. Videolla Kati Sattaskangas valmisti näitä ihania leivonnaisia. Ihana huomata miten joulutorttua voi tuunata vuosi vuodelta paremmaksi. Viime vuoden hitti taisi olla vihreäkuula-tortut ja tänä vuonna sitten nämä ihanuudet. 

Kurkkaa alta vaihekuvalliset ohjeet lumihiutaletortun valmistamiseen. Työtä on hieman enemmän kuin perinteisiä torttuja taitellessa, mutta lopputulos on hyvin palkitseva! 





Lumihiutaletortut
(10 kpl)

5 lehtitaikinalevyä
100 g paistonkestävää marmeladia
1 kananmuna
(tomusokeria)

Levitä jäiset lehtitaikinalevyt leivinpaperin päälle parinkymmenen minuutin ajaksi sulamaan ennen torttujen taittelua. 

Leikkaa levyt puoliksi. Lusikoi täytettä jokaisen neliön keskelle. Nosta kulmat yhteen keskelle ja purista saumat tiukoiksi. 




Käännä kulmat keskelle ja käännä koko torttu ympäri. Leikkaa veitsellä neljä hieman pidempää viiltoa ja jokaisen viillon väliin vielä neljä hieman lyhyempää viiltoa. Nipistä jokaisesta leikatun osan päästä hieman. Painele vielä kevyesti tortun keskeltä. Kun kaikki tortut on valmisteltu, voitele tortut kananmunalla. Riko kananmuna lasiin ja sekoita haarukalla sekaisin. Voitele tortut pullasudilla.




Paista torttuja 225 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanvärisiä. Sirottele hieman jäähtyneiden lumihiutaletorttujen päälle tomusokeria ja asettele ne tarjolle.







Millä täytteellä sinä täytät joulutortut? Onko se perinteinen luumutäyte, marjaisamarmeladi, marmeladikarkki, suklaalevite vai ehkä joku suolainen täyte? 

Minä itse pidän eniten marjaisista mauista torttujen täytteenä. Näissäkin tortuissa käytin mansikkamarmeladia, jolloin nämä maistuvat koko perheelle erinomaisesti! 




maanantai 5. marraskuuta 2018

Isänpäivän helppo suklaakakku




Nyt on aika suunnitella isänpäivän herkut, kortit ja itsetehdyt paketit. Tämän vuoden isänpäivää varten suunnittelin herkullisen suklaakakun, joka ei tarvitse täytteitä tai kostutusta. Kakku maistuu sellaisenaan todella herkulliselta. 

Lisäksi isänpäivän helppo suklaakakku valmistuu nopeasti. Toki kakun jäähtymiselle pitää varata hieman aikaa. Kakkupohjan paistamisen ja kuorruttamisen välissä voi vaikka askarrella isälle kivan kortin. Makean kortti-idean isänäiväkorttia varten löydät täältä





Tässä suklaakakussa sekä kakkupohja että kuorrute sisältävät herkullista suklaata. Suklaa maistuukin kakussa jokaisella suupalalla. Käytin koristeluun vielä runsaasti erilaisia suklaakarkkeja ja suklaakeksejä. Voit koristella kakun ihan niin runsaasti kuin itse haluat. Toki voit halutessasi jättää koristeet vähemmällekin ja vaikka kirjoittaa onnittelutekstin kakun päälle sulatetulla valkosuklaalla. 

Kakun kuorrutteena toimii monipuolinen suklaaganache. Suklaaganachen monista käyttöominaisuuksista löydät lisätietoja täältä. Sen verran kerron jo tässä vaiheessa, että voit tehdä ganachella myös makeita suklaatryffeleitä tai käyttää sitä jälkiruokien kastikkeena, kerman ja suklaan määrästä riippuen. 




Isänpäivän helppo suklaakakku

Pohja
5 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
200 g voita
200 g maitosuklaata
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Suklaa ganache - kuorrute
150 g (noin 1 1/2 dl) kermaa
150 g tummaa suklaata

(suklaakarkkeja ja -keksejä)

Vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään paksuksi vaahdoksi. Kun kananmunat ovat vatkautumassa, niin mittaa voi kattilaa yhdessä suklaan kanssa. Kuumenna keskiteholla niin, että suklaa ja voi sulaa. Lisää vaahdon joukkoon hieman jäähtynyt suklaa-voiseos. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne edellisten joukkoon. Nostele taikina sekaisin. 

Pingota noin 26 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Laita leivinpaperi irtopohvavuoan pohjan päälle. Paina reunus paikoilleen ja leivinpaperi pingottuu reunan ja pohjan väliin. Voitele vuoan reuna hyvin ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkupohjaa 175 asteessa noin 45 minuutin ajan. Kokeile kakkupohjan kypsyyttä puisella cocktailtikulla. Jos tikkuun ei jää märkää taikinaa, on kakkupohja kypsä. Jos tikkuun jää märkää taikinaa, niin jatka paistamista viiden minuutin jaksoissa aina välillä kypsyyttä testaten, kunnes tikkuun ei jää märkää taikinaa. Anna kypsän pohjan jäähtyä. 

Kumoa jäähtynyt kakkupohja ritilälle tai suoraan tarjoilulautaselle. Valmista kuorrute kuumentamalla kuorrutteen kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Pilko suklaa kulhoon ja kaada kuuma kerma suklaan päälle. Anna suklaan sulaa hetki ja sekoita lusikalla. Jos suklaa ei sula kokonaan, niin voit kuumentaa suklaaseosta vähän kerrallaan mikrossa.

Kaada suklaakuorrute kakun päälle ja levitä veitsellä. Anna kuorrutteen valua hieman reunoille ja pyöräytä veitsellä ympäri, jotta saat mahdollisimman tasaisen pinnan koko kakkuun. Jos kakku on suoraan tarjoiluastialla, niin siisti aluslautanen ylimääräisestä suklaasta. Jos taas kakku ritilän päällä, niin nosta kakku hetkeksi jääkaappiin. Siirrä noin puolentunnin kuluttua kakku tarjoiluastialle. Koristele kakku suklaakoristein, haluamallasi tavalla. 













Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...